Musiikkinäyte kappaleeseen "Siirtymä".
Toistakymmentä vuotta sitten toimintansa Jyväskylän suunnalla aloittanut RAC:n crossover-bändi Pagan Skull on julkaissut melko harvakseen kokopitkiä albumeja. Yhtyeen tuore julkaisu Joutomaa on virallisen katalookin mukaan vasta bändin kolmas virallinen pitkäsoitto.
Verkkainen julkaisutahti on näkynyt levyjen erilaisuutena siinä määrin, että viimeisintä cd:tä kuunnellessa on vaikea uskoa bändin olevan se sama, joka julkaisi vuonna 2012 debyyttilevynsä In the Hands of the Fatherland. Kehitystä on tapahtunut valtavasti ja uutukaista onkin helppo pitää yhtyeen tähänastisen uran parhaana levytyksenä.
Edelliseen raa’an pessimistiseen White Genocide (2016) levyyn verrattuna Pagan Skull on luonut nahkansa uudelleen aina kotimaan kielivalintaa myöten. Musiikillisesti Joutomaa on kakkoslevyyn nähden suorastaan ilahduttava kepeää tavaraa. Poissa on raskaan painostava soundimaailma, vaikka sanoituksissa ei edelleenkään liikuta optimistisessa valtavirrassa.
Suurin muutos on tapahtunut lauluosuuksissa. Tämä on tietenkin makukysymys, mutta omiin korviini puhdas laulu mörinän sijaan sopii paremmin metalliseen RAC-soitantaan. Ja mikä parasta, sanoista saa nyt paremmin selvää, semminkin kun ne vielä lauletaan suomeksi.
Vanhan Suomi-punkin aikaan punertavat toimittajat peräänkuuluttivat onko bändillä sitä niin sanottua sanomaa. 2020-luvun Suomessa Pagan Skullilla riittää sanottavaa, mutta yhtyeen ”tiedostavuus” ei ole näsäviisastelevaa vasemmistolaista luettelointia yhteiskunnan ongelmista. Pikemminkin yhtyeen ”sanoma” on surua läntisen sivilisaation nykytilasta, josta antaa sarkastisen esimerkin kappale ”Elävien kuolleiden karnevaali”. Silti bändi ei vajoa tappiomielialaan, vaan on tänä viheliäisenä rauta-aikana valmis tekemään velvollisuutensa tulevaisuuden aatteen puolesta.
Levyn ensimmäisessä esityksessä ”Rappion profeetat” uhrauksin luotavaa parempaa maailmaa ei tehdä latteassa materialismissa päivästä päivään laahustaville kuluttajazombeille vaan Uudelle eurooppalaiselle ihmiselle:
(…) Siis tyydy tilaasi, tuota työlläsi
Viisaudet menneet mielestäsi pyyhi
Annoit isiesi kirkkaan liekin sammua
Ei mitään sinusta jää kun päätät päiväsi
Me kannamme ylpeinä mainetta mustattua
Emme pelkää käsiämme liata
On tullut aika Eurooppa vapauttaa
Aseet ikuiseen viholliseen kohdistaa
Luonnon väistämätöntä eriarvoisuutta kunnioittava maailmankatsomus on levyn lähes jokaista kappaletta läpäisevä teema. Ei ole sattumaa, että albumi on omistettu jokin aika sitten poismenneelle syväekologi Pentti Linkolalle. Toive luonnon ja ihmisen tulevasta tasapainosta ilmaistaan konkreettisimmin öristen lauletussa metallirutistuksessa ”Joutomaa” (mukana PS:n tavaramerkiksi tullut huilu!). Siinä joutomaalla totuutta etsivä minäkertoja julistaa lopuksi:
Tervehdin aurinkoa, voittoa
Joutomaalta on kansani nouseva
Taakseni jää rumuus ja rappio
Jatkuu elämä yhä vahvempana
Linkolan ohella sen paremman Suomen hengen jättiläisiä muistetaan kuoleman väistämättömyyttä käsittelevässä kappaleessa ”Siirtymä”. Puhtaaseen runomuotoon riimitetyssä laulussa kunnioitetaan Suomen kultakauden taidemaalari Hugo Simbergin elämäntyötä ja taidetta.
Voittoisa aate saa yhtyeen käsittelyssä välillä ylleen myös popmaisen kuosin. Erityismaininnan tästä ansaitsee tarttuva ”Uusi uljas maa”, joka voisi ekologisella kulutuskritiikillään saada jopa radiosoittoa valtakunnanverkossa ellei bändin taustaa tunnettaisi. Levyn ehdottomia helmiä!
Julkaisulta löytyy kaksi aiemmin levytettyä biisiä, joista ensimmäinen ”Kali Yugan lapset” on bändin vanhaa tuotantoa. Nettipunakaartissa ironista kulttimainetta nauttivan kappaleen laulaa Vapaudenristin Mikko A., joka antaa esitykselle hieman hevimmän poljennon aikaisempaan versioon verrattuna. Toinen uusvanha kappale on punk-poppaava cover-versio amerikkalaisen neofolk-bändi Changesin tunnetuimmasta laulusta ”Waiting for the fall”. Tässä levyn päättävässä esityksessä laulusta vastaa akustista RAC:ta soittava hollantilainen Flatlander. Kaverilla on miellyttävä rock-ääni ja biisi on sinällään loistava veto, mutta albumin ainoana englanninkielisenä kappaleena se jää jotenkin erilliseksi muusta materiaalista. Tämä siitä huolimatta, että lyriikat ovat linjassa levyn tematiikan kanssa.
Pagan Skullia on yleensä pidetty vakavamielisenä aatteen puolestapuhujana, jonka musiikin ensisijaisena tehtävänä ei ole pidetty viihdyttämistä. Uusimmallaan yhtye on onnistunut ensi kertaa luomaan kokonaisuuden, jossa syvä maailmankatsomus ja kepeästi soitettu tarttuva musiikki nivoutuvat saumattomasti yhteen.
Arvio: RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti