Viimeistään viime vuonna maamme RAC-liikkeessä itsensä läpi lyönyt Pylvanainen herätti debyyttialbumillaan Maamme rauniolla (arvion voi lukea täältä) ansaittua positiivista huomiota aina ulkomaita myöten, vaikka levy on laulettu kokonaan suomeksi.
Bändi ei ole sen jälkeen jäänyt lepäämään laakereillaan, vaan äänitti tänä kesänä uuden kokopitkän, jonka Europa Erwache Productions julkaisi hiljattain. Musiikillisesti uutukainen jatkaa ensilevyn hyväksi havaitulla kitaravetoisella, melodisella sing-along punk -linjalla. Ammattimaisesti tuotetun albumin soundimaailma tuo mieleen jenkkien Länsirannikon melodisen punkin suuret nimet, varsinkin kitaroihin on satsattu entistä enemmän ja ne onkin miksattu aavistuksen verran ensilevyä enemmän pintaan. Tämän huomaa erityisesti parissa englanninkielisessä kappaleessa.
Vaikka levy on täynnä tarttuvia esityksiä, kyseessä ei ole aivan yhtä hengästyttävä hittibiisien kavalkadi kuin Maamme raunioilla. Albumi vaatiikin muutaman soittokerran enemmän ennen kuin sen kiero takapotku alkaa osua maaliinsa. Varsinkin autoillessa kun musiikkia saa huudattaa täysillä, biisien melodiat ja konstailemattomat sanoitukset alkavat uusien kuuntelukertojen myötä väkisinkin lyödä vastustamatonta muistijälkeä takaraivoon – sitä vaan huomaa yhtäkkiä rallattavansa vaikkapa ”Käärmeenkieliset” kappaleen kertosäettä.
Uusi albumi kantaa ytimekkäästi nimeä Ruoste ja rappio, joka kuvaakin osuvasti sitä maailmanmenoa, josta yhtye enimmäkseen laulaa. Huolimatta tämän vuoden masentavan kuohuttavasta maailmantilanteesta, lyriikat eivät muutamaa esitystä lukuunottamatta ole silti avain niin alavireisiä kuin esikoisella. Tällä kertaa levyllä on mukana kunnon härmäläistä uhmaa kuten kappaleessa ”Näillä lakeuksilla”, jossa elintasopakolainen saa kuulla kunniansa:
Jumalauta näillä lakeuksilla on turha ruveta mitään vaatimaan, kun ei sua tänne haluta me muutenkaan; kerää kamppees ja rappios ja painu helvettiin, kai sinne osaat kun löysit tännekin. Anna olla viimeinen kerta kun jalkas tätä maata koskettaa!
Samassa reippassa yhteislauluhengessä vastarintaan kehoitetaan myös kappaleissa ”Neito pohjolan” ja ”Sun uljas maailma”, jossa punamädättäjien elinaikaodotus ei nykymenon jatkuessa tule olemaan kovin pitkä:
(...) en tahdo sun toivomaa uuden uljasta maailmaa, en aio rakentaa mitään vitun turvasatamaa, sun utopias kuolee sun punaisten aatteides rinnalla, jälkikasvukin tullaan murskaamaan”.
Täysin uutta Pylvanaisen biisivalikoimassa on juutalaiskriittisyys, vaikka vilpillisen älyn mestareita ei mainitakaan erikseen nimeltä kappaleissa ”Nukkemestari” ja ”Valitut”. Kuulijalle ei silti jää epäselväksi mistä porukasta Valitut-biisissä lauletaan, kun laulaja tylyttää:
Ei pitäisi valittaa kun omaa hautaansa kaivaa, kyynelvirrat vain osa on suurta draamaa, kai etuoikeudet sokaisee kun omaa paskaansa nielee, olkoon ahneen loppu sen kaltainen. Dokumentit harhoineen on luotu Hollywoodissa, itsesäälin jalostus tuottaa Valituille miljardeja, 6 miljoonaa iljettävää valhetta, valuu oksennuksena kasvoilla
Uusien aiheiden rinnalla Pylvanainen on säilyttänyt vanhan suomalaiskansallisen pessimismin, joka tuli tutuksi edellisellä levyllä. Kappaleet kuten levyn avaava ”Samojen käsien työtä” ja ”Ruoste ja rappio”, mutta erityistä viimeinen esitys ”Matkalla alaspäin”, ovat sitä Pylvanaista, jossa kieriskellään nykymaailman surkeuden keskellä. Vielä 5-10 vuotta sitten yhtyeen inhorealistinen paatos olisi saattanut huvittaa, mutta tilanne johon Suomi ja Eurooppa on ajautunut kesän jälkeen naurattaa tuskin ketään, jonka vuoksi paljon ennen pakolaisvyöryä ja Pariisin ISIS-iskua tehdystä kappaleesta ”Matkalla alaspäin” on vaikea tehdä ironista pilaa.
Ruoste ja rappio tiivistää napakasti rappiollisen ajan hengen pakettiin, jonka kauneusvirheitä ovat vain ankeasti photoshopattu kansikuva ja hieman päälleliimatusti ympätyt englannikieliset kappaleet ”Runaway”, ”Charlie” ja ”Forcefed Tolerance”, jotka olisi kannattanut sijoittaa levyn loppuun hajottamasta suomenkielisten biisien rintamaa. Yhtä kaikki, bändin toinen kokopitkä sisältää toinen toistaan tarttuvampia voimakitarakappaleita, joiden epäkorrektisti kantaaottavien sanojen soisi näinä aikoina raikuvan koko Suomenniemen.
Arvio: RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti