Jo vuosia kotimaisessa vastakulttuurissa vaikuttanut helsinkiläinen Civic Duty on saanut vihdoin virallisen debyyttilevynsä ulos. Yhtyeen vanhoja demobiisejä on voinut toisaiseksi kuunnella YouTubesta, mutta sekin mediamonopoli alkaa olla totuudelle allergisten punavasikoiden sensuurikampanjoiden kohteena samaan tapaan kuin pavlik morozovien hallitsema (((Facebook))).
Paras tapa kuulla bändiä onkin hankkia yhtyeen cd, josta löytyvät uudelleen äänitettynä myös vanhat klassikkot kuten ”Media lies”. Ostamalla levyn tukee samalla maamme tunnetuinta poliittista vankia, Jesse Torniaista. Levyistä annettava tukiprovisio Torniaiselle on ymmärrettävää jo siksi, että hän kuuluu yhtyeen alkuperäiskokoonpanoon. Valitettavasti Polpon ja Demla-juristien vääristämän lainsäädännön vuoksi Torniainen istui valtion kivihotellissa sinä aikana kun levyn äänityksiä tehtiin loppukesänä.
Yleisilmeeltään bändin nimeä kantava debyyttialbumi on turhista krumeluureista riisuttua katupunkkia, jossa on mukana vahva amerikkalainen hatecore-viba. Ensimmäisenä mieleen tulevat ainakin sellaiset tekijänimet kuin Aggravated Assault, Chaos 88 (jolta soitetaan ”Another show”) ja Extreme Hatred. Toisaalta Civic Dutyn liputtama skinhead-identiteetti ja valkoisen työväenluokan ylpeys ovat sukua brittiläiselle mentaliteetille ja bändeille kuten Condemned 84. Lähin kotimainen vertailukohta on tietenkin Marder, mutta ilman sen metalcore ulottuvuutta.
Kappaleissa kuvatut asiat ja ongelmavyyhdit ovat pitkälti niitä samoja, joita kaikki valkoiset joutuvat kohtaamaan länsimaissa: kontrolloimaton massainvaasio, etnomasokismi, kaksinaamainen anglosionismi, huumeet, valtamedian valheet, katujen uuskommunistit jne. Koska yhtye kuvaa todellisuutta samanlaisesta inhorealistisesta sammakkoperspektiivistä kuin takavuosien The 4-Skins, mukaan on mahtunut muutama nihilismiä hipova purkaus. Tätä näkökulmaa tuovat esiin levyn avaava ”FTW” ja skinheadien buutsijuhlaa ylistävä ”Have some fun”. Toisin sanoen Civic Duty on tympeä, tyly ja anteeksipyytelemätön kuten tässä yhteydessä kuuluu sanoa.
Yhtyeen soundimaailma on selkeän puhdas, instrumentit erottuvat toisistaan kuin leikaten ja hyvin artikuloitu laulu on miksattu sopivan kuuluvaksi. Ei ollenkaan huono kokonaisuus tämän tyyliseltä bändiltä, varsinkin kun soitto on varmaotteista ja virheetöntä. Bändi selvästi karttaa musiikillisia hienouksia, ehkäpä siksi, että suoraan nyrkillä nuijittu hatecore ja epäkorrektit lyriikat eivät vain kaipaa ylimääräisiä steppiaskeleita sivuun. Biisien koruttomuus ja voimakitaran käyttö tuovatkin hetkittäin mieleen vanhan Ramonesin, vaikka bändillä ei muutoin olekaan juuri mitään tekemistä 70-lukulaisen punkin kanssa.
On suuri paradoksi, että tänä epideemisen teeskentelyn ja narsismin aikana kulttuurituotteilta vaaditaan autenttisuutta, aitoutta. Jos sitä etsii valtavirtamusiikista aika voi tulla etsijälle pitkäksi. Mutta jos kuulija haluaa maistaa palan asvalttia ja saada käsityksen siitä, mitä nuoret vihaiset miehet ajattelevat ilman ennakkosensuuria, niin silloin kannattaa työntää cd-pesään Civic Dutyn levy.
Arvio: RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti