https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/253474/Raportti-Sallamaa.pdf
perjantai 29. maaliskuuta 2019
lauantai 16. maaliskuuta 2019
Jyväskylä 9.3.2019: SQUADRON (UK), HK (Saksa), MISTREAT, WHITE MINORITY, MARDER
Parin viime vuoden aikana Jyväskylän seudulla on aktivoiduttu ilahduttavasti nationalististen black metal- ja RAC-bändien konserttien järjestämisen saralla. Tätä ketjua täydensi Blood & Honour -järjestön viime lauantaina pitämä iso tilaisuus, jonne oli saatu suomalaisbändien lisäksi kaksi kovaa ulkomaalaisnimeä. Tämä puolestaan houkutteli valkoisen solidaarisuuden hengessä paikalle koko joukon ulkomaalaisia vieraita aina Ruotsista, Englannista, Hollannista, Espanjasta, Saksasta ja Australiasta asti.
Tilaisuus veti runsaasti sisäänsä myös isänmaan omia poikia ja tyttäriä, lähinnä Jyväskylä/Tampere-akselilta sekä Kymenlaaksosta. Toki paikalla oli porukkaa aina eteläisintä Suomea myöten, mutta ei niin paljon kuin olisi odottanut näin isoilta nimiltä. Ilmeisesti osa aatteen musiikista kiinnostuneista ei ole vielä tottunut siihen, että ikimuistoisia keikkoja osataan järjestää myös kolmion Helsinki-Tampere-Turku ulkopuolella.
Kantakaupungilla sijainneessa upeassa tilavassa salissa järjestetyn konsertin polkaisi ilman esittelyjä käytiin Marder, jolle keikka oli samalla uusimman levyn Belligerent Spirit julkkarit. Tällä kertaa laulaja Leksiltä ja kumppaneilta ei kuultu juuri lainkaan välispiikkejä, vaan bändi kaahasi tuoreelta albumilta kymmenkunta biisiä putkeen samassa soittojärjestyksessä kuin levyllä. Lavan edessä alkoi mylly pyöriä siinä vaiheessa kun ämyreistä kaikuivat varmat huudatuslaulut ”Torilla tavataan” ja ”Mellakka”. Niitä toivottiin myös encorena, mutta bändi oli päättänyt toisin. Yllätysvetona Leksi pyysi paikalla olleen Fortressin alkuperäisen kitaristin Sidin mukaan lauteille. Ensimmäisistä rummun iskuista kävi selväksi, että lavalta raikuu Sidin tunnetuin biisi, ”I hate Commie scum”. Tässä vaiheessa yleisö alkoi olla lämmin kuulemaan vaikka koko setin uudestaan, mutta siihen illan pitkä bändilista ei suonut mahdollisuutta.
Illan toiseksi ulkomaiseksi vetonaulaksi oli hankittu lontoolainen RAC-klassikko Squadron, joka aktivoitui pari vuotta sitten uudelleen julkaisemalla 7” singlen ”30 Years Of Blood & Honour”. Aluperäiseen Blood & Honour -bändiryhmään kuuluneen Squadronin nykykokoonpano näyttää jonkin verran vaihtuneen, mikä on yli kolmen vuosikymmenen jälkeen ihan ymmärrettävää. Uudesta ryhmästä puuttui varmuudella ainakin alkuperäinen laulaja Jim, mutta sen sijaan rumpuja takonut harmaantunut herrasmies saattoi hyvinkin olla Lemmy. Pipopäinen kitaristi oli ehkä alkuperäisjäsen Len, mutta näköhavaintoni voivat tässä kohtaa pettää. Osa Squadronin jäsenistä soitti Helsingissä 1998 Bulldog Breed -yhtyeessä, mutta parinkymmenen vuoden takaiset muistikuvat heppujen naamoista ovat jo ehtineet hämärtyä. Täysin varma olen vain pitkänhuiskeasta Bradista, joka vastaa myös uuden Squadronin bassokuvioista.
Yrmeän brittiosaston show lähti liikkeelle klassikolla ”Behind a White Mask”, jonka aikana yleisöä alkoi valua lavan eteen runsain määrin. Palkkasotilaalta näyttänyt kookas vokalisti hoiti pestinsä ammattimaisella otteella, vaikkei miehekäs karjuminen kuulostanutkaan kovin persoonalliselta. Äänen tyly vivahteettomuus toi väistämättä mieleen Condemned 84:n huutajan Kevin, mikä on tässä yhteydessä vain kehu. Tyylillisesti lähinnä thrash metallilta kuulostanut Squardon runttasi koko komean uransa hittiputken sellaisella voimalla, jossa soittajien ikää oli vaikea uskoa. Näkemäänsä tyyväinen yleisö saikin kuulla yhtyeen tunnetuimmat rallit kuten ”Just like a sheep”, ”Our time will come”, ”Burn the books”, ”Unter dem Hakenkreuz” ja ”White Law”. Monet odottivat kuulevansa myös uutta materiaalia aivan hetki sitten ilmestyneeltä paluulevyltä, mutta bändi päätti pelata varman päälle ja soitti vain tuttuja hittejään. Joka tapauksessa Squadronin tiukka keikkasetti osoitti, että vanhassa kaartissa löytyy edelleen musiikillista ja poliittista iskuvoimaa.
Tapahtuman päättänyttä saksalaista yllätysesiintyjää kannatti odottaa, sen verran armottoman musiikillis-poliittisen purkauksen bändi lavalta kajautti. Asiaa edesauttoi vielä se, että teutonit olivat saaneet korjattua kitaran äänentoiston kohtuullisen hyvälle tolalle. Panssarirokkia pieksevältä orkesterilta toki osattiin odottaa paljon. Saksan liittotasavallan viranomaiset kielsivät yhtyeen viime vuosikymmenen puolessa välissä. Ymmärrettävästi juuri tämän yhtyeen esiintyessä salissa oli ehdoton kuvauskielto.
Bändi soitti biisejä tasaisesti jokaiselta albumiltaan, mutta parhaiten yleisöön upposi kolmannelta tuttu yhteishuudatus. Sen aikana koko sali repesi roomalaiseen tervehdykseen ja tunnelma oli hetken kuin Nürnbergin puoluepäivillä. Illan aikana nähtiin monta hyvää esitystä, mutta ylitse muiden oli melodista panssarijyrää vyöryttänyt saksalaisyhtye.
Jälleen kerran toverillisessa hengessä vedetty konsertti sujui ilman järjestyshäiriöitä ja ulkopuolista sabotaasia. Tästä kiitos B&H Jyväskylän keikkajärjestäjille ja muille näkymättömille puurtajille, jotka mahdollistivat hienon tapahtuman. On selvää, että onnistuneen tilaisuuden rohkaisemana Jyväskyskylässä tullaan näkemään suomalaisbändien ohella vielä lisää eurooppalaisia RAC-yhtyeitä.
Arvio: RL
maanantai 11. maaliskuuta 2019
MUSTA KIVI #2
MUSTA KIVI nro 2 ulkona!
Lehteä voi kysellä jälleenmyyjiltä ympäri Suomen!
Esipuhe
Kansallissosialismin syvin olemus
Länsimaiden iltahämärä
Kerry Boltonin haastattelu
Musta Enemmistö-haastattelu
Okkultismista ja kansallissosialismista
The Black Order-haastattelu
perjantai 8. maaliskuuta 2019
Marder: Belligerent Spirit (PC Records. 2019)
Pääkaupunkiseudulla vaikuttava Marder lienee tällä hetkellä Mistreatin jälkeen maamme tunnetuin RAC-bändi maailmalla. Syy suosioon on yksinkertainen, sillä yhtye on lajissaan poikkeuksellisen tiukka ja teknisesti taitava panssarijyrä. Ahkeran keikkailun ansiosta Marder on saavuttanut myös kovan livebändin aseman. Sana tiukkaa metallista hatecorea mättävästä suomalaisryhmästä onkin viime vuosina levinnyt puskaradion kautta lähes jokaisen rotutietoisen musiikin ystävän korviin. Suurempikin suosio olisi mahdollista, mutta levytetyn materiaalin niukkuus on ollut tähän mennessä suurin tulppa ketsuppipullon aukenemiselle.
Vaikka ärhäkkäästä debyyttialbumista Blood leads the way on ehtinyt vierähtää jo viitisen vuotta, yleisö ei ole unohtanut bändiä. Pitkään odotettu kakkoslevy Belligerent Spirit täyttää heittämällä ne lupaukset, joista bändi on antanut näyttöä jo livenä. Uusin levy onkin musiikillisesti aimo harppaus ankarampaan ilmaisuun sinänsä kovasta ensimmäisestä abumista. Liekö Goatmoonin primus motor, rumpali Jaakko, sitten vaikuttanut viisimiehisen ryhmän tämänhetkiseen metalliseen tatsiin, mene ja tiedä.
Kun Marder rinnastui aiemmin nshc:n perinteikkäisiin nimiin kuten Suomessa pariin kertaan vierailleeseen saksalaisbändi Path of Resistanceen, paaluttaa sinivalkoinen rynnäkköpanssarivaunu uusimmallaan sellaiset rajapyykit, joihin harva saman alan bändi tällä hetkellä yltää.
Levy ottaa jo avausraidalla ”Unabomber” kuulijaltaan luulot pois. Ensimmäiset riffivyörytykset lupaavat Dischargen Hear nothing see nothing say nothing -kauden kitaravallituuttausta, mutta pian sarjatulta ampuva rumpupatteri antaa biisille aivan omanlaista draivia, joka puuttuu yksioikoisesta hardcoresta. Lyriikoiltakaan kappale ei ole RAC:n bulkkitavaraa, vaan kunniaa tehdään syväekologi Ted Kaczynskin alias Unabomberin suoralle toiminnalle.
Unabomberin manifestin vasemmistoa arvostelevan osuuden vuoksi kirjasesta on tullut lähes kirosana apurahakapinallisten keskuudessa, mutta se ei ole myöskään saavuttanut suurta suosiota radikaalioikeiston piirissä kuin vasta aivan viime vuosina. Tunnetuista RAC-bändeistä tiettävästi vain amerikkalainen Mudoven on tehnyt ennen Marderia tribuutin tästä punaisen yliopiston painajaisesta.
Heti perään seuraavat ”Grey masses”, ”Antichrist”, ”In the moonlight” ja ”AFA” ovat suoraa rumputulta kohti vihollista niin musiikillisesti kuin sanoituksellisesti. Bändin vokalisti Leksi ei säästele palkeitaan kun kappaleissa läpivalaistaan välinpitämättömien kuluttajamassojen ja järjestelmän huorina toimivien antifanttien elämäntapaa. Kaikkia vokalistin raaka äänenkäyttö ei varmastikaan miellytä, sillä se muistuttaa siltä kuin sanat huudettaisiin täynnä lasimurskaa olevien äänijänteiden läpi. Mielestäni repivää moottorisahaa muistuttava väkivahva elämöinti sopii taas mitä parhaiten Marderin kaltaiseen karskiin nshc-luukutukseen. Studioon mennessä Marderilla tuskin kävi ensimmäisenä mielessä Radion Rockin radioystävälliset ja poliittisesti kosher-sertifioidut soittolistat.
Hardcorelle ominaisen monotonisuuden vuoksi kaikki biiisit eivät erotu joukosta, mutta pakasta nousee muutama todellinen pataässä, joiden soisi kaikuvan kybällä auton kajareista vaikkapa vilkkaana kesäaikana Helsingin monikulttuurisessa ytimessä. Viime keikkojen vetonaulaksi kohonnut ”Torilla tavataan” on vallankumousklassikko jo syntyessään. Keskitempolla raskaasti rullaava sodanjulistus kuvaa kansan syvistä riveistä nousevaa Miekan päivää jolloin kansanviholliset maksavat rikoksistaan ei enempää eikä vähempää kuin hengellään.
Kansannousun teemaan keskittyy myös raivokas hc-rykäisy ”Mellakka”, jonka uhmaa ilmentävissä hitaissa väliosissa mennään tanakan hevin puolelle. Ei ole mikään yllätys, että levyllä juuri suomenkieliset esitykset toimivat parhaiten, sillä sanojen välitön ymmärtäminen antaa niille rutosti enemmän iskuvoimaa kuin vieraalla kielellä laulutet kapinavärssyt. Toivoa vain sopii, että Marder tekisi lisää suomenkilelisiä biisejä, sillä ne istuvat saumattomasti bändin tyyliin ja poliittiseen agitaatioon.
Belligerent Spirit kestää hyvin kuuntelua, koska jokaisella soittokerralla korvaan tarttuu pieniä mukavia kitarajuttuja (mm. ”Grey masses” ja ”The Hunt”) ja yllättäviä rummutuksia (mm. ”Unabomber”), mikä taas pitää yllä kuulijan mielenkiintoa haastavien sanoitusten ohella. Jo nyt voidaan puhua yhdestä vuoden 2019 kovimmasta RAC-levystä.
Biisilistan mukaan cd:n virallisesti päättävä (lopuksi kuultava ekstra ”Die Hippie Die” on napattu yhtyeen ensimmäiseltä demolta) ”New Order” on menevästi kulkeva hengennostatus, jossa kolmessa minuutissa tiivistetään yhtyeen ideologinen päämäärä. Harmi vain, että osa sanoista jää arvailun varaan, koska jostain syystä Saksan suurin RAC-julkaisija PC Records ei ole painattanut niitä kansilehtiin. Kyse saattaa olla ihan käytännön sanelemasta jutusta, sillä Saksan tiukat sensuurilait kieltävät totuuden sanomisen missään muodossa.
Arvio: RL
ISD-muistokonsertti: White Minority, kulttuurikeskus Otsola, Hyvinkää 28.9.2024
Ian Stuart Donaldsonin kuolemasta tuli aikaisemmin tässä kuussa kuluneeksi 31 vuotta ja perinteitä kunnioittaen järjestettiin suomessakin m...
-
( EDIT: Amerikkalainen Feral House -kustantamo julkaisi vuonna 2015 tästä kirjasta suuren yleisön painoksen nimellä The White Nationalist ...
-
Kesäkuussa järjestetty kolmas WBS Fest oli erittäin onnistunut tapahtuma. Totuttuun tapaan lauantai oli pääpäivä ja perjantai toimi kevyempä...
-
Veriyhteys keskittyy pääasiallisesti suomalaiseen vastarintakulttuuriin, koska k etkään muu tkaan , varsinkaan ulkomaalaiset, eivät sitä ymm...