sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Mirko Savage: Mother Europe’ son – Ian Stuart (Mirko Savage, 2020)

Ian Stuartin (1957-1993) ja hänen bändinsä Skrewdriverin tarinasta on tehty vuosien varrella koko joukko kirjoja eikä tuolle julkaisuvirralle näy loppua. Viimeisin teos on Mirko Savagen aukkoja täyttävä haastattelukokoelma Mother Europe’ son – Ian Stuart. Tuskin tämänkään julkaisun jälkeen on sanottu kaikkea Skrewdriverin ainutlaatuisesta kertomuksesta, joten uusia kirjoja on varmasti vielä odotettavissa.

Siinä missä ensimmäinen Skrewdriver-kirja, Joe Pearcen Skrewdriver the first ten years (Skrewdriver Services, 1987) ja Paul Londonin (eli Paul Burnley / No Remorse) Nazi Rock Star (Midgård, 2002) ovat tarkkoja historiikkeja bändin vaiheista, keskittyvät myöhemmät 2000-luvun julkaisut Ian Stuartia lähellä olleiden aktivistien aikalaiskuvauksiin ja muisteluihin. Näistä tunnetuimmat lienevät Mark Greenin haastattelukokoelmat Ian Stuart Donaldson - Memories (PC Records, 2007) ja Ian Stuart Donaldson – Memories II (Mark Green, 2012). Kirjoista selviää värikkäin kertomuksin miten esimerkiksi Combat 84:n laulaja Chubby Chris Henderson (1959-2013) ja hänen 1980-luvun puolivälissä organisoima huligaanijengi Chelsea Headhunters suhtautuivat Skrewdriveriin ja Blood & Honour -järjestöön.

Stuart-folkloren jatkumoa edustaa myös Savagen toimittama kirja, mikä ei ole moite, sillä siinä tuodaan ansiokkaasti esiin aivan uutta tietoa Ian Stuartista ja Skrewdriverin vaikutuksesta eurooppalaiseen RAC-liikkeeseen. Näkemyksensä ja muistikuvansa Stuartista jakavat mm. Condemned 84:n Cliif Warby, Mark ”Frenchie” French (Skrewdriver), BNP:n entinen puheenjohtaja ja europarlamentaarikko Nick Griffin, Murray Holmes (Skrewdriver), Ovaltineesin Micky Lane, Stever Roda (Skewdriverin B&H lp:llä soittanut italialainen), Merv Shields (Skrewdriver), Squardronin Brad, Noie Werten Steffen Hammer, Kontingent 88:n Laurent, British Oi! ja Blood & Honour -lehtien pt. Chris Hipkin, Stigger (Skrewdriver), Andreas J. Voigt, No Remorsen Nigel Brown, Razors Edgen ja I.C.1:n Andy, Kriegsberichter videon Jäsä ja Kolovratin Denis.

Suomalaisittain mielenkiintoisinta antia kirjassa on persona non gratana pidetyn Jäsän (Kriegsberichter videos) haastattelu sekä erään turkulaisskinin raportti Skrewdriverin Tukholman konsertista keväällä 1989. Varsinkin Tukholman raportti on valaiseva kuvaus siitä, kuinka RAC-liike oli pohjoisinta Eurooppaa myöten jo tuolloin kansainvälisesti verkostoitunut – ja tämä ilman kännyköitä ja Internettiä.

Kirjan kovaa ydintä ovat sen syventävät näkemykset Ian Stuartin persoonasta. Haastatteluissa toistuvat samat luonnehdinnat: Ianille ideologia oli tärkeintä, jonka vuoksi häneltä puuttui rocktähdille tyypillinen itsekorostus. Vaatimattomuus, kohteliaisuus ja peribrittiläinen huumorintaju olivat syvä osa Stuartin persoonaa, vaikka julkisuudessa hänestä välittyi usein vain kuva totisena torvensoittajana. Muutaman kerran Stuartin tavanneena allekirjoittanutta lämmitti herran kohteliaisuus ja vieraanvaraisuus. Yleensä rocktähdelle tarjotaan oluet, mutta Stuartin tyyliin kuului tarjota huurteiset eurooppalaisille veljille.

Lähes 300-sivuinen opus on ohittamaton niille, jotka haluavat tietää Skrewdriverin taustoista muutakin mitä aiemmat "kanonisoidut" teokset kertovat. Myös ennen julkaisemattomat valokuvat täydentävät kuvaa kaikkien aikojen merkittävimmästä RAC-ikonista.

Arvio: RL

maanantai 15. helmikuuta 2021

Aryan Hammer: Einsatzkommando Finnland (Sang & Sol Productions, 2019)


(Musiikkilinkki kappaleeseen 
Einsatzkommando Finnland)

Uudenmaan alueella vaikuttava Aryan Hammer julkaisi livestudiosessiostaan 2017 omakustanne-cd-r:n, josta ranskalaisfirma Sang & Sol Productions teki virallisen cd-painoksen toissa vuonna. Kolme pitkähköä rutistusta sisältävä 
Einsatzkommando Finnland on koruton kunnianosoitus suomalaisille SS-miehille, suomalais-saksalaiselle aseveljeydelle ja verikoirina tunnetuille nuorisoaktivisteille (kappale "Verikoirat"). 

Julkaisun nimi on luultavasti napattu punavihreän historioitsija Oula Silvennoisen poliittisesta tendenssitutkimuksesta Salaiset aseveljet – Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933–1944 (Otava, 2008). Einsatzkommando Finnlandin olemassaolosta ja "rikoksista" ei ole kiistämätöntä näyttöä eikä vasemmistolaisten historianväärentäjien hallitsemassa (((Wikipediassa))) julkaistu lähdekritiikitön artikkelikaan anna lisävarmistusta asialle.

Suomeksi mörisevän bändin sanoitukset ovat harvinaisen väkevää ja selkeäsanaista julistusta virallisen valhehistorian vasemmistolaista narratiivia vastaan. Ilman iskevää soitantaa ne menettäisivätkin huomattavan osan voimastaan. Metallisella paahtamisellaan Aryan Hammer nimensä mukaisesti moukaroi viestinsä perille niin että jokainen takarivin taavokin sen ymmärtää. 

Levyllään Aryan Hammer on selvästi päätä korkeammalla verrattuna muihin NSBM-yrittelijöihin. Ilokseni mini-cd:stä ei välity alan helmasynteihin kuuluvaa tuhnuisuutta ja käppäisyyttä, vaan raa'an skarpit livesoundit ja karski aggressiivinen tatsi saa välittömän hyväksynnän jalan vipattamisella. Avausbiisi "Einsatzkommando Finnland" kuuluu jo nyt suomalaisen NSBM:n vähäisiin klassikoihin.

Äänittämisajankohdan 2017 jälkeen Aryan Hammer on miehistövaihdosten jälkeen ehtinyt muuttaa tyyliään moneen kertaan. Välillä on keskitytty rumpupatteriston esittelyyn, joskus on taas vedetty doomimaisen hidasta mustaa metallia. Parhaimmillaan bändi on kuitenkin nopeatempoisessa bm-tulituksessa, jota tämä julkaisu edustaa.

Arvio: RL

sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Mistreat & Bandeira de Combate: Pro Patria Fiant Eximia (PC-Records, 2020)



(Musiikkilinkki Mistreatin kappaleeseen "Action!")

Mainio antikommunistinen kimppalevy yhtyeiltä, jotka tulevat maailman kahdelta eri kolkalta. Julkaisun taustalla on Mistreatin vierailu Brasilian Sao Paolossa marraskuussa 2018. Keikkailu kaukaisessa Brasiliassa on harvinaista herkkua mille tahansa eurooppalaiselle etnoradikaalille rock-bändille, joten kutsu maahan kertoo bändin vahvasta kansainvälisestä arvostuksesta.

Mistreatin keikkaa mainostettiin teemalla ”Rock against Pedophilia” ja sen järjestelyistä vastasi mm. sikäläinen RAC-bändi Bandeira de Combate (BDC). Yhtyeet näyttivät viihtyvät niin hyvin keskenään, että ne päättivät julkaista yhteislevyn saksalaisen PC-Recordsin kautta.

Levyn ensimmäisestä viiden biisin puolesta vastaa BDC, joka soittaa teknisesti taitavaa äijärockia, jossa yhdistyy klassinen hard rock ja punk. Valitettavasti puhtaat ja hieman kliiniset soundit muistuttavat ehkä liikaa eräitä uuden sukupolven saksalaisia radioystävällisiä RAC-bändejä. Periaatteessa bändissä on kaikki kunnossa aina laulajan karheaa ulosantia myöten, mutta se oma persoonallinen soundi puuttuu. Ehkä soitto tarvitsi enemmän rupisuutta ja biiseihin lisää koukkuja, jotta yhtye erottuisi hyvästä keskitasosta. Missään tapauksessa kyse ei ole huonosta bändistä ja parilla biisillään (”Forte Vedadeiro” ja ”Fortaleza F. Inspiracao”) bändi väläyttää menevää melodista potentiaaliaan.

BDC:n takia levyä ei ehkä tulisi hankittua, mutta kun cd:n jälkimmäisestä puoliskosta vastaan Mistreat, tulee rahoillekin jo vastinetta. Kimppalevyille Mistreat on yleensä pannut ylijäämäbiisejään ja obskuureja covereita, mutta ainakaan tällä julkaisulla se ei ole vaikuttanut mitenkään laatuun. 

Ensimmäisenä kuultava ”Valkeat veljeni (1918-2018)” kuuluu jo nyt Mistreatin suomenkielisiin klassikoihin. Taatulla up-tempo melodisuudella pelaava esitys on versio Veikko Lavin laulusta ”Balladi Willy Heinzista”, joka kuvaa saksalaisjääkärin kohtalon vapaussodan pyörteissä.

Levyn kovin biisi on eittämättä englanninkielinen tulkinta ”Action!” Maukka Perusjätkän klassikosta ”Säpinää” (1979). Biisi todistaa, että vanha Suomi-punk on RAC-bändeille vielä lähes käyttämätön aarteisto tulkinnoille, joilla voi hieroa pitkin uuskomukoiden degeneroituneita naamoja. Harmi vain, ettei Mistreatin versiossa kuulla moottorisahaa tai sopivammin pumppuhaulikkoa!

Englantia pääkielenään käyttävän yhtyeen vedot ”Flag of combat”, ”Don’t give up, don’t give in” ja ”Today’s generation” antavat kunniaa isänmaalle ja skinhead-kultille, jotka vain eivät suostu kuolemaan. Levyn päätösbiisiksi valittu ”Today’s generation” kertonee Muken intohimosta 77-82 brittipunkkiin. Kappaleen alkuperäinen esittäjä on UK82 punkin divarisarjaan kuulunut Attak, joka oli tyyliltään pääsarjatasolla soittaneen Blitzin musiikillinen hengenheimolainen. Mistreatin käsittelyssä Attakin rujosta pikkuklassikosta on taiottu huomattavasti vetävämpi tulkinta. Hieno päätös levylle, jonka pariin haluaa palata aina vain uudestaan.

Arvio: RL


White Noise Radio! Podcast-jaksossa "Smacking them lips 2" WBS-festarin satoa

Aiemmin mm. YouTubesta tuttu radiopodcast White Noise Radio löytyy nykyään ainakin D88 Recordsin Telegram-kanavalta. Uudessa neljä ja puoli...