Veriyhteydessä 2020 ja 2021 levyarvioiden yhteydessä käyty pohdinta hip hopin mielekkyydestä valkoisessa kansallismielisessä kulttuuriympäristössä on vuosien varrella osoittautunut sen verran oikeaksi, että siihen on turha enää palata. Kunhan vain todetaan, että mikä tahansa musiikki tai "anti-musikki" (mm. Noise) on lopulta vain kuultavissa olevaa mekaanista aaltoliikettä, jolle vasta ihminen antaa kulttuurisen ja taiteellisen kuin myös poliittisesti kontekstuaalisen sisällön.
Vaikka omalla levylautasellani ei hip hop juuri pyöri, olen näiden kotimaisten WP-räppääjien avulla oppinut löytämään ainakin syyn, miksi näin pölhön ja monotonisen kuuloinen papatus on monista niin vetoavaa. Oman kokemukseni perusteella hip hopista tekee "koukuttavaa" rytmin ja sanoitusten yhteisvaikutuksesta syntyvä suggestiivisuus. Silloin kun lyriikat ovat itselle puhuttelevia, antaa hip hopin hypnoottinen rytmiikka ja taustalla soiva äänimatto siihen kummasti lisäpotkua.
Minusta ei saa edelleenkään hip hopin ystävää, mutta Sotasedän ja Valtakunnankanslerin kuuntelijan helpostikin. Itse asiassa työmatkoilla autossa on tullut soitettua Valtakunnankanslerin roturealistista paasausta paljon enemmän kuin keskiverto RAC-cd:tä. Tämä jos mikä kertoo tämän genren voimasta, jota pitäisi siksi hyödyntää tehokkaammin pakkomonikulttuurista kärsivän nuorison saavuttamiseksi.
Liikkeestämme löytyy varmasti musiikillista ja lyyristä lahjakkuutta ottaa hip hop haltuun. Verkkolehti Partisaaniin haastateltu Valtakunnankansleri tunnustaa itsekin kuinka helposta musiikkityylistä itse asiassa on kyse: "Hip hop on myös nii helvetin helppoo, puhuu vaan mitä sylki suuhun tuo ja pistää vähä riimiin sitä horinaa, sillä hyvä." Itse asiassa tässä olisi valmis genre musiikillisesti lahjattomille mutta verbaalisesti lahjakkaille nationalistisille suunsoittajille! Jos kerran joku tavan amisjampan oloinen ja onnettoman ohuen äänen omaava Pyhimys kykenee saavuttamaan satatuhatta nuorta, niin luulisi saman onnistuvan kielletyn hedelmän sanomalla myös kansallismieliseltä moottoriturvalta.
Kotimaan alansa uranuurtajiin verrattuna Valtakunnankansleri levittää sanomaansa huomattavasti rennommalla, välillä jopa hirtehisen humoristisella otteella. Toki tylytykset ja karskiudet hallitaan myös kuten kuullaan abrahamilaisia pedofiiliuskontoja kurittavassa avausraidassa "Lähi-idän kulkutaudit", mutta mukana on myös yllättävän paljon reteää hip hopin posse-pullistelua, joka on vain käännetty arjalaisen yli-ihmisen soturiuhoksi. Tämä käy selväksi mm. raidoissa "Agenda 2025". "Telarituaali" ja "Vihariimiä eetteriin". Takovassa ruljautuksessa "Telerituaali" läppä lentää jopa siihen malliin, että mukaan on sovitettu ironisesti naantalilaisen "valtakunnnajohtajan" kuolemattomia totuuksia, joissa magumit on aina valmiina eivätkä vierasrotuiset tule kieroilemaan. Mistään huumorimusiikista ei silti ole kyse, vaan pikemminkin pilkahtelevaa velmuilua käytetään kevennyksenä yhteiskunnallisesti raskaissa ja synkissä aiheissa.
Lyriikoiden ajottaisesta lennokkuudesta huolimatta levy edustaa musiikillisesti hip hopin karuinta ja synkintä laitaa. Partisaanin haastattelussa Valtakunnankansleri tunnustaa kotimaisiksi vaikutteikseen Evil Stöön ja Khidin, kun taas ulkomaan osastosta ollaan kuunneltu ahkeraan industrial-kauden Ministryä. Tätä ei voi olla huomaamatta albumin painostavassa ilmapiirissä, varsinkin kun taustoihin on saatu mukaan elektronisen musiikin kylmää ambient-soundia, mikä kuuluu erityisen hyvin esityksessä "Stereotypiat säästää aikaa".
Tavalliseen RAC:n verrattuna levyn sanoitukset ovat sieltä karskimmasta in your face -päädystä tuoden mieleen hatecoren suorasukaisimmat lyriikat. Toisin kuin Sotasedän levyllä Valtakunnankanslerin ääntä ei ole juuri muokattu, mikä tekee ajatusrikosten kuuntelemisesta vaivattomampaa – kiitos myös tällä kertaa mukana olevan tarpeellisen sanoitusvihon.
Julkaisun nimeksi valittu Vihariimiä on kieltämättä osuva, sen verran kipakkaa kyytiä annetaan pedofiiliuskonnoille, maamme politisoituneelle oikeuslaitokselle, valtion ja yritysten harjoittamalle sensuurille, stereotypioiden totuusarvon kiistämiselle, Ylen maaniselle äärioikeistojournalismille väestönvaihtopolitiikalle, karkuun juokseville antifanteille ja pedoraiskaajille. Levy vetoaa varmasti nuoreen kuulijakuntaan, mutta vanhempikin jäärä saa lätystä paljon irti kunhan vain antaa sille mahdollisuuden.
Arvio: RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti