Vapaudenristi on löytänyt yllättävästä maasta kumppanin uudelle 10” mini-LP yhteislevylle. Kanada toki tunnetaan RAC-rintamalla ja vaahteranlehti-bändit kuten Aryan, Stonehammer ja Vinland Warriors ovat vierailleet Suomessa asti. Harvinaisempaa herkkua ovat kuitenkin Kanadan ranskankielisen Quebecin alueen bändit, jota edustaa ensilevytyksensä tälle levylle tehnyt Ce Jour Viendra (suom. ”Tämä päivä tulee”). Jo pitkään Kanadan tunnetuin ranskankielinen RAC-bändi on ollut Trouble Makers, mutta yhtye tulee Quebecin ulkopuolelta, Montrealista. Ce Jour Vienda edustaakin täysin uutta verta Kanadan ranskankielisessä ja etenkin Quebecin alueen skenessä.
Levyn kahdella kappaleellaan Ce Jour Viendra todistaa kieli-identiteettinsä voiman, sillä soundissa ei ole juuri mitään mikä yhdistäisi yhtyeen laajan maan englanninkielisiin vanhoihin suunnannäyttäjiin, nimiin kuten Cross, Odins Law, Rahowa, Involved Patriots tai edes uudemman sukupolven punk-rymistelijöihin Battlefrontiin ja Excessive Forceen. Bändin vaikutteet lepäävätkin syvällä 1980-luvun ranskalaisissa RAC-legendoissa, mitä ei ole pidettävä lainkaan huonona asiana etenkin kun yhtye osaa esittää pastissinsa ajattomassa eikä nostalgisessa hengessä. Lähin vertailukohta yhtyeen klassista Ranska-RAC:ta ja raskaampaa nykysoundia yhdistävälle ilmaisulle on Bagadou Stourm, joka sekin korostaa sattumoisin paikallisidentiteettiä, Ranskan bretagnelaisuutta.
Ensimmäisen kappaleen ”Fer de Lance” tanakan raskasta komppikitarointia elävöittää lopussa soiva soolokitara, jonka sointukulut tuovat mieleen Legion 88:n tunteikkaimmat esitykset. Biisin voima on ennen kaikkea tarttuvassa sävelessä, jonka monipolvinen kertosäe koukuttaa kummasti. Odotuksia nostavalla juhlavalla introlla alkava toinen kappale ”Entre temps” on edellistä huomattavasti suoraviivaisempi esitys, mutta tässäkin melodisuus nousee ratkaisevaan osaan, jota vielä korostaa kertosäkeen taustalla soiva stemmalaulu. Esityksen viimeisessä pitkähkössä instrumentaaliosuudessa tyyli muuttuu täysin ja sitä hallitsee folk-metallista tutut jylhät kitarasoolot.
Vapaudenristi jatkaa kolmella uudella kappaleella varhaisten demojen ja Veriyhteys I -kokoelmalla olleiden esitysten suorasukaista karskia linjaa. Yhtyeen karhea perussoundi ja melodisuus ovat edelleen tallella, joskin entistä yksioikoisempina, mikä sopiikin oivallisesti nykysanoitusten tylyyn tematiikkaan. Jo ensimmäinen veto, ”Vapaussota 18”, antaa ymmärtää, että ainakin toistaiseksi Vapaudenristi ei ole palaamassa toisen albumin filosofiseen syvähenkisyyteen, vaan pääpaino on historiallisten haavojen avaamisella ja suoran toiminnan katupolitiikalla.
”Vapaussota 18” kertoo valkoisen Suomen perinnöstä, jonka opportunistinen poliittinen valtavirta on 1960-luvun jälkeen halunnut tietoisesti unohtaa ikään kuin sodan voittajat olisivat olleet punaisia. Kappale muistuttaa karulla darvinistisella tavalla miten voitettuja punakapinallisia kohdeltiin ja miten saman punasyövän nykyulokkeita pitäisi kohdella myös tänään. Lähes sadan vuoden takaisten tapahtumien puimista on harjoittanut lähes poikkeuksetta nykyisten rappioarvojen hegemoniaa ylläpitävä vasemmisto, joka ei osaa muuta kuin uhriutua ja haaveilla kaunaisesti vuoden 1918 uusinnasta. Vapaudenristin esitys on varoitus hallitsevalle punahegemonialle siitä, että kansan enemmistön tuntoja edustavaa valkoista puolta ei kenties kannattaisi provosoida, sillä horroksestaan herätetty nukkuva karhu on tunnetusti aivan saatanan kiukkuinen peto, joka pistäisi mielellään punaräähkät poskeensa.
Seuraavaksi kuultavassa kappaleessa ”Laitaoikeiston hurjapäät” liikutaan samassa miehisen suoran toiminnan mielenmaisemassa kuin bändin vanhoissa ralleissa ”Pelin henki”, ”llta ulkona” ”Valkoinen kapinahenki”. Keskitempoisen biisin kepeä revittely on ehkä juuri sitä mitä musiikkipuolen komukyylät kutsuisivat ”löysäksi äärioikeistorockiksi”. Poliittisena agitaationa kappale toimi kuitenkin mitä parhaiten, sillä toisin kuin krustipaskojen kohkaamisessa, hitaahko tempo suo kuulijalle mahdollisuuden saada sanoista selvää, jotka vokalisti Mikko A lausuukin kiitettävällä artikulaatiolla. Mitään ei todellakaan jätetä epäselväksi. Kappaleen asenne kiteytyy kertosäkeessä samalla kun kuuntelijalle paljastuu, mihin etelän suurissa kaupungeissa viime aikoina näkyneet arvoitukselliset Joten… -kelttiristitarrat viittaavat:
Joten,
katsot kauhulla heitä
jotka maataan varauksetta rakastaa
Katsot kauhulla heitä jotka
taistelee, mesoo ja kaikkensa antaa
Levyn päättävä ”Rangaistus vastaa rikosta” on käännösversio kuusankoskelaisen Sniperin ikivihreästä ”Punishment Fit The Crime”. Sniperistä ollaan sekä skenessä että skenen ulkopuolella montaa mieltä, mutta harva kiistää sitä, että parhaimmillaan bändi on tehnyt tarttuvia biisejä, joista on bändin kuin bändin helppo vääntää omat versionsa. Vapaudenristin tulkinta ”Rangaistus vastaa rikosta” ei tuo kappaleelle lisäarvoa ainoastaan alkuperäisestä versiosta poikkeavilla soitannalla, vaan ennen muuta suomenkielisillä sanoituksilla, jotka paljastavat esityksen todellisen radikalismin, joka jää englanniksi laulettuna monesti huomioimatta. Kenttäoikeutta jaetaan kommunismin eri variaatioita edustaville heprealaisille rotannaamoille samoin kuin punaisen syövän kotimaisillekin parasiiteille. Hammurabin lakia noudattavassa ehdottomuudessaan laulu kuuluu samaan sarjaan kuin Pyhä Kuoleman yhteislevyltä tuttu ”Tuhkaa”.
Laajan yleisön kannalta on harmillista, että Vapaussota 18 / Fer De Lance -split levyä saa vain kymppituumaisena vinyyliversiona. Kyse on sen verran särmästä tuotoksesta, että biisien soisi päätyvän myös vain digitaalisten formaattien varassa olevien kansallismielisten ja uteliaiden ”aidalla istujien” kuultavaksi.
Arvio: RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti