torstai 22. marraskuuta 2018

MINU KAMP haastattelu



Tervetuloa Veriyhteyden haastatteluun. Viimeiset kuulumiset?

-Kiitos kysymästä. Meistä on tulossa vanhempia ja hitaampia.

Edellisestä Minu Kamp julkaisusta on vierähtänyt kolme vuotta. 2015 julkaistu Pagan Skull / Minu Kamp split levy on teidän viimeisin. Onko uutta materiaalia tulossa lähitulevaisuudessa?

-Meillä on tarpeeksi kappaleita uuden albumin julkaisuun, mutta emme pysty lupaamaan milloin levy tulee ilmestymään. Kaikki jäsenet ovat kiinni henkilökohtaisissa elämissään ja asuvat ympäri eteläistä Viroa. Tällä hetkellä on ollut vaikeaa saada kaikki jäsenet yhtä aikaa treenikämpälle soittamaan.

Miten asiat menee Virossa? Onko poliisi ja eduskunta yhtä tiukkoja kuin Suomessa, jossa he ovat alkaneet kieltämään järjestöjä?

-Viron poliitiikassa odotamme kevään parlamenttivaaleja.  On toivoa että konservatiivit tulevat mukaan maan johtamiseen. Siksi toivoimme että poliittinen korrektius tulee olemaan pian historiaa.

Olemme kuulleet eräästä Suomalaisesta miehestä joka julkaisi kirjoja Virossa ja poliisi aloitti tutkinnan nähdäkseen onko kyseessä ”viharikos”. Oletteko itse olleet ns. vihapuhelakien uhreina?

-Mitä tulee ”vihapuheeseen”, voimme sanoa ettei musiikkimme tai sanoitukset ole ikinä olleet ongelma poliiseille. 

Miten päädyitte nimeen Minu Kamp? Onko se viittaus Mein Kampf kirjaan ja mitä mieltä olette Adolf Hitleristä?

-Bändin nimi näyttää ja kuulostaa kuin A.H:n Mein Kampf, mutta en ole ikinä lukenut kirjaa. Jos Minu Kamp käännetään suomeksi, se tarkoittaa ”Minun Ryhmä” tai ”Minun Joukko”. Kyseessä on sanaleikki, ja niin kauan kuin nimi ärsyttää liberaaleja, se riittää meille. A.H. ja hänen armeijansa antoi Virolle aseita joilla taistella puna-armeijaa vastaan ja kiitämme häntä siitä. Mutta meillä on omat sankarimme joita ylistää ja muistaa.

Voitko kertoa sanoituksistanne, koska monet ihmiset eivät ymmärrä viron kieltä?

-Monet kappaleista kertoo kärsimyksistä ja urheudesta toisen maailmansodan aikana. Toinen kappaleiden idea on agitoida ihmisiä säilyttämään kulttuurimme ja kansamme. On tärkeää mainita ettemme kirjoita kaikkia sanoituksiamme itse. Kiitokset kuuluu esimerkiksi Tauno Rahnulle ja Ruuben Kaalepille joiden runous koskettaa sieluja.

Miten saatte inspiraation kirjoittaa kappaleita? Kirjat, levyt, jne?

-Resepti kappaleiden tekemiseen on akustinen kitara, hyvät sanoitukset ja jonkin verran olutta.

Luetteko kirjoja? Jos luet, niin suosituksia Veriyhteyden lukijoille?

-Kyllä luemme. Historiaa, tiedettä ja elämänkertoja. Suosittelemme ulkomaalaisille lukemaan meidän vapaussodasta 1918-1920. Tietenkin myös Jaroslav Hašekin The Good Soldier Sveijk. 

Musiikissanne on erilainen saundi verrattuna tyypilliseen RAC musiikkiin. Siinä on omaperäinen Virolainen tunnelma. Miten päädyitte tekemään tämän tyylistä musiikkia?

-Kun olimme nuoria, soitimme erilaisissa punk ja black metal bändeissä. Jossain vaiheessa ymmärsimme että meidän täytyy yhdistää voimat ja tehdä musiikkia jossa on selkeä sanoma ja maailmankatsomus. Emme ymmärtäneet mitään harmoniasta, melodiasta tai temmosta, mutta huomasimme että tietyt soinnut muodostivat harmonioita jotka vetosivat ihmisiin. Pidimme kaiken yksinkertaisena ja kappaleet mahdollistivat yhteislaulun. Tämä varmasti laajensi kansallismielisen rockin yleisöä Virossa. 

Oletteko jäseniä jossain poliittisessa liikkeessä?

-Tällä hetkellä emme kuulu mihinkään liikkeeseen.

Minu Kamp on käynyt Suomessa kaksi kertaa. 2014 sekä 2016. Olette tulossa taas keikalle etelä-suomeen tammikuun viides päivä. Voitko kertoa jotain aiemmista kerroista?

-On todella pitkä ajomatka Viron eteläpuolelta Jyväskylään asti, mutta se oli sen arvoista. Pidimme vieraanvaraisuudesta ja asenteesta.

Pidätkö Suomalaisesta RAC/NSBM yhtyeistä tai Suomalaisesta musiikista yleensä? Mitkä ovat odotuksenne tulevaa keikkaa kohtaan?

-Vaikka teemme musiikkia, emme kuuntele musiikkia kovin paljoa. Tiedämme bändit: Mistreat, Pagan Skull, Marder ja Vapaudenristi. Pidämme heidän saundistaan ja olemme iloisia että saamme soittaa joidenkin heidän kanssa myös tammikuussa. Yleisesti, pohjoismainen metallisaundi on 100 vuotta edellä Viroa. Enkä puhu mistään LORDIsta. Tammikuussa toivomme että sää olisi hyvä, ettei tulla merisairaaksi ennen keikkaa. Toivomme näkevämme ystävällisiä ihmisiä ja nauttia hyvästä RAC musiikista.

Kiitos haastattelusta. Onko jotain lisättävää?

-Toivottavasti näemme teidät tammikuun viides päivä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

KORSO EASTER FEST 31.3.2024

MISTREAT! Rock Bear järjesti pääsiäis viikonlopulle neljän päivän tapahtuman. Torstai ja lauantai olivat perinteisempää Black Metalia. Perja...