Lähinnä äärimetalliin keskittyvä kotimainen Bestial Burst sai painatusongelmien jälkeen julkaistua vihdoin tämän vuoden alussa Kali Yuga Noisen virallisen C-kasetin, jota on painettu vain 100 kappaletta. Turusta tuleva Kali Yuga Noise (KUN) on saanut survottua kasetille 27 biisiä 11 minuuttiiin, kun kappaleen keskimääräisen kesto on n. 30-40 sekuntia. Näin lyhyistä rykäisyistä on helppo päätellä, että grindcoren rajamailla liikutaan ja musiikillista sukulaisuutta löytyykin sellaisista nimistä kuin Fear of God, Rapt ja Brigada Do Odio ja Intotalitarian. KUN:n tunkkainen, tylysti moukaroiva kaoottisuus menee kuitenkin selvästi hardcoren ja grindin tuolle puolen, joten bändin itsensä määrittelemä termi noisecore kuvaa aika tarkasti sitä millä taajuuksilla liikutaan. Joka tapauksessa KUN ei puuhaile kuuntelijaystävällisen ”rankan rockin” alueella, jonka vuoksi bändin puristama mökä vaatii myös kuuntelijalta ankaraa asennetta, jotta tällaista ääniterroria pystyy sulattamaan.
Yhtyeen poliitisesti epäkorrektit ja provokatiiviset lyriikat tuovat puolestaan mieleen härskin törkeän Anal Cuntin sekä ultrarasistiset grindaajat Vaginal Jesus’in ja Grinded Nigin. Yhteistä näille kaikille bändeille on myös avoin halveksunta jeesustelevaa hardcorea-kultturia ja kaikkia sen alalaleja kohtaan. Kali Yuga Noisen kohdalla tämä asenne tehdään selväksi vedoissa Harcore Nowadays, Pornogrind Is Shit ja Punk Was Never Pop.
Toisaalta KUN ei edusta samanlaista sadistista ja mustalla huumorilla parkittua rotuvihaa kuin Grinded Nig ja yhtye keskittyykin pääasiassa sivilisaatiokritiikkin arvokonservatiivisista lähtökohdista, joista viestivät kappaleet Violent Druggie, Child Molesting Scum, Gypsy, We Call It Roman Salute, Feminist, Stop the Internet,Porn Is Everywhere, Russians Are Taking Over, Nuke Israel, Disease is Democracy ja Taxation. Puhdasoppista misantropiaakin toki löytyy kuten ”esityksistä” Compassion Is A Crime,Recycle Yourself, Daydream Of An Ethiopian ja Suicide Solution. Varsinainen kansallissosialismi loistaa poissaolollaan, vaikka reipasta fasismia ja raikasta rasismia tarjoillaankin kasetilla ihan kiitettävästi. Sen sijaan yhtyeen nimen mukaista Kali Yugaa, ”Lopun aikojen” maailmantuhoa, löytyy ainakin kappaleista Kali Yuga Terror, Ebola, ja Tsunami, joissa voi aistia lyriikoista vastaavan Jussin Integrity-fanituksen. Tosin sisälehdillä yhtye kertoo innoituksen lähteenä olevan Julius Evolan, Savitri Devin, Jack Abernathyn ja Jägermeister-merkkisen alkoholijuoman.
Yhtye on pyhässä vihassaan ilmeisen tosissaan, mutta vielä tämän julkaisun perusteella KUN ei näytä allekirjoittavan mitään tarkkarajaista filosofiaa kuten toinen kotimainen, hieman perinteisemmän grindcoren laitamilla operoiva komeetta Auschwitz Symphony Orchestra. Äärimmäisen mökän ja poliittisesti epäkorrektin julistuksen saralla Kali Yuga Noise tekee silti hyvän pelinavauksen – jäämme odottamaan seuraavaa siirtoa.
Kesän 2015 kuumimmista ja mediaseksikkäimmistä keikoista vastuussa ollut Malmin Sitoutumattomat Sikailijat järjesti taas Malmilla tapahtuman. Modernia maailmaa vastaan! -otsikon alle oli kerätty vaihteleva esiintyjäkaarti, joita yhdisti suurimmaksi osaksi akustinen lähestymistapa ja otsikon mukaisesti asettuminen modernin maailman menoa vastaan. Mitään yhteistä poliittista linjaa ei ollut selvästi esillä.
Keikan alkaessa virkavaltaa oli paikalla useamman auton voimin, mutta poistuivat myöhemmin paikalta koska oli ilmeistä ettei kyseessä ollut ihan suoraviivaiset kansallisosialistien rekrytoinnit.
Aurinkopyörä on edennyt urallaan melkoisesti. Ei suinkaan isolla profiililla tai tuottoisuudella, vaan enemminkin mitattuna suurella erolla joka on kuultavissa tämän esityksen suhteessa useampien vuosien takaiseen debyytti keikkaan. Yksi esimerkki modernin ajan vastaisessa asenteesta on miten Aurinkopyörä näyttää mallia ettei olemassaolo vaadi loputonta sosiaalisen median läsnäoloa tai loputonta virtaa julkaistuja kulutushyödykkeitä, vaan bändi voi olla olemassa lähes puhtaasti ideatasolla. Nykymuotoinen Aurinkopyörä on lähes täydellisesti hylännyt neofolkin kliseisimmät muodot ja päätynyt vapaasti etenevään kahden kitaran, minimalistisen perkussion ja vähäeleisen laulun loihtimaan tunnelmaan. Aloituskappale oli omalaatuinen valinta. Kuka kehtaisi soittaa Burzum lainabiisin klarinetilla ja kitaralla hälisevän Malmilaisen ravintolan keskellä? Setin kohokohta oli selvästi hitaan maalaileva tunnelmointi Kaarlo Kramsun runoon pohjautuen. Vaikka Aurinkopyörä olisi omillaan takkatulen valaisemassa hirsimökissä, se avasi illan erinomaisesti!
Goatmoon oli edellisen päivän keikasta kutistunut vain kolmeen mieheen. Kaksi akustista kitaraa ja perkussio setti. Goatmoonin modernin maailman vastainen elementti löytyy bändin käsittämättömästä tavasta olla kaikkea sitä brändäystä ja katu-uskottavuus käsityksiä vastaan joka on läsnä niin valtavirta kuin alakulttuureissa. Asiansa osaavien metal bändien mahdollisuudet on liki rajattomat, mutta epäkorrektista sisällöstään tuttu Goatmoon on oma-aloittesti ajanut itsensä pois laajemman metal scenen mahdollisuuksista. Yhtä aikaa se on tikkuna silmässä monille jäykemmille skenejätkille, tehdessään outoja lainabiisi valintoja tai esimerkiksi sekoilemalla pizzerian nurkassa akustisten kitaroiden kanssa ilman mystiikan ja imagotuunauksen häivääkään. Tehden sen kaiken tinkimättömän ankarasti! Keikka oli instrumentaali ja sisälsi omien kappaleiden lisäksi Thy Serpent lainan.
Pyhä Kuolema on Suomalaisessa musiikkiporukoissa outolintu. Se on levyttänyt niin vaihteleville narikoille kuten Anima Arctica, Svart ja Sakaramiina. Keikkoja on soitettu niin metal, rock, noise kuin rituaali ambientin rinnalla. Pyhä Kuolema ei edusta neofolkkia lähellekään yhtä paljon kuin se edustaa laulaja-lauluntekijä perinnettä parhaimmillaan. Pyhä Kuolema onnistuu akustisella kitaralla säestetyllä vahvalla laululla ja moniselitteisillä lyriikoillaan pureutumaan ajattoman musiikin ytimeen. Pyhä Kuolema ei näyttäydy poliittisena. Sen symboliikalla ja mytologisoinnilla kuvitetut tekstit on niin monitulkintaisia että on kyseenalaista voiko lyriikkaa edes ymmärtää “oikein”. Läsnä oleva kansallismielisyys edustaa eksentristä lähestymistapaa, jossa on yhtä aikaa läsnä työvänluokkalaisen karskiuden ylistys että aristokraattinen jalo säteily. Unohtamatta pohjavireenä lipuvaa esoteriaa ja okkultistisia sävyjä. Jos suomalainen musiikki on nykyään valjastettu hauraan kuplan ylläpitäjien tarpeisiin, Pyhä Kuolema ei unelmoi kuplan sisällä modernin maailman rappion iloista vaan hurmoshenkisesti laulaa uuden panssaroidun Suomen noususta. Tämä panssari on jäykän militarismin sijaan varmasti ennenkaikkea mielenlaatuun liittyvä. Tulevan albumin nimibiisin tekstin viimeiset rivit kulkee korvakuulolta kutakuinkin “Koivuilla Suomeni panssaroikaa, minun ruumiini jää pyhän suomaan alle”. Pyhä Kuolema sai runsaat aplodit jokaisen kappaleen jälkeen, eikä syyttä!
Jos illan kattauksesta etsittäisiin esiiintyjää joka selkeimmin edustaa poliittisesti kantaaottavaa musiikkia, pääesiintyjä Stormheit keräsi sen suhteen pisteet kotiin. Syvällä metal undergroundissa toiminut Stormheit päätyi viime vuoden aikana vakionimeksi Rajat Kiinni -henkisten tapahtumien protestilaulajaksi. Mies ja kitara reissasi kaupungista toiseen, laulamalla tiukasti kantaaottavia tekstejä Eino Leino tulkinnoista aina akustisiin ja suomalaiseen mielenmaisemaan sopiviin muunnelmiin Kreikan NSBM legendan Der Sturmerin spartalaisen hengen ylistyksistä.
Stormheit keikassa ilmapiiri on rempseän iloinen. Vaikka tarjolla olisi kommunistien murskaamista tai modernin maailman rappion kauhistelua, se tapahtuu ilman kovistelua tai kukkoilua. Siinä määrin mitä paidastaan ulos repeävässä kunnossa olevalle pirkanmaan he-manille on mahdollista. Kynäniskojen ja femboy henkisten rokkareiden vastakohtana toimiva pikkukylän painonnostaja kitaran varressa on tervetullut vastavoima. Setissä vahvasti läsnä olleet lainabiisit bändeiltä kuten Bathory, RaHoWa, Misfits sai ihmiset jopa yhtymään yhteislauluun. Omista kappaleista Stormheitillä ei ole pula, mutta miten saada eeppiset kymmenminuuttiset kansallismieliset runot niin iskukykyisiksi kuin Fortress cover? Tuskin mitenkään. Siksi Stormheitin protestilaulukeikkojen luonne on selvästi erilainen kuin miehen ollessa liikkellä metal bändin muodossa.
Porukkaa oli paikalla hyvin ja ilta sujui mukavan rennolla aikataululla. Näitä iltamia kelpaisi lisää.
Etelä-Suomessa järjestetty radikaalin metal-musiikin ilta julisti mainoksessaan “Heikompi aines, polvistu valkoisen mahdin edessä!”. Näillä mainoslauseilla ei sen kummempaa säpinää syntynyt internetin vasemmalla laidalla, koska keikkaa ei oltu buukattu keskustan elävän musiikin kuppiloihin.
Forsete heitti nyt ensimmäisen isommalle yleisölle suunnatun keikkansa. Rumpali oli ottanut hieman tukevamman humalan ennen vetoa ja sähelsi kapulat sinkoillen setin läpi, mutta lopulta se toi sopivan lisävivahteen bändin luonteesta joka poikkeaa orjallisesti treenikämpällä aikaansa viettäviestä muusikoista.
Forsete tyyli rönsyili black metal riffittelystä hatecoren kautta RAC vivahteisiin ja tyypillisiin perusmetalista tuttuihin kitaratilutuksiin. Setti parani tasaisesti ja etenkin pari viimoista kappaletta oli parasta. Ensin aggressiivisempi pedofiilien rankaisuun keskittynyt takominen ja keikan lopettanut selvästi riffeiltään ja melodialtaan että lauluiltaan hienoin kappale. Voitokas melodia, eteenpäin jyräävä komppi ja tunteella vedetty vokalisointi joka herkeämättä julisti musiikin ylitse. Forsete selvästi vielä etsii linjaansa ja yhteensoiton tiukkuutta, mutta näyttää omaavansa potentiaalia!
Fatherland on niittänyt mainetta vähäisestä tuotannosta huolimatta. Jos kolmen kappaleen miniCD on aiemmin jäänyt Suomalaisen black metal skenen sisälle, ehkä Riimuradion black metal lähetyksen kautta tietoisuus on levinnyt myös kansallismielisen porukan keskuuteen joka ei perinteisempää saatanallista materiaalia jaksa seurata. Fatherlandin viesti ei tunnu olevan varsinaisesti “nsbm”, vaan se tuntuu kattavan aatevirtausten taustalla olevat perusasiat. Patrioottien uhriveri, taisteluvalmius ja väkivalta. Historialliset skenaariot lähtevät kaukaa, aina Vlad Tepes - Seivästäjän myyttisestä maineesta asti. Fatherlandin radikaalius voi olla se, että hahmot kuten Vlad, ei esiinny kauhutarinana, vaan esimerkkinä tilanteesta jossa vihamielisen miesylivoiman edessä vain valmius raakuuteen tuo mahdollisuuden voitokkuuteen. Black Metalin menetelmä rikkoa inhimillisyyden rajoja, hylätä empatia ja moraalia voi tuottaa hirviöitä, mutta nämä hirviöt ovat se voimavara, jota tarvitaan tilanteisiin missä omatuntonsa vankina olevat hyvät ihmiset ovat kykenemättömiä reagoimaan.
Fatherland veti debyyttikeikkansa läpi suoraviivaisella ja intensiivisellä otteella. Hieman puuroutuva saundimaailma on tuttu jo nauhoitetulta materiaalilta. Karkean rääkymisen sijaan laulussa on hyvin paljon huudon suuntaan menevää ulosantia. Bändi kuuluu musiikillisesti selvästi Suomalaisen 2000-luvun virtaukseen, mutta osoittanut hyvän potentiaalin tarjoja enemmän.
Goatmoon tarjosi tällä kertaa setin uudella kokoonpanolla. Seitsemän henkiseksi paisunut kokoonpano piti sisällään akustisen kitaran sekä puhaltimia. Niiden tuoma lisä antoi Goatmoonille mahdollisuuden päästä yhä lähemmäs levyiltä tuttua saundia. Tunnin setti koostui läpileikkauksesta koko uralta. Vanhoista klassikoista lähtien, sieltä täältä kappaleita poimien aina julkaisua odottavan tulevan albumin maistiaisiin. Hittikimarasta voisi mainita lähes minkä tahansa, mutta Aryan Beauty, Finnish Steel Storm, Alone, Black Metal Winter, Voitto Tai Valhalla ja vastaavien kappaleiden seasta on hankala poimia yksittäistä helmeä. Villi cover veto oli ainoa joka rikkoi varmojen vetojen kimaran. Saksalainen hard rock viilsi hyvin pienen tauon tuttujen biisien listaan.
Keikkapaikka erinomainen ja yleisöä oli ihan mukavasti. Päälekkäin olevat keikat ja kaiken tarjottimella saaneiden hevijätkien suhtautuminen salamyhkäisyyteen verottavat yleisöä luultavasti muutamalla kymmenellä hengellä. Asia varmasti korjaantuu sitä mukaa kun keikkoja järjestetään lisää.
Videoita tulossa lisää myöhemmin! Seuraa postauksia.
Crew38:n järjestämä keikka ukkometsojen mailla oli tervetullut yhdistelmä radikaalia black metalia ja kansallismielistä rockia.
Circle Of Dawn on ehtinyt jo käydä ulkomaita myöten keikoilla ja haalinut itselleen sopimuksen maineikkaan Darker Than Black levy-yhtiön kanssa.
Keikalla yhtye osoitti olevansa kovassa vedossa. Pienten säätöjen jälkeen homma rullasi todella hyvin. Kitaran kielen katkeamisen johdosta varakitaralla soitto meni välillä epävireen puolelle, mutta ne pienet tekniset puutteet korvattiin intensiivisellä soitolla ja lavakarismalla. Näiden kommandojen soittama Black Metal eroaa hyvin kaikkein tyypillisimmästä suomi BM saundista. Korkealta ja heleästi soivat soolokitarat tuntuivat demolla vaativan alleen runnovampaa rytmikitaraa, mutta livenä trion saundi oli erinomainen. Keikkapaikan puitteet olivat erittäin otolliset raa'an black metalin tarpeisiin. Luonnollisen treenikämppä tyyppinen saundi, jossa kaikki tuli selvästi ja vahvasti, ilman isojen klubien tympäännyttävää kuminaa.
Pagan Skull oli lisännyt joulukuun jälkeen settiin valikoiman sekä uudempaa että vanhempaa omaa tuotantoa ja tiputtanut pois useasti kuultuja lainabiisejä. Bändin tyyli on hyvin omintakeinen. Pagan Skull liikkuu mielivaltaisesti eri musiikki tyylien välillä. Välillä liikutaan pohjoismaisen black metalin perinteiden parissa ja välillä tiukasti kansallismielisen skinhead-rockin alkukantaisen raivonpuuskan vallassa. Unohtamatta eeppisempiä melodisia ja melankolisia kaikuja. On hyvin vaikea kuvitella kenenkään muun bändin luovan teoksia kuten Kali Yugan Lapset. Ikävä kyllä tätä Minu Kamp split levyn kohokohtaa ei vielä kuultu livenä. Keikka kuului selvästi Pagan Skull vetojen parhaimpiin!
Minu Kamp on edelleen oudon pienelle huomiolle jäänyt bändi Eestistä. PWA ja Revalers noteerataan ympäri Euroopan kansallismielisen musiikkiskenen ja etenkin PWA nimen voi tunnistaa nekin, jotka eivät genreä ole erityisesti seuranneet. Ehkä Minu Kampista puuttuu se suorasukainen öykkäröinti joka tapahtuisi kielellä jonka kaikki ymmärtää? Sen sijaan Minu Kamp laulaa omalla kielellään, asioista jotka kokevat tarpeellisiksi. Bändi ei ole erityisen vihamielistä hatecorea tai ryöstöviljele tunnettuja eurooppalaisia poliittisia tunnuksia. Sen sijaan kysessä on hyvin pirteällä otteella soitettua kansallismielistä rockia, jossa tuntuu päälimmäisenä elämänilo ja ylpeys. Bändi ottaa kantaa Euroopan nykypolitiikkaan, sekä kirjoittaa kriittiseen sävyyn maansa ongelmista. Laulaessaan heleällä äänellä miten sydän kuuluu siniselle, mustalle ja valkealle, on todettava käsillä olevan hyvin positiivisen nationalismin bändi. Ei totalitarismia ja äärimmäistä rotusortoa, vaan musiikkia joka puhuttelisi varmasti laajempiakin kuuntelijamääriä, kunhan ihmiset pääsisivät eroon typerästä englannin kielen ylivaltaa edesauttavasta asenteesta! Suomalaisen korvassa eesti saundaa ehkä hauskalta, mutta Minu Kampille se sopii. Toista kertaa Suomessa käynyttä bändiä ei meinattu päästää pois lavalta, ennenkuin encoreja oli soitettu riittävästi.
Veriyhteys kiittää Crew38 porukkaa, bändejä ja yleisöä!
Kalevalan viikingeistä ja monista muista nationalistisista yhtyeistä tutun Ari Honkosen viimeisin aluevaltaus on suomenkielinen, kansallishenkinen neofolk. Projektin nimeksi on valittu osuvasti Fennoman, jonka ensimmäinen albumi ”Lauluja pohjoisesta identiteetistä” pitää sisällään 13 runolliseen muotoon puettua akustista esitystä, joille antaa lisäväriä ambient-tunnelmaa hakeva syntikoiden käyttö. Sävellyksellisesti levystä ei pomppaa pintaan varsinaisia hittibiisejä, mutta muutoin niistä huokuu läpi vahva singer & songwriter -osaaminen.
Vaikka levyä mainostetaan neofolkkina, niin ainakin allekirjoittaneen on vaikea pitää sitä genren puhdasoppisena tuotoksena, sillä siitä puuttuvat monet Death in Junelta saadut klassiset post-punk piirteet kuten militaristinen virvelirumpu ja kuiskaileva laulutyyli. Fennomania onkin pidettävä enemmän proto-folk yhtyeenä, sillä kappaleiden sävelrakenteet on kuin luotu kanteleelle, mikä puolestaan sopii hyvin Honkosen tavalle näppäillä kitaraa ikään kuin kyseessä todella olisi kantele. Lisäksi levyn muinaishenkeä tehostavat lyriikat, jotka ilmaistaan lähes kalevalalaisella poljennolla. Vielä enemmän muinaissuomalaisen tuntuisen levystä olisi saanut, jos se olisi soitettu kanteleella kuten teki toinen kotimainen neofolk erikoisuusNest takavuosina levyillään.
Perinteisestä neofolkista Fennoman poikkeaa myös siinä, että eräissä kappaleissa ollaan avoimen poliittisia kuten esityksissä Soihtu, Balladi Suomelle ja Kulttuurien taistelu, jossa toistetaan nykynationalistien tuttua iskulausetta ”Maassa maan tavalla tai maasta pois”. Levyn pääpaino on silti tutuissa neofolkin teemoissa, joissa keskitytään vanhaan kansantarustoon ja omien juurien korostamiseen.
Honkosen kieltämättä erikoinen neofolk-coctail saattaa olla turhan väkevä annos, mikäli odottaa neofolkilta genren tuttuja soundeja, mutta toisaalta se on syntikoineen sen verran modernia, ettei se välttämättä viehätä myöskään vanhakantaiseen ”metsä-folkkiin” mieltyneitä kuuntelijoita. Ennakkoluuloton kuulija sen sijaan näkee levyn kelpona avauksena tehdä ohjelmallisesti nationalistista neofolkkia.
Mitä enemmän internet on vallannut tiedottamista. sitä pienemmäksi ovat käyneet markkinoiden ehdolla toimivien lehtien elinmahdollisuudet. Valitettavasti tämä on näkynyt myös lähtökohtaisesti ei-kaupallisen vastakulttuurin julkaisuissa. Tämä on sääli, sillä omaehtoinen lehtien tekemisen traditio syntyi jo 1970-luvun lopulla, jolloin punkin Do-it-yourself -eetoksen synnyttämä omakustannelehti-buumi levisi myös muihin vaihtoehtokulttuureihin.
Jo 1980-luvun puolivälissä Euroopassa oli vahva RAC-lehtiskene, joka saavutti Suomen viimeistään vuonna 1991 jolloin julkaistiin maamme ensimmäinen rotutietoinen rocklehti Skullhead, joka tosin muuttui heti ykkösnumeron jälkeen labiilin ”SS-kirjailjan” omaksi poliittiseksi projektiksi. Joka tapauksessa 1990-luku oli zine-julkaisujen kulta-aikaa RAC-liikkeessä niin Suomessa kuin muuallakin. Tuon vuosikymmenen kotimaisista julkaisuista mainitsemisen arvoisia ovat ainakin Pro Patria, Ainaskin, Kalevan Soturi, ISB, Valmiina sotaan ja Veri & Kunnia. Edes internetin voittokulku ei lannistanut 2000-luvun alkupuolella lehdentekijöitä, vaan maasamme ilmestyi monia laadukkaita RAC-skeneen kallellaan olevia zinejä kuten Voice!, Miekan Päivä, Voice of Divided, 4 Ässää, SHF ja Blood & Honour Suomi.
Tällä vuosikymmenellä julkaisutoiminta on yksittäisiä lehtikokeiluja lukuunottamatta tyrehtynyt lähes täysin, kunnes vuoden 2015 alussa alkoi ilmestyä kuin puskista A5-kokoinen Ukonvasama-niminen RAC-zine, jota tehdään käsittääkseni Turun suunnalla. Kopiokoneella painettu perinteinen zinejulkaisu noudattaa tuttua RAC-lehtien linjaa eli mukana on poliittisia artikkeleita & uutisia, levyarvosteluja ja bändihaastatteluja. Muista alan lehdistä poiketen joka numerossa on pitkä elokuva-arvio, mikä onkin mukava lisä rockpainotteisessa julkaisussa. Viimeisin joulukuun numero pitää sisällään uutispalstan maailmalta ja Suomesta, levyarviot (Minu Kamp / Pagan Skull, Straight Arm Salute, Skyforger, Malevolent Creation, Circle of Dawn, Division Triad / WAR88), Cirlce of Dawn -haastattelun, elokuva-arvostelun (Conan Barbaari), keikkaraportin joulukuulta (Mistreat + Marder + Pagan Skull) ja kirja-arvion (Julius Evola: Metaphysics of War).
Ukonvasama on puoluepoliittisesti riippumaton lehti, mutta liputtaa avoimesti erilaisten ruohonjuuritason liikeiden kuten Rajat Kiinni! -kansalaisliikkeen ja Suomen vastarintaliikeen puolesta. Vanhan liiton zineihin verrattuna Ukonvasamassa on pari poikkeuksellista piirrettä, jonka toivosin jatkuvan: ilmestymistaajuus ja ilmaisuus. Viime vuonna lehti ilmestyi peräti kahdeksan kertaan, määrä, johon ei ole yltänyt yksikään maamme RAC-lehti vuoden aikana. Toivottavasti tämä julkaisutahti säilyy myös tänä vuonna!
Lehteä voi kysellä puskaradion kautta ja kavereilta jotka tietävät. Ummikkokin löytää lehden kunhan kysyy kansallismielisistä kaupoista kuten Sakaramiina, Europe Erwache ja SVL:n Koti. Kuten monissa muissakin asioissa, nopeat syövät hitaat, joten distroista lehti on saattanut jo loppua. Onneksi uusia numeroita pitäisi tämänkin vuoden aikana ilmestyä säännöllisesti, joten kyselyä kannattaa jatkaa. Ukonvasama löytyy nyt myös Facebookista: https://www.facebook.com/ukonvasamazine/
Jo nyt voi aavistaa millaisia pääkirjoituksia ja kolumneja ilmestyy itsenäisyyspäivänä pidettävästä 612-soihtukulkueesta. Jo viime vuonna pidetty ensimmäisen tilaisuus oli menestys, mutta tänä vuonna rajusti kasvanut osallistujamäärä on herättänyt kansanvihollisissa luonnollisesti levottomuutta, mikä tulee näkymään myös heidän ärsyyntyneissä kirjoituksissaan. Lukuisia ovat ne valtalehtien tyttösten kolumnit, jossa nämä jo lukiossa Anne Frankin saduilla päähän rynkytetyt kympin tytöt kertovat mielikuvituksettomasti, kuinka soihtukulkue herätti pelkoa ja toi mieleen 1930-luvun kaiut. Tässä ei ole mitään uutta ja yllättävää, sillä näin 1968-sukupolven opetuslapset on ohjelmoitu ajattelemaan. Pelko on myös merkki kansanvihollisen ym. hyödyllisten idioottien syyllisyydentunteesta, sillä sisimmissään he tietävät kansan heränneen eikä se tule loputtomasti sietämään maamme alasajoa.isänmaan kanssa.
Samaan hengenvetoon korruptoituneen systeemin huorat luultavasti toteavat, ettei tuollainen isänmaallisuus ole ”oikeaa” isänmaallisuutta ikään kuin kansan ja isänmaan puolustaminen voitaisiin tulkita mielivaltaisesti aina vallitsevan hegemonian mukaan, ilman, että siinä ei ole käsitteen sisällölle välttämättömiä ehtoja. Koska heidän mielestään isänmaallisuutta ja suomalaisuutta voidaan venyttää miten sattuu omien mieltymysten ja historiallisen tilanteen mukaan, niin silloin yhtä hyvin vieras miehityshallinto voisi väittää, että oikeaa suomalaista isänmaallisuutta on liputtaa kunniaa Äiti Venäjälle ja väärää taas puolustaa suomalaisuutta ja Suomen kulttuuria. Vaikka tuollainen tilanne on hypoteettinen, näkyy samankaltainen suomalaisille vieras ”isänmaallisuus” nykypäivän poliittisen eliitin ja valtamedian puheessa. Kuin yhdestä suusta ne julistavat ihan vakavissaan, että oikeaoppiseen isänmaallisuuteen kuuluu monikulttuurisuus ilman toimivia valtion rajoja, joiden sisään loikanneet taatelintallaajat ovat suomalaisia siinä missä tuhansia vuosia täällä asuneet etniset suomalaisetkin. Sen sijaan klassinen isänmaallisuus on vain jotain synkkää ”fasismia” (blanko-termi jolla viitataan kaikkeen mistä vasemmisto ei satu pitämään), jolla ei saa olla mitään tekemistä
On selvää, että roturutsaajat ym. isänmaankieltäjät karsastavat vaistomaisesti aitoa suomalaisuutta ja yrittävät tehdä omista itsekkäistä valinnoistaan isänmaallisuutta määrittävän sisällön. Koska he pettivät tuhansien vuosien eurooppalaisen verilinjan ja Suomen suvun, he tekevät nyt välttämättömyydestä hyveen ja vaativat, että ”oikeaa” suomalaisuutta onkin multikulturaalisuus ja sateenkaariperheet.
Toisaalta nämä ihmisparat ovat kansallisvaltiot tuhoamaan pyrkivän globalismin ja sitä palvelevan kosmopoliittisen median uhreja. Ikuisten sumuttajien levittämä monikulttuurisuus, isänmaaton vaeltelu rahan ja ”rakkaan” perässä ja juureton individualismi on osin opittu viihteen indoktrinaation kautta, jonka suurin chutzpah on se, että jo Raamatusta tunnetut rahanvaihtajat tekevät vielä rahaa levittäessään propagandakoneensa kautta mentaalista myrkkyä kaikille valkoisille kuten suomalaisille.
****** ****** ******
Isänmaallisuus ja siihen kytkeytyvä nationalismi on jo lähtöhtaisesti poissulkevaa ja osa ihmisyhteisöjen luonnonjärjestystä. Jopa muinaiset metsästäjä-keräilijät ja Pohjois-Amerikan intiaanit tunnistivat kaikessa anarkistisuudessaan ne toiset ja tekivät heihin vähintään neutraalin mutta monesti vihamielisen pesäeron. Vain kansallisvaltiot ovat kyenneet tekemään tästä luonnollisen eriytymisen vihamielisyydestä edes jotenkin hallittavaa ja säädeltyä. Kansallisvaltiot ovat käyneet sotia, mutta jatkuvan anarkistisen ja spontaanin sotatilan kulttuurista ollaan sentään päästy sen jälkeen eroon, kun on tunnustettu toisen kansallisvaltion oikeus olemassaoloon.
Ei voi olla suomalaisuutta, joka sulkee sisäänsä kaikki potentiaaliset maahantulijat maailman yli seitsemästä miljardista ihmisestä. Suomalaisuus ei ole ilmoitusasia. Hän, joka ihailee tiibetiläisten, juutalaisten ja mustien zimbabwelaisten kulttuurista ja valtiollista erityisyyttä, pitäisi hyväksy sama itsesuojelun oikeus myös suomalaisille. Paljon ylistetty diversiteetti voi säilyä vain mosaiikkimaisessa, ei puuromaisessa maailmassa.
Ne, jotka perusteettoman, lineaarisen edistyksen toivossa haluavat romuttaa ”vanhanaikaiseksi käyneet” etnisyyteen perustuvat kansallisvaltiot, eivät kykene tarjoamaan mitään lähellekään yhtä toimivaa tilalle. Juuri kansan yhtenäisyyteen ja kohtaloon perustuvat kansallisivaltiot ovat kyenneet rakentamaan vasemmistonkin ylistämän hyvinvointivaltion, joka on nyt globaalin kilpailun ja rajattomuuden seurauksena romahtamassa. Vasemmisto ei ole ymmärtänyt vieläkään, että mikäli se haluaa monikulttuurin, se ei voi enää pitää kiinni hyvinvointivaltiosta. Tässä näkyy USA:n ja Euroopan vanhojen kansallisvaltioiden ero. Ja sama toisin päin: jos vasemmisto haluaa säilyttää hyvinvointivaltion, sen ei pidä pyrkiä monikulttuuriin, sillä monikulttuuri voi ”toimia” vain raa’an markkinaliberalismin ja konsumerismin ehdoilla.
Vasemmistolaiset ovat mukana samassa hankkeessa kuin uusliberaalit oikeistolaiset, vaikka eivät sitä ääneen sanokaan. Molempien ajama maailmanvaltio, juureton kosmopolitismi ja globalisaatio hyödyttää viime kädessä vain suurpääomaa ja tuhoaa siinä sivussa kansalliset kulttuurit. Juuri fantasia kansallisvaltion tuhoamisesta on saanut vasemmiston samaan veneeseen liberaalioikeiston kanssa.
Isänmaan nylkeminen palauttaa yhteiskunnan lopulta primitiiviseen hobbesilaiseen alkutilaan, kosmoksesta kaaokseen, jossa kaikki käyvät sotaa kaikkia vastaan. Tällaista yksilöanarkismia, todellista ”Might is Right” -filosofiaa kansallisvaltion viholliset sitten haluavat, vaikka vasemmistoradikaalien pitäisi ymmärtää, että juuri he kärsivät sellaisesta tilanteesta eniten. Heille viha vihollisina pitämiään isänmaallisia kohtaan ylittää lopulta oman selviytymishalun. Jos kansanviholliset olisivat itsetuhoisessa tilanteessa, jossa heidän toimensa mahdollistaisivat kansallisvaltion tuhoamisen, he kannattaisivat sitä, koska näin tuhoutuisi se, mitä he vihaavat.
Isänmaallisille itsenäisyyspäivä ei ole vihan päivä toisin kuin sen vihaajille. Se on rakkauden päivä; rakkautta omaa kansaa, omaa maata, omaa kieltä, omaa kulttuuria kohtaan. Isänmaalliset rakastavat maataan niin paljon, että he ovat valmiita maksamaan siitä jopa hengellään kuten aikaisemmatkin sukupolvet. Isänmaalliset iloitsevat siitä, mikä on vielä meidän, joten se on myös ilon päivä. Isänmaalliset toivovat, että kaikilla muillakin olisi kansa, johon turvautua hädän hetkellä. Se on siis myös toivon päivä. Eläkäämme toivossa, että voimme juhlia itsenäisyyttä vielä jatkossakin.
