Etelä-Suomi 14.10.2016: LEICHENZUG (Saksa), VELIMOR (Venäjä), NATTFOG

Lokakuun puolessa välissä oli jälleen aika radikaalimmalle black  metallille. Pääesiintyjäksi oli alusta alkaen bookattu saksalainen LEICHENZUG. Toinen merkittävä esiintyjä oli alunperin Goatmoon, mutta joutuivat perumaan koska liian isolla osalla kokoonpanosta oli este kyseiselle päivälle. Korvaavaa esiintyjää joutui odottamaan tovin, mutta tilalle varmistui lopulta venäläinen NSBM-bändi VELIMOR. Sekä Leichenzug että Velimor ovat Suomen mittakaavassa erittäin marginaalisuosiossa ja täysin epäkaupallisia valintoja keikalle. Illan ainoana kotimaisena esiintyjänä oli tarjolla kotkalainen NATTFOG. Keikalle oli saapunut runsaasti ulkomaalaisia vieraita, etenkin vähemmän yllättäen, Saksasta.

Kellon lähestyessä iltayhdeksää pääsi NATTFOG polkaisemaan illan käyntiin. Kotkalainen yhtye on ollut kasassa jo liki vuosikymmenen. Ensimmäinen täyspitkä levytys “Mustan auringon riitti” julkaistiin 2012 Hammer of Haten kautta. Julkaisun aikoihin sitä yritettiin myydä mm. vertailemalla Goatmooniin, mutta se on enemmän metsään kuin voisi kuvitella. Vertailukohdat löytyy lähimmin Baptismin ja Hornan tapaisista bändeistä. Keskitempoinen materiaali henkii myös vahvasti Bilskirnirin suuntaan. Biisejä tuli runsaasti sekä täyspitkältä että sitä edeltäneeltä Nekrokrist SS-splitiltä. Parhaiten rullasivat Path of the White Wolves ja Mieleni mustissa merissä. Toivottavasti bändi aktivoituu enemmän sekä nauhoitus ja live-rintamalla, koska olisi sääli jos tätä olisi tarjolla harvemmin.

Säätötauon jälkeen oli VELIMORin vuoro aloittaa. Reilut viikko ennen keikkaa bändi ilmoitti että varsinainen rumpali on mokannut viisuminsa eikä pääse paikalle. Tilalle saatiin järjestettyä suomalainen rumpali, joka sai käsittämättömästi opeteltua alle viikossa koko 12 biisin keikkasetin! Keikka alkoi pienellä puheella joka tuli venäjäksi. Onneksi yleisöstä löytyi kielitaitoinen ja puhe saatiin myös käännettyä ymmärrettäväksi muillekin. “Black metal for white people. Sieg heil!” julistuksen jälkeen keikka polkaistiin oikeasti päälle ja se olikin melkoista vyörytystä ihan alusta alkaen. Ei ihme, päämies Alexey on kuitenkin tunnetusti kehonrakentaja joten testosteronin eritys varmasti kohdallaan. Materiaalina kyse on black metallista, missä on kuitenkin vivahteita myös perinteisemmästä luupäisestä metallista mutta myös RAC:sta. Ensimmäisenä tuli viime vuonna julkaisulta Master of Illusions-levyltä biisi Time to Die. Masters of Illusionilta tuli muutenkin runsaasti biisejä, jopa viisi kappaletta. Biisejä tuli kuitenkin sopivasti koko uralta. Myös demolta! Lainabiisejä tuli vain yksi. Honor ja Nokturnal Mortum-miesten projekti Warheadin biisi Blood & Honour, joka oli myös omistettu kyseisille yhtyeille. Keikan kruunasi kuitenkin erinomaisesti viimeisenä soitettu oma biisi Son of Odin, jonka kertosäe julisti “My Führer awaits in Valhalla!”. Ei tähän tarvitse enempää lisätä, bändi sai ansaitusti runsaat voitontervehdykset.

Vielä oli illan finaali hoitamatta. Saksalainen LEICHENZUG ei ole sekään mikään isojen yleisöjen nimi. Saksasta tulee tunnetusti ihan vitusti black metallia ja siinä valtavassa loosissa parhaiten esillä ovat yleensä eniten hypetetyt ja maineikkaimmat. Kotimaassaan bändi ei pysty juurikaan keikkailemaan, joten ei siis ihme että jäsenet totesivat että siistiä päästä soittamaan keikkaa. 

Keikka alkoi tuoreimman 2013 ep:n nimiraidalla Pfaffenschwein, mikä nimensä mukaisesti on hyökkäys kirkon pedofiilipappeja kohti. Bändi soitti energisesti ja todella taidokkaasti. Ja myös paljon paremmin kuin keväällä Italiassa. Kuitenkin yleisestä fiiliksestä välittyi hienoinen tasapaksuus mutta se ei haitannut. Absurdia kuultiin myös kahden biisin verran. Ensiksi Mourning Soul ja encorena myös Triumph of Death. Keikan kohokohta oli kuitenkin nimikkobiisi Leichenzug. Tämän jälkeen oli hyvä siirtyä viihteen puolelle.

Keikka sujui erinomaisesti ilman välikohtauksia, kuten todellisten arjalaisten tapahtumissa kuuluukin. Yleisömäärää toki verotti marginaaliset ja epäkaupalliset valinnat. Seuraavaksi Etelä-Suomessa pitäisi olla tarjolla taas RAC-keikkaa. Vielä ei ole julkistettu mainoksia mutta kannattaa pysyä kuulolla! Seuraavaa black metal-keikkaa on luvassa lauantaina 14.01.2017 kun ranskalainen SACRIFICIA MORTUORUM saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Bändilistassa myös kotimainen legenda HORNA ja STORMHEIT. Jos kiinnostaa, ole yhteydessä osoitteeseen: verikultti@hotmail.com

Linkiksi laitettu näyte Leichenzug levyltä. Suomessa pienelle huomiolle jäänyt bändi kannattaa tsekata!

Velimor: https://www.youtube.com/watch?v=Dhmw0Z7N73o

Nattfog: https://www.youtube.com/watch?v=4RPX1j7D-8Q

GOATMOON & VAPAUDENRISTI 8.10.2016 Helsinki

Jälleen kerran oli luvassa livekeikkaa Malmin kuumimmassa pizzeriassa.  Ts. “NSBM-yökerhossa”, kuten huumoriveikot tapaa sanoa. Tällä kertaa  järjestänä ei ollut Malmin Sitoutumattomat Sikailijat, vaan Goatmoonin  primus motor BlackGoat itse. Keikassa ei ollut mitään erityistä teemaa  tai poliittista virettä. Kyse oli puhtaasti halusta järjestää omaan  kantabaariin livekeikka. Yleisöä oli saapunut paikalle katsomaan hieman  reilut sata, mikä oli mainiosti tälle illalle, ottaen huomioon että molemmat bändit olivat viimeksi edellisenä päivänä Etelä-Suomessa keikalla!

VAPAUDENRISTI aloitti hieman klo 20 jälkeen soittamaan. Kyseessä oli nyt täyden bändin setti, edellisillan akustiseen vetoon nähden. Ennakkoon oli luvattu setin sisältävän biisejä mitä aiemmin ei ole soitettu, ja takuuvarmoja hittibiisejä jätettiin pois. Keikalla oli tarkoitus myös ajaa sisälle uusi live-rumpali. Uuden rumpalin soitto oli ehkä tulikasteesta johtuen sopivan ujoa ja käppäistä, että se toi sopivaa lisävivahdetta yhteissoittoon. Aikaisemmin soittamattomista biiseistä voisi mainita etenkin uusimman levyn vedon Hiipuva loiste, joka sanoituksilla summaa hyvin nykyistä poliittista ilmapiiriä ja hegemoniaa. Coveritarjontaa ei ollut erityisemmin, mutta Veriyhteys-kokoelmalta tuttu saksalaisen skiniörinäbändi Tonstörungin suomennettu versiointi Suomen SS-sankarit kuului keikan kohokohtiin. Keikan loppupuolella oli lyhyt uusinta edellisiltana jo tulleesta puheesta liittyen Eppu Torniaiseen ja viime vuoden heinäkuun kohukeikasta ja sen johdosta Epulle omistettu Pagan Skull-splitiltä Taistelusta taisteluun joka oli myös edellisiltana tullut jo akustisesti.

Soittokamojen vaihto ja GOATMOON pääsi aloittamaan noin puoli kymmenen aikaan illalla. Johtuen maskivärien unohtumisesta edelliselle keikkapaikalle, keikka vedettiin ilman niitä. Muuten keikkakuteisiin oli sonnustauduttu. Settilista sisälsi hyvinkin perinteisen kattauksen mitä aiemmilla keikoilla viimeaikoina on tarjottu. Harmiksi tulevan Stella Polaris-levyn materiaalia ei kuultu kuin Wolf Night-biisin muodossa. Viides täyspitkä odottaa julkaisuaan jossakin painatusteknisessä limbossa. Ainoa noteerauksen arvoinen muutos setissä on Eclipsed by Ravenwingsin paluu. Tämä oli hyvä perusveto ilman erikoisuuksia.

Soundit olivat molemmilla bändeillä erinomaiset. Tästä voisi monet bändit ottaa hieman oppia että laskeutuisivat alas jostain isojen klubien tekniikkapilvilinnoista ja egoboostauksesta takaisin maan tasalle. Kyse on kuitenkin lopulta hyvinkin perusasioista. Nyt kaksi yksinkertaista PA-kaappia joiden kautta laulut ja mikitetty basari. Kitarat pelkistä vahvistimista. Toimii.

Seuraavaksi underground black metallia on luvassa jo heti seuraavana perjantaina 14.10! Helsingin suunnilla ensimmäistä kertaa Suomessa saksalainen LEICHENZUG sekä venäläinen VELIMOR! Pakollisia keikkoja kelle tahansa itseään bm-koviksena pitävälle. 15.10 Lappeenrannassa yhden päivän festarit jossa mm. Leichenzug, Goatmoon ja monta muuta. Tammikuussa (14.01.2017) black metal-rintamalla luvassa ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva ranskalainen SACRIFICIA MORTUORUM, kera Hornan ja Stormheitin.

Mainokset keikoista löytyvät myös Veriyhteys-blogista. Jos keikat kiinnostavat, ottakaa yhteys mainoksissa oleviin sähköpostiosoitteisiin. 

JESSE ”EPPU” TORNIAINEN VAPAAKSI! -tukikonsertti: Liittoneuvosto, Mistreat, Marder, Vapaudenristi, Civic Duty, Goatmoon. 7.9.2016 Helsinki

Suomen Vastarintaliikkeen aktiivi on edelleen vangittuna Asema-aukion tapahtumien vuoksi, vaikka mitään todellista näyttöä juutalaisvastaisen sekakäyttäjä Jimi Karttusen kuolemalla ja Jesse Torniaisen antaman kurinpalautuksen välillä ei ole tuotu esiin. Ruuminavaus lienee tehty jo aikoja sitten, mutta vieläkään siitä ei ole tihkunut mitään tietoja, luultavasti siksi, että se todistaisi Torniaisen syyttömyyden kuolemantuottamukseen. Ilta-Sanomien tietojen mukaan ruumiinavauspöytäkirja julkistetaan vasta oikeudenkäynnissä, joka pidettäneen joulukuussa. Koko tämän ajan Torniaista pidetään tutkintavankeudessa, vaikka todellinen näyttö puuttuu. Kaikkien kansallismielisten kannalta ikävintä tässä on se, että joulukuuhun mennessä yhdistyslakia ehditään tulkita niin, että Vastarintaliikkeen kaltainen järjestö kielletään, vaikka myöhemmin osoittautuisikin, että sen jäsen ei ole osallinen kuolemantuottamukseen. Ja tämän tekee meille ”oikeistolainen” kosher-konservatiivinen hallitus, joka on tässä asiassa täysin punavihreän opposition ohjauksessa.

Korruptoituneen valtamedian hellittämättömästä propagandasta ja poliitikkojen käynnistämistä vainoharhaisista noitavainoista huolimatta radikaalit nationalistit ja lojaalit patriootit eivät ole jättäneet kaveria, vaan Torniaisen tueksi polkaistiin nopeasti Helsinkiin tukikonsertti, jossa esiintyi liuta maamme johtavia RAC ja black metal yhtyeitä.

Paikalle oli saapunut ilahduttavan runsaasti väkeä, vaikka aikainen perjantai-ilta verotti varmuudella potentiaalisten tulijoiden määrää. Yleisö oli hyvä sekoitus uutta verta ja vanhempaa, jo 1980-luvulla vaikuttaneita aatteen veteraaneja. Muutenkin väki koostui hyvin erilaisesta porukasta; oli skinheadeja, rokkareita, psychobillyjä, black metallisteja, punkkareita, futis-casualeja, nuoria pitkähiuksisia naisia trendikkäissä pilottitakeissaan sekä ihan tavallisia perus-penoja ja –pirkkoja. Pitkälti toista sataa henkeä muodosti hyvin monimuotoisen yleisön.

Alkuillan ensimmäisenä esiintyjänä oli Liittoneuvosto. Suomalaisessa kansallismielisessä musiikissa on aina ollut mukana jonkinlaista hurttia huumoria. Mistreat versioimassa Moog Konttisen kappaleita tai kulttimainetta nauttinut Nauravat Natsit projekti. Vaikka monen bändin sisältö saa karskien sanankäänteidensä vuoksi aikaan tahattomia virnistyksiä, Liittoneuvosto on poikkeuksellinen projekti Suomessa. Se ei lähesty aihetta jyrkällä ryppyotsaisuudella, vaan terävällä huumorilla. Esimerkiksi Saksassa ei ole mitenkään erikoista törmätä rempseisiin lauluihin ja levynkansikuvituksiin joissa yhdistyy niin asenne kuin huumori. Moni voi ihmetellä miten pitäisi suhtautua Disneyn animaation näköisiin kansiin ja pelimannimusiikkiin jonka päälle öristään karkeuksia. Se on makukysymys.

Liittoneuvoston lähestymistapa oli ottaa haltuun Leevi & The Leavingsin ynnä muiden lainakappaleita ja kirjoittaa niihin uudet sanat, joissa vilahtelee monia Suomalaisen alakulttuurin hahmoja kuten Väinö Kuisma ja Pekka Siitoin. Muotitietoinen muuntautui kappaleeksi Rotutietoinen jne. On selvää että osalle vanhan skenen eksentrikot on vaikea asia käsitellä. Eikä asiaa helpota susinaamiossa esiintyvä, lavalla akustisen kitaran kanssa ilakoiva esiintyjä. Liittoneuvoston ehdoton vahvuus on sen hauskuus, joka varmasti murtaa skeptisemmänkin poliittisen soturin kovan kuoren terävyydellään. Kyse ei ole vahingoniloisesta ilkkumisesta, vaan muistaa että moni johtaja tai sellaiseksi pyrkinyt taho ei saavuttanut ihmisten kiinnostusta vain kuivan teoreettisen tietonsa tai järkähtämättömän ideologisen elämänasenteen kautta, vaan olemalla eläviä persoonallisuuksia. Hyvinkin hauskoista tarinoista tai lentävistä lauseista ei tarvitse ottaa painolastia nykyiselle poliittiselle liikehdinnälle, päin vastoin. Ilmiöiden hauskuuden huomaaminen on hyvin vapauttava prosessi monenlaisista vastapuolen ilkkumisyrityksistä. Miksi kukaan haluaisi esittää äärimmäistä vakavuutta, jos huumorin keinoin saavutetaan paljon sellaista mihin ei ryppyotsaisuudella pysty? Moni varmasti ymmärsi tämän ja Liittoneuvosto sai lietsottua salin raikuvaan yhteislauluun edesmenneen “valtakunnanjohtajan” kunniaksi. Mies jonka merkitys on hyvin ristiriitainen, mutta modernissa Suomessa liki popkulttuuri-ikonin muotoon noussut hahmo.

Illan odotetuin vieras Mistreat päätti yllättäen soittaa jo toisena, mikä sai bileet toden teolla käyntiin. Tuttuun tapaansa bändi teki soundcheckin huolella, jonka ansiosta soundi oli kirkas ja volyymit kaakossa. Setti alkoi perinteeksi muodostuneella tavalla kun ikiklassikko ”Finland skinheads” alkoi kaikua ämyreistä. Samalla Mistreatin vokalisti-kitaristi Muke muisti alkuviikolla menehtynyttä kotkalaislähtöistä skinheadia ja tatuointitaiteilija Kapaa, joka vaikutti liikkeessä jo 1980-luvulla. Keikan alkupuolella yleisö vielä seisoskeli lavan edessä, mutta kun bändin hittiputki lähti käyntiin kappaleesta ”Hang the Nigger”, pitti alkoi täyttyä vellovasta yleisömerestä. Yleisö lauloi mukana kaikki tutut rallit, mikä kertoo omalla tavallaan sen, miksi yhtye on klassikko ja kansainvälisesti arvostettu RAC-ryhmä. Takuuvarmaa hittipotpuria rikastutti muutamat coverit kuten setin loppupuolella vedetty Blitzin ”Someone’s gonna die”. Lisää vaihtelua toi viimeisinä esitetyt kappaleet ”Smugut” ja ”Tänä yönä”, jotka Muke soitti puoliakustisesti ilman särkijää. Keikka todisti jälleen kerran, että Mistreatin kone on edelleen hyvässä öljyssä eikä näkyvissä ole mitään merkkejä hyytymisestä.

Tunnelma pysyi edelleen korkealla, kun lavalle astui kovassa keikkaputkessa oleva Marder. Bändin livesoundi alkaa tätä nykyä olla melko metallinen, vaikka asenteeltaan yhtye on edelleen hatecore. Lisäväriä kokoonpanoon toi Goatmoonin primus motor BlackGoat, jonka vimmaista rumpalin työskentelyä oli ilo seurata. Avausbiisinä Marder veti Iron Crossin lainan ”Crusified”, jota seurasi ”Anti-you Assault crew”, joka olikin harvoja bändin ensimmäiseltä levyltä soitettuja biisejä. Keikkasetti koostui pääasiassa ennen julkaisemattomista kappaleista, joilla kaikilla ei ole vielä edes nimeä. Uusista nimetyistä kappaleista soitettiin ainakin ”Anticrist”, ”In the moonlight” ja ”Unabomber” (Mudoven cover?). Bändin esiintyminen oli vakuuttavaa ja laulaja Aleksin intensiivinen asenne kohdallaan. Marder jaksoi myös muistuttaa Torniaisen tilanteesta, joka saikin yleisössä raikuvat suosionosoitukset.

Marderin kovan paahtamisen jälkeen oli aika hieman rauhoittua, sillä Vapaudenristi esiintyi tällä kertaa akustisena duona. Vapaudenristin materiaali on teksteiltään niin väkevää tavaraa, että sen esittäminen toimi uskomattoman hyvin myös akustisena. Ian Stuartin & Stiggerin jalanjäljissä oltiin muutoinkin, sillä kaksikko esitti keikan puolivälissä Ian Stuartin ensimmäiseltä soololevyltä tutun Triumph of the Will, suomeksi ”Tahdon voitto”. Kompakti livepaketti oli rakennettu tunnetuimpien kappaleiden varaan ja yleisöä huudatettiinkin reippaasti kappaleilla ”Tuomittu vihaamaan”, ”Maa ja veri”, ”Soihdut” ja ”Muutoksen tuulet”. Virolaisen laulavan vallankumouksen henkeen päästiin esityksessä ”Ei maata ilman kansaa”, jota lauloi yhtään liiottelematta koko yleisö. Rivakasti vedetyn keikan päätti Pagan Skullin kimppa-ep:ltä soitettu ”Taistelusta taisteluun”. Vapaudenristin akustinen versio oli menestys, ja sitä olisi hieno kuulla jatkossa jossain pienessä ja intiimissä pubiympäristössä.

Katujen ääni sai oman vuoronsa kun lavan valtasi perinteistä nationalistista Oi-musiikkia esittävä helsinkiläinen Civic Duty. Bändi ei turhaan hienostullut, sillä nyt oltiin perusasioiden äärellä. Tympeän vihaista aggro-Oi:ta takoneen Civic Dutyn esitys oli hieno tribuutti liikkeen juurille, sillä kappaleet puhuvat omasta puolestaan: ”Way of life”, ”Nationalist Rock'n'Roll resistance”, ”Working class man”, ”Junkie”, ”Skinhead” (Condemned 84 -cover), ”FTW” ja ”Murder squad” (Blue Eyed Devils -cover). Lainabiisien lisäksi Civic Dutylla alkaa olla sen verran omaa materiaalia kasassa, että olisi jo korkea aikaa saada kuulla bändiä myös levyltä. Livenä bändi on jo osoittanut toimivuutensa.

Suomen maineikkaimpiin Black Metal bändeihin lukeutuva Goatmoon on soittanut niin isoimmilla metal festivaaleilla kuin pienemmissä poliittisesti värittyneissä tilaisuuksissa. Bändi on usein kieltänyt olevansa varsinaisesti poliittinen, joka on helppo todeta lukemalla bändin tekstejä. Sen sijaan kukaan ei voi kieltää Black Metallin metapoliittista tasoa, joka Goatmoonin kaltaisissa tapauksissa nousee esiin paremmin kuin rivibändeissä. Kyse on politiikan taustalla olevista aatevirtauksista ja asenteista. Ei ole mitään syytä tehdä Black Metal musiikkia joka ottaisi kantaa vallitsevan poliittisen tilanteen yksityiskohtiin, vaan bändit käsittelee sitä elämänasennetta ja arvopohjaa, josta politiikka lopulta syntyy. Illan teemana ollut Torniaisen tapaus on yksi malliesimerkki. Miehen rikosrekisteriä on käsitelty skandaalinkäryisissä lehtijutuissa. Niissä on järjestelmällisesti jätetty huomioimatta millä perustein teot ovat tapahtuneet. Tai yksiselitteisesti todettu olleen tekosyitä. Tosiasiassa Epun teot tiivistyy usein ”kaveria ei jätetä” mentaliteettiin. Mies ei jäänyt tilanteissa passiiviseksi sivustakatsojaksi, vaan uhan nähtyään oli aktiivisesti ratkaisemassa sitä. Mies näki että tilanne on kehittymässä, joka on muille vaaraksi ja ratkaisi sen. Tällä kertaa tilanne päättyi tavalla, joka sai puoli Suomea pillastumaan. Lopputulos olisi voinut hyvinkin olla vain pieni kuperkeikka kadulla. Tässä vaiheessa on pelkkää spekulointia mikä todellisen kuoleman aiheutti. Silti, niin vasemmalta kuin oikealta on kilpaa jeesusteltu, keräilty poliittisia irtopisteitä, sekä päästy suunnittelemaan uusia poliittisen toiminnan rajoittamiseen, sanan- ja mielipiteenvapauteen puuttuvia toimenpiteitä joilla ajatusrikolliset saataisiin kuriin. Kukaan virallisen doktriinin mukaan oikein ajatteleva hyvä ihminen, ei saa nähdä tilanteessa muita tasoja kuin ”natsimurhan”. Vaikka kyse ei ole missään vaiheessa ollut pelkästään ”potkusta”, vaan se muuntautui poliittiseksi keppihevoseksi jokaiselle innokkaalle ratsastajalle. Jotka todellisista faktoista välittämättä ratsastavat nyt vinhaa vauhtia kohti totalitaarista politiikkaa kohti. Median tekopyhyys lähentelee lopullista murtumispistettä. Kun tuli ilmi että pääkaupungissa eläkeläisen puukottanut kiihkoilija on Palefacen ja kumppaneiden kanssa videolla esiintyvä ulkomaalaistaustainen henkilö, media piti sopivan mittaisen strategisen tauon. Miehen facebook profiili saatiin siivottua pois näkyviltä ja sopivasti mm. YLE oli poistanut Areena palvelustaan materiaalin missä sama mies esiintyy. Olisihan uutisoinnissa hankalaa pedata kuvaa sattumanvaraisesta henkilöstä jos ilmenee että hän on pyörinyt monikulttuurisen propagandan mannekiininä suomen suurimmissa medioissa. Paleface deletoi sosiaalisessa mediassa esiintyneitä kiusallisia kysymyksiä pois. Muutaman päivän viive antoi aikaa valmistautua esittämään lakoninen ”järkytys” ja ”paheksunta”. Siinä missä media on kasvattanut salaliittoteorioita esimerkiksi Immosen ympärillä. Julkaisten yhtä uudestaan ja uudestaan kuvaa tilanteesta missä julkisessa tilaisuudessa on ryhmä ihmisiä. Nyt puukottajan kanssa samassa kuvassa olevat poliitikkoa ja viihdetaitelijaa käsitellään silkkihansikkain, yhteistä poliittista projektia varjellen.

Vasemmiston strategialle on ehdottoman tärkeää leimata Torniaisen tukikeikka sellaiseksi, että kansallismielisen liikehdinnän aktiivit ja keikalla olevat bändit näyttäytyy puhtaasti väkivaltaa lietsovina ja ihannoivina sekopäinä. Keikan todellinen luonne Veriyhteyskollektiivin silmissä tiivistyi illan aikana bändien puheissa tuotuun tosiasiaan: Kaveria ei jätetä. Ei, vaikka se olisi strategisesti huono PR valinta nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä. Ei, vaikka kieltämällä ja paheksumalla saisi kerättyä maltillisten ja sivistyneiden ihmisten hiljaista hyväksyntää. Ei, vaikka olisi miehen teon järkevyydestä olisi toista mieltä. Tai pitäisi lopputulosta ei-toivottuna.

On aivan erilainen ihmisryhmä, joka on valmis puukottamaan muita selkään välittömästi kun oma etu sitä vaatii! Illan bändit osoittivat että yleisen painostuksen ja paheksunnan edessä, on olemassa tiettyjä arvoja joista kansallismielisten ei kuulu tehdä kompromisseja. Ei etenkään tekopyhän, vihamielisen ja tarkoitushakuisen (sosiaalisen)median melskeessä! Jos joku asia on sellainen ettei sen pitäisi vaatia enempää selitystä, on perusperiaate että pulassa olevaa kaveria autetaan.

Goatmoon keikka oli puuttuvista jäsenistä huolimatta tiukkaa tasoa. Yhtye esitti kompaktin setin tutuksi tulleita kappaleita, mutta myös ensi kertaa livenä kuultua materiaalia. Goatmoon ei pitänyt puheita. Ei ottanut kantaa hallituksen politiikkaan tai mitään sellaista. Sen ei tarvitse. Kappaleet kuten Alone, kertoo yksiselitteisesti mistä on kyse. Ydinajatukseltaan Englanninkielinen kappaleen viesti on:

Sisältä tyhjiä ihmisen kuoria ympärilläni

Siksi olen yksin

Synnyin tänne syvän talven keskelle yksinäisyyteen

Olen viimeinen, kuten tämä kaunis luonnon maisema joka avautuu edessäni

kaltaisiani ei enää ole.

Isänmaatani myrkyttää loisten epäpuhtaus.

 

Vaikka kukaan ei olisi valmis seisomaan rinnallani,

Tulen ylpeänä vaikka yksin taistelemaan!

 

Teksti ja kuvat:

Veriyhteys kollektiivi

Pagan Skull / Pylvanainen / Diamond Axe (Europa Erwache Productions, 2016)

Kolmen suomalaiseen nationalismiin sitoutuneen bändin yhteislevy antaa hyvän korvakuuleman siitä, kuinka erilaista kitaravetoista räimettä RAC-lipun alla maassamme tällä hetkellä tehdään. Bändien tapa käsitellä suomalaisuutta poikkeaa virkistävästi toisistaan, mikä on taas osoitus siitä, että aihe on loppumaton runsaudensarvi vielä vuonna 2016. Levyn yhdistävä tekijä on puolestaan bändien diy-punk-asenteesta välittyvä kotikutoisuus ja maanläheinen lähestymistapa käsiteltäviin aiheisiin.  

3-way-splitin polkaisee käyntiin Jyväskylän kulmilta tuleva Pagan Skull. Tälläkin kertaa bändi yllättää röyhkeän omintakeisella tyylillään, joka kuulijoiden maailmankatsomuksesta riippumatta saanee jälleen kerran ristiriitaisen vastaanoton. Nyt bändin mankelin läpi on runtattu folkmetal, jota tapaillaan avausraidassa Ukkometson mailla. Rohkeasti huilulla maustetussa esityksessä vannotaan black metallista tutun soturikultin puolesta ja vaaditaan kuolemaa ukkometson maita uhkaaville ”variksille”. Kappale Sydän Suomi on sitten hieman tutumpaa melodista Pagan Skull -rockia, jossa on mukana puhdasääninen kakkoslaulaja laulamassa toista melodiaa. Sanoituksessa suomalainen nationalismi palautetaan alkulähteelle, oman maakunnan turpeeseen, jossa ei säästellä keskisuomalaista kotiseuturomantiikkaa. Akustisesti etenevässä (neo)folk-balladissa Hiekkatiet jatketaan keskisuomalaisuus-teemalla ja esitystä on helppo pitää tilittävänä rakkaudentunnustuksena omille kotikulmille.

Pylvanainen avaa ensimmäisellä biisillään Vapauden puolesta heti pellit auki. Tällä kertaa suoraviivaisen nopea punkrykäisy toimii hyvin ja laulaja sylkee uhmakkaat julistukset ilmoille ilman nikottelua. Sanat ovat taattua Pylvanaista, joka ei tunnetusti runonlaulantaa harjoita, vaan riimittelee inhorealisminsa niin selkeästi, että sen ymmärtää jokainen takarivin taavo (viimeinen säkeistö):

Kaatuu tornit norsunluiset armo oikeudesta katoaa,

ei jää kiveä kääntämättä ei ole paikkaa paeta. 

Keinuu tuulessa kaulakiikku, 

linnut silmät nokkivat, 

huudot vaimenee hiljaisuuteen uuteen aamuun nousevaan

”Valkoisen miehen taakka” -omakustanteelta tuttu Irma on äänitetty kokonaan uudelleen ja täytyy sanoa, ettei tämä versio ainakaan huonompi ole, vaikka siitä on suodatettu pois alkuperäisen version karhean välitön tunnelma. Kappale kertoo kaikille tutusta ylimielisestä tiedostavasta kaupunkilaisnaisesta, joka saa maistaa monikulttuuriunelmaa omakohtaisesti joutuessaan joukkoraiskauksen uhriksi. Melodisesti tarttuva esitys on edelleen yksi koskettavimmista tämän vuosikymmenen kotimaisista RAC-biiseistä.

Pylviksen kaksi muuta laulua ovat käännösversioita, joissa on onnistuttu sekä sovituksellisesti että sanoituksellisesti. Landser-coveri Keskellä Eurooppaa pureutuu kansallisen identiteetin puolustamisen oikeutukseen ja siihen, kuinka miehityshallinto haluaa kriminalisoida eliittiä uhkaavan nationalismin.  Akustisella kitaralla vedetty Country-laulelma Vain N… tunnetaan alunperin Racist Redneck Rebels -nimisen amerikkalaisryhmän kappaleena Niggers, Niggers, Niggers. Simppeli mutta äärimmäisen tarttuva vuodatus kertoo kuinka mustien neekeröintiä katsellaan valkoisissa yhteiskunnissa läpi sormien, koska he ovat neekereitä so. erityisryhmä kuten alaikäiset lapset. Laulussa tuskaillaan myös Hollywoodin propagandaa, jossa neekerit esitetään tv-sarjoissa lähes aina lainkuuliaisina huippuosaajina, vaikka kylmät tilastotiedot puhuvat aivan muuta. Pylvanaisen riisuttu versio on uskollinen ennen kaikkea amerikkalaisen epäkorrektin countryn veteraaneille Johnny Rebelille (R.I.P.) ja David Allan Coelle.

Viimeisistä vedoista leyvllä vastaa Diamond Axe, joka veivaa ”löysää äärioikeistolaisrokkia” 1980-luvun alun  punkahtavilla brittihevisoundeilla. Oman erikoisen makunsa kappaleisiin tuo siellä täällä käytetyt urut, jotka on sovitettu herkullisesti erityisesti viimeiseen rullaukseen The Force. Englanniksi laulava Diamond Axe on ohjelmallisesti nationalistinen bändi, tosin se pitää sisällään myös pohjoismaalaisen identiteetin, joka kaikuu vahvana biiseissä Identity (Northern) Rock ’n’ Roll ja Nordic Metal.  DaXe:n melodista riffittelyä voisi luennehtia miellyttävän kuuloiseksi (mutta ei radioystävälliseksi) kevytmetalliksi, jota vielä korostaa puhtaasti laulettu pehmeähkö ääni. Karumman RAC:n ystäville DaXe:n kepeä yleisilme varmasti tökkii, mutta tällaisellekin nationalistirockille löytyy aina omat ystävänsä.

Europa Erwache Productions on tehtyt jälleen ansiokasta kulttuurityötä esittelemällä kansalaisille aitoa vastarintamusiikkia, joka olisi näiden äänitysten kohdalla saattanut jäädä vain satunnaisiksi YouTube näytteiksi. Kansallismielisen musiikkiliikkeen jatkuvuutta voi tukea parhaiten ostamalla alan liikkeistä tai bändeiltä suoraan tämän virallisesti julkaistun äänitteen.

Arvio: RL

Haastattelussa Kali Yuga Noise

Tämä haastattelu tehtiin Ukonvasama lehden numeroon #11 (2016) tänä keväänä, mutta zine jäi kesän jälkeen toistaiseksi telakalle, joten juttu siirrettiin Veriyhteys-blogiin. Haastattelussa esiintyy turkulaisen Kali Yuga Noisen basisti Jussi, joka päivitti vastauksia pari viikkoa sitten miehistönvaihdoksen sekä muiden tärkeiksi katsomiensa seikkojen vuoksi.

Miekan päivää Turkuun! Suomesta ei löydy montakaan bändiä, joka soittaa noisecorea. Miksi ja milloin aloitte soittaa juuri tällaista äärimmäisen marginaalisena pidettyä möykkää?

-Heil heil heil vaan itse haastattelijalle ja lukijoille! Bändi perustettiin n. puolitoista vuotta sitten, kun löytyivät vihdoin halukkaat jäsenet. Miksi? Olen aina ollut kaoottisen hardcoren ystävä; punk- ja hc-musiikkia kuunnellut jo vuodesta `85 eli lapsesta melkein. Oi/RAC tulivat mukaan myöhemmin. Minulla oli pitkään ollut visio kasarin noisecore-tyyppisestä bändistä, jolla olisi kuitenkin ns. paremmat sanoitukset. Sopivia miehiä ei löytynyt, ennen kuin Mika huuteli jotain baarissa. Toki hänen ainoa kosketuksensa silloin koko genreen oli Anal Cunt, mutta siitä oli hyvä lähteä. Samaan aikaan koitin jotain keskustella asiasta Nakin kanssa helsinkiläisessä olutbaarissa. Alun perin mukaan olisi lähtenyt hieman ”lahjakkaampia” muusikoita, mutta ymmärsin, että heidän mielenkiintonsa loppuisi lyhyeen. Mika oli aidosti innostunut ideoistani ja sanoituksetkaan eivät olleet kynnyskysymys hänelle. Mika sitten ”löysi” Veikon, jota en hyvin tuntenut, ja pyysi mukaan. V. osoittautui mukavaksi mieheksi ja todelliseksi musafriikiksi, joten pakka oli selvä. Sitten vaan soitto Nakille ja hän oli yhä kiinnostunut. Ja iso syy oli tehdä selväksi ihmisille, että noisecore ei ole mitään kullipilluvisvaperse-juttua tai huumoria, vaan että tässä on oikeat ihmiset asialla ja jokainen biisi mietitään erikseen. Tällä hetkellä syyskuuta elettäessä tilanne on se, että Nakki on poistunut joukostamme ja tilalle tuli Jone. Näillä mennään nyt – kohti tuhoa.

Millaisista musiikillista ja skenetaustoista bändin jäsenet ovat lähtöisin? Mikä on yhtyeen tämänhetkinen kokoonpano?

-Kuten sanoin juureni ovat 80-luvun hardcoressa; olen punk- ja hc-bändeissä soitellut enemmän tai vähemmän koko ikäni. Skinheadiksi ryhdyin joskus `90/`91, kun silloinen bändini lopetteli. Herra haastattelija kyllä varmasti muistaa tämän, heh heh. Mikalla on metallitaustaa jne., aika perusrokkimenoa kaiketi. Veikko on musiikin monitoimimies kaikin puolin. Onneksi häntäkin meteli kiinnostaa. Jone on black metal-mies henkeen ja vereen, toki pitää paljon noisecore- ja RAC-bändeistä myös. Jone-huuto, Mika-kitara, Veikko-rummut ja Jussi-basso

Enimmäkseen äärimmäiseen metallimusiikkiin keskittyvä kotimainen Bestial Burst julkaisi kevättalvella 2016 kasettinne Degeneration of Our Species. Oletteko tyytyväisiä tuotokseenne?

-Kyllä olemme, ensimmäiseksi julkaisuksi. Kiitos Sami ja Bestial Burst! Kaikki ei ensin mennyt niin kuin Strömsössä, mutta Sami kuunteli minun kitinöitäni ja pisti hommat pyörimään. Varmasti maailman mukavin levy-yhtiö-mies kenen kanssa voi asioida. Ikuiset respektit sinne vaan.

Kasetin painos oli vain 100 kappaletta. Oliko näin pieni painos tarkoituksellisesta ja jos niin miksi?

-Tämä oli ainoastaan lafkan päätös, hänellä oli useampi LP ja CD tuloillaan ja hän ehdotti kasettia. Kasetti myytiin loppuun 9-10 päivässä eli ilmeisesti kysyntää oli. Harva bändi myy 100 kpl ekaa nauhaa puolessatoista viikossa. Itse olisin halunnut isomman painoksen, seuraava julkaisu sitten… 

Soittamanne musiikkityyli ei ole kovin tunnettua Suomessa. Löytyykö noisecoresta yhtään kotimaista innoittajaa vai ovatko kaikki vaikutteet ulkomailta? Nimiä, jotka tulevat päällimmäisenä mieleen?

-Löytyyhän näitä Suomestakin, ei vaan useimmat näiden kiljupunkkareiden pieruprojektit kiinnosta hevonvittuakaan. Hyviä suomalaisia voisi mainita jo veteraanitasolle noussut Nihilist Commando, Siviilimurha ja uudemmista Unpeace, joka kyllä kaseteillaan on vakuuttanut. Jotkut mustatoksennukset ja analbarbarat ei kiinnosta yhtään. Tämä ei ole huumorimusiikkia, vaikka monet niin luulevat. Tätä ei ole helppo tehdä, vaikka monet niin luulevat. Tämä on melua ja tämä on hardcorea. Ulkomaisista vaikuttajista luonnollisesti kovimmat ovat Fear Of God, Herpes ja Brigada Do Odio, uudemmista eniten on iskenyt luonnollisesti Antichrist Kramerin projekti Intolitarian. Kasarimölyhc on siis se suurin vaikuttaja, myös toki PE ja grind/bm jossain mielessä. Vanhoja klassikoita 7MON ja Anal Cunt unohtamatta. Pitää muistaa, että mun ekat noisecore-projektit oli jo `89/`90. Noisecoren tyyliin ei kuulu pitkäveteinen runollisuus, vaan asiat sanotaan lyhyesti iskulauseiden muodossa. 

Ovatko sanoitukset tehty tosissaan vai ovatko ne pelkkiä provokaatioita kuten on monesti power electronics eli voimaelektroniikka musiikissa?

-Minä teen kaikki sanoitukset ja siitä en tingi. Luonnollisesti olen tosissani, ei yli 40-vuotiaalla miehellä ole edes kiinnostusta ”heittää jotain läpällä”. Tämä ilmaisumuoto (vrt. biisien pituus) antaa omat rajoituksensa, joten ei tässä runoilemaan päästä vaikka kuinka otsasuonet tykyttäisivät. Provokaatio kyllä, mutta seison sanojeni takana. 

Musiikistanne huokuva maailmankuva on pessimistinen, ajoittain jopa nihilistinen. Onko kyse vain noisecoreen kuuluvasta konventiosta vai onko taustalla jokin syvempi filosofinen maailmankatsomus kuten vaikkapa misantropia?

-Jaa, no tiedä tuosta maailmankatsomuksesta. Kaikki me ollaan pettyneitä miehiä, noi muut sällit vähän päälle 30 – minä päälle 40. Ei tässä todellakaan kuitenkaan minkään genren mukaan mennä, vaan jo totutuista ”biisirakenteistakin” poiketen meillä on oikeasti sellaiset. Ei tässä pelkkiä parin sekunnin sötkötyksiä tehdä siis. Maailmankuva on konservatiivinen ja pessimistinen.

Huomattava osa lyriikoistanne on myös poliittisia, joissa on selviä ultra-konservatiivisia ja fasistisia painotuksia. Koetteko itse olevanne tällaisten ajatusten kannattajia myös "siviilissä"?

-Kuten sanoin minä kirjoitan sanoitukset ja vastaan niistä. Toki mitään ei julkaista, jos muut äijät eivät ole sitä hyväksyneet. Olen itse äärimmäisen konservatiivinen ja minut monesti luokitellaan fasistiksi (muut voivat tehdä niin, jos haluavat), en voi puhua muiden puolesta. Bändissä on neljä eri miestä ja neljä eri näkökulmaa. 

Voiko Kali Yuga Noisea siis pitää poliittisena, nationalistisena projektina?

-Mielestäni olemme poliittinen ja provokatiivinen meluprojekti - eli ”natsibändi” Piffin slangilla ilmaistuna. Inhomme tiettyjä asioita ja ilmiöitä kohtaan tulee ilmi jo pelkkiä kappaleiden nimiä silmäilemällä...."Compassion is a crime", "Feminist", "Pornogrind is shit", "Stop the internet", "Ebola", "Daydream of an Ethiopian", "Nuke Israel", "Communists have human rights", "Disease called democracy" jne....

Jos sinun pitäisi nimetä 3 (kolme) pahinta Suomen ongelmaa, niin miten ratkaisisitte ne, jos teillä olisi diktaattorin valtuudet?

No nyt laitoit tällaisen 7 Päivää-tyyppisen kyselyn. Joo-oh. Vastaan todellakin vain omasta puolestani.

1-Juutalaisuus ja sen mukanaan tuoma eurooppalaisen valkoisen kulttuurin ja kansallisvaltioiden tuho. Vihaan näitä EU-rappeuttajia hautaani asti. He ovat kyllä uhriutumisen spesialisteja kaikin tavoin. Itsenäiset, omalle kulttuurilleen perustuvat kansallisvaltiot ovat aitoa monikulttuurisuutta. Nationalismissa ei ole mitään hävettävää.

2-Sosiaalidemokratia. Sanat eivät riitä kuvaamaan tätä mätää ilmentymää, jolle meidän valtiomme perustuu poliittisesti. Hyvinvointiyhteiskunta tulee lopettaa heti. Ei enää avustuksia niille, jotka niiden kautta elävät elämäänsä. Itse aiheutetut ongelmat eivät saa olla avun syy. Eikä ihmisiä pidä verottaa sillä verukkeella, että kustannetaan paskasakin toimeentulo tai loputon maahanmuutto, joka on tämän järjestelmän irvokkain ilmentymä. Omasta kansasta pidetään huoli, mutta muuten tämä ikuinen moolokin kita pitää sulkea.

3-Rotujen sekoittuminen. Mikään ei ole niin väärin kuin nähdä geneettisesti epäsuhtainen pari kadulla kävelemässä. Uskon ikuisesti segregaatioon; Eurooppa on valkoisen miehen koti. Afrikka on neekereitä varten. Otetaanpa mallia vaikka Japanista, missä tämä asia on kohdallaan. 

Suomessa RAC- ja black metal -skene ovat viime vuosina lähentyneet voimakkaasti toisiaan. Onko mahdollista nähdä Kali Yuga Noise tällaisella crossover keikalla?

-On toki, jos olemme ns. keikkakunnossa. Maantieteelliset rajoitukset ja muiden kavereiden muut bändit luonnollisesti aiheuttavat rajoituksia tällaiseen. Tulemme, jos on sopiva tilaisuus ja line-up on meidän kannaltamme sopiva. Mieluiten itse näkisin meidät jollain PE-keikalla, jossa voisi olla myös joku rac-bändi. Crossover on musiikillisesti ja yhteisöllisesti oikein tervetullut ilmiö. 

Millaisena näette Suomen rotutietoisen ja fasistisen musiikkiskenen tällä hetkellä kun siihen lasketaan hyvinkin erilaiset genret kuten nsbm, RAC, persu-punk, noisecore, voimaelektroniikka, martial industrial jne.? Mikä siinä on hyvää, mikä huonoa? Mitä piristystä tai uutta kaipaisitte siihen?

-Kerro nyt mulle, mitä on ”persupunk”. Hah, jeesus mikä termi. Suomessa on paljon kovia bändejä tällä suunnalla. Uudemmista jaksan hehkuttaa kyllä Marderia yli muiden ja toki Vapaudenristi on myös erittäin mainio. Pylvanaisen kakkoslevy oli pieni pettymys, mutta silti oikein mainio rallattelubändi. Onko Suomessa enää oikeita nsbm-bändejä terminologisesti? Kaikki tuntuvat välttävän tätä nimikettä. No vanhoista ylitse muiden ovat tietenkin Hammer ja White Wolves Kommando. Uusista esim. Circle Of Dawnin ja Aryan Roguen kaseteista tykkäsin kovin. Ton konemetelin puolelta tykkään niistä perusjutuista eli Sick Seed, Grunt, Bizarre Uproar, XE…

Hyvää on se, että keikkoja on nykyään paljon. Tai ainakin enemmän kuin ennen. Bändit julkaisee kasetteja ja levyjä, ihmiset tuntuu ostavan niitä. Huonoa ovat ne ikuiset tappelut monilla keikoilla ja yleinen häiriökäytös. Ei tässä mitään punkkareita olla ja kusta omiin nurkkiin. Kyllä nyt aikuiset miehet ja naiset käyttäytyä osaa. Tai ainakin pitäisi. Ikäviä myös ovat ne internet-hahmot, jotka levittelevät juoruja ja tietoja vasemmistolle, samalla kuitenkin ”digaten musasta”. 

Onko Kali Yuga Noisella tulossa uutta materiaalia julkaistavaksi lähiaikoina?

-Uusia biisejä on reilut 20 kpl tällä hetkellä. Pitäisi päästä vokalistin kanssa treenaamaan niitä ensi kuussa (eli lokakuu). Sitten katellaan koska saadaan nauhoitukset järjestettyä, varmaan loppuvuodesta tms. Ilmeisesti tulossa split-LP erään noisecore-bändin kanssa, mutta siitä lisää myöhemmin.

Viimeinen veret seisauttava kysymys. Kali Yuga tarkoittaa hindumytologian mukaan syklisen aikakäsityksen viimeistä, pimeää aikakautta. Kun paska väistämättä näyttää iskevän läntisen maailman tuulettimeen, niin mikä on oma veikkauksenne tuon ratkaisevan vuoden suhteen?

-Pysäyttäisit mielummin mun verenpaineen…no joo, loppu on tulossa. Koska? Itse sanoisin, että tällä menolla seuraavan 20 vuoden päästä viimeistään. Populaatio kasvaa, ilmasto saastuu, lajit kuolevat sukupuuttoon, rodut sekoittuvat…loppua tälle konkurssille ei näy. Materiaalinen maailma ja ”kaikki mulle nyt heti”-mentaliteetti valtaavat ihmismielet. Yhteiskunta yliseksualisoituu ja medikalisoituu, kaikilla on paha olla. Odotan jotain konkreettista tapahtuvaksi seuraavan viiden vuoden sisällä. Pelottaako? No totta vitussa. Jos ei mitään ratkaisevia luonnonmullistuksia tapahdu pian, niin tämä pallo räjähtää mutaan. Heikot pitää karsia pois.

Haastattelu: RL

DIVISION GERMANIA (Ger), HATE FOR BREAKFAST (Ita), MARDER, CIVIC DUTY. Helsinki 17.9.2016

Saksalainen Division Germania ja italialainen Hate for Breakfast tekivät lämpimässä syksyn säässä viikonlopun kestäneen minikiertueen, joka kantoi nimeä Hate Tour 2016 Finland. Perjantaina yhtyeet esiintyivät Jyväskylässä lämppärinään Pylvanainen. Eri lähteiden perusteella keikka sujui hyvissä tunnelmissa, tosin ei aivan kommelluksitta, mutta eihän RAC-konsertit ole koskaan olleetkaan mitään kuoropoikien tilaisuuksia.

Lauantaina Hate train vyöryi Helsinkiin. Iltaa kohti keikkapaikka oli lähes täysi, joskaan määrä ei noussut aivan samanlaisiin lukuihin kuin Mistreatin viime joulukuun konsertti. Ilmeisesti Jyväskylän keikka verotti noin kolmanneksen katsojista, jotka olisivat muutoin tulleet pohjoisen suunnasta. Keikka alkoi hieman aikataulusta jäljessä, mutta kun vauhtiin päästiin, ei tapahtumassa tuntunut olevan jarruja laisinkaan.

Ensimmäisenä lauteille astui helsinkiläinen nationalistinen Oi-bändi Civic Duty, joka joutui tällä kertaa pärjäämään ilman basistia. Tämä ei silti estänyt bändiä ottamatta lavaa haltuun asiaan kuuluvalla intensiteetillä. Setin loppupuolella myös yleisö alkoi lämmetä, kun venäläisen vapaaotteluseura White Rexin körmyt alkoivat stomppaamaan. Parhaat hetket koettiin parin viimeisen biisin aikana kun Marderin laulaja Aleksi otti toisen laulajan paikan ja kävi huutamassa mm. vanhan Civic Duty klassikon Media lies.

Toinen kotimainen ryhmä Marder ei pettänyt tälläkään kertaa. Yhtye keikkailee nykyään niin tiiviisti, että keikkakokemuksen tuoma varmuus huokuu koko bändin olemuksesta. Marder tietää miten kunnon Rac ’n’ Roll show tehdään, sillä yhtye paukutti menemään hengästyttävään tahtiin lähes kaikki debyyttialbuminsa ”Blood leads the way” kappaleet. Settiin mahtui mukavasti myös ennen julkaisematonta materiaalia, joka kuulostaa selkeästi metallisemmalta tavaralta kuin vanhemmat hatecore biisit. Bändin keikan aikana tupa alkoi täyttyä myös matti myöhäisistä ja viritti yleisön sopivasti juhlatunnelmaan illan pääesiintyjille.

Italialaisen Hate for Breakfastin (HfB) jampat saapuivat hotelliltaan hieman myöhässä ja keikan alkamisajankohtaa siirsi myös se, että laulaja Alessandro myi Marderin keikan jälkeen distronsa Black Shirts Recordsin levyjä ja paitoja. Itse en tunnistanut hipsteriviiksistä kaveria HfB:n laulajaksi, kun ostin häneltä bändin Suomen kiertuetta mainostavan T-paidan. Hämmästys olikin suuri, kun bändi hyökkäsi lavalle italialaiseksi pitkän ja laihan oloisen nipsterin johdolla. Bändin raivokasta fasistista hardcorea on hypetetty liikkeessä jo pitkään, mutta keikan nähneenä on pakko todeta, ettei näissä puheissa ole yhtään ylisanoja. Jo bändin ensimmäisestä vimmaisesta rutistuksesta lähtien lavan edustalla pyöri helvetillinen mylly ja hailaavien käsien meri. 

Bändin niukasta katalookista HfB soitti tasaisesti materiaalia ensimmäiseltä albumilta ”Hatecore connection” (2005) ja viimeisimmältä kokopitkältä ”Squadrismo Hardcore” (2009). Myös parilta bändin tekemältä split-albumilta soitettiin muutama osuma. Teknisesti briljantti ja kellon tarkkaan yhteen soittava HfB oli lavalla sellainen ilmestys, että se saisi faneja myös valtavirran hardcore skenestä, mutta suoraselkäinen fascismin julistaminen tekee yhtyeestä huomattavasti pienemmän porukan herkkua. Ne diggaavat, jotka ymmärtävät hyvän päälle.

Viimeisenä esiintyi uudemman saksalaisen RAC-sukupolven edustaja Division Germania, joka on uransa alusta lähtien ollut maansa johtavia radikaalirockin nimiä. Yhtye otti epäileviltä tuomailta heti luulot pois ja näytti mistä on saksalainen panssarijyrä-RAC tehty. Voiton tervehdykset ja vimmatusti pyörinyt mylly täyttivät tilan bändin pannessa menemään. Metallista mutta melodista Rechtsrockia takonut yhtye ei antanut populalle hengähdystaukoja, kun eetteriin ladattiin biisejä kaikilta neljältä albumilta pääpainon ollessa ensimmäisellä levyllä ”Antagonist” (2002). Yleisö oli tyytyväinen näkemäänsä, sillä bändi hailattiin takaisin lavalle pitkän setin jälkeen.

Kaiken kaikkiaan Hate tourin Helsingin konsertti oli onnistunut tapahtuma, jossa oli kansainvälistä väriä sekä bändien että yleisön puolelta. Juuri tämä on aitoa suvaitsevaisuutta ja solidaarisuutta, joka perustuu eurooppalaiseen veriyhteyteen. Keikkasyksy jatkuu tästä eteenpäin edelleen kiivaana, lähinnä kotimaisten nimien merkeissä, joskin muutama ulkomaan nsbm-bändi on myös tulossa vierailulle. Keikkatilannetta voi seurata alan bändien ja distrojen fb-seiniltä sekä tietysti lukemalla Veriyhteys-blogia.

Arvio: RL

Henrik Holappa: Minä perustin uusnatsijärjestön (Into Kustannus, 2016)

Luettuani Suomen Vastarintaliikkeen entisen (nimellisen) johtajan, Henrik Holapan kirjan “Minä perustin uusnatsijärjestön - Suomen Vastarintaliikkeen ex-johtajan muistelmat”, voin heti arvostelun alussa mainita positiiviset asiat, sillä ne ovat erittäin nopeasti mainittu. Positiivista näissä ns. “muistelmissa” on tekstin sujuvuus ja helppolukuisuus. Holappa on melkoisen kokenut artikkeleiden kirjoittaja ja näin ollen kirja ei yllätä. Holapan edellisen teoksen “ Wrongfully Accused - Three Hundred and Twenty-Eight Days in America” aiemmin lukeneena, voin myös todeta hänen osaavan kirjoittaa pidempääkin tekstiä sujuvaan tyyliin. Kyseistä teosta ei ole suomennettu, sillä kohteena on amerikkalainen yleisö, ja lisäksi kuka tahansa suomalainen olisi pitänyt kyseistä “vankilapäiväkirjaa” lähinnä humoristisena ja suuruudenhulluuden harhoissa elävän miehen kirjoittamana.

Holapan uuden kirjan on kustantanut vihervasemmistolainen Into Kustannus, ja kirja on tarkoitettu Holapan omien sanojen mukaan varoitukseksi nuorille “äärioikeiston”, “uusnatsismin” yms. vaaroista ja henkilökohtaiseksi tilinteoksi ja anteeksipyynnöksi Holapan menneisyyden tekojen vuoksi. Kuitenkin uskon kirjan olevan kirjoitettu ensisijaisesti rahastuksen vuoksi. Holapallahan on tiedettävästi ollut useitakin eri projekteja, joilla on uskonut voivansa tienata. Silti miehen tiedetään velkaantuneen korviaan myöten ja jopa paenneen velkojaan. Kertomus entisestä ja sittemmin “eheytyneestä uusnatsista”, saa kuitenkin median huomion ja sympatiat, ja toisin kuin muille kirjallisille projekteilleen, niin media antaa tällä kertaa Holapalle ilmaista mainosta. Suvaitsevaiset, punikit ym. kansanviholliset iloitsevat “natsismista parantuneesta Henrikistä”, ja kauppa käy. Tällä kertaa Holappa iski siis varmaan markkinarakoon. Huomioitavaa on, että Holappa tuntuu syyttelevän entisiä tovereitaan niin Suomessa kuin Ruotsissakin rahastuksesta, vaikka kuka tahansa miehen kanssa tekemisissä pidempään ollut tajuaa hänen erään päämotiivinsa aina olleen raha. Työtä mies ei ole tehnyt tietääkseni päivääkään, ei edes alhaisia hommia, kuten mainoslehtien jakoa tai puhelinmyyntiä. Tuskinpa töitä tarvitsee tehdä jatkossakaan, kun kirja tuntuu myyvän.

Holapan teini- ja nuoruusvuodet käsitellään nopeasti läpi ja ne koskevat pääosin hänen innostustaan toisen maailmansodan historiaan ja aatteelliseen heräämiseen. Ystävyys Lähi-idästä kotoisin olevan muslimipojan kanssa käydään nopeasti läpi. Sen mainitaan katkenneen, kun Holappa kertoo ryhtyneensä skinheadiksi. Oulun skinhead-piireistä ei juurikaan paljoa puhuta, eikä siitä paljasteta mitään uutta, mitä ei olisi jo valtamediasta aikoinaan voinut lukea. Huomioitavaa on, että Holappa korostaa pettyneensä skinheadeihin, vaikka tunsi muutaman skinheadin ainoastaan Oulusta. Suomen laajuisena tämä Oulun skinhead-ryhmä, jonka jäsenet eivät millään muotoa olleet järjen jättiläisiä (Tässä Holappa osuu oikeaan, kuten rikkinäinen kello kahdesti päivässä), oli erittäin marginaalinen koko Suomen skinhead-liikeeseen verrattuna, ja vain pisara meressä. Tämä epäsosiaalisen aineksen kanssa kaveeraaminen, siihen pettyminen, ja sitä seuraava yleistäminen koskien koko ryhmää ja ideologiaa, toistuu vuosia myöhemmin Atlantin takana.

Kirjan seuraava osuus käsittelee Holapan kansainvälisiä kontakteja, pääosin Yhdysvalloissa, sekä Saksassa ja Ruotsissa. Kokemuksistaan Saksassa Holappa tuntuu liioittelevan ja korostavan olleensa “kansallissosialistisen sisäpiirin” vieraana. Ruotsalaiskontaktit käydään nopeasti läpi samoin kuin Holapan kirjeenvaihto vankilassa olevien henkilöiden kanssa. Ohimennen palataan uuteen muslimiystävään, tällä kertaa afgaaniin, jonka mainitaan olleen Holapan opiskelijakaveri, ja johon hän katkaisi ystävyyden samoista syistä kuin vuosia aiemminkin. Itse asiassa ystävyys katkesi varsin koomisella tavalla, sillä Holappa ei uskaltanut olla enää Suomessa, kun pelkäsi syytteitä, joista olisi voinut tulla korkeintaan pienet sakot.

Holappa syyttää Aryan Nationsin spin off-ryhmän johtajaa August Kreis III:tta erään sanomalehti Kalevan kuvan lisäämisestä sivuilleen. Kuvassahan on juutalaisia ja muita matu-nuoria, ja kuva on yhdistetty Holapan kirjoittamaan artikkeliin matujen tekemistä Oulun raiskauksista. Ei tarvitse olla nero, kysyäkseen mistä Kreis sai kyseisen kuvan. Tämä episodihan sai Holapan pakenemaan maasta, ja suunnaksi tuli Yhdysvallat. Yhdysvaltalaiset henkilöt esitellään nopeasti, lukuunottamatta yhtä henkilöä, John de Nugentia.

Holapalla siis oli kontakteja Yhdysvalloissa, suurin osa vieläpä vapaalla jalalla. Huomioitavaa on, että mies valitsi asua John de Nugentin luona, joka tunnetaan nimimerkkinä internetissä, suuruudenhulluna, ja erittäin harhaisena sekopäänä, jota voisi Suomessa verrata surullisen kuuluisaan Klaus Juutilaiseen. Kirjasta käy ilmi, että totuus de Nugentista paljastuu Holapalle hyvinkin nopeasti, mutta kaikesta huolimatta mies luovuttaa rahansa de Nugentille ja jää tämä luokse asumaan ilmaiseksi au pairiksi. Mikään ei olisi estänyt Holappaa lähtemästä pois ja Yhdysvalloissahan, kuin myös Kanadassa, tuttavia riitti. Kuten Holappa yleistää Suomen skinheadit muutaman oululaisen perusteella, niin hän yleistää myös de Nugentin perusteella Amerikan valkoiset nationalistit, kansallissosialistit, konfederaatioseparatistit yms. Kirjasta käy ilmi Holapan erittäin heikko arviointikyky. Surkuhupaisasta vankilaepisodista ei ole paljoa kerrottavaa, vaikka aikanaan se saavuttikin suurta huomiota kansallismielisissä piireissä. Mies lusi jonkin aikaa, poistettiin maasta ja palasi vapaana miehenä Suomeen ilman syytettä.

Yhdysvaltain tapahtumien jälkeen Holappa käsittelee Suomen Vastarintaliikettä, jota Holappa aikoinaan korosti olleensa perustamassa ja johtamassa, kuten kirjan nimikin kertoo. Koko tämä osuus tuntuu olevan kirjoitettu tyyliin, jossa Holappa haluaa korostaa tämänhetkisille ihailijoilleen: “En minä, vaan ne muut!”. Holappa mainitsee useita entisten tovereidensa nimiä, joista paria korostetaan useammin kuin muita. Lisäksi Holappa arvostelee Suomen Vastarintaliikettä ideologioiden moninaisuudesta, vaikka aikanaan Holappa on ollut itse valkoinen nationalisti, kansallissosialisti, turanisti, suomalaisradikaali, ja mahdollisesti monia muitakin, riippuen siitä kuka on kysynyt ja kenen kanssa on jutellut. Pidän hyvinkin mahdollisena, että Holappa on jopa uskonut de Nugentia pidempään kuin nyt kirjassaan väittää. Itse Suomen Vastarintaliikkeestä Holappa ei kerro juuri mitään uutta, mitä eivät Dan Koivulaakso, Li Andersson ja Mikael Brunila olisi jo kertoneet aikaisemmin kirjassaan “Äärioikeisto Suomessa” (2012). “Paljastukset” parilta viime vuodelta eivät ole juurikaan mitään kohupaljastuksia. Teoksesta paistaa katkeruus, kun mies ei menestynytkään. Tämän lisäksi selvä kostonhalu muutamaa kirjassa mainittua henkilöä kohtaan näkyy selvästi. Kuten aikaisemmin mainitsin, niin teoksen ensisijainen motiivi on kuitenkin rahastus.  

On pakko mainita vielä kirjan kolmas muslimitarina. Tällä kertaa vuonna 2010 Holappa oli ihastunut somalinaiseen. Tarinan todenperäisyyttä epäilen vahvasti. Holapan tämänhetkinen kiinalaisvaimo sen sijaan on totisinta totta, ja kun miehestä ei ole työtä tekemään, niin oli pakko saada rahaa enemmän kuin mitä Kela ja sossu voisivat tarjota. Lopun rakkaustarina suomalaisen uusnatsin ja kiinalaisnaisen välillä on naurettavan kliseinen, ja lainaus terroristi Nelson Mandelalta vain lisää tätäkin kliseisyyttä.

Suosittelen lukemaan kirjan, jos olette olleet joskus, tavalla tai toisella, tekemisissä Holapan kanssa. En tosin suosittele maksamaan siitä mitään. Lopuksi haluan onnitella Henrikiä. Menestyit, (ainakin toistaiseksi) ensimmäistä kertaa jossain projektissasi ja senkin saavutit vasta kolmikymppisenä. Olet kai myös ylpeä tavasta millä tienaat elantosi. Nyt olet idoli, mutta vain saastaiselle loissakille. Nauti nyt ja iloitse, kun vielä voit. Karma is a bitch. ;)

-Ensi