Marder: Belligerent Spirit (PC Records. 2019)

Pääkaupunkiseudulla vaikuttava Marder lienee tällä hetkellä Mistreatin jälkeen maamme tunnetuin RAC-bändi maailmalla. Syy suosioon on yksinkertainen, sillä yhtye on lajissaan poikkeuksellisen tiukka ja teknisesti taitava panssarijyrä. Ahkeran keikkailun ansiosta Marder on saavuttanut myös kovan livebändin aseman. Sana tiukkaa metallista hatecorea mättävästä suomalaisryhmästä onkin viime vuosina levinnyt puskaradion kautta lähes jokaisen rotutietoisen musiikin ystävän korviin. Suurempikin suosio olisi mahdollista, mutta levytetyn materiaalin niukkuus on ollut tähän mennessä suurin tulppa ketsuppipullon aukenemiselle.

Vaikka ärhäkkäästä debyyttialbumista Blood leads the way on ehtinyt vierähtää jo viitisen vuotta, yleisö ei ole unohtanut bändiä. Pitkään odotettu kakkoslevy Belligerent Spirit täyttää heittämällä ne lupaukset, joista bändi on antanut näyttöä jo livenä. Uusin levy onkin musiikillisesti aimo harppaus ankarampaan ilmaisuun sinänsä kovasta ensimmäisestä abumista. Liekö Goatmoonin primus motor, rumpali Jaakko, sitten vaikuttanut  viisimiehisen ryhmän tämänhetkiseen metalliseen tatsiin, mene ja tiedä. 

Kun Marder rinnastui aiemmin nshc:n perinteikkäisiin nimiin kuten Suomessa pariin kertaan vierailleeseen saksalaisbändi Path of Resistanceen, paaluttaa sinivalkoinen rynnäkköpanssarivaunu uusimmallaan sellaiset rajapyykit, joihin harva saman alan bändi tällä hetkellä yltää. 

Levy ottaa jo avausraidalla ”Unabomber” kuulijaltaan luulot pois. Ensimmäiset riffivyörytykset lupaavat Dischargen Hear nothing see nothing say nothing -kauden kitaravallituuttausta, mutta pian sarjatulta ampuva rumpupatteri antaa biisille aivan omanlaista draivia, joka puuttuu yksioikoisesta hardcoresta. Lyriikoiltakaan kappale ei ole RAC:n bulkkitavaraa, vaan kunniaa tehdään syväekologi Ted Kaczynskin alias Unabomberin suoralle toiminnalle. 

Unabomberin manifestin vasemmistoa arvostelevan osuuden vuoksi kirjasesta on tullut lähes kirosana apurahakapinallisten keskuudessa, mutta se ei ole myöskään saavuttanut suurta suosiota radikaalioikeiston piirissä kuin vasta aivan viime vuosina. Tunnetuista RAC-bändeistä tiettävästi vain amerikkalainen Mudoven on tehnyt ennen Marderia tribuutin tästä punaisen yliopiston painajaisesta.

Heti perään seuraavat ”Grey masses”, ”Antichrist”, ”In the moonlight” ja ”AFA” ovat suoraa rumputulta kohti vihollista niin musiikillisesti kuin sanoituksellisesti. Bändin vokalisti Leksi ei säästele palkeitaan kun kappaleissa läpivalaistaan välinpitämättömien kuluttajamassojen ja järjestelmän huorina toimivien antifanttien elämäntapaa. Kaikkia vokalistin raaka äänenkäyttö ei varmastikaan miellytä, sillä se muistuttaa siltä kuin sanat huudettaisiin täynnä lasimurskaa olevien äänijänteiden läpi. Mielestäni repivää moottorisahaa muistuttava väkivahva elämöinti sopii taas mitä parhaiten Marderin kaltaiseen karskiin nshc-luukutukseen. Studioon mennessä Marderilla tuskin kävi ensimmäisenä mielessä Radion Rockin radioystävälliset ja poliittisesti kosher-sertifioidut soittolistat.

Hardcorelle ominaisen monotonisuuden vuoksi kaikki biiisit eivät erotu joukosta, mutta pakasta nousee muutama todellinen pataässä, joiden soisi kaikuvan kybällä auton kajareista vaikkapa vilkkaana kesäaikana Helsingin monikulttuurisessa ytimessä. Viime keikkojen vetonaulaksi kohonnut ”Torilla tavataan” on vallankumousklassikko jo syntyessään. Keskitempolla raskaasti rullaava sodanjulistus kuvaa kansan syvistä riveistä nousevaa Miekan päivää jolloin kansanviholliset maksavat rikoksistaan ei enempää eikä vähempää kuin hengellään. 

Kansannousun teemaan keskittyy myös raivokas hc-rykäisy ”Mellakka”, jonka uhmaa ilmentävissä hitaissa väliosissa mennään tanakan hevin puolelle. Ei ole mikään yllätys, että levyllä juuri suomenkieliset esitykset toimivat parhaiten, sillä sanojen välitön ymmärtäminen antaa niille rutosti enemmän iskuvoimaa kuin vieraalla kielellä laulutet kapinavärssyt. Toivoa vain sopii, että Marder tekisi lisää suomenkilelisiä biisejä, sillä ne istuvat saumattomasti bändin tyyliin ja poliittiseen agitaatioon.

Belligerent Spirit kestää hyvin kuuntelua, koska jokaisella soittokerralla korvaan tarttuu pieniä mukavia kitarajuttuja (mm. ”Grey masses” ja ”The Hunt”) ja yllättäviä rummutuksia (mm. ”Unabomber”), mikä taas pitää yllä kuulijan mielenkiintoa haastavien sanoitusten ohella.  Jo nyt voidaan puhua yhdestä vuoden 2019 kovimmasta RAC-levystä. 

Biisilistan mukaan cd:n virallisesti päättävä (lopuksi kuultava ekstra ”Die Hippie Die” on napattu yhtyeen ensimmäiseltä demolta) ”New Order” on menevästi kulkeva hengennostatus, jossa kolmessa minuutissa tiivistetään yhtyeen ideologinen päämäärä. Harmi vain, että osa sanoista jää arvailun varaan, koska jostain syystä Saksan suurin RAC-julkaisija PC Records ei ole painattanut niitä kansilehtiin. Kyse saattaa olla ihan käytännön sanelemasta jutusta, sillä Saksan tiukat sensuurilait kieltävät totuuden sanomisen missään muodossa.

Arvio: RL

Vapaudenristi / Valkoiset Paholaiset (Sakaramiina Records, 2019)

Heti vuoden alussa Sakaramiina lyö ässäkortin pöytään julkaisemalla tuplasalamahyökkäyksen, josta vastaavat Vapaudenristi ja Valkoiset Paholaiset. Piirrosgrafiikaltaan omaperäisen tyylikkään digipackin sisältö tarjoaa ajankohtaisen musiikillis-poliittisen katsauksen siitä, missä maamme RAC-liikkeessä tällä hetkellä mennään.

Levyn ensimmäisellä puoliskolla esiintyvä Vapaudenristi on tällä kertaa tavallista suoraviivaisempi sanomassaan ja ainoastaan viiimeinen viides biisi ”Faustisen mielen jano” palauttaa mieliin kakkosalbumin syvät historiafilosofiset pohdinnat. 

Ensimmäinen kappale ”Takaisinmaksu” alkaa introlla, joka muistuttaa erehdyttävästi AC/DC:n klassikkoa ”Hells Bells”. Valinta on osuva, sillä biisin lyriikoissa todellakin kaikuvat Helvetin kellot maamme puliveivaajille ja kansanvihollisille puoluekannasta riippumatta. Simppelissa rokkivedossa ei turhaan kursailla maanpetturien kohtalon suhteen, vaan rikossyytteiden osoittamisen jälkeen taustakööri julistaa jo ansaitun pikatuomion.

Vapaudenristi tunnetaan bändinä, jonka melkein jokaisessa julkaisussa on ainakin yksi ulkomainen cover-biisi, yleensä saksalaiselta tai brittiläiseltä bändiltä. Tällä kertaa yhtye versioi vähemmän tunnettua eteläeurooppalaista RAC-klassikkoa ”Rivolta” (1986), jonka levytti ensimmäisenä italialainen Plastic Surgery. Tunnetuin versio lienee vajaa kymmenen vuotta myöhemmin ilmestyneen espanjalaisen Division 250:n tulkinta ”Revuelta”, joka tuli myös bändin kakkosalbumin nimeksi. Vapaudenristin näkemys ”Kapinoimaan” on korutonta härmäläistä äärioikeistorokkia, mutta leadkitaran tarttuva melodia on myös tässä versiossa vahvasti esillä. Vaikka lyriikat heijastelevat EU-Suomen poliittista tilannetta, huokuu niissä samalla yleiseurooppalaisen uusfasismin vallankumouksellinen uhma.

”Veriroiskeet” on VR:n muita biisejä selvästi metallisempi paalutus harvemmin kuuluilla tuplabasareilla. Nopean tykityksen tyyli ja tematiikka tuovat mieleen yhtyeen vanhat menopalat ”Ostettu ongelma” ja ”Pelin henki”, joten keikoilla tästä voi tulla vielä nopea pitin täyttäjä.

Erään yhteisöpalvelun videolla julkaistu ”Lisää vihaa” kuulostaa levyllä leimallisesti eniten  ”löysältä äärioikeistorockilta”, mikä tekee kappaleesta melkoisella varmuudella poliittisia vihollisia suuresti ärsyttävän esityksen. Pilkallisena pidetyn epiteetin voi nähdä jopa kunnianosoituksena, sillä kappale edustaa suorasukaisuudessaan tervetullutta toksista maskuliinisuutta, jota ilman ei olisi rakennettu sivilisaatiota, jonka ”ilmaisista” hedelmistä voivat nauttia nyt myös järjestelmän vahtikoirina toimivat apurahakapinalliset. Kappaleen yksinkertaisen nerokas viesti on, että sitä saa mitä tilaa.

Vapaudenristin osuuden päättää suruisan särkevällä ja raskaalla kitaralla jauhettu ”Faustisen mielen jano”. Soundimaailmallaan ja hitaahkolta poljennollaan esitys tuo mieleen bändin kakkosalbumin synkeän apokalyptiset tunnelmat. Kappaleessa toistuvasti viitattu faustisuus on tuttu termi Oswald Spenglerin sivilisaatiokriittisestä teoksesta Länsimaiden perikato. Siinä kirjoittaja selittää faustisuuden ilmentävän eurooppalaista henkeä, jota edustaa tutkimusmatkailija, tutkija ja valloittaja, jotka kurkottavat tähtiin ja jopa äärettömyyteen asti. Tässä hengessä keskeistä on eurooppalaisten edelläkävijöiden ainutlaatuinen vetovoima kohti tuntematonta eikä niinkään sen sivutuotteena syntynyt maailmanvalloitus, jota eräät rotutietoiset runosielut kutsuvat titaanien marssiksi.

Sanoitusten alkupuolella paistaa läpi Spenglerin usko idän arjalaisesta perinteestä (mm. Vishnu Purana) lähtöisin olevaan sykliseen historiakäsitykseen, jossa universumi on jatkuvaa syntymää ja tuhoa. Kulttuuriin ja sen myöhempään sivilisaatiovaiheeseen sovellettuna Spengler käytti maanläheisempää biologista vertausta, jossa kulttuuri kerran syntyy, kukoistaa ja lopulta väistämättä kuolee kuin mikä tahansa elävä organismi. Spenglerin determinismin kuitenkin ylitti hänen suuri ihailijansa, Francis Parker Yockey, jonka teoksen Imperium (1948) katsotaan olevan jatkoa Länsimaiden perikadolle ja jopa vastalääke sen kulttuuripessimismille. Laulun jälkipuoli onkin silkkaa yockeylaista kulttuurioptimismia, jota vielä vahvistaa nietzscheläinen tahdon filosofia. Kappaleen keskivaiheella lauletaan korskean häpeämättömästi:

Missä faustisen mielen jano? Häviöön alistumaton! Mitä turhaan kyselet jos selkäranka kannattelee…edes itsekunnioitusta? Meitä ei aja hetki tää, ei ihmisjäte nääntyvä…vaan tahto suuruuteen! Tulevaisuuden rakentajat / kauas tähtiin kurkottajat / kansakunnan elinajan odotetun lopun kumoajat / rappion sijaan ylös nostettava puhdas veri pohjoisesta / korkein taso elämän taistelun pyhästä hengestä

Levyn toisesta puoliskosta vastaa helsinkiläinen hatecore-pumppu Valkoiset Paholaiset, jonka materiaalia on tähän mennessä kuultu vain YouTubessa julkaistulta demolta ja Crew38 Sampler cd-kokoelmalta. Bändi ei tule silti aivan puskista, sillä laulusta vastaa Marderista tuttu Leksi muiden jäsenten pysytellessä taustalla. 

Kuulija ei voi valittaa bändin vokalistivalinnasta, koska hardcore-pohjaiseksi musiikiksi Leksin laulusta saa hämmästyttävän hyvin selvää; artikulaatio on puhdasta eikä sanoja tarvitse digipackin sisäaukeamalta pahemmin kaivella. Sanoista selvän saaminen ei ole yhdentekevää, koska kyseessä on suomenkielinen bändi, jonka sanallinen vyörytys on julistavuudestaan huolimatta virkistävää kuultavaa pavilik morozoveja vilisevässä ilmiantaja-sensorien maassa.

Yhtyeen manifesti alkaa tiukasti potkivalla tylytyksellä ”Tuomitut”, jossa käsitellään harvemmin RAC-levyiltä kuultua kritiikkiä liikkeessä notkuvista harrastelijoista ja larppaajista. Toinen veto ”Korruptio kukoistaa” on hyökkäys isänmaatonta globaalikapitalismia vastaan. Biisissä tehdään selväksi, että tervehenkiseen lokalismiin perustuva nationalismi on jo lähtökohtaisesti luonnonsuojelun puolella puolustaessaan kansallisten luonnonvarojemme koskemattomuutta. Siksi sanoituksissa ei katsota sen enempää hyvällä pilkkahintaan metsiämme ostavia suuryrityksiä kuin kotimaisia poliitikkojakaan, jotka antavat globalisteille maaoikeuksia tuhoisalle kaivostoiminnalle.

Itseironisesta nimestä ei ole vaikea arvata, että bändiltä onnistuu myös humoristinen vinoilu kaikenkarvaisia järjestelmän lelllimiä degeneraatteja kohtaan. Kappaleessa ”Pervoparaati” tuodaan niin värikkäästi esiin valtamedian hellimät erityisryhmät ja tabut,  että niiden kuuleminen saisi piintyneimmänkin setaveteraanin puremaan raivosta pöydänjalkaa. 

Kappaleen ensimmäisessä säkeistössä lauletaan säälipillun toivossa puuhastelevista feminiinisistä soijapoijista, jotka ovat yksi näkyvimmistä testosteronin puutteesta kärsivistä freak show -ryhmistä. Vapaudenristin arvion kohdalla mainittu ”toksinen maskuliinisuus” on erityisen suosittu retorinen automaatti näiden mekkoeinarien suusta. Tälle järjettömälle biologian kieltävälle höpinälle Valkoiset Paholaiset antaa patriarkaalisesti avokasta isän kädestä ja osoittaa sosiaalisille muotifriikeille, mikä on todellista solumyrkkyä kansakunnan jatkuvuudelle. 

Tässä kohtaa on tarkennukseksi lisättävä, että alkujaan toksinen maskuliinisuus oli punaisen yliopiston kilarisaston keksimä sanamaaginen höpötermi, joka nousi  sittemmin ”tiedostavien” toimittajien ansiosta julkisuuteen yleiseksi puheenparreksi. Terminä se kuuluu samaan  epätieteellisen psykopatologisoivaan sarjaan kuin muutkin frankfurtilaiset ”kriittiset” horinat fobioista ja cis-sukupuolisuudesta (sic!). Kaikki ne ovat tuttuja ilmaisuja kulttuurimarxilaisesta siansaksasta, jota kehitellään pellekouluiksi muuttuneissa yliopistoissa. Biisin viimeisessä säkeistössä ei säästellä:

Stereotyyppinen rekkalesbo normaaliutta vihaa / vastaanottaa syrjintää kaikilta yhteiskunnan luokilta / ainakin omassa hormonihäiriöisessä päässään / eikä videoblogeissaan aio yhtäkään slurraajaa säästää / Toissukupuoliset sekasikiöt – ei niistä ota mitään selvää / on varmaan joku fobia vaikkei niitä pelkää / sitä aina välillä hämmentyy mielisairauden määrästä / pitäisikö itkeä vai nauraa, joskus on vaikea tehdä päätöstä

Paukkujen tuhlaaminen järjestelmän syöttiläinä olevaan marginaaliseen viholliseen voi tuntua turhanaikaiselta, aikana, jolloin todelliset kansanviholliset saavat esteettä tuhota Äiti Eurooppaa. Silti on hyvä, että joku jaksaa näpäyttää näitäkin hyväkkäitä ja ampua alas ikipuberteettiseen moralismiin vajonneiden anarkomarkojen ihmisluonnon kieltävät lapselliset utopiat. Levyn päättävä metallinen punk-rymistely ”Selkärangattomat” tiivistää osuvasti näiden (((pörssikeinottelija))) George Sorosin lemmikkien toiminnan ja asenteen:

Ideaalit on kovilla tietyllä porukalla / Ristiriidat arkipäivää, mutta siellä ei järki määrää / kapinoidaan, purraan kättä ruokkivaa / edustetaan vastarintaa järjeselmän ehdoilla / mellakoidaan, sabotoidaan vastustetaan sitä voimaa / joka voisi saada aidon muutoksen aikaan / totaalinen tasa-arvo ideologian pohjana / ei kauas kanna, ei ihmisen luonto periksi anna

Täynnä poliittista julistusta sisältävä yhteisalbumi on RAC:n kontekstissa melko harvinainen ilmestys, varsinkin Suomessa. Yleensä RAC:ta ei leimaa vasemmistolaisille ominainen tiedostavuus, jossa yhteiskunnallisia ongelmia vyörytetään luettelonomaisesti kuulijoiden korville. Ajat ovat kuitenkin nykyään sellaiset, että piikikäs yhteiskuntakritiikki ei ole enää vasemmiston yksityisomaisuutta, varsinkin, kun monet fataalit ongelmat ovat hegemoniseen asemaan päässeiden vasemmistoliberaalien aiheuttamia. 

Arvio: RL

Mistreat: Heartless Bastards (2018)

MISTREAT: Heartless Bastards (PC Records, 2018)

MISTREAT: Heartless Bastards (Midgård, 2018)

MISTREAT: Heartless Bastards 12” vinyl (Mistreat Productions, 2018)

Maamme nahkapääveteraanien viimeisintä kokopitkää on odotettu kuin mustan auringon nousua kunnes vihdoin vuonna 2018 ilmestyi uusi albumi peräti kolmena eri painoksena.  Kolmentoista vuoden odotus ei ole mennyt hukkaan, sillä Heartless Bastards tarjoaa kaikkea sitä herkkua mitä bändiltä on totuttu kuulemaan ja vähän ylikin. 

Pahamaineisen Hollywood-ohjaaja Quentin Tarantinon juutalaista kostofantasiaa Inglourious Basterds nimellään parodioiva Heartless Bastards on suoraselkäinen manifesti aatteellisesta uskollisuudesta ja vastakulttuurijuurien kunnioittamisesta. 

Puhtaasti musiikillisesti arvoituna levy ei ole kuitenkaan menneiden vuosikymmenten pastissi, vaan Mistreat on päivittänyt soundinsa 2010-luvun radioystävälliseen suuntaan. Kuulija huomaa välittömästi, että aikaisempiin levyihin verrattuna tätä äänitettä on hierottu studiossa pitkään, sen verran puhtaalta ja viimeistellyltä albumi kuulostaa.

Voi olla, että joidenkin vanhojen fanien mielestä Mistreatin kirkas soundimaailma on jopa liian siisti, koska siitä puuttuu alkuaikojen rupisuus ja punk-kohkaus. Nostalgikoilla on toki oikeus mielipiteeseensä, mutta suurin osa bändin kuulijakunnasta on kautta rantain pitänyt levyä täysosumana yksinkertaisesti siksi, että sen biisit ovat tarttuvuudessaan samaa luokkaa  kuin yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia. Se, että bändi on hionut kappaleensa studiossa kuin miljoonia myyneet melodiset jenkkipunk-bändit, ei ole ollenkaan huono juttu, vaan kertoo siitä, että bändi ottaa musiikkinsa tosissaan. 

Vaikka Mistreat on laulanut vuosikausia tietyistä vakioteemoista, ne ovat tälläkin levyllä nousseet ikävä kyllä aina vain ajankohtaisemmiksi kuten Midgårdin cd-painoksesta ja LP:ltä löytyvä ”Not Welcome”. Biisi tuo karulla tavalla mieleen hiljattain Oulussa paljastuneen rotumuukalaisten raiskauspedofiililiigan, joka on saalistanut netin avulla vaaleita alaikäisiä tyttöjä. Kappaleen keskimmäisessä säkeistöstä lauletaan ennakkotietoisesti siitä, josta maamme suuri yleisö sai kuulla vasta viime vuoden lopulla:

Cause, raping and stealing is not our style

Get the fuck out! You rapist shitpile

Having sex with kids is not our style

Get the fuck out, disgusting paedophile

Cleveland steamer is not our style

Get the fuck out, you stinking coprophile

Mistreat on siinä mielessä poikkeuksellinen RAC-bändi, että vakavia teemoja käsitellessään sillä on usein mukana pilkettä silmäkulmassa kuten kommunismin romahdusta enteilleessä kappaleessa ”1987”. Bändi ei olekaan mikään aatteen totinen torvensoittaja, vaan se tuo kappaleisiin mukaan elämänmakuisen kertojan näkökulman. 

Juuri tämä tavallisen kadun miehen näkökulma jos mikä tekee lauluista uskottavia eikä pelkkää ideologisten iskulauseiden onttoa hokemista. Kouvolan omilla pojilla onkin aina ollut terveellä tavalla jalat maassa poliittisten kysymysten suhteen. Tästä asenteesta välittyvä katurealismi on suoraa skinhead-perinteen jatkamista The 4 Skinsin ja The Last Resortin hengessä. Teksteissä löytyy testattua katujen viisautta (”Skinheads will never die”) kuin myös salaviisasta ajatonta filosofiaa kappaleessa ”Bloodshed”, jossa vannotaan  puhdistavan väkivallan voimaan näinä Eurostoliiton viimeisinä päivinä.

Jos Mistreat laulaisi suomeksi ja tekstit olisivat poliittisesti korrekteja, yhtye olisi saavuttanut helposti samanlaisen kansansuosion kuin musiikillisesti hiemen samaan genreä soittavat Klamydia ja Pää Kii!. Mutta koska yhtye on periaatteissaan yhtä ryhdikäs kuin Skrewdriver aikoinaan, bändin musiikista on päässyt tietoiseksi enimmäkseen vain kansallisesti radikaali kansanosa. Sikäli harmi, sillä tämänkin levyn biiseissä on käsittämättömän kovaa draivia ja moni esitys vyöryy eteen päin kuin hurjistunut ratsuväkivapataljoona sellaisissa vedoissa kuin ”Born without a spine”, ”Heartless Bastards”, ”Side by side”, ”Not welcome”, ”Bloodshed” jne. 

Levyllä melodioissa löytyy, mikä saisi monet valtavirtabändit kalpenemaan kateudesta. Biisit ovat kuin räätälöity hyviä Mistreat-bileitä varten. Uusi albumi tarjoaakin ison nipun kappaleita, jotka tullaan liittämään bändin pitkään hittiparaatiin. Tämähän sopii, sillä Misteratin musiikista pursuava elämän jano ja positiiviisuus ei ole aivan pikku juttu maassa, joiden asukkaille pessimismi ja melankolisuus on toinen luonto.

Mistreatin uusin on australialaisen Fortressin paluulevyn Brothers of the Storm ohella heittämällä yksi viime vuoden parhaita RAC-levyjä maailmalla. Kahdella cd-versiolla on muutama eri biisi, mutta jos haluaa kuulla kaikki kappaleet yhdeltä levyltä suosittelen hankkimaan Mistreatin oman levy-yhtiön LP-version.

Arvio: RL

VAPAUDEN SOINNUT 4-5.1.2019

Perjantai-illan ollessa vasta käynnistymässä, Stormheit aloitti iloisella ja varmalla otteella. Selvästi skinhead ja RAC painotteinen yleisö reagoi parhaiten tuttuihin turvallisiin cover-valintoihin, kuten Fortressin Commie Scum. Yleisö sai kuulla myös Misfits, Coil, Vapaudenristi ja Der Sturmer kappaleita. Stormheit ei taipunut aivan RAC trubaduureille tyypilliseen jukebox formaattiin, vaan esitti myös omia kappaleitaan jotka monille ulkomaalaisille olivat varmasti ennestään tuntemattomia. Pitkät rauhalliset vedot sopivat parhaiten neo-folk henkisiin iltamiin, joten oli selvästi hyvä valinta keskittyä lyhyen ytimekkäisiin kappaleisiin sekä ottaa mukaan muutamia varmoja nakkeja.

Sekä Flatlander ja FLAK solo keikat olivat huomattavasti tyypillisempiä RAC trubaduurien vetoja. Toisin kuin akustisella kitaralla tunnelmoinut Stormheit, bändit vetivät säröttömällä sähkökitaralla. Pitkälti genren ehdottomista hiteistä koostuvat setit olivat mukavaa kuultavaa sillä esiintyjät osasivat sekä soittaa että laulaa hienosti. Covereita vetävät trubaduurit ovat parhaimmillaan kerhojen illanistujaisissa. Isommat puitteet omaavalla keikalla jäivät he selvästi niiden jalkoihin joiden setissä pääpaino, tai kohokohdat oli omassa materiaalissa.

Tätä alleviivasi Mistreatin Muken ja Josen keikka. Vaikka skinhead musiikin perinteistä ammennettiin sopiva määrä lainakappaleita, setin vahvuus oli soittajien itsensä näköiset ja oloiset, omat klassikot. Mistreat ei yritä soittaa tiukasti ja ammattimaisesti. Heillä pääasia on hyvä meininki. Uuden levyn kappaleet toimivat erinomaisesti akustisina versioina. Tuttuun tapaan setti venyi venymistään ja lavalla olevat musikantit todella nautiskelivat hauskanpidosta kuten myös yleisö.

Vaikka perjantaina nähtiin yleisöä ulkomaita myöten, suurin osa yleisöstä oli saapunut vasta lauantain rock keikalle.

Fatherland (kuvassa ylhäällä) oli siirtynyt päivän ensimmäiseksi. Yhtye veti toistaiseksi kevyesti parhaan keikkansa. Soitto eteni vinhaa vauhtia, pysyen hyvin kasassa. Ensimmäistä kertaa laulu ei ollut epämääräistä mölinää, vaan kireämpi rääkyvämpi Black Metalliin parhaiten sopiva tyyli hallitsi. Yleisö heräsi aina parhaiden kappaleiden aikana. Perinteisemmän skinheadmusiikin ystävät innostuivat kun Fatherland veti settinsä loppupuolella raivokkaan Landser kappaleen. Fatherlandissä oli tällä kertaa paljon enemmän energiaa ja soitosta välittyi innostus.

Civic Duty jatkoi uuden basistin kanssa rajua RAC takomista. Setti on pitkälti juuri se mitä keikoilla on totuttu kuulemaan. Basisti tipahti hetkeksi kyydistä parissa kappaleessa, mutta se ei menoa haitannut.

Myös Marder oli tavallista villimmällä tuulella. Pari edeltävää keikkaa ovat olleet hyviä, mutta ei niin hyviä kuin bändi parhaimmillaan. Esimerkiksi Ukonvasaman järjestämässä Horst Wessel tapahtumassa tai Ukkometson keikoilla Marder keikat erottuu edukseen. Yhtye pääsee selvästi paremmin kiinni ytimeensä muutaman virvoikkeen jälkeen. Lavalla tapahtuva kujeilu ja yhtyeen yhteishengen näkyminen tuo siihen energiaa jota ei välity vakavalla naamalla ollessa. Se ei poista Marderin tiukkaa ideologista sisältöä. Sekä vanhoilta oi-levyiltä että esimerkiksi keski-eurooppalaisilta RAC levyiltä tuttuja huumorikappaleita ei Suomessa ole usein nähty. Vapaudenristin joillain keikoilla esittämä Dingon ”apinatarha” hämmästytti muutamia, mutta Marder veti maton jalkojen alta soittamalla keikkansa loppuun Raptorin ”oi beibi”.

Pagan Skull oli viimeinen kotimainen esiintyjä. Yhtye on ollut niin tiukassa soittokunnossa, että keikasta osasi odottaa hyvää. Nécropolen lämppärikeikan kotikenttäedun tunnelma tai itsenäisyyspäivän voitokas henki nostavat ne tätä keikkaa paremmiksi, mutta nyt oltiin vähintään Apocalyptic Rites festivaalin tasolla. Setti muodostui pitkälti mainituilla keikoilla muodostuneesta rungosta. Vierailevia laulajia kävi useita. Vapaudenristin laulaja karjui Kali Yugan Lapset, Marderin laulaja Der Sturmer coverin ja puoli vuosikymmentä sitten ilmestyneen Taistele Vastaan -kappaleen kertosäkeeseen yhtyi mukaan Marderin kitaristi Janne.

Vapauden Soinnut festivaalin erikoisuus oli bändivalinnat. Saksalainen Mortuary ei tunnu olevan tuttu kenellekään. Bändi yhdistää nshc saundia todella alavireiseen deathcore & gore-grind tyyliseen materiaaliin. OPOS records apunaan, se voi löytää keski-euroopasta kuuntelijakuntaa. Saksassa kaikki musiikkityylit on jollain tapaa valjastettu valkoiseen identiteettipolitiikkaan. Suomessa kansallismielinen yleisö ei vaikuta olevan kovin kiinnostunut materiaalista jossa ei ole suoria linkkejä rotutietoisen musiikin historiaan. Mortuary sai ulkomaista väkeä pittiin hyppimään, mutta oli selvästi outo tapaus festivaalilla. Mortuaryyn voi tutustua esimerkiksi täällä:

Illan ehdottomia kohokohtia oli viron Revalers. Yhteen RAC’N’ROLL vetoaa perinteiseen skinhead yleisöön. Soittotaidon ja lavaenergian ollessa huippuluokkaa, Revalers todisti taas olevansa valkoisen rock musiikin huomionarvoisimpia liveyhtyeitä näinä päivinä. Uusi levy ilmestyy helmikuussa ja sitä tulee varmasti saamaan myös kotimaisilta jakelijoilta.

Viron Minu Kamp nauttii suurempaa arvostusta Suomessa kuin monessa muussa maassa. Yhtye on täällä jo kolmatta kertaa. Se on myös julkaissut split albumin Pagan Skullin kanssa. Kotimaassaankaan yhtye ei ole aina näyttänyt vetoavan kaikkein kovapäisimpiin rotutietoisen musiikin ystäviin. Ennen youtubesta poistoa hurjiin katselulukemiin yltäneet kappaleet todistivat bändin löytäneen oman paikkansa ja yleisönsä letkeällä kansallismielisellä rock musiikilla. Perinteisemmästä kansallismielisyydestä ja sotahistoriasta ammentava Minu Kamp soitti todella hyvin ja sai kappaleillaan maanmiehensä nousemaan spontaanisti lavalle yhteislaulukööreihin. Todella hyvä keikka.

Pääesiintyjäksi pestattu FLAK julkaisi ensimmäisen promonsa 10 vuotta sitten. 2010, 2015, 2017 ja 2018 ilmestyneet saksankieliset levyt ovat ilmestyneet Saksalaisilla levy-yhtiöillä eikä Veriyhteyteen asti ole kuulunut suurta kohinaa Suomalaiselta yleisöltä. Joidenkin kotimaisten jakelijoiden listoilta Flak levyjä voi löytää. 2018 vuoden Thronfolger on selvästi kehittynein levy. Puhtailla lauluilla oleva levy yhdistää melodista metallia ja modernia raskasta rock musiikkia nshc vaikutteisiin. Levyn aloittava kappale Kaiserthron kuultiin molempina päivinä. Tällä keikalla mielestäni jopa kaksi kertaa. Lähes 8 minuuttia kestävä kappale antaa kattavan kuvan mistä yhtyeen musiikissa on kyse. FLAK nautti soittamisesta ja kiitteli yleisöä. Johtohahmo kertoi ettei olisi uskonut kymmenen vuotta sitten päätyvänsä Suomeen keikalle. Moderni Saksalainen tyyli ei ole Suomessa saanut kovin isoa jalansijaa. Tulevaisuus näyttää tuleeko Suomessa koskaan nousemaan samalla tavoin kuin Saksassa. Se voi edellyttää uuden sukupolven nousua. Moni vanha rotutietoisen musiikin ystävä kuuntelee Saksasta edelleen vain tyylejä mistä maan bändit vuosikymmenet sitten tunnettiin.

https://www.youtube.com/watch?v=Vc_JwauiLaI

Keikka päättyi aikataulujen mukaisesti eikä mitään järjestyshäiriöitä näkynyt. Poliisit kävivät paikalla viiden auton voimin, mutta poistuivat kun mitään tarvetta toimenpiteille ei löytynyt. Osa oli alustavasti epäluuloinen tapahtumaa kohtaan. Olisiko nuorelle järjestäjäporukalle mahdollista saada näin massiivinen tapahtuma kunnialla hoidettua. Joillekin lippujen hintataso tuntui liian korkealta. Jos kuittailua realismin puutteesta ja liian ison palan haukkaamisesta on mahdollista heittää ilmaan, ennakkoluulotonta yrittämistä ei voi kyseenalaistaa. Kaikki bändit soittivat ja aikataulut pitivät. Monet ulkomaisetkin olivat löytäneet paikalle. Venäläisiä tuntui olevan harvinaisen suuri edustus paikalla.

Lue Minu Kamp haastattelu:

MINU KAMP haastattelu

Lue Revalers haastattelu:

REVALERS haastattelu

REVALERS haastattelu

Hei, ja tervetuloa Veriyhteys sivulle. Miten Revalersilla on mennyt Virossa viime aikoina? Olemme kuulleet että uusi albumi on tekeillä. Onko tämä totta ja milloin se olisi valmistumassa?

Hei kaikki toverit! Ensinnäkin haluaisimme pahoitella kaikille faneille pitkää viivettä. Tehtävänämme on saada aikaan hyvää laatua, ei suurta määrää albumeita. Nyt voimme vihdoin todeta toisen albumimme olevan VIHDOIN valmis.

Sen nimi on ”Guard Your Nation” ja sen julkaisee PC Records helmikuussa 2019. Se on nauhoitettu, miksattu ja masteroitu RoundSound studiossa Keijo Koppelin toimesta.

Uusi albumi on kehittyneempi kuin debyyttimme, mutta siinä on yhä RAC’n’Rollin tavarajunan raskaus! Toivottavasti kaikki kolmetoista kappaletta uudelta levyltä tulevat räjäyttämään mielenne!

Ensimmäisen levynne ilmestymisestä on kulunut jo seitsemän vuotta. Minkälaisia muistoja teillä ”First Blood” levystä. Pidättekö siitä edelleen?

Kiitos Mr. Vodka, minulla ei ole monia muistoja itse nauhoitusprosessista, mutta on olemassa sanonta: humalassa olet todellisin versio itsestäsi. Tuolla levyllä näytimme yhtyeen ilman mitään kaunistavia suodattimia.

”Kaikki nuo tunnit ja reilusti vodkaa loi hienon saundin”. Nyt seitsemän vuoden jälkeen luulen olleen mahdollista että joimme ehkä hieman liikaa… Ja ehkä masterointi meni överiksi, joten Mr. Vodka ei toiminut!

Siitä huolimatta, albumin materiaalia arvostetaan ympäri maailmaa ja sitä pidetään tiukkana kokonaisuutena.

Mikä on mielipiteenne Ukrainan kriisistä ja ylipäätään Ukrainan tilanteesta?

Viron kaltaiselle pienelle maalle, Ukrainan tilanne näyttää mitä meille voi käydä jos emme seiso selkä suorana ja vahdi maamme etua (((globalisteja))) vastaan.

Uskon että valkoisten nationalistien kuuluu tukea mitä tahansa ryhmää, joka suojelee, vaalii ja edistää heidän valkoista Eurooppalaista kulttuuria, perinnettä ja verilinjaa, sekä avustaa välttämään veljessotia. He jotka ovat puolustamassa Ukrainaa (tiedätte ketä te olette), pysykää rohkeina ja seisokaa ylpeinä!

Joka Viron itsenäisyyspäivänä olet mukana järjestämässä keikkaa. Olette järjestäneet legendaarisia yhtyeitä Tallinnaan kuten Lunikoff, Blue Eyed Devils, Mistreat. Mistä saitte idean tähän ja millaista palautetta olette saaneet? Mitä on odotettavissa tulevaisuudessa?

Tämä on Viron itsenäisyyspäivä, joten on meidän velvollisuutemme juhlistaa sitä niin isossa mittakaavassa kuin pystymme. Saada samanmieliset ihmiset kerääntymään yhteen, jolloin voimme kunnolla kunnioittaa esi-isiemme uhrauksia. He tekivät uhraukset meidän ja tulevien lasten tulevaisuuden puolesta.

Vuosittaiset konsertit ovat helmikuussa ja ne ovat hyvin tunnettuja ympäri Euroopan. Länsi-Euroopassa on lähes mahdotonta järjestää tämän kaltaisia julkisia keikkoja. Palaute on ollut lähes poikkeuksetta positiivista ja uskomme että konsertit tulevat jatkumaan tuleville sukupolville.

Vuonna 2019 tänne tulee taas eräs legendaarinen bändi soittamaan (nimi julkistetaan pian!) ja toivomme että näemme Helmikuussa paljon tovereita teiltä päin Tallinnassa.

Mitkä ovat suosikki kirjojasi ja mitä suosittelisit Suomalaisille lukijoille?

Pidän erityisesti toista maailmansotaa käsittelevistä kirjoista, mutta viimeaikoina olen pakkomielteisesti tehnyt tutkimusmatkaa meidän vastapuolen mielenmaisemaan. Kirjat kuten Rules for Radicals, joka valottaa pelejä mitä pelataan ei-juutalaisten pään menoksi. Marx jätti meille kirjan The German Ideology, joka auttaa näkemään nykyisen maailman tilannetta ja miten pystymme huomaamaan omat heikkoutemme. Kirjat kuten The Culture of Critique ja Revolt Against The Modern World taas osoittavat miten olemme oikealla puolella historiallisessa kehityksessä ja meidän ei pidä hävetä tippaakaan. (kirjoista löytyy Suomenkielistä esittelyä https://sarastuslehti.com/2014/06/06/sivilisaatikritiikki-ajan-hengen-pyorteissa/  toim. huom.)

Kansallismielisten tulisi omata koulutuksen tuoma pohja heidän maailmankatsomukselleen, jotta olemme järkkymättömiä ja varmoja. Silloin meitä ei pysty murtamaan.

Millaista on olla nationalisti Virossa? Onko siellä paljon järjestöjä ja häiriköikö poliisi ja poliitikot ihmisiä kuten Suomessa?

Vielä lähimenneisyydessä oli helpompaa olla avoimesti kansallismielinen, sillä nykyään vallanpitäjät näyttävät olevan yhä kiinnostuneempia hiljentämään kasvavan kansallismielisyyden. Tämä johtuu hyökyaallon lailla edenneestä kehitysmaiden kansanvaelluksesta.

Vielä vuosikymmen sitten aktivisteja häiriköitiin, lähinnä yksilötasolla. Samaan aikaan media näytti nationalisti vainoharhaisina huligaaneina. Nykyään näyttää että voimasuhteet ovat muuttuneet ja monet loogisesti ajattelevat valtavirran kansalaiset ovat huomanneet että me olemme julistaneet totuutta alusta asti. Se todistaa että totuus tulee aina voittamaan ja (((he))) eivät voi hiljentää meitä kaikkia.

Mutta kuten tiedätte, Uusi Uljas Maailma tyylinen helvetti on läsnä kaikissa meidän maissa. Eri maat, samaa paskaa.

Nyt on ollut monen vuoden tauko siitä kun viimeksi soititte Suomessa. Mitä voimme odottaa 2019 keikalta? Onko jotain muistoja aiemmilta Suomen vierailuilta? Onko mielipiteitä Suomalaisesta RAC skenestä tai ylipäätään Suomesta?

Totta kai olemme tulossa takaisin. Kun kutsu kuuluu, tulemme aina soittamaan Suomalaisille veljillemme meren tuolle puolen. Itseasiassa, palasimme juuri Tampereen keikalta jonka soitimme Lauantaina!

Yleisesti ottaen, olemme tyytyväisiä että kuluneen 13 vuoden aikana meillä on ollut monta keikkaa Suomessa ja niistä on niin paljon muistoja että voisin kirjoittaa vaikka kirjan.

Yksi oudoimmista muistoistamme on paikasta nimeltä Orivesi. Jos en muista väärin, kyseessä oli Mistreat 20-vuotta juhlakeikka. Majoituimme B&H Oriveden klubille. Siisti paikka, mahtava keikka ja läjäpäin muistoja siltä pitkältä viikonlopulta.. Sori jätkät kun joimme kaikki teidän viinat, hahah. Joka tapauksessa, kun saavuimme Orivedelle, jätkät sanoivat että jos aiomme olla klubilla, ensimmäisenä minun on todistettava olevani kova jätkä ja murskattava kattotiiliä päälläni. Olin hieman ”wtf”, mikä teitä oikein vaivaa, mutta tajusin vitsin. Koska ihmisiä oli kerääntynyt ympärille odottaen sitä tapahtuvaksi, joten tottakai tein sen! Ei ongelmia.

Suomalainen RAC skene on selvästi kokeneempi kuin Viron skene. Teillä on monia mahtavia bändejä, joita olemme katsoneet esimerkillisinä. Heillä on suuri vaikutus Viron skeneen. Te näytitte meille tietä ja kiitos siitä!

Haastattelu alkaa olla lopussa, jotain terveisiä lopuksi?

-Puolusta kansakuntaasi, vastusta systeemiä ja täyttäkää Suomi valkoisilla lapsilla! Nähdään pian lähistöllä!

Carl, Revalers.

6.12.2018 RAPORTTI

Viime vuosilta tuttuun tapaan, itsenäisyyspäivän lähestyessä media sekä vasemmistolaiset järjestöt lisäsivät painetta. Heidän näkökulmastaan luulisi että todellisuus sellaisenaan olisi riittävä kauhistelun aihe. Silti ei vältytty oudoilta silmiinpistävän kömpelöä propagandaa sisältäviltä artikkeleilta.

Kohti vapautta mielenosoitus nousi niin isoksi mediatapahtumaksi, että antifasistien juhliminen oman torjuntavoittonsa puolesta kuulostaa huvittavalta. Vajaaälyiset ja tyhmää teeskentelevät ihmettelivät mitä maailman tunnetuin ihmisvihan symboli teki kulkueen kärjessä. Kansallissosialisteille ja kansallismielisille laajemminkin on selvää että symboli ei edusta ihmisvihaa. Punainen tausta on symboli kansan yhteisöllisyydelle ja verenperinnölle. Valkoinen on symboli kansallisaatteelle. Hakaristi kertoo elämänkulusta ja päämäärästä, taistelusta kohti arjalaista ideaalia ja voitokasta luovuutta. On selvää että kohti vapautta marssi kulki kohti vapautta kulttuurimarxilaisesta kurimuksesta, kohti vapautta finanssikapitalismin kahleista, kohti vapautta monikansallisten yritysten lypsykarjana olemisesta, kohti vapautta ylikansallisen eliitin sanelupolitiikasta, kohti vapautta, jossa suvereeni kansakunta tekee oman kansansa, ympäristönsä, kulttuurinsa ja ympäröivän luonnon kannalta oikeamielisiä päätöksiä ja toimenpiteitä. Välittämättä siitä että empatiaansa tukehtuvat itsetuhoiset aisankannattelijat kirkuvat hysteerisinä kun jokainen aavikoiden pedofiili ei saa toteuttaa tahtoaan vapaasti.

Moni kuvitteli ettei marssi halki Kallion ole mahdollinen. Tiet olisivat tukossa. Paskaa sataisi ikkunoista ja parvekkeilta. Näin ei käynyt. Paikalla oli kiljuvia ämmiä ja karkeita katutaistelijoita teeskenteleviä antifasisteja joiden bravuuri oli toistaa loputtomasti natsit vittuun tai ei natseja helsinkiin, ei natseja mihinkään huutoa. Sekä kansallismieliset että kansallissosialistit olivat kadulla, Helsingissä. Nyt ja jatkossa. Mikään näsäviisastelu ei muuta sitä tosiasiaa. Jopa varisverkostoa lähellä olevat tahot ilmaisivat foorumeilla pettymyksensä vastamielenosoituksen laimeuteen. Omilla julkisilla sivuilla juhlittiin oman kulkueen onnistumista, jonka merkitys kansallismielisille on yhdentekevä. Sen sijaan heidän pakkomielteenä olevat kansallismieliset tapahtumat sujuivat erinomaisesti. Ainoa kansallismielisten kokema pieni takaisku oli parin lipun takavarikointi, jonka suoritti poliittinen poliisi. Sen tuoma julkisuus on antifasistien omassa kuplassa kiistatta heidän voittonsa, mutta kuplan ulkopuolella tilanne on toinen.

”Hienosti porukkaa taas paikalla, mutta vähän kylmäksi silti jätti tää itsari. Ei mitään näkyvää äksöniä tai nähtävästi yrityksiä huutelua kummempaan. Hyvältä vaikutti meno kalliossa ja ilman natseja demossa, ja ei olis vielä muutama vuosi sitten todellakaan onnistunut samassa kaupungissa samaan aikaan kahden natsien vastasen tapahtuman organisointi, joten siitäkin plussaa kirjoihin. Turha kyllä syyttää poliisia siitä, että natsimarssia tai 612 ei pysäytetä jos ainoa taktiikka on koittaa huutaa ne pois kaduilta.”

Jopa protestiin osaa ottaneet antifasistit kuvailivat vastustuksen keskittyneen muutaman korttelin matkalle, jonka jälkeen kulkueet sai mennä rauhassa.

”Suomalaiseen tapaan homma meni silleen aika siististi että natsit ja muut marssivat samaan tahtiin silleen että siinä ei ollut kuin pari metriä väliä eikä enimmäkseen mitään poliisimuuria välissä. Nasset rääkyivät omaa asiaansa, takaisin tuli keskisormia ja kehotuksia suksia takaisin Lohjalle. Vähän piti koukkia että pääsi Alppikdun ja Wallininkadun kulmaan vielä ennen natseja jakamaan mielipiteitään. Tässä vaiheessa vastamielenosoittajien joukko oli jo aika harva. Osa jatkoi natsien seuraamista hesarin yli vielä, itse lähdin kaljalle ja kotiin”

612 soihtukulkue oli tavallista rauhallisempi. Matkan varrella näkyi yksittäisiä 1-10 hengen huutelijoita tai kyltinkantajia. Heidän nolot kirkaisut eivät estäneet eivätkä haitanneet kulkuetta. On selvä että 612 kulkue on jo nyt normalisoinut itsensä osaksi itsenäisyyspäivää eikä antifasisteilla ole mitään muuta keinoa kuin teeskennellä voittoa ja elättää toivoa että kansallismielisten sisällä saisi provosoitua eripuraa. Autistisella innolla kirjanpitoa harjoittavat antifasistit yrittävät laskea ihmismääristä mikä oli menestys ja mikä ei. Kansallismieliset pystyivät järjestämään useita tapahtumia vaikka mediasta tuli lokaa joka päivä, sosiaalisessa mediassa tilejä jäädytetään ja poistetaan ja ihmisiä sekä järjestöjä viedään oikeudenkäynteihin. Ryhmäpaineen vuoksi ei ole edullista näyttää naamaansa tilanteissa jotka voi tarkoittaa potkuja töistä tai kariutuneita ihmissuhteita. Siitä huolimatta tuhannet ihmiset saapuvat paikalle! Tämä on suunnaton voimannäyttö suhteessa vasemmistohegemonian pullamössön toteuttaessa vain sitä mitä heille on valmiiksi käsikirjoitettu.

Sarastus järjesti omat jatkot Bar Rock Bearissa. Viime vuonna tien varressa päivysti useita poliisiautoja. Tällä kertaa resurssit oli luultavasti varattu Marco De Witin porukan kiusaamiseen. Etukäteen keikkaa pidettiin yhtenä esimerkkinä miten kansallismieliset tahot paljastuu kansallissosialistien kanssa kaveeraajiksi. Vastustajien huutaessa tarpeeksi kauan natsia, tällä ei ole mitään merkitystä. Hyväksyttäisiinkö keikka jos siellä soittaisi persumaista suomipunkkia soittava Unborn SF tai utuista romanttista folkkia soittava Pyhä Kuolema? Ei tietenkään.

Olisiko tapahtuma parempi jos siellä veisattaisiin virsiä vanhan isänmaallisuuden tavoin? Ei olisi. Suomi on täynnä isänmaallisia tapahtumia ja Sarastus on näyttänyt hyvää pelisilmää tavoitellessa ihmisiä alakulttuurin suunnalta jossa on taatusti tuhansittain otollisia lukijoita verkkolehden sisällölle.

Järjestäjät voivat yhtä hyvin ottaa paikalle hurjimman skinhead rockia soittavan yhtyeen. Keikan yllätysesiintyjästä oli muutama vaihtoehto heitetty ilmaan, mutta lopulta varmistui helsinkiläinen Civic Duty. Yhtye soitti karkeaa ja suoraviivaista britti RAC ja usa hardcore yhdistelmää. Skinhead yleisölle varmasti mieluinen, mutta paikalla olleet kauluspaita- ja lierihattumiehet suhtautuivat maltillisemmin.

Pagan Skull alkoi nostaa yleisössä tunnelmaa. Lavan edessä alkoi nousta nyrkkiä ilmaan ja tiukan setin rock painotteinen materiaali näytti uppoavan. Yhtyeen yhteensoitto ja vire on ollut tiukempi kuin koskaan ennen ja Pagan Skull uusi materiaali toimi erinomaisesti.

Monilla keikoilla Vapaudenristi on päätynyt pääesiintyjän paikalle. Niin myös tänään. Yleisö oli selvästi jo lämmennyt ja etenkin yhtyeen tunnetuimmat kappaleet sai Rock Bearin täydeltä yleisöä huutamaan mukana. Kuten Pagan Skull keikalla, mukana oli julkaisemattomia uusia kappaleita sekä varmoja tunnettuja hittejä. Pagan Skull coveroi Irwiniä. Vapaudenristin lainakappaleina kuultiin Shitter Limited sekä itsenäisyyspäivään sopiva Mistreat käännös.

Äänentoisto ja miksaajan kyky pitää äänen tasapaino oli poikkeuksellisen hyvä. Pääasiana ei ollut mahdollisimman kova äänenpaine, vaan varmistaa kuuluvuus ja etenkin laulun sanoissa. Arki-illan keikka on monelle haastava. Vastamielenosoittajien huutelu töihin menosta oli monelle tosiasia. Heille ei ollut mahdollista jäädä kaljoittelemaan ja musiikkia kuuntelemaan. Siitä huolimatta Rock Bear oli täynnä ihmisiä. Kirjojen ja levyjen myyjillä kävi kauppa ja tunnelma oli erinomainen.

Jää nähtäväksi mitä tapahtuu itsenäisyyspäivänä 2019. Veriyhteys kehottaa kansallismielisiä olemaan huomioimatta järjestöjen eripuraa ruokkivaa vasemmiston propagandaa. Mikään yksittäinen järjestö tai henkilö ei tule olemaan vastuussa siitä millainen Suomesta tulee. Minkään yksittäisen järjestön ohjelma ei tule sellaisenaan määrittämään tulevaisuutta. Hiusten halkominen siitä minkä järjestön kanssa voi tehdä yhteistyötä tai ottaa osaa, pelaa pelkästään äärivasemmiston peliä. Heille kaikki demareita kauempana vasemmalta on äärimmäisen vastenmielistä. Kansallismielisyydessä opportunistinen politikointi on vastenmielistä. Olemme täällä Suomalaisen isänmaan – kansan, rodun ja kulttuurin asialla. Siitä ei pitäisi olla epäselvää. Erilaiset painotukset ja tulkinnat asettuvat paikalleen historian liikkeessä. Jos ei ole valmis liikkeeseen joka ei noudata tiukkoja kaavoja, ei selvästi ole kykenevä historian tekemiseen.

Teksti: Veriyhteys kollektiivi

22.11.2018 Jyväskylä: Nécropole (Ranska), Vapaudenristi, Pagan Skull

(Edit 6.3.2021: livevideot poistuneet toistaiseksi netistä)

Ranskalainen Black Metal yhtye Nécropole saapui toista kertaa minikiertueelle Suomeen. Vähän keikkoja soittanut yhtye levyttää Suomalaiselle Northern Heritage levy-yhtiölle ja on alusta alkaen saanut Suomessa huomiota ja arvostusta.

Edellisellä kerralla oli sekä julkiset keikat sekä yksi pienemmän profiilin keikka jota ei mainostettu kaikelle kansalle avoimeksi. Sama traditio jatkui tällä kertaa. Viime kerralla kotimaisten Black Metal bändien lisäksi Nécropole soitti genret sekoittavalla festivaalilla jossa oli nähtävissä harsh noisesta rituaalimusiikkiin. Tällä kertaa genre cross-overia Jyväskylään torstai iltaan buukatulla keikalla jossa soitti Vapaudenristi ja Pagan Skull.

Näinä päivinä moni baari valittaa, ettei arki-illoille riitä väkeä. Puskaradion kautta tiedotuksen hoitava vaihtoehtoinen keikkapaikka ei ole etulyöntiasemassa suhteessa kaupunkien julkisiin keikkatiloihin. Siitä huolimatta Pagan Skullin aloittaessa ihmisiä oli ilmestynyt kiitettävä määrä paikalle. Yllätykseksi, autoja oli ajanut paikalle pääkaupunkiseutua myöten! Moni lähiökuppila olisi tyytyväinen jos saisi arkena edes tusinan ihmistä istumaan iltaa, unelmoimatta että kauempaa tultaisiin paikalle. Johtuen pääesiintyjästä, yleisö koostui tavallista enemmän metallin kuuntelijoista. Moni pääsi ensimmäistä kertaa näkemään Pagan Skull keikan. Yhtyeen tiukentunut soitanta ja kappaleiden laaja skaala yllättää yksittäisten vanhojen kappaleiden youtube kuuntelijat. Nykymuotoinen Pagan Skull on petrannut kaikilla osa-alueilla. Yhteen ehdoton valtti on tinkimätön omaperäisyys. Toisin kuin tyypillistä NSBM sahausta tai yksinkertaista RAC hapuilua soittavat projektit, Pagan Skull onnistuu kappale toisensa jälkeen laajentamaan ja uudistamaan linjaansa. Jäykän tyylipuhtauden sijaan yhtye rönsyilee moneen suuntaan, tavalla jota ei kuulla sääntöjä seuraavilta ja helpon menestyksen reseptejä etsiviltä yhtyeiltä. Pagan Skull jatkaa taatusti mielipiteitä jakavana yhtyeenä, mutta uusien keikkojen myötä yhä useammat ovat vakuuttuneet erinomaisuudesta.

Osa Vapaudenristin kokoonpanosta saapui suoraan autosta lavalle. Työpäivän jälkeinen Suomen halki ajaminen ei tahtia hidastanut. Reilu puolituntinen kokosi sekä vanhaa tuttua materiaalia että 2019 alkupuolella ilmestyvän Valkoiset Paholaiset split levyn kappaleita. Yhtyeen soitto on tiukentunut, mutta mukaan mahtui pientä tunarointia joka muistuttaa vuosia sitten mediassa ansaitusta ”löysä äärioikeistorock” arvonimestä

Osalle on ollut ihmetys miksi Nécropolen kaltainen melodinen Black Metal yhtye päätyy soittamaan tällaiselle keikalle? Kannanotot tai sanoitusten sisältö eivät ole poliittisia. Kysymys kuuluukin, tarvitseeko riippumattomissa keikkatiloissa soittavien jakaa jokin tarkka poliittinen agenda? Nécropolen kappaleissa esitetty maailmankuva ylittää modernin maailman politiikan. Se katsoo tämän hetken kansallisvaltioiden sijaan Euroopan alkulähteille.

I was captive of the void, lost, Surrounded in black haze
But the darkness weighs no more
When one knows to walk towards the dawn
I raise the standard, rising from the rubble
I awake the cursed heroes
Final battle for the penultimate truth
I will tear down the veil
(…)
Thus sing I the return of Astraea
Of justice and Nemesis
Of the ancient saturnine reign
By a new race of Men came from Heavens
Lesson was taken from Prometheus
To guide the steps of Boreas’kin
Hybris overcome by the Heroic deed
Relics of the Golden Age, by Alcaeus restored.

Yhtyeen musiikissa läsnä oleva voitokkuus ja vahvuus on läsnä sanoituksissa. Voima, kunnia, oikeudenmukaisuus ja muut hyveet ovat läsnä vahvemmin kuin Black Metal musiikille tyypillinen dekadentti karkeus. Koska Nécropole sai vastaansa kauhistuneet antifasistit ja räikeän punaiset kommunistit, se kertoo selvästi: Totuutta ja oikeudenmukaisuutta vastustaa ne kierot ja ala-arvoiset olennot jotka tietävät saavansa jonain päivänä ansioidensa vuoksi oikeudenmukaisen kohtalon.

Yhtye soitti pitkän, ehkä 50 minuuttia ylittävän setin varmalla otteella. Demojen parhaat palat yhdistettynä albumin monimutkaisempiin ja moniulotteisempiin kappaleisiin. Metallisempien riffien yhdistely eeppisiin ja juhlallisiin melodioihin tuo lopputuloksena keikan jota mielummin seuraa katsoen kuin pitissä pyörien.

Black Metal genrenä sisältään mainitun dekadentin lisäksi vahvan eurooppalaisen sielun vivahteen. Tekstien tulkinta valon ja varjon suhteista on kuin tutkia Eurooppalaisen sielun olemusta. Nécropole ei koe itseään ”NSBM” yhtyeenä, eikä niin koeta Black Metallin parissa. Termi on niin popularisoitu, että sen pystyy löytämään jo Suomalaisesta äärioikeistosta tehdyistä yliopistotutkimuksista. Siihen on helppo tarttua, jos joku ulkopuolinen yrittää hankaloittaa yhtyeiden toimintaa.

Antifasistien painostuksen edessä Varjobaari perui Nécropolen esiintymisen vai hetkeä ennen perjantain keikkaa. Miksi vastustajat heräävät vasta viime hetkellä. Miksi keikkaa ei vastusteta jo hyvissä ajoin? Kyseessä on tietoinen strategia. Ei huoli Varjobaarin muuttumisesta fasisteja hyysääväksi kuppilaksi. Tavoite on heittää kapuloita rattaisiin niin myöhään, ettei vaihtoehtoisia paikkoja tai mahdollisuuksia jää. Kyse on tavasta tuottaa mahdollisimman paljon vahinkoa järjestäjille, yhtyeille sekä keikkapaikalle. Haitta sivullisille ei tunnetusti antifasisteja kiinnosta. Varjobaarin tai Bar Rock Bearin keikat olisivat olleet perinteisiä metal keikkoja, paitsi musiikillisesti kiinnostavan erilaisia. Mukana olleet kotimaiset yhtyeet eivät edustaneet millään mittapuulla raadollista tai äärimmäistä metal-musiikkia.

Antifasistit ovat ehtineet juhlia onnistuneensa perumaan keikan. Kuten aina, todellisuus on ettei keikkaa peruttu. Huolimatta vain reilun vuorokauden aikataulusta, se siirrettiin onnistuneesti uuteen paikkaan ja soitettiin innostuneen yleisön edessä. Keikka hervantalaisessa lähiöbaarissa ei ole menestyksen kulminaatio. Lähes mikä tahansa keikkapaikka on parempi valinta Black Metal yhtyeelle. Tunnettuihin baareihin päädytään usein vain helppouden vuoksi. Pienellä vaivalla voi järjestää onnistuneen keikan missä tahansa. Keikan lämmittelijöiksi oli otettu Stormheit ja Vapaudenristi. Kaikki vetivät tällä keikalla parhaat settinsä. Miljöö järjestelyineen oli toimivin. Jos antifasistit juhlivat aiheuttaneensa tyhjän perjantain lähiöbaariin ja pelästyttäneensä pari metal yhtyettä valitsemaan jatkossa tarkemmin kenen kanssa soittavat, nämä saavutukset saa aikaan vain myötähäpeää. Kaikki vahinkoa kärsineet kohteet olivat sivullisia, joiden sympatiat kieroilun jälkeen ei varmasti sada antifasistien laariin. Itse syytettynä olevat tahot pääsivät juhlimaan hyvin menneitä keikkoja ja muistettavaa viikonloppua.

Teksti ja videot: Veriyhteys-kollektiivi