Puhtaasti musiikillisilla ansioillaan Magneettinen Pohjoinen on levy, jota pääkaupungin hipsteröivät toimittajat ylistäisivät epäröimättä omaperäisestä ilmaisusta ja arvoituksellisesta runollisuudesta. Jopa vanhan kaartin Ylen musiikkitoimittaja Pekka Laine saattaisi soittaa sunnuntaikrapulaisille Pyhä Kuolemaa sanoen sen edustavan uutta myyttistä metsäsuomalaista folk-rockia. Tämä olisi täysin mahdollista, mutta ei kuitenkaan tässä maailmassa, joka tuo mieleen 1970-luvun vasemmistolaisen kulttuurihegemonian ja poliittisesti poteroituneet rintamalinjat. Kulttuurielämän ideologisesti korrekteille toimittajille Magneettinen Pohjoinen albumin musiikillisella vetovoimalla ei ole juuri mitään painoarvoa, koska sen mielenmaiseman koordinaatit ovat liian kaukana hyväkkäiden puskemasta "edistyksellisyydestä".
Toisin kuin fasisteja kaikkialla näkevät päivystävät desantit saattavat uskotella, uppiniskaista suomalaisuutta lukuunottamatta levyn kumpikaan esiintyjä ei julista musiikissaan poliittista sanomaa. Kiusalliseksi "ongelmaksi" muodostuukin heidän epäkorrektit ulostulonsa muualla ja kontaktinsa kansallisradikaaleihin toimijoihin. Nämä aihetodisteet ovat valtamedian portinvartijoiden mielestä niin raskauttavia, että Pyhä Kuoleman ja Kaarnan musiikille pitää asettaa julkisuudessa ehdoton kuuntelukielto, Zuhörverbot. Poissa näkyvistä ja poissa mielestä on tuttu strategia, jolla marginalisoidaan kaikki vallitsevan agendan raameihin sopimaton kulttuuri ja taide. Vaikka siat eivät helmien päälle ymmärräkään, on silti sääli, että näin hieno albumi sivuutetaan maamme popmusiikkijournalismissa vain musiikkiin liittymättömien poliittisten kytkösten vuoksi.
Tietysti levyn julkaisijalla on jo pitkään ollut tiedossa valtamedian nuiva asenne "vääränlaiseen" erikoismusiikkiin, joten tarvetta suuriin painoksiin ei ole ollut. Ne onnekkaat, jotka ovat ehtineet hankkia 200 kappaleen LP-painoksena ilmestyneen Magneettisen Pohjoisen, voivat kiittää vain nopeuttaan, ennakkoluulottomuuttaan ja ennen kaikkea hyvää makuaan. Ainakaan tällä hetkellä eksklusiivinen julkaisu ei ole saatavana missään muussa muodossa kuin vinyylinä, jopa imuroitavan piraattiversion löytyminen verkosta näyttää mahdottomalta (tosin muutamia raitoja voi kuunnella Telegrammin Musta Pilsu -kanavalta). Joidenkin ihmettelemä normaalia suolaisempi levyn hinta selittyy puolestaan sillä, että julkaisun ostamisella tuetaan uuden suomalaisen Neofolk-musiikkiin keskittyvän Aave-Suomen Laulu -yhdistyksen toimintaa.
Edellisellä kokopitkällä orkesterimuotoon vakiintunut Mikko Pöyhösen Pyhä Kuolema esittää levyllä neljä numeroa, jotka kaikki voisivat olla radiohittejä. Kun vaikutetaan suomalaisen sielunmaiseman herkkiin kohtiin, silloin käy hieman vinompikin esitystyyli ja omituisilta kuulostavat lyriikat, tunnettuna esimerkkinä Tuomari Nurmion alkupään tuotannon hitti "Punainen planeetta". Vaikka kotimaan listojamme hallitsevat Haloo Helsingin kaltaiset hengettömän banaalit ja teennäiset poseeraajat, se ei tarkoita, etteikö suuri yleisö voisi edelleen aistia jotain aidosti koskettavaa, jos sille annettaisiin siihen vain mahdollisuus. Vielä tällä hetkellä Pyhä Kuolema on ulkoisen paineen vuoksi marginaalissa, mutta sen murtautuminen suuremman yleisön tietoisuuteen ei ole enää kiinni ainakaan musiikin vetovoiman puutteesta. Ennen pitkää yhtyeen musiikkia leimaava pohjoinen ajatus saavuttaa magneetin lailla sille kuuluvan yleisön koko potentiaalin.
Mikä tekee Pöyhösen ryhmästä sitten niin vetoavan jopa satunnaiselle Radio Suomen kuulijalle? Nykymuotoinen Pyhä Kuolema osaa kepeällä mutta eri nyansseilla rikastetulla bändisoitollaan sitoa melodiset kappaleensa lyriikoihin, jotka kaikessa outoudessaan puhuttelevat kuulijaa myyttisellä tasolla. Ennen kaikkea Pöyhönen leikittelee suomen kielellä tavalla, joka hakee vertaistaan maamme vaihtoehto-rockissa. Eurooppalaisia mytologioita hyödyntyvässä runollisessa lyriikassaan Pöyhönen muistuttaa ehkä eniten CMX:n A. W. Yrjänää, mutta ilman tämän itsetietoisen pompöösiä taiteellisuutta ja omaan napaan tuijottelua. Lisäksi Pöyhösen lyriikoissa on mukana ripaus mustaa huumoria ja omaan viiteryhmään liittyvää itseironiaa, joka kuuluu parhaiten hänen tuoreessa esikoisrunokokoelmassaan Köyden puute (Kiuas Kustannus, 2025). Erilaiset kulttuuriset ja esoteeriset viittaukset ovat Pöyhösen ominta alaa ja ne aukeavat yleensä vain niille, jotka ovat viihtyneet syvässä päädyssä jo pitemmän aikaa. Silti kuulijan ei tarvitse olla tietoinen lyriikoiden eri tasoista ja viitteistä, vaan musiikin ja tekstien virtaan voi antautua sulavasti sen kummemmin niitä analysoimatta.
Uusilla lauluillaan Pyhä Kuolema on selkeästi helpommin lähestyttävä kokonaisuus kun vertailukohdaksi otetaan projektin kolme aiemmin ilmestynyttä pitkäsoittoa. Minimalistisesta neofolkista bändisoittoon siirtyminen on tuonut biiseihin mukaan tarttuvaa melodiallisuutta, jota ei olla kuultu samassa määrin sitten vuoden 2015 ilmestyneen Vapaudenristin kanssa julkaistun yhteislevyn. Nykyisellä kokoonpanolla tulevalta albumilta on lupa odottaa paljon, sillä jo tällä levyn puolikkaalla Pyhä Kuolemalle soisi ansaittua suosiota muuallakin kun neofolkin skenebunkkerissa.
Siinä missä Pyhä Kuoleman uudet biisit alkavat lähentyä suuren yleisön musiikkimakua, levyn B-puolen sooloartisti Kaarnan psykedeelinen Industrial uppoaa parhaiten esoteeriseen vaihtoehtomusiikkiin perehtyneille faneille. Kansallismytologisella terällä etevä Kaarna on tehnyt musiikkiaan vuodesta 2019, mutta jo tätä ennen hän on tunnettu velho kokeilevan musiikin saralla. Kaarna on niitä miehiä, jotka eivät paljon mainostele itseään, mutta johon törmää useasti kun perehtyy suomalaiseen vastakulttuurimusiikin avantgardeen. Hän on primus motor tämän levyn julkaisseen Anima Arctican takana kuin myös jäsen sellaisissa post-industrial projekteissa kuin Somnivore ja Tervahäät.
Aivan kuin emme olisi loitsineet
kultaisen ajan ruhtinaita
Aivan kuin emme olisi mananneet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti