Alun perin omakustanteena vuonna 2006 ilmestynyt White Minorityn (WM) debyyttialbumi julkaistiin rajoitettuna cd-r-painoksena, joten se päätyi vain melko harvojen käsiin. Kysyntää levylle on ollut varsinkin sen jälkeen kun WM koottiin pari vuotta sitten uudelleen ja bändi aloitti keikkailun.
Uuttakin levytettyä materiaalia bändiltä on tulossa, mutta Heroes of Our days -levyn uudelleenjulkaisu on hyvä muistutus siitä, mistä bändi on ponnistanut tähän päivään. Uusi cd-painos onkin dokumentti ajanjaksosta ja fiiliksistä, jolloin kotimaisessa RAC-kentässä ei juuri uusia levyttäviä bändejä nähty.
2000-luvun ensimmäinen vuosikymmenellä rotutietoinen skinhead-liike eli hiljaiseloa nousujohteisten 1980- ja 90-lukujen jälkeen. Ylipäätään nationalistinen liikehdintä Suomessa oli eksyksissä ja se etsi uusia muotoa ja tuoreita ideologisia virikkeitä. Katutason aktivismi tuntui vanhanaikaiselta ja suurin osa ”toiminnasta” siirtyi Internetin alustoille. Tämä näkyi myös ruohonjuuritason RAC-skenen hiipumisena.
Levyjen julkaisu lepäsi lähinnä Mistreatin ja etenkin Sniperin harteilla. Keikkoja toki järjestettiin edelleen, jopa isoilla ulkomaalaisilla nimillä, mutta niitä oli selvästi harvemmin kuin nykyään. Tällaisessa tilanteessa tuoreet bändit toivat kipeästi kaivattua uutta verta liikkeeseen, jossa uskotaan edelleen katujen filosofiaan. Yksi tärkeimmistä tuon ajan uusista nimistä oli jyväskyläläinen White Minority.
Toisin kuin nuorelta bändiltä saattaa odottaa Heroes of Our days -levyltä pistää ensimmäisenä korvaan jätkien hyvä soittotaito. Bändi ei hypännytkään aivan kylmiltään studioon, vaan takana on täytynyt olla lukuisia soittotunteja ja yhteistreenejä.
Musiikillisessa kikkailussaan WM taipuu selvästi enemmän kovapintaisen hard rockin kuin luupäisen Oi-punkin puolelle. Asennepuolella liputetaan kuitenkin konstailemattoman skinhead-realismin puolesta. Laulaja Peten klassisen käheä 80-lukulainen skinhead-fraseeraus pienoisella rallienglannilla toimii varsinkin hitaammissa vedoissa, esimerkiksi levyn avaavassa jumituksessa ”Soldier” ja keikkabravuurissa ”Masterrace”.
White Minority ei edes yritä esittää korkealentoista yhteiskuntafilosofiaa, vaan haluaa tuoda musiikillaan esiin jokamiehen kokemuksen mm. epäonnistuneesta monikulttuurikokeilusta. Näin jälkeen päin yhtye onnistuu tässä mainiosti, jopa liian hyvin, kun katsoo mihin suuntaan Suomi on mennyt sitten vuoden 2006.
Yhdeksän biisin äänite jää pituutensa puolesta hieman torsoksi, pari kappaletta jatkoksi olisi ollut tervetullut lisä. Harmillista on myös se, että suomen kielellä esitetään vain yksi laulu, ”Kadut kaupungin”. Mukavasti kulkevan biisin perusteella suomeksi laulaminen istuu bändille hyvin.
Iso käsi julkaisijoille, jotka saattoivat uuden yleisön kuultavaksi ”hiljaisten vuosien” musiikillista RAC-satoa. Ainoastaan sanoitusten puuttumisesta tulee miinusta, ne kun ovat kuitenkin olennainen osa tällaisessa musiikissa.
Arvio: RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti