Vuodesta 2014 alkanut kotimaisen RAC-skenen uusi tuleminen ei näytä uupumisen merkkejä. Jo nyt näyttää siltä, että vuodesta 2018 tulee julkaisujen määrässä mitattuna kaikkein kovin. Se kertoo yksinkertaisesti siitä, että nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa tällaiselle vastakulttuurimusiikille on tilausta.
Parin viime vuoden aikana Suomessa on julkaistu huomattavasti enemmän alan levyjä kuin 1990-luvun jälkipuolella, jota on pidetty liikkeen kulta-aikana. Tästä saadaan kiittää kotimaan bändeihin keskittyviä levy-yhtiöitä kuten Sakaramiinaa ja ykkösjulkaisijaksi noussutta Europa Erwache Productionsia, joka on pannut pelolle myös tämän tamperelaisjullien esikoisalbumin.
Genocide Wolvesin (GW) debyyttilevyn radikalismista kertoo se, että etelänaapurin painopaikka ei suostunut painamaan sen kansia. Vaikka uusi painopaikka järjestyi nopeasti, tämä viivästytti levyn julkaisua parisen viikkoa. No Fucking Tolerance onkin äkkiväärässä kansallissosialismissaan sen verran kova pala, että se synnyttää kieltämättä nikottelua monissa entisen neuvostomaan kansalaisissa. Mielenkiinnolla odotellaan minkälaista paskamyrskyä levy synnyttää Suomessa.
Sitä on odotettavissa, sillä No Fucking Tolerance menee poliittisessa radikalismissaan pitemmälle kuin yksikään muun Suomessa tehty alan julkaisu. Toki myös Dead Kommunistin levy on karski, mutta sen provokaatio on lähinnä keksisormen näyttämistä poliittiselle korrektiudelle amerikkalaisen hatecoren hengessä. Vaikka GW tuo yhtä lailla esiin sumeilemattoman epäkorrektin asenteensa, sen taustalla vaikuttaa vahva kansallissosialistinen aatemaailma. Kappaleiden ajankohtaiset teemat takaavat sen, että tuo aate on päivitetty vahvasti 2000-luvulle.
Levy pamahtaa ilmoille yhtyeen karulla ohjelmajulistuksella, jossa puolivillaiselle suvaitsevaisuudelle ei anneta mitään sijaa – No fucking tolerance! Kappaleessa korostuu yleisemmin levyn raaka ja paljas äänimaisema: instrumentit ja laulu erottuvat selvästi, pelkistetty kokonaissoundi on terävä kuin SS-tikari. Laulajan Tontsan armottomuutta uhkuva ääni on miksattu juuri sopivasti pintaan, jolloin yksikään julistettu sana ei jää epäselväksi. Kun tätä vakavahenkistä julistusta tukee sirkkelimäisen raa’asti soiva kitara, synnyttää se sellaisen fanaattisuuden auran, että se ei jätä kuulijaansa välinpitämättömäksi.
Suomeksi ja englanniksi laulavan yhtyeen kymmenen kappaletta käsittävä sodanjulistus on kompakti kooste aiemmin julkaisuista biiseistä (”No fucking tolerance”, ”Glory Days of Aryan Race”, ”Kohti kultaista aamunkoittoa”, ”6 miljoonaa kyyneltä”) sekä ensi kertaa levytetyistä esityksistä. Uusista kappaleista varsinkin ”Patriootti” ja ”By any means necessary” vievät bändiä entistä metallisempaan suuntaan, vaikka taustalla vaikuttaa edelleen perinnetietoinen luupää-Oi. Levyn päättävä reipas yhteislaulu ”Puolesta Führerin” on RAC-muottiin sovitettu marssi, josta tullee melkoisella varmuudella keikkojen suosikkinumero.
On selvää, että tämä levy tulee jakamaan mielipiteitä myös aatteen sisällä, sillä joillekin yhtyeen karkea ja ajoittain brutaalin tönkösti etenevät biisit ovat yksinkertaisesti liikaa. Toisaalta levyn hienous on juuri sen mitään häpeämättömän tylyssä asenteessa, jossa ei mielistellä ketään, vaan julistetaan se mikä koetaan ja tiedetään oikeaksi. Ainakin allekirjoittaneelle GW:n ohjelmallinen suvaitsemattomuus on rehellisyydessään virkistävää, aikana, jolloin suvaitsevaisuuden kaapuun kätketään kaikkein suurin suvaitsemattomuus.
Arvio: RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti