Pitkän uran tehneeltä Mistreatilta löytyy ennen tätä levyä ainakin kuusi omaa kokoelmaa, jotka kaikki on julkaistu 2000-luvulla. Ne keskittyvät enimmäkseen albumien hittibiiseihin toisin kuin tuore kokoelma We start the fire, joka on kooste bändin viime vuosina kokoelma- ja tribuuttilevyille tehdyistä kappaleista. Toisin sanoen julkaisematta on vielä levy, johon olisi koottu Mistreatin 1990-luvulla ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä vain kokoelmille äänitetyt rallit. Sitä ennen on tyytyminen tähän levyyn, jonka kappaleista noin puolet on tutuilta kokoelmilta, osa taas on selvästi harvinaisempaa materiaalia.
Albumin kahdestatoista esityksestä vain muutama on bändin omia tekeleitä: levyn päättävät ”Finally free” (muistokokoelmalta Ruhen in frieden Kecke) ja bonusraita ”Slayers of the Beast”, jossa laulupuolen hoitaa Muken sijaan Squadronin nykyinen laulaja Gav. Sattumoisin nämä esitykset ovat myös levyn parasta antia ehkäpä siksi, että omissa lauluissaan Mistreat on eniten kotonaan.
Mukea ei voi syyttää ainakaan ennalta arvattavista cover-valinnoista, josta kertoo Veriyhteyden lukijoille tuttu RAC-covers Propagandaa -kokoelma, johon Mistreat äänitti kotimaamme Bastardsia, Riistettyjä ja Hellhoundia onnistuneesti.
Harmi vain, että kokoelman kaikki cover-versiot eivät kulje yhtä sujuvasti, mikä käy selväksi Stimmen der Solidarität -levylle äänitetystä The Crack coverista ”Don’t just sit there”. The Crackin versiointi olisi mille tahansa bändille kova pala, sen verran täydellisestä Oi-poplevystä yhtyeen ainokaisesta kokopitkästä In the Search of…(1989) on kyse. Pääsyy kappaleen rytmiselle tempoilulle, jossa kadotetaan alkuperäisversion kulkevuus, johtuu taustabändistä, joka ei ole Mistreat vaan saksalainen Smart Violence. Tribuuttilevyllä Muke on antanut vain äänensä biisille, mutta tätä tietoa ei levyn takakannesta löydy.
Huomattavasti parempaa yhteissoittoa kuullaan kun Muke on oman bändinsä puikoissa. Mistreat vetääkin sujuvasti 82-brittipunkbändi Vice Squadia versioimalla sen kenties tunnetuimman hoilotuksen ”Stand strong, stand proud”. Korkealta laulavan naisvokalisti Beki Bondagen alunperin esittämä punk-hölkkä laahaa, kun taas Mistreat esittämässä äijäversiossa vedetään motörheadmaisesti mutkat suoraksi. Tällaisissa tulkinnoissa on paljon enemmän mieltä kuin laiskoissa 1:1 sovituksissa.
Parhaiten Mistreat onnistuu yllättäen versioidessaan Brutal Attackia yhtyeen tribuuttikokoelmalla. Alun perin BA:n For the fallen and the free (1996) albumilla ilmestynyt samanniminen akustisena soitettu kappale saa Mistreatin hyväntuulisessa rokkimyllytyksessä aivan uutta virtaa ja tulkintaa. Toisen erikoismaininnan saava kappale voisi olla ”Die or Defeat”, joka tunnetaan paremmin espanjalaisen RAC-yhtye Estirpe Imperialin hittibiisinä ”Morir o Vencer”. Siinä Mistreat soittaa oman versionsa huomattavasti nopeammin kuin EI ja tuo samalla lauluun jäljittelemättömän Mistreat-soundinsa.
Kokoelman vaihtelevan tasoisia esityksiä ei voi verrata Mistreatin virallisiin albumikokonaisuuksiin, jotka on tehty huolella ja harkiten. Monien bändien tavoin kokoelmalevyille päätyy harvoin mitään klassikoita eikä Mistreat tee tässä suhteessa poikkeusta. We start the fire ei ole kuitenkaan mikään jämäbiisien kierrätyspaikka, vaan sangen mainio potpurri Misukoiden harvinaisia lauluja ja covereita, jotka on koottu kätevästi yksien kansien väliin.
Arvio: RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti