Illan aloitti Circle of Dawn, jonka kuusihenkinen kokoonpano täytti lavan kokonaisuudessaan. Tiukassa soittokunnossa oleva yhtye kuulosti taas erityisen hyvältä. Lähellä paukkuvat martial musiikkiin viittaavat perkussiorummut pääsivät hyvin oikeuksiinsa. Perkussioiden sijaitessa lähempänä yleisöä, niiden kuuluvuus ja näkyvyys toi militanttia ilmapiiriä. Toisin kuin isommilla keikoilla, Ukkometsossa keikkaa pystyi katsomaan aivan yhtyeen vieressä. Etuna päästä aivan tapahtuman keskipisteeseen, mutta soundiin vaikutti miten lähellä kenenkin soittajan vahvistinta tai PA kamoja oli seisomassa. Hieman taaempaa ääni oli tasapainossa ja mahtipontinen. Ei eturivissäkään ollut valittamista. Syntikat, samplet, laulut ja instrumentit toistuivat todella hienosti. Äskettäin ilmestynyt uusi remasteroitu ja uudella kannella varustettu painos ensimmäisestä albumista ilmestyi juuri ja se kannattaa ottaa haltuun.
Blood Chalice on tyylipuhdasta Black Metalia. Se on veren ja väkivallan täyteistä synkkää paiskomista. Kuten olemme viime aikoina saaneet huomata media yrittää lietsoa satanismipaniikkia 1990-lukulaiseen tapaan. Silloin Saatana yhdistettiin nouseviin ilmiöihin, roolipeleistä musiikin kautta kauhukirjoihin, elokuviin, pukeutumistyyleihin ynnä muihin. Nyt Saatana on saanut parikseen woke-mummoja ja muita höperöitä kauhistuttavan poliittisen oikeistolaisuuden. Jopa ihmiset, jotka ovat suhtautuneet myötämielisesti tai ironisen hyväksyvästi Saatanaan populaarikulttuurissa, ovat saaneet itkuraivareita kun hedonismin ja transujen tasa-arvon ajamisen sijaan toisenlainen ilmiö, saatanallisuuden synkkä puoli, on noussut esiin.
Pintapuolisesti Blood Chalice ei tunnu sisältävän mitään poliittisesti käyttökelpoista. Ukkometson keikkabuukkaaja tuskin on miettinyt mikä olisi poliittisesti käyttökelpoista. Monesti on todettava ettei radikaali kansallismielisyys itsessään ole kovin rajoittava, ellei sen päälle kasaa muuta ideologiaa. Kansallismielisellä puolella ei ole uusi kiista mikä rooli kristillisyydellä, pakanallisuudella, satanistisuudella tai muilla hengellisen puolen ilmiöillä on liikkeen sisällä.
Veriyhteys ei voi olla mainitsematta miten semanttisia monet erot ovat. Radikaalien kansallismielisten ”kristillisyydestä” on usein karsittu monet valtavirtakristilliset piirteet. Samaan tapaan satanismista on usein tipahtanut aavikkokansojen kulttuureihin assosioituva painolasti. Parhaimmissa tapauksissa universalistinen eetos on hylätty ja pohjoinen arjalainen satanismi on aivan jotain muuta. Se voi parhaimmillaan olla kaiken sen ylistystä, jota löytyy synkemmän, yöpuolen ja piiloon jäävien ilmiöiden joukosta, jotka ovat kuitenkin radikaalin kansallismielisen aatemaailman kiistattomia elementtejä. Nuhteettomuutta ja viattomuutta vakuuttavat isänmaalliset konservatiivit varmasti ymmärtävät, että asiat kuten väkivalta, eivät katoa vaikka ne ulkoistaisi valtion monopoliksi.
He ymmärtävät, että maailman suunnan ohjaamista harjoittaa monet tekijät tavoilla, jotka eivät aina ole reiluja ja mukavia. Menetelmät voivat aiheuttaa ahdistusta ja pelkoa muissa, joille nuo muutokset ovat pettymyksiä. Miksi esittäisimme nuhteettomia ja kilttejä tahojen edessä, jotka saattavat olla esimerkiksi etnisiä joutomiehiä kiimassa toivovat woke-huorat ja kaupallisia intressejä ajavat globalistit? Tai etnistä itsemurhaa aktiivisesti ajavat tahot?
Blood Chalice tuskin sisältää selviä kansallisradikaaleja viestejä, mutta sen ei tarvitse. Rituaalinomainen tilanne viestii julkeaa tahtoa, valmiutta ja maskuliinista voimaa. Soittajien nopean aggressiivinen piiskaus ja lihakset kireänä messuava keulakuva tuo mielikuvan miehistä, jotka eivät nöyristele ja puhkuvat räjähtävää energiaa. Se itsessään on inspiroiva mielikuva ja pohjavire, joka ei vaadi tarkan ismin kehikkoa ympärilleen. Se on olennainen maskuliininen ihanne ja voima, joka ylittää ideologisten hienosäätöjen parissa tuhertamisen.
Tällä hetkellä meneillään olevan median rummutuksen pääasiallinen viesti tuntuu olevan joko aiheuttaa pelkoa lain ja järjestyksen edessä, joka vakoilee ja ahdistelee kansallismielisiä toimijoita nurkkaan. Sekä luoda epävarmuutta ja kiistaa kansallismielisten joukkoon. On tervettä huomioida itseensä kohdistuvat vaarat ja haitalliset toimenpiteet, mutta monille asioille pitäisi viitata kintaalla!
Ei ole mitään syytä hyväksyä nuhteettomuuden roolia, suhteessa korruption vääristämään yhteiskunnan tilaan. On ehdottoman toivottavaa hyväksyä, että pahaksi tai vääräksi kutsuttu on vain konfliktin vastapuoli, joka muuntaa todellisuutta sen sijaan että olisi todellisuuden heittopussina vailla tahtoa. Se, että hyväksyy tietyt vastapuolen termit ja tulkinnat kommunikaation mahdollistamisen merkeissä, ei tarkoita että arvolataus tai edes termit itsessän olisi kaikille samat.
Kauhisteltu käsite ihmisuhrista on paljon moniulotteisempi kuin media tai perinteinen ajatus antaa ymmärtää. Jos kysyttäisiin illan viimeiseltä esiintyjältä, Vapaudenristiltä, miten voi suhtautua ajatukseen ihmisuhrista, vastaus löytyy kappaleesta ”En aio kuolla”.
”…Kun sanot, annan vaikka henkeni kun lopun hetket on käsillä mutta täydellistä hetkeä ei tule kamppailussa maailmankatsomusten; Kun toimii kiivaana taistelijana uhraus joka vaaditaan on toiminnallinen elämä ...ei kuolema.”
Kansallissosialistit ovat tottuneet että heidät nähdään lapsellisen, Hollywood-kuvastolle ominaisen linssin kautta. Satanismin kirjo on vähintään yhtä suuri kuin erilaiset ”natsi”-termin alle asetetut ilmiöt. On hyvin mahdollista, että ajatus uhrista ja jostain luopumisesta, synnytetään shokki efektin kautta. Jonkun asian kautta, joka pakottaa pohtimaan asiaa mikä muutoin ohitetaan arjessa. Se ei välttämättä ole päämäärä itsessään. Tämä prosessi voi herättää ajatuksen, että oikeasti ja todellisesti askeleen ottaminen ei ole uhrata toisia, vaan itsensä! Uhrin antaminen EI ole jonkinlainen äärimmäisen helppo häviäjän tie, jossa menetelmä saattaa olla nolo puukolla ranteeseen tyyppinen ulospääsyn ja helpotuksen tapa. Vapaudenristin tekstin ajatusta mukaillen, uhraus joka vaaditaan voi nimenomaan olla itsensä uhraaminen elämälle. Elämälle, joka on kiistatta haasteellisempi, kärsimystä ja epävarmuutta antavampi päättymätön konflikti. Antiteesi orjuudelle, luovuttamisella ja passiivisuudelle. Prosessi, jossa elämä muokkaa itseään, ja sen keskiössä toimiva on sinut elämän rajallisuuden sekä raadollisuuden kanssa.
Vapaudenristin keikka ei sisältänyt mainittua usein kuultua kappaletta, sillä bändin live-kokoonpanon uudistuttua, Vapaudenristi on keskittynyt soittamaan pääasiassa kappaleita, joita ollaan kuultu harvoin, jos koskaan. Yleisön tuntemat kappaleet kuten Soihdut, Muutoksen tuulet ja Wotanin pedot ovat saaneet rinnalleen vanhoja, jopa demoilta tuttuja aiemmin soittamatta jääneitä kappaleita sekä uusien levyjen materiaalia. Joutomies, Murtumaton soturi, Uusi reconquista, Suomi-neidon kasvoleikkaus ja jopa niin uusia kappaleita ettei niitä ole julkaistu. Kaksi kitaristia ja erityisesti uusi soolokitaristi tekee hallaa Vapaudenristin maineelle löysänä äärioikeistorokkina. Vapaudenristi on harvoin soittanut encorea. Nyt yleisön vaatimuksesta sellainen tuli, jonka aikana pitistä ulos lentänyt mies sai distropöydän romahtamaan hajalle.
Ukkometson pikkujoulut oli tuttuun tapaan hieno tapahtuma. Keväälle suunnittelevat jotain tapahtumaa joten kannattaa seurata Ukkometson tiedotuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti