keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Vapaudenristi: Unohdetut Taistelut (Sakaramiina, 2022)

Viidentoista vuoden ikään ehtinyt Vapaudenristi on julkaissut juhlan kunniaksi kokoelman Unohdetut Taistelut, jonka materiaali koostuu ennen julkaisemattomista demokappaleista ja valmiista studiobiiseistä. Suuri osa esityksistä on jo nähnyt päivänvalon viimeisteltyinä versioina virallisissa julkaisussa, mutta mukaan mahtuu myös biisejä, joiden piti olla kokoelmalevyillä, jotka eivät jostain syystä koskaan ilmestyneet. Tällaisia hautautuneita projekteja olivat kokoelmat Defend Finland – Suomen puolesta (biisit ”Verinen lumi” ja Taistelu tulvaisuudesta”) ja ruotsalainen viritys, jolle bändi äänitti ensimmäiset kunnon versiot kappaleista ”Ihmiset huutaa” ja ”Mitä sanot”.  

Vapiksen juhlakokoelma täydentää ja jatkaa tupla-cdnä julkaistun kokoelman 2007-2012 (2018) vanhan materiaalin louhimista. Hyvä niin, sillä virallisten albumien, kimppalevyjen ja seiskatuumaisten lisäksi bändin arkistosta löytyy runsaasti kuuntelemisen arvoista kamaa. Siinä missä tupla-cd:n materiaali oli kooste neljästä ensimmäisestä demokasetista, tämän julkaisun biisejä ei ole julkaistu aiemmin missään. 19 kappaletta sisältävän levyn laulut on äänitetty vuosina 2008, 2014, 2016, 2017 ja 2018.   

Osin tuttujen kappaleiden tulkinnat poikkeavat huomattavasti aiemmin eri formaateissa painetuista esityksistä, mikä kertoo bändin halusta kokeilla erilaisia soundi- ja lyriikkaratkaisuja. Esimerkiksi debyyttialbumin ensimmäiset versiot lauluista ”Ostettu ongelma”, ”Muutoksen tuulet” ja ”Vapaudenristi” soitetaan tiukemmin eri tempoilla ja räkäisemmällä laululla. Levyn sisäaukeaman biisiselostuksissa kerrotaankin, että tällä nauhoituksella pyrittiin lauluun saamaan saksalaisyhtye Freikorpsin ärinää.   

Kokeilunhalua osoittaa myös bändin into versioida kappaleitaan akustisella Neofolk-tyylillä.  Vuoden 2016 treeninauhoitteen tarkoitus oli pohjustaa Vapaudenristin tulevaa akustista albumia, jonka tekeminen on jäänyt tähän päivään asti odottamaan telakalle. Kappaleet ”Suomineidon kasvoleikkaus” ja ”Vanhan maailman demonit” osoittavat bändin biisimateriaalin istuvan hyvin akustiseen muotoon, vaikka näissä versioissa kuuluukin treeninauhoille tutut soittomokat.   

Levyn viimeisimmät kolme äänitesessiota ovat vuodelta 2018, jolloin bändi valmisteli biisejään Valkoiset Paholaiset split-levylle, Mistreat-tribuuttijulkaisulle ja omalle Kohti kaaosta (2019) albumilleen. Näissä äänitteissä bändi soittaa mm. italialaisen Plastic Surgeryn ”Rivolta”-klassikon (”Kapinoimaan”) kahteen kertaan, joista ensimmäinen otto kestää selvästi paremmin kuuntelua kuin toinen kasettiraiturin testiäänityksellä tehty tunkkaisempi punkversio.   

Jos kuulijalla on Vapaudenristin biisit muistissa, levy tarjoaa hauskoja sivupolkuja, jonne lopulliset versiot olisivat voineet päätyä. Lyrikkapuolella ratkaisut ovat valmiisiin lauluihin verrattuna kulmikkaampia eikä vulgaarirasistisia ilmaisujakaan ole säästelty. Tässä mielessä kokoelma on 2007-2012 tupla-cd:n ohella oiva dokumentaatio mistä on tultu ja mihin on päädytty.  

Bändistä tietämättömälle levyä ei voi suositella ensimmäiseksi hankinnaksi, sen verran hiomattomasta ja karskista tavarasta on kyse. Vakiintuneelle kuulijakunnalle Unohdetut Taistelut on tietenkin pakkohankinta, eräänlainen puuttuva linkki, kuinka Vapaudenristi on hionut soundiaan albumien välillä. 

Erityismaininnan levy saa kantensa reliefistä, joka kytkeytyy sodan tematiikallaan kakkosalbumin Ikuinen kuolema kansikuvaan. Vapaudenristi on tehnyt juttuaan aina eri tavalla kuin skinhead-identiteetistään kiinni pitävät orkesterit, mikä näkyy tämänkin levyn kannessa, joka on kumarrus klassiselle Neofolk-kansikuvaestetiikalle.  

Arvio: RL

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MAINOS: Ukkometso 4.5.2024!