keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Kevin MacDonald: Historiallinen, kenties vallankumouksellinen voitto!

Kirjoittanut: professori Kevin MacDonald
Julkaistu: Occidental Observer -verkkolehdessä 9.11.2016
Käännös ym: Veriyhteys-kollektiivi
Tämä on uskomaton voitto. Tähdet olivat kohdallaan. Aluksi oli vain ohuen ohut mahdollisuus, että Trump ylipäätään valittaisiin ehdokkaaksi. Seuraavaksi hän oli tarpeeksi onnekas saadakseen vastustajakseen pahiten korruptoituneen ja vähiten karismaattisen ehdokkaan koko Yhdysvaltain presidentinvaalien historiassa (uskon, että Joe Biden, mahdollisesti jopa Bernie Sanders, olisi voittanut Trumpin), vieläpä hetkenä jolloin amerikkalaiset vaativat muutosta katseltuaan kahdeksan vuotta Barack Obamaa.  
Pohjimmiltaan kyseessä on valkoisten amerikkalaisten voitto heille vihamielisistä oligarkeista, jotka ovat hallinneet maata vuosikymmeniä. Trump onnistui republikaanipuolueen haltuunotossa ja voitti, vaikka valtaosa puolue-eliittiä kieltäytyi joko kokonaan tukemasta häntä tai antoi hänelle vain haalean ja epäröivän tukensa.
Vuoden 2015 toukokuussa pidin tilannettamme melko lohduttomana. Ei vaikuttanut siltä, että kykenisimme murtautumaan eliitin konsensuksen läpi, joka hallitsi kaikkia amerikkalaisen elämän alueita: tiedotusvälineitä, (niin televisioita, lehdistöä kuin Hollywoodin elokuvateollisuutta), akateemista maailmaa, politiikkaa, Wall Streetiä ja kaikkien suuryritysten johtokuntia. Meidät oli suljettu järjestelmällisesti ulos ja oli selvää, että valtaapitävät tahot eivät suostuisi antamaan meille paikkaa pöydässä.
Kun Trump ilmoitti ehdokkuudestaan, sitä oli vaikea ottaa vakavasti, vaikkakin hänen kannanottonsa koskien maahanmuuttoa, kansallismielisyyttä, poliittista korrektiutta ja kaupankäyntiä herättivätkin vastakaikua. Välitön reaktioni oli kuitenkin se, että Trumpilla on puolellaan kaksi aivan ainutlaatuista etua: hän on julkisuuden henkilö ja hän on hyvin, hyvin rikas.
Sellainen henkilö saa äänensä kuuluviin, häntä ei ole mahdollista vaieta kuoliaaksi eikä hän ole riippuvainen samoista korruptoituneista tahoista, jotka normaalisti rahoittavat Amerikkalaisia poliitikkoja puolueesta riippumatta. Itse asiassa tiedotusvälineet korkeat katsojaluvut silmissään antoivat hänelle lukemattomia tilaisuuksia saada sanomansa esiin. Kuka tahansa varsinainen vaihtoehto-oikeiston [Alt Right] jäsen olisi voinut puhua samoista asioista, mutta hän olisi voinut saman tien seistä puhumassa yksin omassa vaatekomerossaan. Jo tuolloin, vuoden 2015 heinäkuussa, oli selvää, ettei Trump ole tavallinen republikaaniehdokas. 
[Trump] ei todellakaan menettänut arvostustani silloinkaan kun hän arvosteli kahta hänelle vihamielistä näkyvää republikaanipuolueen toimijaa/Israel-lobbajjaa, eli Charles Krauthammeria ja Jonah Goldbergia. Lisäksi muistakaamme Twitter-tapauksen: “Vakuutan että olen paljon fiksumpi kuin Jonathan Leibowitz — tarkoitan siis Jon Stewart @TheDailyShow,” twiittasi Trump, ja lisäsi perään: “joka muuten on täysin yliarvostettu.” On tietenkin “antisemitismiä” todeta kenenkään olevan juutalainen, sillä on täysin pöyristyttävää ajatella, että juutalainen identiteetti saattaisi mitenkään vaikuttaa hänen näkemyksiinsä. Kuten me kaikki tiedämme, juutalaiset ovat niin kuin kuka tahansa muukin meistä.  
Pian ilmeni, että, että Trump ymmärsi valkoisessa Amerikassa kytevän suuttumuksen paremmin kuin kukaan muu, ja hän oli valmis myös pukemaan sen sanoiksi ja kertomaan sille sen, mitä se halusi kuulla. Erityisesti hän vetosi valkoiseen työnväenluokkaan (jossa hänen kannatuksensa oli 72%, Clintonin saadessa vain 23%), mutta myös valkoisiin naisiin (53-43), ja jopa korkeakoulutettujen valkoisten naisten ryhmässä hän hävisi vain 51-45 (CBS:n ovensuukysely). Näyttää siis siltä, että kovin monet yliopistoissa opiskelleet valkoiset naiset päättivät olla uskomatta naistutkimuksen ja afrikkalais-amerikkalaisen opinto-ohjelman luennoitsijoita.
Vaikka on päivänselvää, että edessäpäin on vielä paljon on kamppailua, tämä on silti loistava kunnian päivä.
Seuraava analyysi on laajennettu versio Radix Journalissa julkaistusta artikkelisarjastani, jossa käsitellään Trumpin merkitystä.
Vaihtoehtooikeisto
Vaihtoehto-oikeisto on luontevasti hakeutunut tukemaan Trumpin kampanjaa, ja hyvästä syystä. Monet vaihtoehto-oikeiston tavoitteista ovat vaikeasti saavutettavissa jopa sellaisenkin presidentin alaisuudessa, joka on täysin sen ajatuksen kannalla, että Amerikan on aika ryhtyä ottamaan huomioon sen perinteinen valkoinen enemmistö. Jo ennen vaaleja Trump oli ehtinyt vaikuttaa amerikkalaiseen politiikkaan vaihtoehto-oikeistolle erittäin myönteisellä tavalla ja nyt kun Trump on voittanut, vaikutus vain kasvaa.
•Trump on kommentoinut maahanmuuttoa tavalla, jota ei ole puoleen vuosisataan pidetty salonkikelpoisena: paperittomat maahanmuuttajat ulos, rajat kiinni, kansalaisuuden evääminen maan rajojen sisäpuolella syntyviltä ulkomaalaisilta, muslimien maahanmuutto katkolle ja ylipäätään saattaa maahanmuuto vastaamaan jälleen työvoiman tarvetta eikä jotakin moraalista imperatiivia (ihannetapauksessa vierastyöläiset eivät saisi kansalaisuutta). Hän pitää Angela Merkelin toimia Saksassa mielettöminä ja lausuntojensa perusteella hän vastustaa länsimaisten yhteiskuntien peruuttamatonta muuttamista massamaahanmuutolla ja monikulttuurisuudella (“Pariisi ei ole enää Pariisi”).
•Trump rohkaisee ja antaa energiaa eurooppalaiselle kansallismieliselle oikeistolle. Se on käytännössä Brexit steroideilla – äänestäjien huuto, joka vaatii ettei sama kehitys voi enää jatkua, ja että perinteisten elämän edellytysten tuhoamisen on päätyttävä. Vaikka se ei lopulta johtaisikaan mihinkään muuhun, se on jo nyt kuin rattaistoon heitetty jakoavain. Revitään kaikki alas! Näin ei voi jatkua! Äänestäjät vaativat loppua merkityksettömille sodille, loppua meitä vihaavien ja sopeutumiskyvyttömien ja -haluttomien ihmisten maahantuonnille  
•Trump on riisunut perinteisten konservatiivien naamion. He ovat olleet republikaanipuolueen ideologian ja ulkopolitiikan ytimessä 1980-luvulta lähtien. Aivan Trumpin kampanjan alusta asti neokonservatiivit ovat johtaneet #neverTrump-kampanjaa, siitä huolimatta, että Hillary Clinton presidenttinä olisi katastrofi republikaanipuolueelle. Se olisi nimittäin taannut liberaalin/vasemmistolaisen äänestäjien enemmistön kaukaiseen tulevaisuuteen, Clinton kun olisi antanut oleskeluluvat miljoonille laittomille maahanmuuttajille ja nostanut maahan otettavien pakolaisten ja muiden maahanmuuttajien määriä dramaattisesti. Clintonin nimitykset Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen olisivat raadelleet perustuslain ensimmäisen lisäyksen luomalla ”vihapuhetta” koskevia lakeja. Samoin toinen lisäys revittäisiin kappaleiksi.  Kukaan oikealla aina perinteisistä rajoitetun hallinnon konservatiiveista aina vaihtoehto-oikeistoon ei missään nimessä voisi toivoa tätä. On myös vaikea uskoa, että kaikkein vaikutusvaltaisimpien juutalaisten ja Israelille myönteisten neokonservatiivien sitoutumiset eivät olisi ei-juutalaisten republikaanien tiedossa. Uuskonservatiivien petturuus muistetaan republikaanipuolueessa pitkään ja se rampauttaa heidän tulevat yrityksensä saada  jälleen vaikutusvaltaa.
Huomasin Twitterissa Bill Kristolin kertoneen, että #neverTrumpers -kampanjan uuskonservatiivien tulisi hävitä arvokkaasti. Olisin silti hämmästynyt, jos heille annettaisiin minkäänlaista asemaa tulevaisuuden repulikaanipuolueessa. Se on nyt Trumpin puolue. On erittäin rohkaisevaa, että hän haluaa hyviä suhteita Venäjään samalla kun uuskonservatiivit ja NATO ovat ajaneet yhä lisää hyökkäävyyttä ja aggressiota. On erittäin rohkaisevaa, että hän tukee Assadin laillista hallintoa Syyriassa. En epäile, etteikö hän kykenisi yhteistyöhön Putinin kanssa tukahduttaakseen kapinan ja tuomaan rauhan ja vakauden takaisin tuohon maailmankolkkaan.
•Trump on alleviivannut ammottavaa kuilua republikaanisen valkoisen äänestäjäkunnan ja puoluetta rahoittavien, massamaahanmuutoa, vapaakauppaa vaativien, Venäjän vastaisten ja Israel myönteisten globalistien välillä. Ennen Trumpia republikaanipuoluetta hallitsivat uuskonservatiivien ulkopolittinen näkemys ja kauppakamarien etuja ajava talouspolitiikka. Tämä puolue ei ajanut äänestäjiensä etuja, eikä sen herättäminen uudelleen henkiin ole enää mahdollista. Vaikka Trump olisi hävinnyt, hänen kannattajansa olisivat muodostaneet vastaansanomattoman uuden voiman puolueen sisällä. Trumpin voitto takaa, että republikaanipuolue on todellinen populistipuolue  ennustettavissa olevaan tulevaisuuteen asti.  (käänt. huom: toisin kuin Suomessa, Amerikassa “populismi” eli kansan huolenaiheisiin ja toiveiden huomioon ottaminen on yleisesti ymmärretty hyvänä asiana).
•Trump on kiskonut irti median naamion. Tiedotusvälineet ovat aina olleet enimmäkseen liberaaleja, mutta tällä kertaa jopa republikaaneille myötämielinen media on ollut pääosin Trumpia vastaan. Media Research Centerin  tutkimuksen mukaan häkellyttävä 91% kaikesta Trumpin kampanjaa koskevasta uutisoinnista oli luonteeltaan kielteistä. Ja kukapa voisi unohtaa valtavirtakonservatismin äänenkanttajien vihamielisyyden, jota ovat edustaneet sellaiset lehdet kuin National Review, The Weekly Standard ja lukuisat muut neokonservatiivien julkaisut?  Tämä ruokkii auttamattomasti Trumpin kannattajien käsitystä siitä, miten koko järjestäytynyt valtaeliitti äärivasemmistosta aina uuskonservatiiveihin on seissyt yhtenä rintamana vastustamassa Trumpin populistista, keskiluokkaa ja Amerikan perinteistä valkoista enemmistöä suosivaa politiikkaa.
Media on eräs valtavirtayhteiskunnan pilareista, ja on rohkaisevaa havaita, että kunnioitettava enemmistö valkoisista jätti huomioimatta Trumpia hölmöksi rasistiksi ja naisvihaajaksi mustamaalanneet uutiset. Trumpin voitto on medialle valtava tappio. Kuten olemme monta kertaa huomauttaneet, mediaa ohjailee erittäin voimakas juutalainen hallintokoneisto, ja Trumpin vaalivoitto on sille erittäin vakava isku. Olen kirjoittanut kuuden artikkelin sarjan Trumpin ja juutalaisten sekä juutalaisuuden välisestä suhteista, erityisesti juutalaisten lähestulkoon kliinistä vainoharhaisuutta lähentelevästä vihasta Trumpia kohtaan.  
Juutalaiset itse tietävät, että heillä on runsaasti vaikutusvaltaa Yhdysvalloissa ja Euroopassa sekä muualla länsimaissa, joissa he ovat pyrkineet ja pyrkivät yhä murtamaan yhtenäiskulttuurit ja saattamaan valkoiset vähemmistöiksi omissa maissaan. Meillä on vielä pitkä matka kuljettavana ennen kuin pystymme antamaan ratkaisevan iskun tuolle valtarakennelmalle, mutta Trumpin voitto on suurenmoinen ensiaskel.
•Trump on nostanut vaihtoehtto-oikeiston kartalle.  Trumpin kampanjan myötä on ilmestynyt lukemattomia alt-right-artikkeleita. Vaihtoehto-oikeisto on ainoa selkeästi erottuva älyllinen näkökulma, joka oli Trumpin puolella, vaikkakin toki ymmärrämme, että hän ei ole yksi meistä, eikä häneltä kannata odottaa paljoa sellaista mitä me itse haluaisimme nähdä maailmassa tapahtuvan. Olemme ainoa älyllinen näkökulma, joka ymmärtää rotunäkökohdat ja joka kykenee hyväksymään paitsi sitä koskevat tutkimustulokset, myös ylhäältä sanellun monikulttuurisuuden katastrofaaliset seuraukset valkoisissa maissa ja kauhistuttavan tulevaisuuden, joka meitä odottaa jos jäämme kaikkien muiden vihaamiksi ja halveksumiksi vähemmistöiksi omissa maissamme.  Perinteiset konservatiivit eivät yksinkertaisesti kykene selittämään nyt käynnissä olevia muutoksia heidän normaalissa käytössään olevalla käsitteellisellä työkalupakilla. He eivät ymmärrä valkoisen enemmistön erittäin aiheellista vihaa ja huolenaiheita. He eivät ymmärrä politiikan rodullistumista. Me puolestaan kylläkin ymmärrämme ja pystymme analysoimaan sitä hyvin tarkasti, tavoilla, jotka ovat tieteellisen tutkimuksen valtavirran kanssa täysin yhteensopivia.  
Kuten viimeisimmässä Trumpia ja juutalaisia koskevassa artikkelissani totesin, sellaiset juutalaisälyköt kuin Jonathan Chait ja David Brooks tarkastelevat koko Trump-ilmiötä valkoisen identiteettipolitiikan kautta, ja itse näen asian aivan samoin. Mutta vaihtoehto-oikeisto on ainoa poliittinen liike, joka puolustaa valkoista identiteettipollitiikkaa. Jos meiltä evätään oma paikkamme pöydässä, jäljelle ei jää ketään joka ottaisi huomioon miljoonien Trumpia äänestäneiden joko implisittisen tai eksplisiittisen näkemyksen siitä, kuinka myös valkoisilla on kollektiivisia intressejä, aivan kuin kaikilla muillakin etnisillä ryhmillä. Kukaan muu ei aja näitä intressejä älyllisesti rehellisellä ja tieteellisesti kestävällä tavalla.
Valtaosalla median vaihtoehto-oikeistoa koskevasta uutisoinnista oli motiivinaan halu leimata Trump ”rasistiksi” ja vaalien jälkeen media luultavasti yrittää saada hammastahnan takaisin tuubiin lopettamalla vaihtoehto-oikeistosta uutisoinnin. Trumpin voiton myötä se on kuitenkin muuttunut käytännössä mahdottomaksi. Kasvanut näkyvyys on johtanut myös yhtä suureen kasvuun kannatuksessa. Kokousten osallistumäärät ovat kasvussa ja erilaisten vaihtoehto-oikeiston verkkosivustojen kävijämäärät ovat räjähtäneet. Tulevaisuus näyttää valoisalta, ja tämä on suurelta osin Donald Trumpin ansiota.  
Tulevaisuus kuuluu meille.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Pagan Skull: White Genocide (Europa Erwache Productions, 2016)

Puhtaasti musiikillisesta näkökulmasta Pagan Skull on herättänyt kotimaisista RAC-bändeistä varmasti eniten polemiikkia. Vaikka bändillä on oma vankka kuulijakuntansa, keskustelu Pagan Skullin tuotannosta johtaa useimmiten kriittisiin ääniin. Pyyhkeitä on tullut töksähtelevästä yhteensoitosta, laulajien väkinäisen mörisevästä ulosannista ja jopa lyriikoista, joita varsinkin äärivasemmisto on pitänyt korneina. Toisaalta aikamme ironisesta kyynisyydestä kertoo se, että juuri puutteina pidettyjen piirteiden vuoksi Pagan Skull on saanut kulttiaseman kynäniskaisten ”nettiälykköjen” keskuudessa, aseman, jonka kanssa kilpailee vain Sniperin tuotanto.

Halpamaisesta pilkasta huolimatta Pagan Skull nousee kaiken rääpimisen yläpuolelle, sillä yhtyeen suurin voima on sen vilpittömyydessä, aidossa uskossa asiaansa, jonka taustalla vaikuttavat ikuiset totuudet. Tätä teräksisen lujaa totuuden henkeä eivät mitkään sanat pysty koskaan loukkaamaan. Uuden levyn White Genocide myötä suunpieksijöillä on entistä vähemmän aihetta piikittelyyn, sillä Pagan Skull on tehnyt tähän asti parhaan levytyksensä.

Toisin kuin ensimmäisellä albumilla In the Hands of The Fatherland (2012) Pagan Skull esittää nyt kaikki kappaleensa englanniksi ja ne on myös printattu kansilehtiöön. Sanoitusten painamisella on perusteensa, sillä poliittisessa radikalismissaan ne panevat kyseenalaistamaan valtavirtaisia käsityksiä suomalaisesta nationalismista.  Esimerkiksi levyn päättävässä eeppisessä metalliballadissa "The Final Cry" pohditaan H.C. Andersenin satua mukaillen niitä globalisaation pohjavirtoja, jotka ovat saattaneet kulttuuria luovien kansojen ihmiset itsetuhoiseen tilaan (kaksi ensimmäistä säkeistöä):

Self-destructive people rushing to it’s end
A strange virus has infected all their brains
A natural will to survive has been replaced
by furious raging suicidial madness

All along together they march to their doom
Chanting the songs of the Apocalypse
But in the midst of the crowd walks a child
Scared and confused asking question why

Uudella levyllään Pagan Skull on tosissaan enemmän kuin koskaan ja tämä kuuluu myös musiikissa. Paljon moitittu haparoiva yhteensoitto ja ensimmäistä albumia vaivannut materiaalin ja musiikkityylien hajanaisuus ovat nyt hioutuneet lähes tyystin pois. Bändillä on omintakeinen raaka soundi, josta kuultaa sulavasti läpi sekä black metal elementit että RAC:n konstailemattoman alkuvoimainen karheus.

Albumin painostavan vakavamielistä asennetta keventää sopivasti muutamien kappaleiden kuten "White Man’s World" ja "Old Europe" melodinen tarttuvuus. Oman erikoisen lisänsä tuo myös 3-way-splitiltä kuultu tuttu huilu, jota kuullaan kappaleissa "The Calling", "The Pigs of Zion" ja "The Final Cry".

White Genocide -levyn yhtenäistä soundimaailmaa tukee lyriikoissa toistuvat albumin nimeä kantavat teemat. Kyse on todellakin teemalevystä, jossa ilmaistaan vahva halu taistella valkoisten kansanmurhaa vastaan. Tämä taistelutahto tulee erityisen selvästi esiin Vapaudenristin primus motorin sanoittamassa kappaleessa "Lackeys Of Six Pointed Star".

Painavan sanoman ja karun musiikillisen ilmaisun vuoksi Pagan Skullin toinen täyspitkä ei ole levy, jota voi kuunella vain viihtymisen vuoksi. Se pakottaa keskittymään mitä näillä nuorilla vihaisilla miehillä on sanottavana. Kuunnellun perustella se on kenties tärkempää kuin mikään muu: taistelu omasta olemassolostamme.

Arvio: RL

torstai 3. marraskuuta 2016

Pylvanainen: Uuden ajan koitto (Europa Erwache Productions, 2016)

Archive.org on tallentanut Pylvanaisen kappaleen N.O.P. Koska kappale on tallennettu Internetin viralliselle arkistosivulle, globalistisen (((järjestelmän))) vahtikoirina toimivat vasemmistolaiset Stasi-ilmiantajat eivät voi muuta kuin rouskuttaa raivoisasti pöydän jalkaa. 
Vuonna 2012 toimintansa aloittanut kotimaisiin RAC-julkaisuihin keskittyvä Europa Erwache Productions on kiihdyttänyt toimintaansa viime vuodestä lähtien ja on nyt loppusyksynä julkaissut kerralla kolme supisuomalaista nationalistista rockia sisältävää cd-äänitettä. En ole varmasti ainoa, jonka mielestä juuri Pylvanaisen kolmas kokopitkä ”Uuden ajan koitto” on tästä ryppäästä se kaikkein odotetuin levy.
Kansan keskuudessa osuvan Pylvis-kutsumanimen saaneen bändin uusin platta on kokonaisen albumin mittainen, mutta sisältää vain kuusi uutta kappaletta, sillä loput neljä on poimittu 7-biisin cdr-omakustanteelta ”Valkoisen miehen taakka” (2013).
Levyn äkkiväärä avausraita Ei vierasta verta varten paljastaa välittömästi soundipoliittiset muutokset edellisiin levytyksiin verrattuna. Soundit ovat tuhdin kuuloiset, biisi etenee tanakalla metallikitaroinnilla rullaavasti ja laulajan äkäisestä artikuloinnista saa kiitettävän hyvin selvää. Onpa kappaleeseen saatu mukaan uhkaavaa vaaran tuntua, kun hetkittäin soivaan toiseen kitaraan on lisätty black metallista tuttua surisevaa soundimaailmaa.
Tätähän sopisi soittaa jo Radio Rockissa, joka kehuskelee soittavansa mitä haluaa. Tai ehkei sittenkään, sillä jo heti kertosäkeessä lyödään ässät pöytään ja kerrotaan mikä on pelin henki:
Ei enää saastalaumaa, sabotöörien armeijaa,
monikulttuurista utopiaa.
Vuolaana veret virtaa kuljettaen ruumiita,
kansa juhlii uuden ajan koittoa!
Kappaleen lyriikoista löytyy samanlaisia ajatuskulkuja kuin Ilkka Auran ja Hannes Possanderin mainiosta esseestä "Miten etninen puhdistus toteutetaan?", jossa analysoidaan kuinka pakkomonikulttuurisuuden ajaminen saattaa ennen pitkää johtaa kansan itsesuojelun varotoimena etnisiin puhdistuksiin. Esseen julkaisi verkossa ensimmäisenä  Veriyhteys-blogi ja tekstiä on ehtinyt jo kauhistella mm. Stasille ja KGB:lle vakoillut äärivasemmistolainen yliopistotutkija Jouko Jokisalo.
Valheen halvat palkkatyöläiset -esityksessä yhdistyy ensimmäisen cd:n biisien melodisuus, toisen levyn soundit ja Valkoisen miehen taakka -demolta löytyvän kappaleen Syyllisyyden armoilla sanoitusten teema:
Nykyhetken valheen halpoja palkkatyöläisiä aamu-tv:ssä esiintyy,
ylemmyydessään kylpien.
Syvä huoli kaihertaa heidän sisuksissaan,
jospa kukaan ei heidän harhoihin uskokaan.
Täytyy syyllisyys kaataa päälle onnettoman maan,
jonka kansa leipäjonoissa kenkiään kuluttaa.
Pitää vedota tunteeseen,
kyynel poskella valuu hiljalleen.
Miljardikoneisto pyörii kun paskaa kullaksi kiillotetaan.
Dollarit silmissä propagandakuvia julkaistaan.
Hyväuskoiset lahjoittaa omantunnon tuskissaan.
Sielu taivaaseen livahtaa kun kirstussa kilahtaa.
Kolmannen kappaleen Häpäisty maa sanoituksissa viljellään estoitta erilaisia iljettäviä ihmiseritteitä, jotka kuvastavat sitä, kuinka suomalaisvihamieliset mädättäjät ovat tahranneet maamme pyhiä symboleita ja kunniaa. Niin sanotun ”miedomman liikkeen” kansallismieliset saattavat pitää Pylvanaisen karskeja kielikuvia alaluokkaisena öyhötyksenä, mutta rahvaan parissa viihtyvä bändi haluaa kertoa asiat sellaisina kuin maan suola ne omissa nahoissaan tuntee. Rockissa puhutaan paljon kaivatusta aitoudesta, autenttisuudesta, ja juuri sitä Pylvis karuilla suorasukaisilla teksteillään mitä parhaiten ilmentää. Kovat ajat vaativat myös kovia sanoja – ja tekoja! Ankeasta yhteiskunnallisesta tilanteesta huolimatta Häpäisty maa -kappaleessa valetaan tulevaisuuden uskoa lupaamalla, että ”symbolit ylpeyden ja kunnian tullaan uudestaan kirkastamaan!”.
Hardcore-tikkausta tavoitteleva Hys, hys on teksteiltään ironinen kommentti nykyisestä sananvapaudestamme, mutta jotenkin tuollainen nopea kohkaus ei oikein sovi Pylvanaisen pirtaan. Keikalla väliin heitetty nopea rutistus saattaa toimia, mutta tällä levyllä se vain hajoittaa ikävästi ässäbiisien pakkaa.
Lähes täysin päinvastaiseen tempoon siirrytään raskaasti junttaavassa kappaleessa Sarastus, jonka aivan lopun soolokitarasta löytyy parin muun biiisin tapaan lieviä black metal viboja. Kansallisen pelastuksen sanomaa julistavassa esityksessä käytetään ajoittain likaisia kielikuvia kansanvihollisista, mikä on raju kontrasti muutoin hengeltään kansallisromanttiselle kappaleelle, jossa kaikuu runoilija Kaarlo Kramsun kansallisromanttinen symbolismi:
Aura kyntää peltoa, roudan ruoskimaa.
Täytyy siemen pian istuttaa.
Vielä pimeys varjonsa langettaa,
pian aurinko nousee taivaan rannasta.
Ei saasta viljaa korjaa, nyt uusi aamu on.
Rikkaruohot kitketään, jotta kansa voi kukoistaa.
Vaikka levyn ensimmäiset viisi kappaletta näyttää olevan merkki Pylvanaisen vakavoitumisesta, löytyy viimeisestä uudesta biisistä N.O.P. alkupään tuotannosta tuttua hurttia huumoria. Jo ensimmäisistä soinnuista alkaen kuulijalle käy nopeasti selväksi, että N.O.P. muistuttaa erehdyttävästi Sniperin ensimmäisen albumin (2002) täysosumaa “Lynkkarien laulu”, mutta tämä veto on hyvällä tavalla vieläkin törkeämpi ja rienaavampi nykypäivän pyhiä lehmiä kohtaan kuin Tarkkiksen klassikko. Kappaleen kuultuaan on helppo ennustaa, että tästä tulee varsinkin livenä soitettuna välitön hitti ja encore-biisi.
Levyn loput biisit on noukittu ”Valkoisen miehen taakka” -demolta, joka ilmestyessään herätti ainakin minun mielenkiintoni bändiä kohtaan. Yhtyeen varhaisin materiaali ei juurikaan innostanut, mutta ensimmäisellä virallisella cd-r-levyllään Pylvis osoitti mutkattoman rehellisellä ja melodisella 77-punk pastissillaan olevansa kuuntelemisen arvoinen bändi, jolla on potentiaalia kehittyä. Basso edellä etenevistä biiseistä tarttuvinta antia tarjoavat sarkastiset Mabutu (mukana ska-tatsia!) ja Kotimme on linnamme. Niille, jotka eivät ole demoa vielä kuulleet, saavat siitä tällä levyllä hyvän neljän biisin maistiaisen. Uuden materiaalin puutteesta huolimatta levy ei jää kuuntelukokemuksena torsoksi, vaan sisältää rautaisannoksen sekä uutta että vanhaa Pylvanaista.
Arvio: RL

Mainos: Suomi 99-vuotta itsenäisyyspäiväjuhla 10.12.2016

 


keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Etelä-Suomi 14.10.2016: LEICHENZUG (Saksa), VELIMOR (Venäjä), NATTFOG



Lokakuun puolessa välissä oli jälleen aika radikaalimmalle black  metallille. Pääesiintyjäksi oli alusta alkaen bookattu saksalainen LEICHENZUG. Toinen merkittävä esiintyjä oli alunperin Goatmoon, mutta joutuivat perumaan koska liian isolla osalla kokoonpanosta oli este kyseiselle päivälle. Korvaavaa esiintyjää joutui odottamaan tovin, mutta tilalle varmistui lopulta venäläinen NSBM-bändi VELIMOR. Sekä Leichenzug että Velimor ovat Suomen mittakaavassa erittäin marginaalisuosiossa ja täysin epäkaupallisia valintoja keikalle. Illan ainoana kotimaisena esiintyjänä oli tarjolla kotkalainen NATTFOG. Keikalle oli saapunut runsaasti ulkomaalaisia vieraita, etenkin vähemmän yllättäen, Saksasta.
Kellon lähestyessä iltayhdeksää pääsi NATTFOG polkaisemaan illan käyntiin. Kotkalainen yhtye on ollut kasassa jo liki vuosikymmenen. Ensimmäinen täyspitkä levytys “Mustan auringon riitti” julkaistiin 2012 Hammer of Haten kautta. Julkaisun aikoihin sitä yritettiin myydä mm. vertailemalla Goatmooniin, mutta se on enemmän metsään kuin voisi kuvitella. Vertailukohdat löytyy lähimmin Baptismin ja Hornan tapaisista bändeistä. Keskitempoinen materiaali henkii myös vahvasti Bilskirnirin suuntaan. Biisejä tuli runsaasti sekä täyspitkältä että sitä edeltäneeltä Nekrokrist SS-splitiltä. Parhaiten rullasivat Path of the White Wolves ja Mieleni mustissa merissä. Toivottavasti bändi aktivoituu enemmän sekä nauhoitus ja live-rintamalla, koska olisi sääli jos tätä olisi tarjolla harvemmin.
Säätötauon jälkeen oli VELIMORin vuoro aloittaa. Reilut viikko ennen keikkaa bändi ilmoitti että varsinainen rumpali on mokannut viisuminsa eikä pääse paikalle. Tilalle saatiin järjestettyä suomalainen rumpali, joka sai käsittämättömästi opeteltua alle viikossa koko 12 biisin keikkasetin! Keikka alkoi pienellä puheella joka tuli venäjäksi. Onneksi yleisöstä löytyi kielitaitoinen ja puhe saatiin myös käännettyä ymmärrettäväksi muillekin. “Black metal for white people. Sieg heil!” julistuksen jälkeen keikka polkaistiin oikeasti päälle ja se olikin melkoista vyörytystä ihan alusta alkaen. Ei ihme, päämies Alexey on kuitenkin tunnetusti kehonrakentaja joten testosteronin eritys varmasti kohdallaan. Materiaalina kyse on black metallista, missä on kuitenkin vivahteita myös perinteisemmästä luupäisestä metallista mutta myös RAC:sta. Ensimmäisenä tuli viime vuonna julkaisulta Master of Illusions-levyltä biisi Time to Die. Masters of Illusionilta tuli muutenkin runsaasti biisejä, jopa viisi kappaletta. Biisejä tuli kuitenkin sopivasti koko uralta. Myös demolta! Lainabiisejä tuli vain yksi. Honor ja Nokturnal Mortum-miesten projekti Warheadin biisi Blood & Honour, joka oli myös omistettu kyseisille yhtyeille. Keikan kruunasi kuitenkin erinomaisesti viimeisenä soitettu oma biisi Son of Odin, jonka kertosäe julisti “My Führer awaits in Valhalla!”. Ei tähän tarvitse enempää lisätä, bändi sai ansaitusti runsaat voitontervehdykset.
Vielä oli illan finaali hoitamatta. Saksalainen LEICHENZUG ei ole sekään mikään isojen yleisöjen nimi. Saksasta tulee tunnetusti ihan vitusti black metallia ja siinä valtavassa loosissa parhaiten esillä ovat yleensä eniten hypetetyt ja maineikkaimmat. Kotimaassaan bändi ei pysty juurikaan keikkailemaan, joten ei siis ihme että jäsenet totesivat että siistiä päästä soittamaan keikkaa. 
Keikka alkoi tuoreimman 2013 ep:n nimiraidalla Pfaffenschwein, mikä nimensä mukaisesti on hyökkäys kirkon pedofiilipappeja kohti. Bändi soitti energisesti ja todella taidokkaasti. Ja myös paljon paremmin kuin keväällä Italiassa. Kuitenkin yleisestä fiiliksestä välittyi hienoinen tasapaksuus mutta se ei haitannut. Absurdia kuultiin myös kahden biisin verran. Ensiksi Mourning Soul ja encorena myös Triumph of Death. Keikan kohokohta oli kuitenkin nimikkobiisi Leichenzug. Tämän jälkeen oli hyvä siirtyä viihteen puolelle.
Keikka sujui erinomaisesti ilman välikohtauksia, kuten todellisten arjalaisten tapahtumissa kuuluukin. Yleisömäärää toki verotti marginaaliset ja epäkaupalliset valinnat. Seuraavaksi Etelä-Suomessa pitäisi olla tarjolla taas RAC-keikkaa. Vielä ei ole julkistettu mainoksia mutta kannattaa pysyä kuulolla! Seuraavaa black metal-keikkaa on luvassa lauantaina 14.01.2017 kun ranskalainen SACRIFICIA MORTUORUM saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Bändilistassa myös kotimainen legenda HORNA ja STORMHEIT. Jos kiinnostaa, ole yhteydessä osoitteeseen: verikultti@hotmail.com
Linkiksi laitettu näyte Leichenzug levyltä. Suomessa pienelle huomiolle jäänyt bändi kannattaa tsekata!

tiistai 11. lokakuuta 2016

GOATMOON & VAPAUDENRISTI 8.10.2016 Helsinki

Jälleen kerran oli luvassa livekeikkaa Malmin kuumimmassa pizzeriassa.  Ts. “NSBM-yökerhossa”, kuten huumoriveikot tapaa sanoa. Tällä kertaa  järjestänä ei ollut Malmin Sitoutumattomat Sikailijat, vaan Goatmoonin  primus motor BlackGoat itse. Keikassa ei ollut mitään erityistä teemaa  tai poliittista virettä. Kyse oli puhtaasti halusta järjestää omaan  kantabaariin livekeikka. Yleisöä oli saapunut paikalle katsomaan hieman  reilut sata, mikä oli mainiosti tälle illalle, ottaen huomioon että molemmat bändit olivat viimeksi edellisenä päivänä Etelä-Suomessa keikalla!
VAPAUDENRISTI aloitti hieman klo 20 jälkeen soittamaan. Kyseessä oli nyt täyden bändin setti, edellisillan akustiseen vetoon nähden. Ennakkoon oli luvattu setin sisältävän biisejä mitä aiemmin ei ole soitettu, ja takuuvarmoja hittibiisejä jätettiin pois. Keikalla oli tarkoitus myös ajaa sisälle uusi live-rumpali. Uuden rumpalin soitto oli ehkä tulikasteesta johtuen sopivan ujoa ja käppäistä, että se toi sopivaa lisävivahdetta yhteissoittoon. Aikaisemmin soittamattomista biiseistä voisi mainita etenkin uusimman levyn vedon Hiipuva loiste, joka sanoituksilla summaa hyvin nykyistä poliittista ilmapiiriä ja hegemoniaa. Coveritarjontaa ei ollut erityisemmin, mutta Veriyhteys-kokoelmalta tuttu saksalaisen skiniörinäbändi Tonstörungin suomennettu versiointi Suomen SS-sankarit kuului keikan kohokohtiin. Keikan loppupuolella oli lyhyt uusinta edellisiltana jo tulleesta puheesta liittyen Eppu Torniaiseen ja viime vuoden heinäkuun kohukeikasta ja sen johdosta Epulle omistettu Pagan Skull-splitiltä Taistelusta taisteluun joka oli myös edellisiltana tullut jo akustisesti.
Soittokamojen vaihto ja GOATMOON pääsi aloittamaan noin puoli kymmenen aikaan illalla. Johtuen maskivärien unohtumisesta edelliselle keikkapaikalle, keikka vedettiin ilman niitä. Muuten keikkakuteisiin oli sonnustauduttu. Settilista sisälsi hyvinkin perinteisen kattauksen mitä aiemmilla keikoilla viimeaikoina on tarjottu. Harmiksi tulevan Stella Polaris-levyn materiaalia ei kuultu kuin Wolf Night-biisin muodossa. Viides täyspitkä odottaa julkaisuaan jossakin painatusteknisessä limbossa. Ainoa noteerauksen arvoinen muutos setissä on Eclipsed by Ravenwingsin paluu. Tämä oli hyvä perusveto ilman erikoisuuksia.
Soundit olivat molemmilla bändeillä erinomaiset. Tästä voisi monet bändit ottaa hieman oppia että laskeutuisivat alas jostain isojen klubien tekniikkapilvilinnoista ja egoboostauksesta takaisin maan tasalle. Kyse on kuitenkin lopulta hyvinkin perusasioista. Nyt kaksi yksinkertaista PA-kaappia joiden kautta laulut ja mikitetty basari. Kitarat pelkistä vahvistimista. Toimii.
Seuraavaksi underground black metallia on luvassa jo heti seuraavana perjantaina 14.10! Helsingin suunnilla ensimmäistä kertaa Suomessa saksalainen LEICHENZUG sekä venäläinen VELIMOR! Pakollisia keikkoja kelle tahansa itseään bm-koviksena pitävälle. 15.10 Lappeenrannassa yhden päivän festarit jossa mm. Leichenzug, Goatmoon ja monta muuta. Tammikuussa (14.01.2017) black metal-rintamalla luvassa ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva ranskalainen SACRIFICIA MORTUORUM, kera Hornan ja Stormheitin.
Mainokset keikoista löytyvät myös Veriyhteys-blogista. Jos keikat kiinnostavat, ottakaa yhteys mainoksissa oleviin sähköpostiosoitteisiin. 

maanantai 10. lokakuuta 2016

JESSE ”EPPU” TORNIAINEN VAPAAKSI! -tukikonsertti: Liittoneuvosto, Mistreat, Marder, Vapaudenristi, Civic Duty, Goatmoon. 7.9.2016 Helsinki





Suomen Vastarintaliikkeen aktiivi on edelleen vangittuna Asema-aukion tapahtumien vuoksi, vaikka mitään todellista näyttöä juutalaisvastaisen sekakäyttäjä Jimi Karttusen kuolemalla ja Jesse Torniaisen antaman kurinpalautuksen välillä ei ole tuotu esiin. Ruuminavaus lienee tehty jo aikoja sitten, mutta vieläkään siitä ei ole tihkunut mitään tietoja, luultavasti siksi, että se todistaisi Torniaisen syyttömyyden kuolemantuottamukseen. Ilta-Sanomien tietojen mukaan ruumiinavauspöytäkirja julkistetaan vasta oikeudenkäynnissä, joka pidettäneen joulukuussa. Koko tämän ajan Torniaista pidetään tutkintavankeudessa, vaikka todellinen näyttö puuttuu. Kaikkien kansallismielisten kannalta ikävintä tässä on se, että joulukuuhun mennessä yhdistyslakia ehditään tulkita niin, että Vastarintaliikkeen kaltainen järjestö kielletään, vaikka myöhemmin osoittautuisikin, että sen jäsen ei ole osallinen kuolemantuottamukseen. Ja tämän tekee meille ”oikeistolainen” kosher-konservatiivinen hallitus, joka on tässä asiassa täysin punavihreän opposition ohjauksessa.

Korruptoituneen valtamedian hellittämättömästä propagandasta ja poliitikkojen käynnistämistä vainoharhaisista noitavainoista huolimatta radikaalit nationalistit ja lojaalit patriootit eivät ole jättäneet kaveria, vaan Torniaisen tueksi polkaistiin nopeasti Helsinkiin tukikonsertti, jossa esiintyi liuta maamme johtavia RAC ja black metal yhtyeitä.

Paikalle oli saapunut ilahduttavan runsaasti väkeä, vaikka aikainen perjantai-ilta verotti varmuudella potentiaalisten tulijoiden määrää. Yleisö oli hyvä sekoitus uutta verta ja vanhempaa, jo 1980-luvulla vaikuttaneita aatteen veteraaneja. Muutenkin väki koostui hyvin erilaisesta porukasta; oli skinheadeja, rokkareita, psychobillyjä, black metallisteja, punkkareita, futis-casualeja, nuoria pitkähiuksisia naisia trendikkäissä pilottitakeissaan sekä ihan tavallisia perus-penoja ja –pirkkoja. Pitkälti toista sataa henkeä muodosti hyvin monimuotoisen yleisön.

Alkuillan ensimmäisenä esiintyjänä oli Liittoneuvosto. Suomalaisessa kansallismielisessä musiikissa on aina ollut mukana jonkinlaista hurttia huumoria. Mistreat versioimassa Moog Konttisen kappaleita tai kulttimainetta nauttinut Nauravat Natsit projekti. Vaikka monen bändin sisältö saa karskien sanankäänteidensä vuoksi aikaan tahattomia virnistyksiä, Liittoneuvosto on poikkeuksellinen projekti Suomessa. Se ei lähesty aihetta jyrkällä ryppyotsaisuudella, vaan terävällä huumorilla. Esimerkiksi Saksassa ei ole mitenkään erikoista törmätä rempseisiin lauluihin ja levynkansikuvituksiin joissa yhdistyy niin asenne kuin huumori. Moni voi ihmetellä miten pitäisi suhtautua Disneyn animaation näköisiin kansiin ja pelimannimusiikkiin jonka päälle öristään karkeuksia. Se on makukysymys.

Liittoneuvoston lähestymistapa oli ottaa haltuun Leevi & The Leavingsin ynnä muiden lainakappaleita ja kirjoittaa niihin uudet sanat, joissa vilahtelee monia Suomalaisen alakulttuurin hahmoja kuten Väinö Kuisma ja Pekka Siitoin. Muotitietoinen muuntautui kappaleeksi Rotutietoinen jne. On selvää että osalle vanhan skenen eksentrikot on vaikea asia käsitellä. Eikä asiaa helpota susinaamiossa esiintyvä, lavalla akustisen kitaran kanssa ilakoiva esiintyjä. Liittoneuvoston ehdoton vahvuus on sen hauskuus, joka varmasti murtaa skeptisemmänkin poliittisen soturin kovan kuoren terävyydellään. Kyse ei ole vahingoniloisesta ilkkumisesta, vaan muistaa että moni johtaja tai sellaiseksi pyrkinyt taho ei saavuttanut ihmisten kiinnostusta vain kuivan teoreettisen tietonsa tai järkähtämättömän ideologisen elämänasenteen kautta, vaan olemalla eläviä persoonallisuuksia. Hyvinkin hauskoista tarinoista tai lentävistä lauseista ei tarvitse ottaa painolastia nykyiselle poliittiselle liikehdinnälle, päin vastoin. Ilmiöiden hauskuuden huomaaminen on hyvin vapauttava prosessi monenlaisista vastapuolen ilkkumisyrityksistä. Miksi kukaan haluaisi esittää äärimmäistä vakavuutta, jos huumorin keinoin saavutetaan paljon sellaista mihin ei ryppyotsaisuudella pysty? Moni varmasti ymmärsi tämän ja Liittoneuvosto sai lietsottua salin raikuvaan yhteislauluun edesmenneen “valtakunnanjohtajan” kunniaksi. Mies jonka merkitys on hyvin ristiriitainen, mutta modernissa Suomessa liki popkulttuuri-ikonin muotoon noussut hahmo.

Illan odotetuin vieras Mistreat päätti yllättäen soittaa jo toisena, mikä sai bileet toden teolla käyntiin. Tuttuun tapaansa bändi teki soundcheckin huolella, jonka ansiosta soundi oli kirkas ja volyymit kaakossa. Setti alkoi perinteeksi muodostuneella tavalla kun ikiklassikko ”Finland skinheads” alkoi kaikua ämyreistä. Samalla Mistreatin vokalisti-kitaristi Muke muisti alkuviikolla menehtynyttä kotkalaislähtöistä skinheadia ja tatuointitaiteilija Kapaa, joka vaikutti liikkeessä jo 1980-luvulla. Keikan alkupuolella yleisö vielä seisoskeli lavan edessä, mutta kun bändin hittiputki lähti käyntiin kappaleesta ”Hang the Nigger”, pitti alkoi täyttyä vellovasta yleisömerestä. Yleisö lauloi mukana kaikki tutut rallit, mikä kertoo omalla tavallaan sen, miksi yhtye on klassikko ja kansainvälisesti arvostettu RAC-ryhmä. Takuuvarmaa hittipotpuria rikastutti muutamat coverit kuten setin loppupuolella vedetty Blitzin ”Someone’s gonna die”. Lisää vaihtelua toi viimeisinä esitetyt kappaleet ”Smugut” ja ”Tänä yönä”, jotka Muke soitti puoliakustisesti ilman särkijää. Keikka todisti jälleen kerran, että Mistreatin kone on edelleen hyvässä öljyssä eikä näkyvissä ole mitään merkkejä hyytymisestä.

Tunnelma pysyi edelleen korkealla, kun lavalle astui kovassa keikkaputkessa oleva Marder. Bändin livesoundi alkaa tätä nykyä olla melko metallinen, vaikka asenteeltaan yhtye on edelleen hatecore. Lisäväriä kokoonpanoon toi Goatmoonin primus motor BlackGoat, jonka vimmaista rumpalin työskentelyä oli ilo seurata. Avausbiisinä Marder veti Iron Crossin lainan ”Crusified”, jota seurasi ”Anti-you Assault crew”, joka olikin harvoja bändin ensimmäiseltä levyltä soitettuja biisejä. Keikkasetti koostui pääasiassa ennen julkaisemattomista kappaleista, joilla kaikilla ei ole vielä edes nimeä. Uusista nimetyistä kappaleista soitettiin ainakin ”Anticrist”, ”In the moonlight” ja ”Unabomber” (Mudoven cover?). Bändin esiintyminen oli vakuuttavaa ja laulaja Aleksin intensiivinen asenne kohdallaan. Marder jaksoi myös muistuttaa Torniaisen tilanteesta, joka saikin yleisössä raikuvat suosionosoitukset.

Marderin kovan paahtamisen jälkeen oli aika hieman rauhoittua, sillä Vapaudenristi esiintyi tällä kertaa akustisena duona. Vapaudenristin materiaali on teksteiltään niin väkevää tavaraa, että sen esittäminen toimi uskomattoman hyvin myös akustisena. Ian Stuartin & Stiggerin jalanjäljissä oltiin muutoinkin, sillä kaksikko esitti keikan puolivälissä Ian Stuartin ensimmäiseltä soololevyltä tutun Triumph of the Will, suomeksi ”Tahdon voitto”. Kompakti livepaketti oli rakennettu tunnetuimpien kappaleiden varaan ja yleisöä huudatettiinkin reippaasti kappaleilla ”Tuomittu vihaamaan”, ”Maa ja veri”, ”Soihdut” ja ”Muutoksen tuulet”. Virolaisen laulavan vallankumouksen henkeen päästiin esityksessä ”Ei maata ilman kansaa”, jota lauloi yhtään liiottelematta koko yleisö. Rivakasti vedetyn keikan päätti Pagan Skullin kimppa-ep:ltä soitettu ”Taistelusta taisteluun”. Vapaudenristin akustinen versio oli menestys, ja sitä olisi hieno kuulla jatkossa jossain pienessä ja intiimissä pubiympäristössä.

Katujen ääni sai oman vuoronsa kun lavan valtasi perinteistä nationalistista Oi-musiikkia esittävä helsinkiläinen Civic Duty. Bändi ei turhaan hienostullut, sillä nyt oltiin perusasioiden äärellä. Tympeän vihaista aggro-Oi:ta takoneen Civic Dutyn esitys oli hieno tribuutti liikkeen juurille, sillä kappaleet puhuvat omasta puolestaan: ”Way of life”, ”Nationalist Rock'n'Roll resistance”, ”Working class man”, ”Junkie”, ”Skinhead” (Condemned 84 -cover), ”FTW” ja ”Murder squad” (Blue Eyed Devils -cover). Lainabiisien lisäksi Civic Dutylla alkaa olla sen verran omaa materiaalia kasassa, että olisi jo korkea aikaa saada kuulla bändiä myös levyltä. Livenä bändi on jo osoittanut toimivuutensa.

Suomen maineikkaimpiin Black Metal bändeihin lukeutuva Goatmoon on soittanut niin isoimmilla metal festivaaleilla kuin pienemmissä poliittisesti värittyneissä tilaisuuksissa. Bändi on usein kieltänyt olevansa varsinaisesti poliittinen, joka on helppo todeta lukemalla bändin tekstejä. Sen sijaan kukaan ei voi kieltää Black Metallin metapoliittista tasoa, joka Goatmoonin kaltaisissa tapauksissa nousee esiin paremmin kuin rivibändeissä. Kyse on politiikan taustalla olevista aatevirtauksista ja asenteista. Ei ole mitään syytä tehdä Black Metal musiikkia joka ottaisi kantaa vallitsevan poliittisen tilanteen yksityiskohtiin, vaan bändit käsittelee sitä elämänasennetta ja arvopohjaa, josta politiikka lopulta syntyy. Illan teemana ollut Torniaisen tapaus on yksi malliesimerkki. Miehen rikosrekisteriä on käsitelty skandaalinkäryisissä lehtijutuissa. Niissä on järjestelmällisesti jätetty huomioimatta millä perustein teot ovat tapahtuneet. Tai yksiselitteisesti todettu olleen tekosyitä. Tosiasiassa Epun teot tiivistyy usein ”kaveria ei jätetä” mentaliteettiin. Mies ei jäänyt tilanteissa passiiviseksi sivustakatsojaksi, vaan uhan nähtyään oli aktiivisesti ratkaisemassa sitä. Mies näki että tilanne on kehittymässä, joka on muille vaaraksi ja ratkaisi sen. Tällä kertaa tilanne päättyi tavalla, joka sai puoli Suomea pillastumaan. Lopputulos olisi voinut hyvinkin olla vain pieni kuperkeikka kadulla. Tässä vaiheessa on pelkkää spekulointia mikä todellisen kuoleman aiheutti. Silti, niin vasemmalta kuin oikealta on kilpaa jeesusteltu, keräilty poliittisia irtopisteitä, sekä päästy suunnittelemaan uusia poliittisen toiminnan rajoittamiseen, sanan- ja mielipiteenvapauteen puuttuvia toimenpiteitä joilla ajatusrikolliset saataisiin kuriin. Kukaan virallisen doktriinin mukaan oikein ajatteleva hyvä ihminen, ei saa nähdä tilanteessa muita tasoja kuin ”natsimurhan”. Vaikka kyse ei ole missään vaiheessa ollut pelkästään ”potkusta”, vaan se muuntautui poliittiseksi keppihevoseksi jokaiselle innokkaalle ratsastajalle. Jotka todellisista faktoista välittämättä ratsastavat nyt vinhaa vauhtia kohti totalitaarista politiikkaa kohti. Median tekopyhyys lähentelee lopullista murtumispistettä. Kun tuli ilmi että pääkaupungissa eläkeläisen puukottanut kiihkoilija on Palefacen ja kumppaneiden kanssa videolla esiintyvä ulkomaalaistaustainen henkilö, media piti sopivan mittaisen strategisen tauon. Miehen facebook profiili saatiin siivottua pois näkyviltä ja sopivasti mm. YLE oli poistanut Areena palvelustaan materiaalin missä sama mies esiintyy. Olisihan uutisoinnissa hankalaa pedata kuvaa sattumanvaraisesta henkilöstä jos ilmenee että hän on pyörinyt monikulttuurisen propagandan mannekiininä suomen suurimmissa medioissa. Paleface deletoi sosiaalisessa mediassa esiintyneitä kiusallisia kysymyksiä pois. Muutaman päivän viive antoi aikaa valmistautua esittämään lakoninen ”järkytys” ja ”paheksunta”. Siinä missä media on kasvattanut salaliittoteorioita esimerkiksi Immosen ympärillä. Julkaisten yhtä uudestaan ja uudestaan kuvaa tilanteesta missä julkisessa tilaisuudessa on ryhmä ihmisiä. Nyt puukottajan kanssa samassa kuvassa olevat poliitikkoa ja viihdetaitelijaa käsitellään silkkihansikkain, yhteistä poliittista projektia varjellen.

Vasemmiston strategialle on ehdottoman tärkeää leimata Torniaisen tukikeikka sellaiseksi, että kansallismielisen liikehdinnän aktiivit ja keikalla olevat bändit näyttäytyy puhtaasti väkivaltaa lietsovina ja ihannoivina sekopäinä. Keikan todellinen luonne Veriyhteyskollektiivin silmissä tiivistyi illan aikana bändien puheissa tuotuun tosiasiaan: Kaveria ei jätetä. Ei, vaikka se olisi strategisesti huono PR valinta nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä. Ei, vaikka kieltämällä ja paheksumalla saisi kerättyä maltillisten ja sivistyneiden ihmisten hiljaista hyväksyntää. Ei, vaikka olisi miehen teon järkevyydestä olisi toista mieltä. Tai pitäisi lopputulosta ei-toivottuna.

On aivan erilainen ihmisryhmä, joka on valmis puukottamaan muita selkään välittömästi kun oma etu sitä vaatii! Illan bändit osoittivat että yleisen painostuksen ja paheksunnan edessä, on olemassa tiettyjä arvoja joista kansallismielisten ei kuulu tehdä kompromisseja. Ei etenkään tekopyhän, vihamielisen ja tarkoitushakuisen (sosiaalisen)median melskeessä! Jos joku asia on sellainen ettei sen pitäisi vaatia enempää selitystä, on perusperiaate että pulassa olevaa kaveria autetaan.

Goatmoon keikka oli puuttuvista jäsenistä huolimatta tiukkaa tasoa. Yhtye esitti kompaktin setin tutuksi tulleita kappaleita, mutta myös ensi kertaa livenä kuultua materiaalia. Goatmoon ei pitänyt puheita. Ei ottanut kantaa hallituksen politiikkaan tai mitään sellaista. Sen ei tarvitse. Kappaleet kuten Alone, kertoo yksiselitteisesti mistä on kyse. Ydinajatukseltaan Englanninkielinen kappaleen viesti on:

Sisältä tyhjiä ihmisen kuoria ympärilläni

Siksi olen yksin

Synnyin tänne syvän talven keskelle yksinäisyyteen

Olen viimeinen, kuten tämä kaunis luonnon maisema joka avautuu edessäni

kaltaisiani ei enää ole.

Isänmaatani myrkyttää loisten epäpuhtaus.

 

Vaikka kukaan ei olisi valmis seisomaan rinnallani,

Tulen ylpeänä vaikka yksin taistelemaan!

 

Teksti ja kuvat:

Veriyhteys kollektiivi

Hiidenlintu: Alttarilla kuolevan auringon (Misantropia Records, 2026)

Savon sydänmailta ponnistava Hiidenlintu on pitkälti yhtyeen sanoittaja-säveltäjä  J. Pesosen luoma musiikillinen aivoitus.  Aluksi pelkkä...