Musiikkilinkki kappaleeseen "Varisparvi".
Valkoisen Tampereen toivo, Genocide Wolves, jatkaa siitä mihin se koruttoman rajulla debyyttialbumillaan No fucking tolerance (2018) jäi. Se joka luulee, että edellisen levyn tyly kohkaus ja poliittisesti jyrkkä ohjelmajulistus olisivat päätepiste, erehtyy. Uusin levy W.A.R. Eternal todistaa, että idealistisessa radikalismissa on mahdollista edetä vallankumouksen vähän puhuttuun toteuttamispuoleen.
Perinpohjaisen kokoonpanomuutoksen kokenut ryhmä ei lähtenyt seikkailemaan uusille musiikillisille ja yhteiskuntafilosofisille poluille, vaan päätti katsoa valitsemansa tien loppuun asti. Levyn sanomallinen ydin tuo mieleen eri aatesuuntien vallankumousjohtajien armottomat julistukset, joista Genocide Wolvesin pirtaan sopii osuvasti V.I. Leninin lentävä lause: Vallankumouksen jälkeen ei kysytä, kenet ammutaan, vaan kenet jätetään henkiin. Lainauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään aatteellista ironiaa, sillä sekä kansallisradikaalit että globalististen nykymarxilaisten käytännön toimet vallankumouksen jälkeen ovat hyvin samanlaiset, joskin eri syistä.
Toisin kuin globalistien kierolla mediamanipulaatiolla kiväärin piippuun ajama 2000-luvun kommunismi, kansallinen vallankumous syntyy olosuhteiden välttämättömyydestä. Tästä antaa havainnollisen esimerkin Ilkka Aura ja Hannes Possander kohua herättäneessä kliinisen puolueettomassa analyysissään Kuinka kansanmurha toteutetaan?, jonka Veriyhteys-sivusto julkaisi aikoinaan verkossa ensimmäisenä.
Uudella levyllään GW pelkistää ilmaisunsa ja sanomansa niin suorasukaiseen muottiin kuin mahdollista. Yleissoundiin, varsinkin kitaroihin, on tullut toki lisää metallista raskautta, mutta pohjimmiltaan biisien taustalta huokuu sama hienostelematon punk-asenne kuin ykköslevyllä. Edes selvästi ammattimaisempi soittokunta ei ole halunnut puuttua tuotantoon, jossa ei parhaalla tahdollakaan pyritä niin sanottuun radioystävällisyyteen.
Kahdentoista kappaleen paketin avaa jylhä intro, jossa toistetaan kaiutettuna sanaparia ”Eläköön voitto!” Elokuvallista äänimaisemaa hyödyntävä pelinavaus ei ole sattumaa, sillä siitä vastaa kotimaisen martial industrialin kärkinimi Veri & Maa. Alkulämmittelyn jälkeen käydään suoraan asiaan; esityksen ”Punikit vittuun” viestissä ei jätetä mitään arvailujen varaan. Nopeatempoisessa rynkytyksessä kitarat sahaavat Motörhead-Discharge -akselilla ja laulaja Tontsa ei säästele palkeitaan julistaessaan tervehdystä kansanvihollisille.
Jo vanhoilla kokoonpanoilla keikoilla soitetun ”Lyhtypylväs kutsuu” -kappaleen kertosäkeen poljento tuo mieleen suomalaisten kansallissosialistien marsseilta tutut iskulauseet. Tosin maamme kaduilla ei ole viime vuosina sentään vielä huudettu ”Kytät! Siat! Jutkujen kätyrit!” kuten Genocide Wolves uutukaisellaan.
Aivan ikioman kappaleensa on saanut hyväosaisten femikommunistiopiskelijoiden varisverkosto. Vaikka biisissä ”Varisparvi” DDR:n ilmianto-organisaatio Stasin metodeja jäljitteleviä raakkujia ei kohdellakaan silkkihansikkain, antaa valtiovallan intressejä palvelevan vahtikoirajärjestön mainitseminen sille vain turhaa arvostusta. Biisi ei kuitenkaan voi olla tuottamatta hymyä pikanteilla äänitehosteillaan, jotka antavat osviittaa sille, miten pieni mutta ikävä varisparviongelma ratkaistaan lopullisesti.
Uuden biisimateriaalin lisäksi GW on muokannut uudelleen laulaja Tontsan sivuprojektin Hate Oathin tunnetuimman esityksen ”Riimulipun alla”. Kansainvälisen BH-järjestön värejä tunnustavalle yhtyeelle onkin luontevaa levyttää kappale englanniksi nimellä ”Under the Banner of Blood and Honour”. Onnistuneessa tulkinnassa on kyetty tavoittamaan sama ponteva juhlavuus kuin alkuperäisessä esityksessä.
BH-tribuutti ei ole levyn ainoa kunnianosoitus, sillä seppeleitä ojennetaan muun muassa Englannissa pitkän ajatusrikostuomion saaneelle PVL / National Action -aktivisti Mikko Vehviläiselle (”Wrongfully Accused”), tarkka-ampuja Simo Häyhälle (”White Death”) ja Tampereen B&H-kerholle (”28”).
Albumin päätemana oleviin vallankumouksellisiin puhdistuksiin palataan levyn loppupuolella. Osansa saavat niin nykyvasemmisto (”Slaughter them all”) kuin Eurooppaan tunkeutuneet pedofiiliuskontoa harjoittavat parasiititkin (”Lionheart Way”). On selvää, ettei vastenmielisestä sateenkaaripaletista olla unohdettu koko tämän nukketeatterin langoista vetelevää porukkaa: asia tehdään selväksi kappaleessa ”Kuolema ikuiselle juutalaiselle”.
Levy synnyttää syystäkin kauhistelua jopa ”tolkun kansallismielisissä”, mutta lyhyt pyörähdys vaikkapa Helsingin keskustassa palauttaa epäilevän Tuomaan nopeasti maan pinnalle. ”Kuka toi neekerit Reinille, kuka somalit Suomeen?”, kysyy se, jolla on silmät nähdä. Omiin näköhavaintoihin kannattaa jo oman terveytensäkin vuoksi luottaa enemmän kuin valtavalhemedian rutiiniksi käyneeseen perustelemattomaan hokemaan ”äärioikeiston vainoharhaisesta salaliittoteoriasta”.
Ajatuksia rikastavan Helsinki-visiitin jälkeen Genocide Wolvesin peräänkuuluttamat toimintamallit alkavat tuntua ainoilta järkeenkäyviltä vaihtoehdoilta. Varsinkin tämänhetkisessä poliittisessa tilanteessa, jossa globalistit ovat kaapanneet ”länsimaisen demokratian” ajaakseen eurooppalaisten kansanmurhaa. Levyn päättävä ”Todellinen Holokausti” kertoo lyhykäisyydessään kaikesta tästä.
Arvio: RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti