Vapaudenristi: Unohdetut Taistelut (Sakaramiina, 2022)

Viidentoista vuoden ikään ehtinyt Vapaudenristi on julkaissut juhlan kunniaksi kokoelman Unohdetut Taistelut, jonka materiaali koostuu ennen julkaisemattomista demokappaleista ja valmiista studiobiiseistä. Suuri osa esityksistä on jo nähnyt päivänvalon viimeisteltyinä versioina virallisissa julkaisussa, mutta mukaan mahtuu myös biisejä, joiden piti olla kokoelmalevyillä, jotka eivät jostain syystä koskaan ilmestyneet. Tällaisia hautautuneita projekteja olivat kokoelmat Defend Finland – Suomen puolesta (biisit ”Verinen lumi” ja Taistelu tulvaisuudesta”) ja ruotsalainen viritys, jolle bändi äänitti ensimmäiset kunnon versiot kappaleista ”Ihmiset huutaa” ja ”Mitä sanot”.  

Vapiksen juhlakokoelma täydentää ja jatkaa tupla-cdnä julkaistun kokoelman 2007-2012 (2018) vanhan materiaalin louhimista. Hyvä niin, sillä virallisten albumien, kimppalevyjen ja seiskatuumaisten lisäksi bändin arkistosta löytyy runsaasti kuuntelemisen arvoista kamaa. Siinä missä tupla-cd:n materiaali oli kooste neljästä ensimmäisestä demokasetista, tämän julkaisun biisejä ei ole julkaistu aiemmin missään. 19 kappaletta sisältävän levyn laulut on äänitetty vuosina 2008, 2014, 2016, 2017 ja 2018.   

Osin tuttujen kappaleiden tulkinnat poikkeavat huomattavasti aiemmin eri formaateissa painetuista esityksistä, mikä kertoo bändin halusta kokeilla erilaisia soundi- ja lyriikkaratkaisuja. Esimerkiksi debyyttialbumin ensimmäiset versiot lauluista ”Ostettu ongelma”, ”Muutoksen tuulet” ja ”Vapaudenristi” soitetaan tiukemmin eri tempoilla ja räkäisemmällä laululla. Levyn sisäaukeaman biisiselostuksissa kerrotaankin, että tällä nauhoituksella pyrittiin lauluun saamaan saksalaisyhtye Freikorpsin ärinää.   

Kokeilunhalua osoittaa myös bändin into versioida kappaleitaan akustisella Neofolk-tyylillä.  Vuoden 2016 treeninauhoitteen tarkoitus oli pohjustaa Vapaudenristin tulevaa akustista albumia, jonka tekeminen on jäänyt tähän päivään asti odottamaan telakalle. Kappaleet ”Suomineidon kasvoleikkaus” ja ”Vanhan maailman demonit” osoittavat bändin biisimateriaalin istuvan hyvin akustiseen muotoon, vaikka näissä versioissa kuuluukin treeninauhoille tutut soittomokat.   

Levyn viimeisimmät kolme äänitesessiota ovat vuodelta 2018, jolloin bändi valmisteli biisejään Valkoiset Paholaiset split-levylle, Mistreat-tribuuttijulkaisulle ja omalle Kohti kaaosta (2019) albumilleen. Näissä äänitteissä bändi soittaa mm. italialaisen Plastic Surgeryn ”Rivolta”-klassikon (”Kapinoimaan”) kahteen kertaan, joista ensimmäinen otto kestää selvästi paremmin kuuntelua kuin toinen kasettiraiturin testiäänityksellä tehty tunkkaisempi punkversio.   

Jos kuulijalla on Vapaudenristin biisit muistissa, levy tarjoaa hauskoja sivupolkuja, jonne lopulliset versiot olisivat voineet päätyä. Lyrikkapuolella ratkaisut ovat valmiisiin lauluihin verrattuna kulmikkaampia eikä vulgaarirasistisia ilmaisujakaan ole säästelty. Tässä mielessä kokoelma on 2007-2012 tupla-cd:n ohella oiva dokumentaatio mistä on tultu ja mihin on päädytty.  

Bändistä tietämättömälle levyä ei voi suositella ensimmäiseksi hankinnaksi, sen verran hiomattomasta ja karskista tavarasta on kyse. Vakiintuneelle kuulijakunnalle Unohdetut Taistelut on tietenkin pakkohankinta, eräänlainen puuttuva linkki, kuinka Vapaudenristi on hionut soundiaan albumien välillä. 

Erityismaininnan levy saa kantensa reliefistä, joka kytkeytyy sodan tematiikallaan kakkosalbumin Ikuinen kuolema kansikuvaan. Vapaudenristi on tehnyt juttuaan aina eri tavalla kuin skinhead-identiteetistään kiinni pitävät orkesterit, mikä näkyy tämänkin levyn kannessa, joka on kumarrus klassiselle Neofolk-kansikuvaestetiikalle.  

Arvio: RL

MAINOS: Parvekefest III, 8.10.2022 Varsinais-Suomi

 

Kali Yuga Noise: The White Album – C-kasetti (D88 Records, 2022)

Noisecore on marginaalinen genre jopa suuren yleisön vieroksuman hardcoren sisällä. Suomesta alan bändejä löytyy vain kourallinen ja äärioikeistolaista maailmankuvaa julistavia ryhmiä vielä sitäkin vähemmän. Yksi ensimmäisistä ellei maamme ensimmäinen fasistinen noisecorebändi oli vuonna 2015 perustettu turkulainen Kali Yuga Noise. Se julkaisi toimintansa aikana kasettialbumin Degeneration of Species (2016) ja split-Lp:n Discipline Through Distortion (2018) Massacre Anti Musican kanssa. Bändin ideoijana ja sanoittajana tunnetun hardcore-veteraani Jussi Kummalan (1974-2018) menehdyttyä bändi ei katsonut enää mielekkääksi jatkaa soittamista Kali Yuga Noise nimellä.

Vähän ennen Jussin kuolemaa bändi ehti tehdä vielä yhden studionauhoitteen, jonka piti ilmestyä jo kolme ja puoli vuotta sitten. Silloisen levy-yhtiön ongelmat ja Jussin poismeno hautasivat kuitenkin koko hankkeen, kunnes tänä kesänä D88 päätti ottaa härkää sarvista ja julkaista piironkilaatikkoon jääneen studionauhan. D88 halusi noudattaa äänitteessä Jussin alkuperäistä ideaa, joka olisi bändin ensimmäisen julkaisun tapaan sadan kappaleen rajoitettu kasettipainos. Nyt syksyllä julkaistun kasetin mukana löytyy myös pitkä kertomus Jussin musiikki- ja zine-urasta. Harmi vain, että tekstin fontti on niin pientä, että lukija joutuu turvautumaan vähintään +4 tehoisiin lukulaseihin.

Viimeisellä kokoonpanollaan ja kolmannella uudella laulajalla vedetty äänite on huomattavasti livemäisempi paketti kuin aiemmat. Bändi ei edusta aivan kaoottisinta noisecorea, vaan möykkääminen tuo ajoittain mieleen grindcoren hallitut biisirakenteet. Genrensä traditiota noudattaen rapiat 12 minuuttia kellottavalla kasetillaan yhtye murjoo menemään 22 biisiä eli kappaleen keskimääräiset mitaksi tulee vähän yli puoli minuuttia.

Laulajan suustaan sylkemät lyhyet purkaukset saavat Dischargen haikut kuulostamaan lähinnä tolstoilaiselta märehdinnältä. Jopa Anal Cuntin rivologis-rasistinen herjaaminen on turkulaisryhmän käskytykseen verrattuna pitkästyttävää lörpöttelyä. Toisaalta mitä sitä turhaan jaarittelemaan jos kerran asian pystyy tiivistämään yhteen lauseeseen tai kysymykseen (Where is your foreskin?) kuten kappaleessa ”Bolotowsky”.

Mustan huumorin ja provosoinnin lisäksi Kali Yuga Noise esittää myös lopunajan aforismeja, mm. kappaleessa ”Worship Kali” oristään: Worship Kali, Destroyer of evil, Mother of universe. Arjalaista taistelutahtoa puolestaan valetaan julkaisun päättävässä, poikkeuksellisen hitaassa metallimaisessa myllytyksessä ”My symbol is Swastika”: My symbol is Swastika, I am an Aryan, True white warrior, My symbol is Swastika. Parhaan kokonaiskäsityksen yhtyeen inhorealistisesta, sosiaalidarvinistisesta ja fasistisesta maailmankatsomuksesta saa vilkaisemalla kasetin biisilistaa:

1 Die Kaer op sy plek

2 Karma

3 Hey you Commie

4 No Sexuality, No Identity

5 Bolotowsky

6 Sarin is a lovely gas my friend

7 Never understood your strong and free nation

8 One-way trip to Valhalla

9 Jealousy

10 Whatever happened to the Eighties?!

11 Niggers are nothing but a bunch of gene robbers

12 Multiculturalism

13 Paavo Väyrynen

14 This might be your last warning

15 Just another song (About stabbing In The Back)

16 Hardcore gangs are for losers

17 Heil Hitler

18 I can´t help loving Heavy Metal

19 The smell of Napalm in the morning

20 This time

21 Worship Kali

22 My Symbol is Swastika

Postuumijulkaisullaan Kali Yuga Noise todistaa, että sillä olisi ollut annettavaa varsinkin livenä. The Beatlesille sarkastisesti kuittaileva The White Album -kasetti on arvokas historiallinen dokumentti suomalaisbändistä, joka kykeni osoittamaan rotutietoisen maailmankatsomuksen istuvan hämmästyttävän hyvin myös noisecoren kaltaiseen obskuuriin äärimusiikkiin.

