torstai 11. toukokuuta 2017

Devilry: Treuelied (Breath of Pestilence, 2017)


Death metal on aina ollut enemmän valtavirrassa kuin sen haastajaksi 1990-luvun alussa noussut black metal. Samalla se on kivettynyt tiettyyn turvalliseen formaattiin ja kliseiseen sisältöön, jota suuret levy-yhtiöt ja jakelijat voivat myydä ilman pelkoa median polkaisemista moraalipaniikeista ja myyntiä haittaavista boikoteista.

Aina silloin tällöin death metallista löytyy kuitenkin bändejä, jotka kykenevät ylittämään genren kuluneeksi käyneen väkivallalla mässäilyn ja tuovat tyyliin uusia sävyjä, jopa nihilismin kieltäviä ikuisia arvoja. Maailmalla tunnetuin death metallin sisällä vastavirtaan kulkenut yhtye on todennäköisesti amerikkalainen Arghoslent. Se on omintakeisen riffittelyn lisäksi hämmentänyt valtavirtametallisteja lyriikoilla, joissa tuodaan esiin neekeriorjuuden ja Itä-Euroopan 1941–1944 väestöpolitiikan myönteiset puolet, joista yltiöhumanismilla alistetuilla nykypolven valkoisilla olisi paljon opittavaa.

Jotain samaa löytyy kotimaisen death metallin suurelta yksinäiseltä, Devilryltä, joskin yhtyeen ehdottomuus niin musiikillisesti kuin filosofisestikin on selvästi Arghoslentia radikaalimpaa. Sir Holmin luotsaaman Devilryn järjestyksessä vasta toinen kokopitkä Treuelied on death metallissa kiistämätön merkkipaalu, sillä äkkiseltään ei tule mieleen alan levyä, jota on mainostettu uhmakkaasti termillä National Socialist Death Metal.

Devilryssä ei ole kyse ”epäilyttävien bändien” harjoittamasta toisen maailmansodan militarismin mehustelusta, vaan syvähenkisestä kansallissosialistisesta eetoksesta. Savitri Deville (1905–1982) omistettu levy jatkaa debyyttialbumilla Rites For The Spring of Supremacy (2008) kehiteltyjä teemoja, mutta vie ne nyt paljon jalostuneemmalle tasolle. Siinä missä ensimmäistä levyä voi pitää klassisen fasismin ja sosiaalidarvinismin ilosanoman julistuksena, uusi levy menee suoraan arjalaisen dna:n mysteerion lähteille, joka Wotanin arkkityyppinä manifestoitui kansallissosialismin amoraalisena vallan tahtona.

Esoteerisuudestaan huolimatta levy ei operoi pelkästään korkeissa sfääreissä kuten vilkaisu taivasta esittävään kansikuvaan antaisi äkkiseltään odottaa, sillä tarkemmin katsottuna pilvien seasta esiin nousevat Savitri Devin kasvot symboloivat myös maallista vaellusta. Hänen Hitlerin kosmista luonnetta kuvaavan teoksen The Lightning and Sun salama viittaa maalliseen kuten politiikkaan, joka oli Führerin harjoittaman idealismin näkyvä puoli. Muutamissa Devilryn esityksissä (etenkin ”Natsi-Aksis”) tämä ilmenee poliittisena suorasukaisuutena, joka tuo mieleen toisen kansallissosialismin parissa viihtyvän kotimaisen metallibändi Diabolin viimeisimmän albumin Wiking Division. Tässä on kuitenkin hyvä muistaa, että Devilryn ”poliittisuus” ei tarkoita vallitsevaa politiikan kutistamista talouteen, vaan se on ymmärrettävä Nietzschen tarkoittamana Suurena politiikkana ('grosse Politik'), jossa tehdään sivilisaation kohtaloa koskevia historiallisia päätöksiä.

Kymmenen kappaletta käsittävä Treuelied kestää nippa nappa puoli tuntia, mikä on juuri sopiva aika tiukkaan pakatulle levylle, jossa kappaleet tuntuvat vyöryvän toistensa perään hengästyttävällä tahdilla. Albumin avaava ”The Herald of Eternal Idea” alkaa lyhyellä Hitlerin puheen täyttämällä marssikollaasilla, jonka jälkeen aukenevat portit helvetinmoiselle death metal luukutukselle, jossa rummut hakkaavat biittiä kuin konekiväärit. Kolme ensimmäistä kappaletta tuovatkin mieleen alkuaikojen death metallista black metalliin siirtyneen Mardukin paalutuksen, joka ei ole yllättävää, sillä myös Devilryn julkaisuissa molemmat genret ovat aina olleet läsnä, tosin härmäläisillä päinvastaisessa suhteessa.

Devilryn kohdalla Mardukia tutumpi vertailukohde on tietenkin vanha Deicide, mutta viimeistään tämän levyn kohdalla kuulijalle käy selväksi, että sir Holmin projekti putsaa floridalaisryhmällä pöytää mennen tullen. Tässä levyssä ei ole jälkeäkään b-elokuvien mauttomasta väkivaltaestetiikasta, vaan sen päällekäyvyys on ilmausta luomisen ja tuhon ikuisina toistuvista universaaleista laeista. Musiikillisesti tämä kuuluu harkittuna vuoropuheluna näennäisen kaoottisuuden ja perinteisen kappalerakenteen välillä.

Soittajien teknisiä taitoja arvioitaessa Treuelied kuulostaa erittäin ammattimaiselta ja kurinalaiselta, eikä studioaikaa ole muutoinkaan kulutettu päämäärättömän jammailun merkeissä. Edelliseen kokopitkään verrattuna tuottamiseen on satsattu reilusti enemmän aikaa ja soundipolitiikaltaan uusin levy onkin aimo harppaus selkeämpään suuntaan. Skarppi soundimaailma kuuluu joka osa-alueella, jopa ärisevään lauluun on saatu kirkastettua sellaista voimaa, joka on jäänyt aiemmin uupumaan.

Mikään yhtye ei elä musiikillisessa tyhjiössä, mutta tällä levyllään Devilry on luonut jotain omanlaista, jota on vaikea verrata suoraan juuri mihinkään, vaikka musiikki onkin tunnistettavasti death metallia. Kansainvälisesti uniikin levystä tekee sen ideologinen konsepti, joka todennäköisesti herättää raivoisaa ärtymystä dm-puritaaneissa. Radikaalin black metallin ja RAC:n puolella värin tunnustaminen puolestaan herättää kunnioitusta ja kerää koko joukon uusia kuuntelijoita.

Arvio: RL



tiistai 9. toukokuuta 2017

DARK FURY (Puola), GOATMOON, CIRCLE OF DAWN 6.5.2017, Suur-Helsinki

Kauan odotettu puolalaisen Dark Furyn keikka pääkaupunkiseudulla edusti Black Metallissa kuuluisaa harmaata aluetta. Jokainen bändi tahollaan on ensisijaisesti puhdasta Black Metallia, mutta ajoittain lyriikoiden teemat tai visuaaliset seikat saa todellisuuspakoiset fantasiametalistit haukkomaan henkeään. Puhumattakaan musiikkityylin ympärillä pyörivistä moralisteista jotka toistavat latteuksia genren saatanallisten traditioiden pettämisestä tai lyriikoiden problemaattisuudesta. Viimeistään hetki jolloin Black Metal bändin sanoitusten koetaan olevan “liian syrjiviä”, kertoo ettei keskustelussa mukana olevalla taholla ole mitään käsitystä musiikkikulttuurin todellisesta luonteesta.

Järjestäjätahoa tuskin kiinnostaa laajan alakulttuuriväen iloinen viihtyminen. Vaikuttaa kuin raskaan työn motiivit on saada paikalle todellisen Black Metallin edustajia joiden täydellinen kaupallisen potentiaalin puuttuminen aiheuttaa ettei bändiä tultaisiin ikinä näkemään tyypillisissä (Black) Metal keikka puitteissa. Puhtaasti oma halu nähdä ja auttaa bändejä, ei niistä hyötyminen.

1997 aloittanut, yhdeksän täyspitkää albumia ja vähintää yhtä monta demo-, split- ja kokoelma-julkaisua tehnyt Dark Fury tuskin nauttii edes niin laajaa underground suosiota Suomessa, että bändin vetovoima olisi riittänyt täyttämään salin ilman vahvoja kotimaisia lämppäreitä.

Uncreation’s Dawnin peruminen oli harmillista. Positiivisena seikkana oli nähdä taas yksi Suomen mielenkiitoisimmista uusista bändeistä, Circle Of Dawn. Bändillä on toistaiseksi discografiassaan vain yksi kunnollinen demo kasetti. Tästä huolimatta COD on soittanut useita keikkoja kotimaassa ja käynyt keikoilla Suomen ulkopuolella, niin idässä kuin lännessä. Demolta löytyneiden hittien lisäksi olin kuulevani jotain uutta? Jos ei muuta, niin tulevalta albumilta kuultu ennakkomaistiainen: Not Muslim. Militantit, naamioituneet muusikot on selvästi pidemmän linjan tekijöitä, sillä kappaleiden toimivuus on aivan toista luokkaa kuin monilla radikaalin black metal siiven räpeltäjillä. Kylmien melodioiden, monipuolisten kappalerakenteiden ja raivolla etenevien kappaleiden yhdistelmä tekee albumin mittaisten settien seuraamisesta mielenkiintoista. Missään vaiheessa ei iske halu lähteä ulos röökille pääesiintyjää odottamaan, vaan aloitusbändin keikka pitää tiukasti otteessaan loppuun asti. COD on raakaa ja barbaarista, mutta sisältää silti jopa enemmän soitannollista ja tyylitajuista osaamista kuin moni hienostunut bändi. Bassolinjojen eeppisyys, kosketinsoitin saundien tyylitaju ja perkussioiden jykevät lisät tuo jo ennestään vahvaan runkoon voimaa joka murskaa tyyppillisen nykypäivän höttömetallin mennen tullen. Circle Of Dawn albumi tulee varmasti olemaan Suomalaisen Black Metallin merkkiteos joka pyyhkii mennen tullen geneerisen “tavisten bläkkiksen” mitättömyydet unohduksiin.

Suomessa ja ulkomailla runsaasti keikkaillut Goatmoon ei ole tässä vaiheessa tuntematon kenellekään. Uusin albumi on myynyt niin paljon että jos kyseessä olisi valtavirtamediaseksikkäästä pop musiikista tai musiikkilehdistön rakastamasta indie läpsyttelystä, myyntimääriä juhlittaisiin Suomalaisen musiikkiviennin äärimmäisinä menestystarinoina.

Sen sijaan että bändi yrittäisi hyötyä suosiostaan, Goatmoonilla on ollut tapana vain nostaa keskisormi pystyyn ja porskuttaa eteenpäin täysin omaa tietään. Välittäen yhtä vähän jäykistä poliittisen musiikkiskenen säännöistä kuin ympärillä vetistelevien raakkujien valituksista. Goatmoonissa on läsnä alkuperäistä Black Metal asennetta, jossa ekstaattinen tekeminen ja arvaamattoman energian nostatus itsessään on tapa toimia. Ei dogmien seuraamista tai teeskentely että energioiden ja ideoiden kanavointi olisi järjestelmällinen rakennelma. Goatmoon on selvästi suuren tuntemattoman äärellä, jossa velloo niin perimmäinen arjalaisuuden siemen kuin sodan rivimiehen itsetuhoisuutta lähestyvä holtittomuus. Läsnä on niin tuhon kuin uudelleenrakentamisen elementit. Mahtipontinen ja pitkä setti tarjosi ainakin Veriyhteys kirjoittajalle uuden elementin. Saundissa pinnalla olevat kosketinsoittimet toivat keikkaan mittavan askeleen kohti uudempien albumien monikerroksisuutta. Goatmoon on kotimaisen Black Metallin ehdottomasti selkeimpiä livebändejä. Se ei ole studioprojekti joka houkutellaan rahalla festarilavalle seisomaan. Äärimmäisen harvinainen tapaus Black Metal bändistä joka on livenä luonnollisessa elementissään.

Kuusihenkisen maskien ja kaapujen peittämän Goatmoonin jälkeen kontrasti oli suuri kun Dark Fury nousi lavalle. Kolme siviilivaatteissa olevaa Puolalaista luupäätä eivät tulleet viihdyttämään yleisöä krumeluureilla, vaan latasivat tiskiin sen mitä oli odotettavissa.

Jo 20 vuotta Dark Fury nimellä ja osa jäsenistä soittanut myös Puolan legendaarisissa yhtyeissä kuten Fullmoon ja Thor’s Hammer. Suomalaisiin esiintyjiin verrattuna saundi ja esiintyminen oli äärimmäisen riisuttua. Jokainen soittaja hoiti tonttinsa tehden vain tarvittavan, eikä yhtään enempää. Osa kappaleista hieman kärsi joko lead tai rytmikitaran puutteesta. Levyltä hyvin toimivat kappaleet kuten uuden levyn ajankohtainen This Story Happened Before muuttui livenä huomattavasti yksiulotteisemmaksi kun soolot ja lisäkitarat oli poissa. Tämä ei ollut suureksi haitaksi. Jos Dark Fury on levyltä pienen kannattajaryhmän innon nostavaa tympeää raakalaismaista Black Metallia, livenä tämä vain korostuu.

Oli hienoa nähdä että aikataulullisesti myöhään venyneen illan lopuksi, marginaalisen ulkomaanesiintyjän keikkaa seurasi innokasta yleisöä. Nykyiset kuppiloissa järjestettävät Black Metal keikat tuntuu vetävän vain muutamia kymmeniä ihmisiä.  Tuntemattomat ulkomaan esiintyjät vielä vähemmän. Dark Furyn erikoisesta vetovoimasta kertoo jo se, että paikalla oli useita ulkomailta asti keikalle tulleita ihmisiä.

Moni ulkopuolinen ei tunnu näkevän sitä eroa, mikä on paikallisskene black metal bändeillä ja merkityksellisillä bändeillä. Toiset voi veivata keskustan baarissa baariseurueiden kannustaessa kun “pojat veivaa aika hyvin”. Toiset ei niitä kannustusta tai suitsutusta, mutta saa fanaattiset seuraajat matkustamaan Euroopan halki näkemään bändit sekä järjestäjät laittamaan omat rahat likoon tuodakseen bändin paikalle vaikka se olisi kaupallisessa mielessä järjetöntä.

Vai onko? Keikalla oli todella hyvin yleisöä ja tuskin tästä euromääräistä tappiota tuli. Suurimmat voitot ei synny pussillisesta kultaa, vaan veren kultin juhlallisuuksista itsestään.

Epäkaupallinen radikaali Black Metal kulttuuri on yksi harvoista taiteenlajeista, joka konkreettisesti edustaa blood against gold -periaatetta, hyläten pinnalliset houkutukset ja perinteisen rock'n'roll tavoitteiden väsyneen glitter-suihkutuksen.

They came from the south, from sands of a desert

Like plague from a thousand years ago, the plague of today

Like stray dogs they run for Europe

With the nomadic sandal they stomp on our soil

Silent gods watch from the shadows of their old splendor

Their kids renouncing their culture again

Bellum nec timendum

White Noise Radio! Podcast-jaksossa "Smacking them lips 2" WBS-festarin satoa

Aiemmin mm. YouTubesta tuttu radiopodcast White Noise Radio löytyy nykyään ainakin D88 Recordsin Telegram-kanavalta. Uudessa neljä ja puoli...