Viimeisten viikkojen aikana mediassa on seurattu vahingoniloisesti Perussuomalaisten puoluejohdon ja puolueen nuorisojärjestön välistä ideologista riitaa. Puoluejohtoa on jo melko pitkään hiertänyt nuorisojärjestössä suosiota saavuttanut etnonationalistinen liikehdintä. Pohjimmiltaan etnonationalismissa on kyse perinteisestä nationalismista, jossa kansan jäsenyys edellyttää valtaenemmistöön tai historialliseen vähemmistöön kuulumista. Toisin sanoen esimerkiksi Suomessa musta afrikkalainen voi tiettyjen ehtojen puitteissa saada Suomen kansalaisuuden, mutta häntä ei voi pitää suomalaisena aivan samoin kuin häntä olisi Japanissa mahdoton pitää japanilaisena.
Tämä ajatusmalli oli takavuosina maassamme täysin riidatonta poliittista ajattelua jopa tiedotusvälineissä, mutta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tietoisesti käynnistetty kansallisen entropian prosessi on tehnyt tästä maalaisjärkisestä ajattelusta ekstremismiä. Ainakin jos meidän on uskominen suomalaisvihamielisen ”eliitin” intressiä ajavien Helsingin Sanomien Nyt-liitteeseen ja Ylen agendauutisiin.
Ikävä kyllä myös Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on ostanut tämän ajatuksen, luultavasti siksi, että hän on alkanut itsekin uskoa valtamedian maailmanselitykseen kansakunnista, joiden arvo mitataan vain taloudellisin perustein. Näin ollen Halla-ahon motiivi vastustaa tiettyjen kehitysmaalaisten invaasiota ei perustukaan etnisen suomalaisuuden säilyttämiseen, vaan ainoastaan tulijoiden taloudelliseen rasitusasteeseen. Vastaavasti hän näyttää hyväksyvän Afrikan, Lähi-idän ja Intian muukalaiset, mikäli he tuovat mukanaan riittävästi taloudellista lisäarvoa.
Lähes kahdeksan miljardin geenisäkin maailmassa korkeateknologiseen yhteiskuntaan sopeutuvia värillisiä löytyy kuitenkin sen verran, että talousvaikuttajamme voisivat tarveharkintaan perustuen korvata suomalaiset rotumuukalaisilla hyvinkin nopeasti. Käytännössä Halla-ahon kannattama vesittynyt liberaalinationalismi johtaa talousfundamentalistien taloushyötyajattelun lailla lopulta kansanvaihtoon, mutta vain hitaammalla aikataululla.
Tätä loogista mielettömyyttä vastaan Perussuomalaiset Nuoret ry:ssä syntyi etnonationalistinen fraktio, joka kasvoi lopulta niin suureksi, että se sai järjestön enemmistön puolelleen. Tämä kansallisesti radikaali uusi nuoriso on ollut emopuolueen johdolle liikaa, koska pelkona oli mediakuvasta riippuvan kansansuosion lasku ja etulyöntiaseman menettäminen seuraavissa vaaleissa. Puolueessa tiedettiin, että media voi kampanjoinnillaan mustamaalata perussuomalaisia entistä rankemmin ellei se tee irtiottoa klassista nationalismia kannattavaan nuorisojärjestöönsä. Huojentavan tekosyyn nuorisojärjestön irtisanomiselle antoi lopulta sen varapuheenjohtaja Toni Jalosen yksi ainokainen f-sana Tallinnassa pidetyssä Etnofutur-konferenssissa viime kuun lopulla.
Nuorisojärjestönsä erottamisella kosher-konservatiivisesti toiminut Perussuomalaisten puolue alistui poliittisessa pelissä vihollisen sääntöihin, joita pelaamalla ei voi kuin hävitä periaatteensa eli puolueen olemassaolon tarkoituksen. Varsinaista maailmankatsomusta tai tiettyyn yhteiskuntafilosofian perustuvaa ohjelmaa Perussuomalaisella puolueella ei ole tosin koskaan ollutkaan toisin kuin pois potkimallaan nuorisojärjestöllä. Puolueen arvostelijat ovat varmasti oikeassa siinä, että Persut ovat suosionkalastelussaan viime kädessä aivan samanlainen ”periaatteidensa” vesittäjä kuin suuret valtapuolueetkin. Estääkseen puolueen sisällä vahvan aatteellisen opposition Jussi-Halla-aho ja hänen hovinsa perustivat pikaisesti uuden tottelevaisen nuorisojärjestön, jonka tehtävä on toimia lähinnä puoluejohdon kilttinä sylikoirana.
Järjestöaktiivit eivät ole emopuolueen hylkäämisen jälkeen kuitenkaan jättäneet poliittista herätystehtäväänsä. Tästä kertoo Toni Jalosen Turun seudulle kokoon kutsuma kaikille vapaa ja maksuton Aamunkoitto-konferenssi maaliskuun alussa. Tapahtuma ehdittiin pitää parahiksi ennen koronavirukseen liittyviä rajoituksia, joten vastaavia ei ole ehkä lähiaikoina tulossa.
Iltapäivällä kahdelta paikalle alkoi kerääntyä runsaasti ennakkoilmoittautuneita ja kun tilaisuus lopulta pääsi alkamaan klo 15 alkoi sali olla täynnä innokkaita kuulijoita eri puolilta Suomea. Konferenssin avannut Jalonen ei puhunut kovin pitkään, kunhan kertasi fasisti-kohun kohokohtia ja vakuutteli, ettei näe sanomisessaan mitään väärää. Jalonen esitti asiansa perisuomalaisen hillitysti, vaikka puheen sisältö oli hyvin taistelutahtoinen. Pientä kevennystä toi lopussa Kristian Arjelta lainattu heitto muukalaisista ja niiden maasta poistamisesta. Tämä synnytti osassa yleisössä peittelemätöntä naurunremakkaa. He eivät taitaneet olla niitä miedomman liikkeen edustajia.
Seuraavaksi esiintynyt Tuukka Kuru veti syväluotaavan analyysin nykyään niin epämuodikkaana pidetystä rappion ajatuksesta. Puheen nimeksi valittu Raunioilla toi mieleen Julius Evolan maalailut kulttuurisesta rappiosta, mutta Kurun analyysi pysytteli enemmän maanläheisissä teemoissa kuin italialainen mestari. Kurun pääviesti oli, että minkä tahansa kansakunnan selviytyminen perustuu siihen, kuinka politiikka ja kulttuuriset trendit tukevat kansan etnisyyttä, kieltä ja kulttuuria:
Kannustaako tämä elämäntapa luonnolliseen perhe-elämään? Uhkaako tämä päätös suomalaisten turvallisuutta? Lisääkö tämä toimenpide ulkomaalaisten valtaa maassamme vai ei, ja niin edelleen. Kuten huomaatte, hyvin monet nykyisistä poliittisista päätöksistä, median tarjoamista elämäntyyleistä tai viihteen muodoista ei todellisuudessa edistä kyseisiä päämääriä. Merkittävä osa niistä on olemassaolomme kannalta pikemminkin haitallisia!
Naisääntäkin saatiin kuulla kun estradille astui kansalaisvaikuttajana tunnettu Tiina Wiik. Verkkolehti Sarastuksessa myöhemmin julkaistu puhe Naiset ja kansallismielisyys on tärkeä puheenvuoro naisten asemasta ja tehtävästä kansallismielisessä liikkeessä. Naisaktiivin näkökulmia koonneen puheen pienenä puutteena voi pitää sitä, ettei siinä käsitelty naiseuteen kuuluvaa äidin roolia osana kansallista liikettä. Näinä suomalaisen väestökadon aikoina uusien suomalaisten tekeminen ja kasvattaminen pitäisi olla kansakunnan prioriteetti numero yksi.
Nuorinta voimaa konferenssissa edusti Linus Linsén, joka nuoruuden innolla yritti ottaa haltuun kaiken sen mikä nykyaikana on ajamassa kansakuntaa perikatoon. Hän esitti lukuisia osuvia sivalluksia aikamme ilmiöistä ja tunnetuista degeneraateista, mutta harkitummalla puheen jäsentelyllä iskut olisivat osuneet paremmin maaliinsa. Kun nuori mies tästä vielä hieman hioo esitystään, tulee hänestä vielä kuuma nimi tulevissa tapahtumissa.
Tilaisuuden päätti ylimääräinen yllätyspuhuja, Ukonvasama-kollektiiviin puuhamies Pauli Kaila. Hän piti lyhennetyn version noin vuosi sitten Turussa pitämästään esitelmästä ”Traditionaalisen elämän perusteet”. Suurimmalle osalle yleisöä puhe oli ennalta kuulematon ja aika monelle aihekin oli melko vieras, sen verran syvällä eurooppalaisen filosofian perinteessä kahlattiin.
Esitelmän aihevalinnan sopivuutta puhuja perusteli muun muassa sillä, että edellisissä puheissa termi traditionalismi oli tullut monesti esiin, mutta sitä ei oltu sen kummemmin selitetty. Vajaan tunnin kestäneessä esitelmässään Kaila purki traditionalismin käsitettä ja kertoi millaisia ihanteita sen kuuluisat puolestapuhujat (mm. Platon, Guénon, Evola, Codreanu, Simojoki ym.) ovat asian puolesta esittäneet. Eurooppalaisuuden ja suomalaisuuden juuriin käyvä esitelmä oli oivallinen päätös konferenssille, jonka punaisena lankana oli löytää edellisten sukupolvien viisaus osana uuden kulttuurin aamunkoittoa.
Ilta ei vielä päättynyt tähän, vaan puheiden jälkeen halukkaat saivat nauttia asiaan kuuluvasta kansallismielisestä musiikista. Eri tiloissa pidetyn musiikkitapahtuman esiintyjänä oli neofolk-artisti Pyhä Kuolema, jolla on jo vastaavaa kokemusta kansallismielisten tapahtumien esiintyjänä.
Näennäisesti kevyt musiikkivalinta oli järjestäjiltä järkevä veto, koska kuulijoiden joukossa oli eri ikäisiä ja eri taustoista tulevia kansallismielisiä. Mistään kompromissiesiintyjästä ei kuitenkaan voida puhua, sillä Pyhä Kuolema edustaa tinkimättömästi omaa linjaansa, joskin avarassa kansallismielisessä kontekstissa. Artistin runollisissa kappaleissa välittyy mm. arkeofuturistinen näkökulma, joka istuu hämmästyttävän hyvin kaoottisen aikamme nationalismiin. Vaikka Pyhä Kuoleman minimalistinen neofolk ei ole julistavaa eikä tuomitsevaa, se ilmentää kuitenkin infantiilin nykykulttuurimme tukahduttamaa villiä ja ennalta arvaamatonta suomalaisuutta.
Tiiviissä tilassa soittanut trubaduuri toi laulunsa kuulijoidensa lähelle, joka olisi harvinaista tavanomaisessa rock-klubissa. Yleisön kanssa rennosti jutustellut artisti aloitti settinsä tulevan albuminsa kappaleilla ”Uusi panssaroitu Suomi”, ”Aavesaattue” ja ”Ensimmäinen leipä ensimmäisestä viljasta”. Kertakuuntelun perusteella uudelta levyltä on lupa odottaa paljon!
Paikalla olleiden suut alkoivat tapailla sanoja vasta kun ilmoille kajahti tuttu ”Runot, rodut ja riettaudet”. Laulaja kertoi tiettävästi ensimmäistä kertaa yleisölle kappaleen syntyhistorian, johon liittyy yhteinen keikka turkulaisen hippifolk-ryhmä Sammaleen kanssa. Hipit olivat vaikuttaneet keikan aikana leppoisilta kavereilta, mutta jälkeen päin kun he olivat saaneet tietää Pyhä Kuoleman yhteyden kansallismieliseen liikkeeseen, äänensävy oli muuttunut murhaavaksi. Ei ole suvaitsevaisiin hippeihin päältä katsominen.
Huolimatta siitä, että huomattava osa kappaleista eivät olleet kuulijakunnalle tuttuja kuten ”Metsämies”, ”Koditon vapaus” ja ”Vallinkorvan laulu”, otettiin nekin hyvin vastaan. Totta kai settiin oli ujutettu myös ne varmat hitit, ”Kuoleva soturi” ja konsertin päättänyt ”Maamme laulu”, jotka synnyttivät odotetusti eniten yhteislaulua. Kuultiinpa keikalla vielä pari muiden artistien kappaletta, Absurdin ”Mourning Soul” (”Murhesydän”) ja Vapaudenristin ”Ei maata ilman kansaa”. Akustisesti vedetyt lainabiisit eivät ehkä olleet ne kaikkein yllätyksellisimmät valinnat, mutta sopivat sitäkin paremmin tapahtuman henkeen. Samankaltaisia helposti toteutettavia konsertteja on syytä järjestää jatkossakin kansallismielisten puhetilaisuuksien yhteyteen.
Arvio: RL