Arvio: RL

ISD-MUISTOKONSERTTI ETELÄ-SUOMESSA 24.9.2022: MISTREAT, SNIPER (Korkki), JIM AND THE CROWS

Maailmanlaajuista eurooppalaista kulttuuriperhettä musiikillaan ja poliittisella toiminnallaan vaalinut Ian Stuart Donaldson (11.8.1957–24.9.1993) eli ISD oli kiistämättä yksi nykyajan vaikutusvaltaisimmista valkoisen rotutietoisuuden sanansaattajista. Hän saavutti musiikillaan (((järjestelmän))) aivopesusta ulos taistelleen nuorison, aikana, jolloin rock oli populaarikulttuurissa suosituinta viihdettä. Vielä tänäänkin hänen rakentava ja myönteisiä elämänarvoja korostava sanomansa tavoittaa aina vain uudestaan uuden kuulijakunnan. Hän loi RAC-pioneerina peruskiven, jonka pohjalta on voitu levittää vallankumouksellisille muutakin musiikkia kuin rockia. Siksi ISD säilyttää aina ajankohtaisuutensa, vaikka aikansa kasvattina hänen omat musiikilliset mieltymyksensä keskittyivät 1960-luvun brittiyhtyeisiin, ensimmäisen aallon punk bändeihin, klassiseen heavy rockiin ja rock-a-billyyn. Hänen tunnetuin bändinsä oli Skrewdriver, mutta hän julkaisi myös kolme sooloalbumia, joukon rock-a-billy levyjä nimellä The Klansmen, Stiggerin kanssa äänitettyjä akustisia levyjä sekä pari biker-rock albumia projektibändinsä White Diamondin kanssa.

ISD menehtyi epäilyttävässä auto-onnettomuudessa 24. syyskuuta 1993. Sen jälkeen hänen traagista kuolinpäiväänsä on muisteltu nationalistisissa yhteisöissä kaikkialla maailmassa. Myös Suomessa on järjestetty säännöllisesti ISD-muistokonsertteja eikä tämäkään vuosi tehnyt poikkeusta. Tällä kertaa pelipaikalle oli saapunut keskimäärin vanhempaa kuulijakuntaa kuin viikkoa aiemmin järjestettyyn RAC/Black Metal -crossover tapahtumaan (Valkoiset Paholaiset, Fatherland, Sielunvihollinen). Paikalla oli myös ilahduttavasti sitä veteraaniosastoa, joka näki aikoinaan Skrewdriverin lavalla tai tapasi ISD:n tuopposen merkeissä Lontoossa. ISD kiitteli ensimmäisen kerran suomalaisia White Rider -albumin (1987) takakannessa bändin jakaessa tunnustusta eri maiden aktiiveille, jotka ovat tukeneet Skrewdriveria sen taistelussa punaliberaalia musiikkiteollisuutta vastaan.

Keikan aloitti Mistreatista tuttu akustinen duo Muke & Jose. Ensimmäisenä parivaljakko soitti Muken toisen soololevyn avausraidan "Maan kiitos", jonka jälkeen kaverit vetivät yhtä soittoa 19 biisiä Mistreatilta, Muken soolotuotannosta ja tietenkin ISD:n laajasta laulukirjasta. Eksyipä settiin mukaan myös Pluton Svean "Stöveltramp ekar igen", joka kääntyi notkeasti suomeksi "Saappaiden kaiku". Keikan alkupuolella kuultiin enimmäkseen materiaalia Muken soololevyiltä ja Mistreatin viimesimmältä albumilta. Tuon setin huippukohta oli puolivälissä keikkaa vedetty "Kysymyksiä faijalle", joka sai balladimaisuudestaan huolimatta eniten liikettä yleisöön reippaan yhteislaulun kera. Tässä kohtaa kirkas äänentoisto todella palveli musiikkia! Loppupuolella konserttia Kymenlaakson kaksikko soitti tapahtuman sankaria muistellen neljä Skrewdriverin ikivihreää putkeen ("Europe awake", "Thunder in the cities", "Our pride is our loyalty" ja "Race & Nation"). Muke ja Jose eivät missään vaiheessa pitäneet suvantokohtia, vaan loppua kohti kuultiin aina vain klassisempaa Mistreatin tuotantoa: "Not welcome", "Side by side", "State of my land", "Heartless bastards", "We ain't gonna fade away" ja keikan päättänyt "Backstreet". Akustisesti vedetyt esitykset vain korostavat, kuinka musiikillisesti hyvää kamaa sekä Mistreat että ISD ovat ajan saatossa tehneet.

Sniperin biisintekijä-laulaja Korkki soitti tällä kertaa yksin ilman Kokon peesausta. Hyvin Korkki hoiti hommansa mies ja kitara -periaatteella. Toisin kuin edellä esiintynyt Mistreat-duo, Korkki tyytyi soittamaan melko lyhyen setin, vaikka biisimateriaalia olisi riittänyt aamuun asti. Sniperin iskubiiseistä kuultiin sentään "Mutakuonot", "Aamunkoitto", "Freedom" ja "Skinheads". Hyvin ne kulkivat! Keikan luonnetta kunnioittaen settiin kuului myös Skrewdriverin ja ISD:n ensimmäisen soololevyn kappaleita; "Suddenly", "White rider", "Campaign in the East" ja "The snow fell". Suomen NS-liikkeessä ja sen ulkopuolellakin (ironisen) kulttistatuksen saavuttaneen Sniperin suosio on helppo ymmärtää, sillä Korkin kappaleet ovat konstailemattomassa kulmikkuudessaan niin aitoja, että ne kyllä sulattavat kyynisimmänkin kuuntelijan sydämen.

Tapahtuman päätti pääkaupunkiseudulla vaikuttava outlaw-country yhtye Jim and the Crows, jonka nimi viitannee Syvän Etelän segregaatiota ylläpitäneisiin Jim Crow -lakeihin. En ollut ainoa yleisön joukosta, joka oli positiivisesti pöllämystynyt herrojen esityksesta. Vaikka ryhmä on ehtinyt vaikuttaa jo jonkin aikaa, tämä keikka oli allekirjoittaneelle vasta ensimmäinen, mutta tuskin viimeinen! Bändin keikkarepertuaari koostui pokerinaamalla vedetyistä hilpeistä Johnny Rebel -biiseistä kuten "Some Niggers never die", "Nigger hatin' me" ja "Who likes a Nigger". Bändivalinta oli onnistunut, sillä myös ISD arvosti Johnny Rebeliä ja ylipäätään Etelän musiikkiperinnettä, josta kertoo hänen rock-a-billy bändinsä The Klansmen. Toivottavasti Jim and the Crows tekee jatkossa myös omia slidekitara vetoisia biisejään, sillä musiikillisesti bändi on sen verran laadukas, että sitä olisi vaikea erottaa Karjaan country-festivaalin esiintyjistä. 

Konsertin kattaus kunnioitti hienosti Ian Stuart Donaldsonin muistoa, hänen musiikkiaan ja poliittista sanomaansa. ISD:stä josta kenestä on syytä lausua: Sankarit eivät tule kuolemaan koskaan!

Arvio: RL

V/A United Forces Against Zionism (D88 Records, 2022)

Kotimainen D88 Records se jaksaa porskuttaa julkaisemalla tasaiseen tahtiin kotimaista ja ulkomaista vastarintamusiikkia. Distrona aloittaneen levylafkan tuorein julkaisu on neljän tavallista radikaalimman yhtyeen kokoelmalevy United Forces Against Zionism. Suomalaista möykkää levyllä edustavat Auschwitz Symphony Orchestra, White Uprising ja Dead Kommunist. Levyn avaajana toimii puolestaan saksalainen Aryan Defence League.

Aryan Defence League (ADL) ei tarjoa aivan tuoretta materiaalia, sillä bändin neljä biisiä on poimittu nyt ensi kertaa cd-formaattiin vuonna 2009 ilmestyneeltä vinyyli-EP:ltä Sounds of White Noise. Jostain syystä levy-yhtiölle on käynyt kansilehdillä pieni kämmi, sillä siinä mainitaan julkaisuvuodeksi virheellisesti 2006. Mystiseksi jääneen yhtyeen kappaleet ”One-World vision (N.W.O.)” Servant of the law”, ”A.D.L.” ja ”Sick Fuck (You Suck!)” ovat aggressiivisen rähjäävää hatecorea, jotka saksalaisuuden sijaan tuovat mieleen suomalaisen kohkauksen. Ensikuunteluiden perusteella ADL soljahtaa luontevasti levyn suomalaisbändien joukkoon, eikä allekirjoittaneelle tullut missään kohtaan mieleen Saksanmaa. Vasta levy-yhtiöltä tulleet tarkemmat tiedot paljastivat asian todellisen laidan.

Auschwitz Symphony Orchestra (ASO) on yksi monista Dead Kommunist -äijän projekteista. Tyylinä on rotutietoisissa kuvioissa vähän suosittu grindcore, mutta ASO hoitaa homman teknisesti niin hyvin ja kirkkailla soundeilla, että projektin biisejä voi pitää jopa viihdyttävinä. Vaikka kyse ei olekaan huumorimusiikista, kuuntelija ei voi olla hymähtämättä nopeille rykäyksille, jotka kantavat sellaisia nimiä kuin ”SDP (Suomen Demokraattiset Pedofiilit)”, ”Intersectional retardedness”, ”The Idiot of Kempele”, ”Paavo Arhinmäki Fuck Off and Die" ja ”Dan Koivulaakso Drop Dead”. ASO:n osuuden päättävä puheraita ”Holohoax (Extended Version)” toistaa lausetta ”Hitler didn’t want to kill the Jews of the time, he wanted to expel the Jews” lukemattomia kertoja vinoillen näin viralliselle holohoax-propagandalle, joka ei ole muuta kuin vääristyneen ja kuluneen levyn loppumatonta toistoa.

White Uprising tuo uutta verta suomalaiseen radikaalimusiikkiin. Nuoret jantterit ovat synnyttäneet jo nyt ulkomaita myöten myönteistä pöhinää, josta kertoo amerikkalaisen nettiradio White Noise Radion kehut viimeisimmän jakson päätteeksi. Radion toisessa jaksossa haastateltava ollut Marderin laulaja Leksi hehkuttaa myös White Uprsingia ja soittaa toivebiisinä tältäkin levyltä löytyvän kappaleen ”Pedobashers”. Hypetys ei ole turhaa, sillä suomeksi ja englanniksi esiintyvän yhtyeen asenteessa on sellaista väkivallan ja vaaran tuntua, että sen kykenee aistimaan suoraan levyltä. Eri tyylejä sujuvasti yhdistelevän bändin ensimmäisen demon soundia voisi luonnehtia karskin metalliseksi RAC:ksi, jota soitetaan enemmän tai vähemmän hardcore poljennolla. Kappaleesta ”Orja” löytyy jopa viitteitä Suomi hc-82 klassikkobändi Varaukseen ja sen laulaja Jonen kiihkeään tulkintaan. Sanomattakin on selvää, että White Uprsing ei edusta niin sanottua miedompaa liikettä, vaan nyrkittää kansakiihottavan sanomansa suoraan kasvoille, mikä käy selväksi varsinkin kappaleissa ”Vallankumous” ja ”Kapina”. Kun bändin taso on jo ensimmäisellä demolla parasta a-sarjaa, voidaan tulevalta materiaalilta odottaa paljon!

Dead Kommunist kuuluu myös niihin bändeihin, jotka eivät pidättele totuuden liekkiään vakan alla. Useita albumeja julkaissut projektibändi ei petä tälläkään kokoelmalla, vaan tykittää räävitöntä mutta totuudellista sanomaansa kahdella esityksellään ”Rahanluontioikeus pois juutalaisilta” ja ”Husu”. Miehekkäästi särötetyt Ramones-kitarat pauhaavat kun bändi paahtaa sanomaansa, jota esimerkiksi YleX ei vahingossakaan haluaisi tuoda esiin aivopesemälleen nuorisolle. Kappale ”Husu”, joka on omistettu Suomessa majailevalle radiotoimittajalle ja sosialidemokraattiselle etnopoliitikolle Abdirahim ”Husu” Hussein Mohamedille, sisältää lampaan määinnällään pienen huumorinpilkkeen. Lampaan äännähdyksillä viitattaneen Husun mahdollisiin seksuaalisiin preferensseihin.

Kaiken kaikkiaan United Forces Against Zionism on raikkaan tuore kattaus maamme jyrkimmän linjan RAC-bändeistä. Aggressiivisesta otteestaan huolimatta yhtyeiden tyylit vaihtelevat sen verran paljon, että levyä tulee pyöritettyä cd-pesässä ahkeraan.

Teksti: RL

MAINOS: ITSENÄISYYSPÄIVÄN KONSERTIN 3.12.2022 alustava tiedote

 

MAINOS: ISD Memorial 24.9.2022