Genocide Wolves: Against the Modern World (Genocide Wolves, 2015)

Klassista perusrokkia ja Suomiheviä luukuttava Radio Rock mainostaa rehvakkaasti itseään iskulauseella “soitetaan mitä halutaan” mikä ei voisi näinä soittolistojen ja segmentoitujen kohderyhmien aikana olla enempää valhetta. Tampereelta tuleva uusi RAC-nimi Genocide Wolves lyö ensimmäisellä virallisella demollaan jo pelkillä kappaleiden nimillä sellaisen paletin pöytään, että Radio Rockin ”äijät” joutuisivat kahdesti hieraisemaan silmiään: No fucking tolerance, Isolated Incident, Hang the scum (Mistreat cover), 14 Words, Glory days of Aryan Race, 6 miljoonaa kyyneltä. Näitä kappaleita he eivät voi soittaa vaikka haluaisivat.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että tuskin radioasemat soittaisivat tamperelaisryhmän kappaleita edes silloin, vaikka niistä laulettaisiin herran enkeleistä ja roturutsan autuudesta, sen verran hiomatonta ja brutaalia tavaraa yhtye tarjoaa steriiliin radioheviin tottuneelle yleisölle. Toisaalta Genocide Wolves tuskin edes yrittää miellyttää sitä porukkaa, joka on totutettu kuuntelemaan studiossa hengemättömäksi hiottua muka-rankkaa ”äijä-rockia”. Lähin RAC-genren musiikillinen vertailukohta voisikin löytyä sellaisista pohjoisamerikkalaisista koohottajista kuten Code of Violence (USA) ja Involved Patriots (Kanada).

Tämän bändin ideana on tarjota raakaa ja suoraan asiaan käyvää vallankumous-musiikkia ja silloin tärkeimmäksi asiaksi kohoaa aito hengen palo, fiilis, eikä niinkään viimeisen päälle tuotettu soundimaailma. Vihaisella ja sotaisalla demollaan Genocide Wolves vakuuttaa aatteen palollaan, vaikkei yhtyeen pelkistetty RAC noudatakaan Klaus Järvisen vaatimaa teknistä pop & jazz -virheettömyyttä. Tärkeintä on aito tekemisen meininki ja sanomisen halu ja sitä tällä bändillä riittää – toivottavasti myös jatkossa.

Arvio: RL

MUUTOKSEN TUULET

Viime päivinä olemme saaneet nähdä ja kuulla miten mielenosoituksiin asti nousseet protestit epäkelvosta ruoasta, liian maaseutumaisesta sijainnista ja puuttellisesta viihteestä saa tulevaisuuden uudet suomalaiset kiukun partaalle.

Vapaudenristi kirjoitti “Muutoksen Tuulet” kappaleen jo 2008/2009, jolloin se bändin mukaan kommentoi erästä lehtiartikkelia. Turvapaikanhakijoina olleita nuoria miehiä suututti että he joutuivat elämään kaukana Helsingin urbaanista juhlimisesta, saaden vai rajallisen määrän konsolipelejä ja henkilökohtaista TV:n katseluaikaa ja ennenkaikkea huonoa suomalaista ruokaa. Ilman mahdollisuutta päästä ostamaan oman maan eksoottisia herkkuja, joita paikallisen kyläkauppiaan hyllyistä ei löytynyt.

Suomalainen muusikkokatras on lähes poikkeuksetta tuulettanut avoimien rajojen, iloisten katujuhlien, kulttuurin rikastamisen ja vastaavien asioiden puolesta. Persujunttien ja “natsien" halveksunta pursuaa jokaisessa kulttuurilehdessä ja ne harvinaiset Mambat jotka erehtyy kertomaan mielipiteensä, savustettiin kiireesti pois valtavirrasta.

Ympäri Suomea tavallinen kansa on heräämässä. Mielenosoitukset ei enää jää vain radikaalien tai hörhöjen yksinoikeudeksi, vaan syvät rivit on nousemassa. Vaikka määrät olisi edelleen suhteellisen pieniä, se että suomalainen perheenäiti tai -isä nousee ylös mielipiteensä vuoksi ja kävelee kaupungille tarkoittaa että kyseessä täytyy olla äärimmäisen syvä kriisi. Kriisi jota ei millään korulauseilla tai kevyellä sensuurilla voi enää paikata tai piilotella.

Yhä ahtaammelle nuijittu Suomalainen katsoo tyrmistyneenä maailman menoa. Kyse ei ole “vain rasismista”, vaan kokonaisesta vastenmielisestä kulttuurin, talouden, maailmankuvan ja ilmapiirin muutoksesta. Rasismin nousu ilmenee enemmän sivutuotteena, ei itsetarkoituksena. Minkälaisella suvaitsevaiston musiikkijuhlalla tämä selitetään paremmin päin? Syyttävät sormet osoittavat suomalaista ja pyytävät sopeutumaan muutokseen. Muutoksen kenen eduksi? Jos talous ja maailmanpolitiikka ilmiöineen jää etäiseksi, sen konkreettisen ilmiöt omassa kaupungissa ei jää. Tyrmistynyt sivustakatsoja pystyi toteamaan jo monia vuosia sitten:

“Afrikasta haalittu lisää maahanmuuttajia

Ei kelpaa kylän talot, kaivataan urbaania hyvinvointia

Raha, telkkari ja pelit.

Kosketus omaa eksotiikkaa.

Vitun välii vaikka muut leipäjonoon menossa ois”

Tuskin Vapaudenristi esittää että vika olisi ensisijaisesti “Afrikan neekereissä”. Bändi toteaa samaisessa kappaleessa:

“Huolestunut virkamies

muslimipenskan oikeuksia huutaa

omat traditiot pois

ettei loukkaa maahanmuuttajaa”

Ihmisiä kuvottaa valtiovallan kyvyttömyys ja kankeus minkään ratkaisun eteen. Ihmisiä kuvottaa median yksipuolinen ja suomalaisvihamielinen ja syyllistävä suhtautuminen asiaan. Kannattaako asiasta tehdä laajoja filosofisia mietelmiä? Ehkä rahvaanomaisempi tapa olisi katsoa ensimmäisen Rambo elokuvan loppukohtaus, jossa yhteiskuntaa vastaan asettunut antisankari toteaa ilman suurta filosofista pohjustusta kysymykseen mitä sinä oikein haluat:  “Haluan että tämä maa rakastaa minua yhtä paljon kuin minä sitä”.

Kun monelle maa alkaa näyttäytyä kansalaisilleen vihamielisenä ja kyvyttömänä puolustaa ihmisiä joiden oletetaan puolustavan sitä, päätyen asettamaan ulkopuoliset ihmiset, ulkopuoliset hyväksikäyttäjät ja ulkopuoliset rahankerääjät etuoikeutettuun asemaan, tulemme näkemään lojaliteetin murtumisen. Rasismi sentään antaa vielä vihjeen mahdollisuudesta kansallisen lojaliteetin olemassaoloon. Mitä tulee sen jälkeen kun tuota hälytyskellon sointia ei haluata kuunnella vaan yrittää katsoa mitä tapahtuu kun kaikki yhteydet ja todelliset arvot on murskattu?

On olemassa musiikkia jonka kantava ajatus on ryhmälojaliteetti tai aidon kapinan ilmaisu vihamielistä ympäristöä kohtaan. Suomalaisen radikaalin ja kansallismielisen musiikin piirissä tapahtuu. Pylvanainen julkaisee toisen albumin pian. Pagan Skull / Minu Kamp split CD pitäisi ilmestyä tämän vuoden puolella. Sniper on saanut valmiiksi uuden albuminsa ja sekin odottaa julkaisua. Mistreat on keikkaillut ahkerasti koko vuoden ja uutta materiaaliakin on kuultu Muken soolo keikoilla. White Minority -levy on odottanut viimeistelyään jo pitkään. Genocide Wolvesin ensimmäinen julkaisu näkee päivänvalonsa. Marder jatkaa keikkailuaan ja viimeistään joulukuussa on nähtävissä metal musiikin ja aggressiivisen hatecoren kädenpuristus. Vapaudenristin toinen täyspitkä saattaa sekin ilmestyä vielä 2015 puolelle. Eikä siinä vielä kaikki. Veriyhteys tulee raportoimaan musiikin vastavirrasta myös jatkossa. Blogin viestejä saa ja kannattaa linkata kavereille ja kiinnostuneille tahoille.

VAPAUDENRISTI / PYHÄ KUOLEMA 12” SPLIT-EP (Sakaramiina, 2015)

Musiikkinäyte Pyhä Kuoleman kappaleeseen "Runot, rodut ja riettaudet".

RAC-panssarijyrää soittavan Vapaudenristin ja neofolkiksi laveasti luokiteltavan Pyhä Kuoleman 12” yhteis-EP ei ole vain suomalaisittain ainutlaatuinen kombinaatio sillä harvoin nämä kaksi tyyliä ovat kohdanneet missään samalla levyllä. Samankaltaisista levyistä ei äkkiseltään tule mieleen kuin italialaisen Identity-rock bändi ZetaZeroAlfan ja itävaltalaisen martial industrial -projekti Blutharschin 7” kimppalevy. Vapaudenristin haastatteluissa bändin nokkamies Mikko A on todennut, että yhteislevyn tarkoitus on murtautua ulos nationalistisesta bunkkerista ja tuoda esiin kansallismielisyyden herkempiä puolia erityisesti Pyhä Kuoleman esityksillä. Pyhä Kuolema ei olekaan ohjelmallisesti nationalistinen neofolk-viritys, vaan se operoi enemmän kansanrunouden ja kansallisten myyttien maailmassa. Musiikkityylien lisäksi Pyhä Kuoleman musiikki erottuu Vapaudenrististä henkilökohtaisella otteellaan aina lyriikoita myöten. Siinä missä Vapaudenristi korostaa nationalismissaan kansaa ja yhteishenkeä, pureutuu Pyhä Kuolema kansallishengen yksilölliseen kokemukseen.

Vinyylin A-puolella esiintyvästä Vapaudenrististä on aikaisempiin äänitteisiin verrattuna kutoutunut yhtenäinen bändi kuin pelkkä Mikko A:n sooloprojekti, jota se oli vielä ensimmäisillä demoilla. Bändin rujon miehekäs soundi on kehittynyt aivan omanlaisekseen verrattuna muihin kotimaan RAC-bändeihin ja siitä kuultaa läpi varsinkin 1990-luvun alun saksalaiset RAC-runttaajat kuten Freikorps ja Störkraft. Ei siis mikään ihme, että yhtye coveroi kappaleella Raskaiden uhrausten maa juuri Freikorpsin klassikkodebyytin (1992) nimikappaletta Land meiner Väter. Kuten aina, Mikko A :n suomen kieli on oivaltavaa ja hän on kyennyt kääntämään alkuperäisen kappaleen sujuvasti suomeksi menettämättä sen alkuperäistä vibaa. Bändin toinen cover on A-puolen päättävä Odinin poika, jossa käsittelyyn on otettu No Remorsen ikivihreä Son of Odin. Alkuperäisen kappaleen uhkaava, atavistisesta kollektiivisesta muistista kumpuava pakanallisuus on Vapaudenristillä jopa vielä kouriintuntuvampaa kuin No Remorsella. Suomen kieli yksinkertaisesti toimii äärettömän hyvin myyttejä ilmaisevissa lyriikoissa. Bändin omat kappaleet ovat nekin pitäneet tasonsa ja ne olisivat aivan hyvin voineet olla mukana loistavalla debyyttialbumilla. Levyn avausraita Soihdut onkin taattua ja iskevää Vapaudenristiä, jossa keskitempoinen panssarijyrä koukuttaa melodiallaan jo ensikuuntelulla. Kappaleen uhrimieleiset lyriikat antavat kuuntelukokemukselle viimeisen ratkaisevan iskun:

Kulkueessa kirkkaat soihdut loimuaa, kädessä jokaisen uskollisen sotilaan; Kaikuu nimi toverin, joka kohtasi kuoleman, nimen huutoon joukko vastaa PAIKALLA!

Yhtyeen toinen oma esitys Tuhkaa on tuttu vuoden 2010 demolta. Kappaleen lyriikat ovat joissakin vasemmistolaisissa foorumeissa herättäneet moraalista närkästystä, sillä siinä suhtaudutaan parasiitti- ja ylijäämäväestöjen tuottamaan ongelmaan linkolalaisella syväekologialla. Tyylillisesti kappale edustaa Vapaudenristin repertuaarissa hieman nopeatempoisempaa rynnyytystä, mutta kadottamatta silti melodisuuttaan.

Levyn toinen esiintyjä Pyhä Kuolema tunnetaan Mikko Pöyhösen viimeisimpänä neofolk-projektina, aikaisemmin herra on vaikuttanut mm. Tuhat kuolemaa sekunnissa duossa. Oma ensikosketukseni Pyhä Kuolemaan oli sen toinen albumi Kevättuulisormi, jota pidän edelleen parhaana kotimaisena neofolk-levynä. Tällä maxi-EP:llä Pyhä Kuoleman ilmaisu on entistä kypsempää, varsinkin Pöyhösen laulu on teknisesti parempaa ja siitä on poistunut aikaisemmissa levyissä ajoittain häirinnyt yliyrittäminen korkeissa sävelkuluissa. Yksinkertaisin musiikillisin folk-elementein Pyhä Kuolema on onnistunut rakentamaan mykistävän kaunista, intiimiä musiikkia. Lyriikat ovat puhdasta runoutta, mutta poikkeuksellisista niissä on myyttisestä suomalaisuudesta huokuva kansallishenki, jota on vaikea löytää julkisuudessa paistattelevien runoilijoiden tuotannosta, jossa ryvetään individualismissa ja rappioromantiikassa. Koko yhteislevyn ylittämättömänä timanttina loistaa Kuoleva Soturi, joka on Pöyhösen sovitus samannimiseen Kaarlo Kramsun runoon vuodelta 1887. Ellei tätä kuunnellessa mene pala kurkkuun ei ymmärrä suomalaisuudesta mitään:

Ken kentällä tappelu-tanterehen Niin katkeraan huokaten nääntyy? Siell’ lepääpi soturi urhoollinen, Mut virtana veri jo vuotaapi sen, Ja silmänsä pohjoseen kääntyy.

On vieras se kansa, on vieras se maa, Jonk’ eestä hän henkensä heittää; Ei silmäystä säälin hän keltäkään saa. Hän tuskaa nyt tunteepi katkerimpaa, Ei murhettans taida hän peittää

”Miks onneni”, huokaa hän, ”maaltani pois Mun viskas ja tänne soi kuolla? Siell’ ystävä varmaankin kuollessain ois, Jok’ kyyneleet pyhkis ja lohtua tois; Vaan hylkynä täällä saan kuolla”.

Mut virtana rinnasta vuotavat vaan Nuo lähtehet punaisen tummat, Jo aatoksens rupeevat harhailemaan, Käy mielensä murheinen hourailemaan, Ja kuvat nyt syntyy niin kummat:

Hän lapsi viel’ onpi. On tuttu se tie, Jot’ iloiten kotiinsa lentää. Mut missä nyt äitinsä lempeä lie? Hän poissa on. Riemun pois kaipaus vie, Ja kyyneleet silmihin entää.

Ken tuleepi? Äitikö olla se vois? Hän surrako lapsensa sallis? Ei, kyyneleet pyhkii hän silmistä pois Ja kuiskaapi: ”aika jo levätä ois, Käy nukkumaan lapseni kallis”.

Ja vuoteelle äiti jo lapsensa tuo, Ja katsellen lastansa sorjaa Hän rukoillen kääntyypi Luojansa luo. – Sill’ aikaa vaan vuotaapi hurmehen vuo, Ja uhrinsa kuolema korjaa.

Arvostelu: RL

VIIMEISIMPIÄ KOTIMAISIA RAC / OI! 7” LEVYJÄ.

Arska & Hakkapeliitat: White & Blue Thunder / Fenno Viikingit 7” single (This Means War, 2014)

Suomalaisen metallin ja kansallisromanttisen Oi-punkin matalan profiilin puurtaja Ari Honkosen levytysura on kunnioitusta herättävä. Metallin puolella hän on ehtinyt vaikuttaa jo 1980-luvun lopulta lähtien sellaisissa bändeissä kuin Morningstar, Minotraurus ja Heathen Hoof. Morningstar on suomalaisen metallin historiassa siinä mielessä pioneeriyhtye, että se oli 90-luvun ensimmäisellä puoliskolla harvoja metallibändejä, jotka ammensivat Amorphis-yhtyeen tavoin lyriikkansa suomalaisesta mytologiasta.

Honkosen myöhemmät soolobändit ovat kulkeneet sittemmin tiukasti tällä samalla kansallisromanttisella polulla, josta kertovat jo bändin nimet kuten Kalevalan Viikingit ja Kareliaani. Arskan viimeisin kansallismielinen bändiprojekti on Arska & Hakkapeliitat, joka yhdistää lyriikoissaan klassisen kansallisromantiikan 2000-luvun uusnationalismiin. 

Musiikillisesi Arskan Hakkapeliitat on sympaattisen kotikutoinen synteesi Oi-punkista ja melodisesta ruotsalaisesta viikinkirockista. Valitettavsti yhtyeen ensimmäisen seiskan a-puolella on englanninkielinen esitys, joka ei oikein istu bändin perusideaan toisin kuin b-puolen suomenkielinen esitys Fenno Viikingit. Joka tapauksessa Arska on tuottanut jälleen kerran kotistudiossaan DIY-hengessä äänitteen, jota ei kansallismielistä rockia seuraavan musiikinkuluttajan kannata sivuuttaa.

Musiikkilinkki kappaleeseen "Tuomittu vihaamaan".

Vapaudenristi: Tuomittu vihaamaan 7” EP (This Means War, 2015)

Monet pitävät luultavasti Vapaudenristin tuoretta EP:tä pienoisena pettymyksenä huikean debyyttialbumin jälkeen. Itsekin olin ensikuuntelun jälkeen tällä kannalla, mutta mitä enemmän rieska on pyörinyt lautasellani sitä maukkaamalta se on alkanut maistua. Varisinkin EP:n nimibiisi Tuomittu vihamaan on näennäisen yksioikoisesta sävelrakenteestaan huolimatta kappale, jonka intensiteetti kasvaa loppua kohti ja korostaa näin hienosti sanoitusten teemaa, vihaa.

Brutaalisti eteenpäin rullaava ja Mikko A:n karheasti tulkitsema biisi saa eniten syvyyttä oivaltavista lyriikoista, jossa vihateema käännetään päälaelleen ja vieläpä aivan perustellusti. Yleensä ”irrationaalinen” poliittinen viha on yhdistetty äärioikeistoon, jota ovat vahvistaneet monet white power bändit itsekin kuten amerikkalainen Nordic Thunder klassikko hatecore-albumillaan Born to Hate. Yhtä kaikki on totta, että myös äärivasemmisto kykenee vihaamaan samalla lailla, vaikka se osaakin kierosti kätkeä vihansa ulkokultaisiin ”hyvää tarkoittaviin” ideologisiin hokemiinsa. Kappaleen viimeinen säkeistö paljastaa mikä äärivasemmistoa viime kädessä motivoi:

Väkinäinen solidaarisuutesi "vähempiosaisille" Materialismin piinaava kutsu suakin motivoi! Kaikki minkä eteen sukupuolvet ovat itse uhrautuneet vihasi pakottamana, haluat tuhota tai antaa pois

A-puolen toinen raita Katatoninen välinpitämättömyys on sitten suoraviivaisempaa punkin pärinää, josta en itse niin välitä, mutta se puolustanee silti monien mielestä paikkansa Vapaudenristin musiikillisessa kirjossa. Sen sijaan B-puolen cover-biisit ovat sekä musiikkillisesti että suomalaisten käännösten osalta onnistuneita pakkauksia. Varsinkin Ian Stuartin ensimmäiseltä sooloalbumilta napattu Triumph of the Will, joka kääntyy Vapaudenristin käsittelyssä napakasti nimeksi Tahdon voitto. Biisin on alkuperäistä versiota selvästi raskaampi ja rujompi, ja jolle antaa voimaa suomalaiset sanat, mikä tekee kuuntelukokemuksesta jopa vahvemman kuin alkuperäinen versio. Levyn viimein esitys on versio Mistreatin kappaleesta Faith & Fury. Vapaudenristillä Usko ja vimma on kuulunut yhtyeen repertuaariin jo ensimmäisistä demoista lähtien ja se saa nyt vihdoin arvoisensa levytysversion.

Rangaistuspotku: Rangaistuspotku 7” EP (Lionheart Records, 2015)

Tampereen suunnalta ponnistava Rangaistuspotku on maamme ainoa levyttävä futishuligaanibändi, joskin muitakin saman genren yhtyeitä maastamme löytyy. Periaatteessa Rangaistuspotkun on osa laajempaa Oi! ja skinhead-kulttuuria, vaikka spesifi tyyli onkin ”soccer hool” ja ”kolmas puoliaika”.

Yhtyeen ensimmäinen EP oli käppäisen Oi-punkin sormiharjotelma, mutta tällä toisella levyllään Rangaistuspotku potkii persuksille todella lujaa. Kitaroihin on saatu vihdoinkin kaivattua voimaa ja rumpalikin nakuttaa vimmaisesti mutta kellon tarkasti. Levyn avaava raita Lippatukat ja pukuäijät taitaa olla jo nyt Suomi-casualien kansallislaulu, sen verran tarttuva ja lyriikoiltaan hersyvä biisi on kyseessä. Kappaleesta suorastaan huokuu se henki, jossa väkivaltakin voi olla kivaa. Kertosäkeessä sanotaan kaikki olennainen: ”Lippatukat, pukuäijät, kaikki vitun kultamunat, janarit ja narkkarit tältä maistuu tennarit!”

Yhtyeen ideologiaa voisi pitää ylpeän suvaitsemattona reviiriajatteluna, jossa kaikki muu paitsi oma futisjengin on vihollinen. Viittaus kultamuniin kertoo, että kermaperseiden lisäksi bändi ei ole kovin myötämielinen kolmannen maailman vaapamatkustajia kohtaan. Vaikka yhtye ei olekaan avoimesti ulkomaalaisvastainen, niin kappaleesta Lähiöunelmia huokuu selvästi The 4 Skins -henkinen sosiaalinen inhorealismi (”jossain kytee, kohta räjähtää”), johon on sisäänkirjoitettu monikulttuurisuuden kritiikki palavine lähiöineen.

Poikain seiska on mitä parhainta perjantai-illan hengenostatusmusiikkia, mutta pintapuolisen riehakkuuden alla piilee myös sosiaalinen kritiikki. Saa nähdä jatkaako Rangaistuspotku tulevilla levyillään samojen melko rajoittavien teemojen parissa. Tästä levystä on silti sanottava, että se on lajissaan pieni klassikko jo nyt.

Arvostelut: RL

BRUTAL BEGUDE 1995-2015 - 20 years of fight (Freivolk, 2014)

1995 muutama Ranskalainen teinipoika perusti brutaalia musiikkia soittavan projektin jonka nimi vihjaisi maahanmuuttajia kuhisevaan kaupunginosaan bändin kotikaupungissa.  1996 bändi kirjoitti demollisen materiaalia, mitä ei kuitenkaan julkaistu sisäisten ristiriitojen vuoksi ja bändi hajosi vuotta myöhemmin.

Vaikka nimi säilyi samana, ehkä 2003 alkanut uusi tuleminen on merkki bändin oikeasta syntyhetkestä? Alkuperäisen kitaristin ja uuden laulajan muodostama duo nauhoitti albumin nimeltään “Radikal Musik” jonka julkaistiin 2005. Levy yhdistää metallista saundia, josta löytyy paljon raskaan ja metallisen hardcoren aineksia, mutta myös hieno ilmapiiri jonka voi yhdistää Ranskalaisen radikaalin skinhead rockin perinteisiin. Etenkin äkäinen ja tyly laulusuoritus! Levyn peruselementit on yksinkertaisten ja raskaiden metallisten riffien päälle selkeästi mutta äkäisesti toteavat säkeet, joita seuraa lyhyisiin parin sanan iskulauseisiin luottavat kertosäkeet. Toistosta ja ideoiden kierrättämisestä huolimatta levy kantaa helposti koko kestonsa ajan. Monelle Ranska ei esityskielenä ole kaikkein mieluisin, mutta monessa kappaleessa huonommallakin kielitaidolla tietää mistä lauletaan. Kun laulaja karjaisee “Islam Terroriste!!”, on helppo ymmärtää mikä vituttaa, eikä jokaisen lauseen tarkkaa sisältöä tarvitse miettiä.

Bändiä on helppo verrata esimerkiksi Der Sturmer ja Stahlgewitter bändeihin, vaikka musiikissa on hyvin selkeät erot. Kyse on enemmän tavasta missä viesti on musiikin viihdyttävyyttä olennaisempi. Kuivat ja siistit saundit, rumpukone, toistuvat peruslinjan kappaleet ja kaikki sellainen sulautuu yhdeksi isoksi valkoiseksi nyrkiksi joka iskee päin naamaa ilman teeskentelyä että pyrkimys olisi suuren taideteoksen tekeminen. Suorasukainen lyriikka takaa että levy on varmasti kielletyn musiikin listalla kaikissa maissa joissa sellaisia listoja on tapana pitää.

2006 ilmestynyt “Forever Ours” CD näytti bändin siirtyneen yhä enemmän kohti monipuolisempaa death ja thrash metal ilmaisua, tosin laulu ei siirtynyt murahtelun suuntaan, vaikka sitä kuullaan taustalauluissa. Tempo on noussut, riffeihin on tullut lisää sisältöä, mutta perusasiat on säilyneet lähellä edellistä levyä.

2007 bändi teki sessiokokoonpanolla muutaman keikan, mutta taas päätyi erinäisistä ongelmia johtuen lopettamaan. 2013 bändi aloitti taas aktiivisen keikkojen soittamisen. Kokoonpanoon saatiin basisti ja oikea rumpali ja keikkoja oli ympäri euroopan. Samaan aikaan bändi teki diilin Amerikkalaisen Freivolk levy-yhtiön kanssa, joka uusintajulkaisi 2 albumia yhdellä 74 minuuttia pitkällä CD levyllä.  Kolmas levy on työn alla ja bändi on osoittanut tiukkuutensa niin musiikin, tinkimättömän lyriikan kuin livekuntonsa puitteissa. Kannattaa tsekata jos intensiivinen ja metallinen saundi kiinnostaa!

Sekä bändi että levy-yhtiö on melko syvällä rotutietoisen alakulttuurin hämärissä, mutta nykyään youtube on helppo lähde kuulla musiikkia. Ne jotka haluaa fyysisen levyn, Suomessa levyä jakelee Sakaramiina.

MEDIAN VALHEET

Musiikkilinkki Civic Dutyn kappaleeseen Media Lies.

Suomenkin mediassa on noteerattu Saksan PEGIDA mielenosoituksissa huudettu “Lügenpresse” slogan. Suomeksi valehtelevaa lehdistöä tarkoittava slogan saa raskasta painolastia historiansa vuoksi. Mutta mikä on muuttunut? Lehdistön valheet ja vääristely on arkipäivää. Toisin kuin rehellinen vastarinnankiiski, joka myöntää aatteellisen taustan kaiken tiedonvälityksen takana, moni lehdistö kehtaa esittää objektiivista ja neutraalia. Samaan aikaan toimien tarkoitushakuisen röyhkeästi täysin päin vastoin.

Kansallismielisiä, joita myös yhteiskunnan vaaralliseksi ääriainekseksi kutsutaan, on itsestäänselviä kohteita mediassa vallassa oleville kulttuurisodan likaisille pelureille. Tämän pääsee toteamaan viimeistään ne tahot jotka omalla naamallaan ja omalla nimellään kehtaavat näyttäytyä julkisuudessa, kuulua järjestöihin tai lausua mielipiteitään. Viimeistään silloin nimilistat, henkilörekisterit ja valokuva-arkistot voi täräyttää tiskiin ja näyttää miten poliittinen agenda onkin “tutkivaa journalismia”.

Suomalainen CIVIC DUTY totesi demollaan “Media Lies” biisissä: He kirjoittavat paskaa, vaikka maasi on kuolemassa. Kiellä se paska ja vapauta raivosi! Tätä tarjoaa nykyisin äärimmäisen aktiivinen sosiaalinen media. Mm. YLE WATCH kommentoi aktiivisesti valtavirtamedian aivopieruja tyylikkään öykkärimäisellä innolla. SARASTUS ottaa välillä kantaa ajankohtaiseen, mutta usein sivistyneemmällä otteella. KANSALLINEN VASTARINTA kertoo usein mielenkiintoisen toisen version tapahtumista mistä mediassa kerrotaan varsin yksipuolinen kuva. MUSTA SYDÄN tarjoaa kuvia, linkkejä, videopätkiä ja muuta kryptistä usein kansallismielisen alakulttuurin monilta suunnilta. Nämä tahot kertovat enemmän tai vähemmän selvästi millä asialla ollaan. Neutraalius ja objektiivisuus ei ole aina hyveitä. Kansallismielisen viestintä on väistämättä värittynyttä. Voimme arvostaa aatteellista ja asenteellista mediaa joka tekee selväksi agendansa. Ja samaan hengenvetoon voimme sylkeä niiden päälle jotka syytää valheita ja lokaa aattellisten vastustajiensa päälle, teeskennellen olevansa objektiivisen totuuden asialla.

http://ylewatch.blogspot.fi/

http://sarastuslehti.com/

http://www.patriootti.com/

http://www.mustasydan.com/

SNIPER: “Sotaa!" LP-painos (Sakaramiina, 2012)

Linkki kappaleeseen "Monikulttuurin lieveilmiölaulu".

Viimeaikainen uutisointi on omiaan kysymään onko mitään muuta musiikkia joka kehtaa tarttua siihen suhteellisen laajojen kansanjoukkojen turhautumisesta kumpuavaan tunteeseen?

Meille markkinoidaan jos minkälaista viihdettä ja protestilaulua, mutta jo Arttu Wiskari on liian junttia ja liian populistista musiikkia olla hyväksyttyä pop musiikkia. Ja vaikka kansan suosio on ilmeisen taattu.

Mikä olisi tilanne jos melodialtaan ehdottoman tarttuva ja teksteiltään uskaliaan suorasukaisen rehellinen Sniper pystyisi tavoittamaan edelleen varsin mittavan Klamydian fanikatraan?

Jo vuonna 2003 julkaistu “Sotaa!” CD, josta ilmestyi bonus biiseillä varustettu vinyyli 2012, on edelleen yhtä ajankohtainen kuin ilmestyessään. Kappaleet kuten Soturin Laulu, Vapauden Sorturit, Vala, Elämästä Kuolemaan ja oikeastaan kaikki levyn kappaleet kuuluu Suomalaisen rotutietoisen rock’n’rollin ehdottomaan kärkikastiin! Kappaleet kuten Monikulttuurisuuden Lieve-Ilmiölaulu on 2015 jopa olennaisempia kuin yli 10 vuotta sitten. Meillä on vielä näkemättä isot vastarinnan aalto, mutta tyytymättömyys kasvaa ja tulevaisuuden näkymät tuo monelle itsestäänselvyytenä että pian kysytään kenen riveissä seisot.

Valtavirtamedia varmasti välttelee tätä olennaista kysymystä kitkerään loppuun asti, mutta monelle siihen on vastaus joka sykkii yhtä voimakkaana kuin veren pulssi. Maa ja kansa voi hukkua rappioon - mutta köyden päivä odottaa toteaa Sniper kappaleessa “Monikultturisuuden lieve-ilmiölaulu”.

Vinyyli LP jakelussa Sakaramiinalla.

VY