Musiikkinäytteet Mistreatilta ja White Minorityltä.
Sedät jaksaa heilua, siitä on todisteena vanhan liiton miesten tuore kimppalevy. Tyylikkäässä digipack-muodossa julkaistun rieskan piti alun perin juhlistaa bändien keskinäistä toverihenkeä, mutta tamperelaisen B&H-aateveljen äkillinen kuolema viime vuoden lopulla muutti levyn konseptin kokonaan. Huolimatta kireästä julkaisuaikataulusta levy-yhtiöt päättivät vaihtaa levyn ulkoasua, jotta siihen saatiin muistokuva menehtyneestä soturista, joka itsekin vaikutti RAC-musiikkiympyröissä. Omistuslevy kaatuneelle aktivistille lienee yksi kestävimmistä ja arvokkaimmista tavoista osoittaa kunnioitusta. Kertakaikkisen hieno ele julkaisijoilta!
Levyn avaa itseoikeutetusti maamme vanhin skinhead-bändi Mistreat, joka on viime vuosina julkaissut kiitettävään tahtiin uutta materiaalia eri kansainvälisissä julkaisuissa. Tällä äänitteellä Mistreat on entistä äkäisempi ja nopeampi, mikä tuo eittämättä mieleen yhtyeen ensimmäisen vuonna 1990 julkaistun EP-levyn. Reilussa kolmessakymmenessä vuodessa Mistreat on ymmärrettävästi kehittynyt entistä taitavammaksi pumpuksi niin studiossa kuin lavalla, mutta ammattimaisuus ei ole vaikuttanut mitenkään musiikin sisältöön. Bändistä kun välittyy yhä sama aatteenpalo kuin uran alkuvaiheessa.
Muken ääneen on tullut näemmä lisää karheutta, mutta tietty räkäisyys sopii hyvin levyn nopeatempoisiin esityksiin. Neuvostoliiton romahdusta ja Mihail Gorbatšovia (”Mikhail”) ironisesti ruotiva aloitusraita ”1990” kulkee lähes hardcore vaihteella. Käytännössä biisi on pitkälti sama kuin Heartless Bastards (2018) albumilta löytyvä ”1987”, jossa peukutetaan saksalaisen Mathias Rustin pienkonelentoa Moskovaan. Poliittisesti vakavampaa Misukkaa tarjoaa häijyn kuuloinen rokkirunttaus ”Foreign Policy”. Kappaleessa vaaditaan maamme johtajilta niinkin yksinkertaista asiaa kuin reaalipolitiikkaa kansakunnan turvallisuutta uhkaavan moraaliposeeraavan humanitarismin sijaan.
Lähes jokaisella levyllään Mistreatilla on ollut tapana levyttää muutama käännösbiisi. Tällä kertaa bändi käsittelee 1980-luvun alussa vaikuttaneen brittiläisen Oneway Systemin klassikkoa ”Stab the Judge”. Mistreatin käsissä biisi kulkee jylhästi ja kertosäkeessä annetaan biisin nimeä totellen iskua kansanviholliselle. Tiedä vaikka versioinnin inspiraationa olisi ollut valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen viime vuosien sortotoimet nationalisteja vastaan….
Toinen cover-biisi, Demob-yhtyeen ”Think straight”, on vikkeläiskuinen punk-nyrkitys sosiaalidemokraattisen yhdenmukaistavaa turvaelämää vastaan. Kappaleen filosofian voisi kiteyttää katsomukseen, jossa eletään vaarallisesti mutta selvitään silti hengissä.
Oman leiviskänsä Mistreat päättää melodiseen ilotulitukseen ”I’m on Fire”. Tarttuvan kepeässä punk-rykäisyssä Muke laulaa liekistä, joka palaa mustissa sydämissä edelleen vahvana, vaikka mätä järjestelmä yrittääkin ajaa todelliset toisinajattelijat nurkkaan. Siinä kuitenkaan onnistumatta!
I am on Fire
Don’t try and stop me
I shine like a torch
I rise high above you
I don’t want no remorse
Don’t try stop me in my cause
I feel for the white terror
I’m tired of me getting pushed and messed around
I feel for my generation (segregation)
I am on Fire
2000-luvun alkupuolella Jyväskylässä perustettu White Minority (WN) soittaa perinnetietoista skinhead-rockia, mutta siitä on vuosien varrella hioutunut pois turha kulmikkuus ja amatöörimäisyys. Tätä nykyä ryhmän tekninen osaaminen on kovalla tasolla ja yhteissoitto sujuu saumattomasti.
Yhteisjulkaisun viisi uutta kappaletta katkaisevat vihdoin WN:n vuodesta 2006 alkaneen levytystauon. Vuosien hiljaiselo ei ole hiljentänyt miehiä, vaan tällä levyllä bändi puhuu suunsa puhtaaksi asioista, jotka ovat vain pahentuneet.
Poliittisesti WN on muutamaa astetta vakavampi ilmestys kuin Mistreat. Siinä missä Mistreat edustaa valkoisten yksilöllistä kapinaa modernia maailmaa vastaan, panostaa WN uuden vuosituhannen kansallissosialismiin unohtamatta kuitenkaan skinhead-juuriaan. Heti ensimmäisellä kappaleellaan ”Antifa” WN tekee selväksi, etteivät nykyajan ruskeapaidat aio luopua katujen politiikastaan, vaan ovat valmiita laittamaan luun kurkkuun globalistisen järjestelmän vahtikoirina toimiville valtion eläteille.
Nimensä mukaisesti White Minority käsittelee biiseissään länsimaiden väestöllistä muutosta, jota myös tietoiseksi väestönvaihdoksi kutsutaan. WN tarjoaa omat ratkaisunsa petturielitin luomaan ongelmaan kappaleissa ”No more lies” ja ”Send them back”. Tasaisesta materiaalista ”Send them back” nousee päätä ylemmäksi osuvalla kertosäkeellään ”Send them back, send them back, even in the body bags!”
Vanhojen herrojen nuorekas yhteisjulkaisu kertoo sanomattomasti ettei musiikin tuoreus katso ikää. Levy ei ole kuuleman mukaan pahemmin vanhentunut alan distrojen myyntihyllyissä, joten mattimyöhäisille tulee kiire hankkia omansa pois.
Arvio: RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti