Monelle kotimaisen RAC:n seuraajalle Korpisota saattaa ole tuntematon nimi, vaikka se on tehnyt ennen tätä viimeisintä Läpi tulen ja jään -cd:tä jo kaksi julkaisua. Syy huomaamattomuuteen löytynee formaatista, sillä äänitteet Kunnian tie (2016) ja Todellisuus jonka kohtasit (2017) on julkaistu vain C-kasetteina. Tämä on sikäli harmi, koska bändin tarttuvimmat esitykset kuten ”Kun kaikki Romahtaa” ja ”Yhteys” löytyvät niistä. Tämä ei silti tarkoita sitä, että Korpisodan ensimmäinen cd-formaattina julkaistu levy olisi mitenkään huono. Varsinkin soundipuolella yhtyeen omintakeisen korutonta äänimaisemaa on saatu kirkastettua entisestään.
Leimallisinta Korpisodassa on läpitunkeva suomalainen melankolia, johon en ole tässä muodossa törmännyt missään muussa kotimaan RAC-bändissä. Ainoastaan Pylvanaisen hitaissa rockballadeissa on jotain samaa, mikä ei olekaan ihme, sillä Korpisodan musiikista vastaa kokonaisuudessa Pylviksen pääpiru Mika.
Hitaat, hädin tuskin keskitempolla etenevät metallin ja 77-punkin sävyttämät perusrockvedot soitetaan lähes aina mollissa, vaikka eräissä kappaleissa kuten ”Läpi tulen ja jään” liikutaan ainakin kertosäkeessä toivorikkaammassa tunnelmassa. Sieltä täältä pilkahtavista toivonsäteistä huolimatta Korpisodan musiikki ja kerronta on pessimismin ja alakulon läpilyömää.
Poliittisen rockin puolella yhtye möyrii harvinaislaatuisella tavalla suomalaisen kollektiivisen alitajunnan pimeimmissä lokeroissa. Osansa saavat jopa arvossa pidetyt länsimaiset aatteet ja kulttuuri, jotka ovat erottaneet meidät rajamaana ikivihollisesta Venäjästä. Kappaleessa ”Kaikki vaimenee” tuodaan esiin se, että myös läntinen imperialismi kehitysoptimismeineen on ollut kalevalaiselle kansalle tuhoisaa:
Uudet ajatukset, hyi helvetti entinen
selviytymisvietin korvannut tunne kylläinen
yhteisöt on rikottu aika yksin ahdistua
ei vuosituhantista totuutta hyvinvointi voi korvata.
Raada velkasi eteen, siinä on sun elämä
tasapäistetty kuolemanrattaiden pyörittäjä
rapistuu nyt rautatie pian sekin unta vaan
kulttuuri kuin harha, jota ei koskaan ollutkaan.
Toisin kuin Pylvanainen, Korpisota ei suo kuulijalleen tilkallistakaan keventävää huumoria, vaan uusin levy lyö tylysti päin näköä tarjoten alusta loppuun täyslaidallisen suomalaista poliittista inhorealismia. Vaikka biisit rullaavat, kertosäkeissä löytyy ja soitto kulkee, levyä on silti vaikea pitää ”viihdyttävänä” sanan nykyisessä latteassa merkityksessä. Vakavahenkisyys on levyllä niin läsnä, ettei sen tahdissa hääjuhlissa pahemmin pyörähdellä. Kolkosta yleisilmeestä huolimatta Korpisota ei suostu viettämään suomalaisuuden hautajaisia, joka tehdään selväksi cd:n nimikappaleen sisukkaassa kertosäkeessä:
Läpi tulen ja jään hän jatkaa eteenpäin
tehden maata paremmaksi kansalleen
helvetin syövereistä uuteen kirkkauteen
rakentaa hän kodin lapsilleen
Arvio: RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti