Sudentaival jatkaa Harbinger (2020) albumilta tutuksi käynyttä linjaansa tunkkaisilla ja liejuisilla lo-fi soundeillaan. Kappaleiden rakenteet ovat kuitenkin muuttuneet aikaisempiin verrattuna entistä moniosaisimmiksi teoksiksi, jonka vuoksi niitä voi pitää jopa eeppisinä. Levyn avaavassa esityksessä ”Teräksinen tahto” löytyy jopa varhaisesta industrialista lainattua kollaasimaisuutta.
Biisi rakentuu alussa kuultavassa kenraali Adolf Ehrnroothin puheesta Suomen nuorisolle samalla kun taustalla kuuluu martial industrialin militääristä äänimaisemaa. Lopulta biisi lähtee liikkeelle hitaalla Black Sabbath -junttauksella, mutta jo pian nopeaan takova rummutus vie esityksen uudelle kierteelle. Tässä vaiheessa kuullaan Mikkelissä kesällä 1942 salaa äänitettyä Adolf Hitlerin puhetta, jonka antaa teokselle aivan uudenlaisen ulottuvuuden. Loppuosan kliimaksissa koko bändi yhtyy yhteislauluun teräksisen uuden nuorisomme puolesta.
Vielä suorasukaisempaa aatteen paloa edustaa seuraavana kuultava julistus ”Hakaristi voittaa!”. Raskasta vyörytystä keventää vain välillä kepeän melodisesti soiva lead-kitara, mutta muutoin möyritään sellaisilla fanaattisuuden aallonpituuksilla, josta turvakypärään sonnustautuneella viimeisellä ihmisellä ei ole harmainta aavistustakaan – You would never understand!
Black metallin pesäero viihteeksi miellettyyn valtavirtamusiikkiin on ilmeinen, jonka vuoksi sillä on monesti enemmän yhteyttä vakavaan klassiseen musiikkiin kuin päivän pop-tuubaan. Silti on jokseenkin outoa, että Sudentaival esittää pianoteoksen ”Valitusvirsi”, joka on paljosta velkaa Chopinin etydeille. Vaikka klassisen musiikin esittäminen oman soiton ohella ei ole mitään uutta aikamme liberaalirappion vastaisissa kulttuuriliikkeissä, Sudentaipaleen veto tulee vain yksinkertaisesti väärään rakoon. Jollain pitkällä teemalevyllä tämäntyylinen esitys voisi puolustaa paikkaansa kuten Identity-rockin suurimman nimen ZetaZeroAlfan pianoteos ”La Grande Visione” tupla-albumilla Morimondo (2017).
Sudentaival päättää levysavottansa liveteokseen ”Harbinger”, jonka intensiteetti todistaa yhtyeen olevan ehdottomasti näkemisen arvoinen tapaus.
Siinä missä Sudentaival taivaltaa tutuksi käyneitä latujaan, yllättää Ehre totaalisesti mikäli vertailukohdaksi ottaa 3-band-splitin Alla Mustan Auringon demokappaleet. Poissa on alkuaikojen Burzumin kylmyys ja primitiivisyys, sillä nyt liikutaan raivoisan ja melodisesti kukkivan NSBM:n parissa. Voittoisa transsendentaalinen kansallissosialismi on pelin henki avausraidassa ”Kosminen sota”. Biisin ainoa kauneusvirhe on ajoittain falsetin puolelle poikkeava turhan korkea rääyntä.
Ehre ei kuitenkaan lataa parhaimpaansa alkujulistukseen, sillä levyn kovimmat esitykset kuullaan väkivaltaisissa bm-nyrkityksissä ”Hakenkreuz” ja ”Verilippu”. Kappaleissa on samaa energisyyttä kuin vanhassa Sigrblotissa, varsinkin ”Verilippu” on huikeasti puserrettu panssarijyräys ja melodinen ilotulitus omine pikku koukkuineen. Lisäpotkunsa tuovat sanoitukset, jossa laulaja kysyy haluatteko totaalisista sotaa ja vielä varmistaakseen kysymyksensä taustalla kuullaan pätkä Josef Goebbelisin Urheilupalatsipuheesta (18.2.1943). Levyn päättää livenä kuultava Der Stürmerin klassikko ”When Totenkopf Rises”, joka on laulua myöten niin lähellä alkuperäistä tulkintaa kuin olla saattaa.
Kimppalevyllään kumpikin yhtye näyttää, ettei juurin käyvä yhteiskuntafilosofia ja musiikki ole kadonnut minnekään, vaikka lopun ajan rappion seireenit yrittäväkin lahjoa nuorisoamme sieluttoman juurettomiksi atomeiksi ja zombikuluttujaksi. Trotz Verbot nicht tot!
Arvio: RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti