Pieninä kasettipainoksina julkaistut Korpisodan Kunnian tie (2016) ja Todellisuus jonka kohtasit (2017) on vihdoinkin julkaistu samalle cd-levylle. Tosin levyssä oli ongelmansa, koska ensimmäiseen painokseen tuli mukaan muutama demobiisi julkaistavaksi tarkoitettujen biisien tilalle, joten painos jouduttiin uusimaan. Lopulta kaikki järjestyi ja tuloksena on nyt cd, josta löytyy kumpikin C-kasetti alkuperäisessä muodossaan.
Alkuvuodesta 2018 ilmestynyt Korpisodan kolmas äänite, cd Läpi tulen ja jään, ei ole biisimateriaaliltaan aivan niin hyvää kuin kaksi ensimmäistä äänitettä, jonka vuoksi uusintapainos on tässäkin mielessä tervetullut panostus suomalaisjulkaisijoilta.
Pylvanaisen laulaja-basisti Mikan vetämä sooloprojekti Korpisota on karuimmillaan ensimmäisellä Kunnian tie äänitteellään, kun toisella kasetilla vedetään jo rivakampaa ja soundillisesti tuhdimpaa tavaraa. Yhtä kaikki, molemmat julkaisut sisältävät korutonta kertomaa Suomen nykytilasta ja siitä, mitä kansansa pettäneelle poliittis-kulttuuriselle näennäiseliitille pitäisi tehdä. Tämä käy erityisen selväksi ensimmäisen julkaisun kappaleesta ”Heiluen tuulessa”.
Korpisodan soundille on tunnusomaista kappaletta kuljettava melodinen lead-kitara, joka tuo mieleen vanhan Ultima Thulen (mm. ”Uusi huominen”), mutta sointumaailmaan on sekoittunut mukaan myös aimo annos suomalais-slaavilaista melankoliaa. Ajoittan biisien palettia värittää black metal kitarointi kuten Kunnian tie -kasetilta kuultavassa kappaleessa ”Pahuuden kasvot”. Jos levyltä etsii tarttuvaa hittipotentiaalia, sitä tarjoavat ainakin biisit ”Kun kaikki romahtaa” (ensimmäinen kasetti), ”Yhteys” (toinen) ja ”Todellisuus jonka kohtasit” (toinen).
Viimeisen silauksen Korpisodan kokonaisuuteen antaa lyriikat, jotka Mika esittää lähes lakonisesti kuin vain todetakseen kylmät tosiasiat ja Kansantuomioistuimen antamat tuomiot. Ankeasta ajan kuvasta ja tuomiopäivän julistuksista huolimatta Korpisodalta löytyy myös optimistinen puoli, jota kuullaan esityksissä ”Uusi huominen”, ”Vapauteen”, ”Kunnian tie, ”Yhteys” ja ”Uusi sukupolvi”.
Vaikka levyyllä kuullaan pari toivorikasta laulua, kokonaisuutta on vaikea pitää voittoisan nationalismin iloisena julistuksena, vaan taustalla väijyy arkkityyppinen hammasta pureva suomalaismies, joka tekee sen mitä miehen on tehtävä. Varsinkin kovissa paikoissa. Asenteessa on jotain samaa kuin Marko Tapion kirjallisessa mestariteoksessa Arktinen hysteria, joka on eräänlainen isänmaallis-oikeistolainen vastine punaiselle Täällä Pohjantähden alla -trilogialle. Aivan kuten Marko Tapio jo tiesi, kun suomalainen mies suuttuu, silloin on leikki kaukana – tästä ”arktisesta hysteriasta” kertoo pelkistetysti kappale ”Heiluen tuulessa”:
Routaiseen maahan ura piirretään miekalla
saappaat tien pintaan polkevat tahtia
”Ei tuholaiset syö enää viattoman kiposta
ei valheen vahvat kourat enää purista
lyhtypylvään alla ne roikkuvat heiluen tuulessa”
Käärmeenpää murskataan kengän korolla
voitonmerkit koristavat tien vierustoja
Arvio: RL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti