Tämän vuoden yksi kovimmista RAC-albumeista on tässä: Mistreatin nokkamiehen Muken pitkään odotettu soololevy. Koronakeväänä ilmestynyt cd helpotti varmasti monta eristyksiin joutunutta isänmaallista kansalaista. Syykin on helppo ymmärtää, sillä Muken soolo on onnistuneesti sovitettu teemalevy vanhoista isänmaallisista runoista ja lauluista. Melodisen RAC-musiikin kautta Muke palauttaa vanhan isänmaallisen aarteiston niiden korviin, jotka eivät ehkä muutoin tarttuisi alkuperäisiin teksteihin.
Levyn aloittaa Eino Leinon runoon perustuva laulu ”Myö kalliisti henkesi”, jonka Muke on sovittanut meneväksi Mistreat-ralliksi. Suomalaiskansallinen korkeaveisu jatkuu Heikki Asuntan runoelmalla ”Idästä tuulee”. Sinimustat-järjestön Sinimusta-lehden päätoimittajanakin toimineelta Asuntalta Muke on lainannut toisenkin esityksen nimeltään ”Rintamamiesten marssi”.
Kansallismielisen runouden kovaa ydintä edustaneen Yrjö Jylhän runokokoelmasta Kiirastuli (1941) Muke on poiminut peräti viisi runoa: ”Soturin tervehdys Suomen lipulle”, ”Saarretut”, ”Maaliskuun päivä”, ”Näky”” ja ”Rynnäkön jälkeen”. Määrä on suuri jos sitä vertaa valkoisen Suomen hovirunoilijana pidettyyn V. A. Koskenniemeen, jonka tuotannosta sooloartisti on sovittanut ja säveltänyt kappaleet ”Kun kutsusta tuomion enkelin”, ”Kenttäpostia” ja levyn päättävän ”Viime sana”.
Levyn tunnetuin esitys ja monien mielestä myös sen kohokohta on ”Rajalla”, joka perustuu Uuno Kailaan samannimiseen (1931) runoon. Läntisen sivilisaation taistelusta ja rajamaana olemisesta kertovan esityksen sanoma ei ole kadonnut mihinkään ja sen ajankohtaisuutta vain lisää tätä aikaa hengittävä uhmakas katurock-sovitus:
Raja railona aukeaa.
Edessä Aasia, Itä.
Takana Länttä ja Eurooppaa;
varjelen, vartija, sitä.
Takana kaunis isänmaa
kaupungein ja kylin.
Sinua poikas puolustaa,
maani, aarteista ylin.
Öinen, ulvova tuuli tuo
rajan takaa lunta.
-- Isäni, äitini, Herra, suo
nukkua tyyntä unta!
Anna jyviä hinkaloon,
anna karjojen siitä!
Kätes peltoja siunatkoon!
-- Täällä suojelen niitä.
Synkeä, kylmä on talviyö,
hyisenä henkii Itä.
Siell' ovat orjuus ja pakkotyö;
tähdet katsovat sitä.
Kaukaa, aroilta kohoaa
Iivana Julman haamu.
Turman henki, se ennustaa:
verta on näkevä aamu.
Mut isät harmaat haudoistaan
aaveratsuilla ajaa;
karhunkeihäitä kourissaan
syöksyvät kohti rajaa.
-- Henget taattojen, autuaat,
kuulkaa poikanne sana --
jos sen pettäisin, saapukaat
koston armeijana--:Ei ole polkeva häpäisten
sankarileponne majaa
rauta-antura vihollisen,
--suojelen maani rajaa!Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.
Kontion rinnoin voimakkain
ryntään peitsiä vasten
naisen rukkia puolustain
ynnä kehtoa lasten
Raja railona aukeaa.
Edessä Aasia, Itä.
Takana Länttä ja Eurooppaa;
varjelen, vartija, sitä.
Muken käsissä nämä virallisen nyky-Suomen unohduksiin painamat pyhät runot heräävät uuteen eloon kertoen ikimuistoisista taisteluista kansakunnan synnystä ja selviytymisestä. Levy on arvokas viestikapula menneiltä sukupolvilta nykypolvelle, joka toivottavasti osaa levittää sanaa myös tuleville suomalaisille.
Arvio: RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti