torstai 18. maaliskuuta 2021
maanantai 15. maaliskuuta 2021
Pagan Skull: Joutomaa (Europa Erwache Productions, 2021)
Musiikkinäyte kappaleeseen "Siirtymä".
Toistakymmentä vuotta sitten toimintansa Jyväskylän suunnalla aloittanut RAC:n crossover-bändi Pagan Skull on julkaissut melko harvakseen kokopitkiä albumeja. Yhtyeen tuore julkaisu Joutomaa on virallisen katalookin mukaan vasta bändin kolmas virallinen pitkäsoitto.
Verkkainen julkaisutahti on näkynyt levyjen erilaisuutena siinä määrin, että viimeisintä cd:tä kuunnellessa on vaikea uskoa bändin olevan se sama, joka julkaisi vuonna 2012 debyyttilevynsä In the Hands of the Fatherland. Kehitystä on tapahtunut valtavasti ja uutukaista onkin helppo pitää yhtyeen tähänastisen uran parhaana levytyksenä.
Edelliseen raa’an pessimistiseen White Genocide (2016) levyyn verrattuna Pagan Skull on luonut nahkansa uudelleen aina kotimaan kielivalintaa myöten. Musiikillisesti Joutomaa on kakkoslevyyn nähden suorastaan ilahduttava kepeää tavaraa. Poissa on raskaan painostava soundimaailma, vaikka sanoituksissa ei edelleenkään liikuta optimistisessa valtavirrassa.
Suurin muutos on tapahtunut lauluosuuksissa. Tämä on tietenkin makukysymys, mutta omiin korviini puhdas laulu mörinän sijaan sopii paremmin metalliseen RAC-soitantaan. Ja mikä parasta, sanoista saa nyt paremmin selvää, semminkin kun ne vielä lauletaan suomeksi.
Vanhan Suomi-punkin aikaan punertavat toimittajat peräänkuuluttivat onko bändillä sitä niin sanottua sanomaa. 2020-luvun Suomessa Pagan Skullilla riittää sanottavaa, mutta yhtyeen ”tiedostavuus” ei ole näsäviisastelevaa vasemmistolaista luettelointia yhteiskunnan ongelmista. Pikemminkin yhtyeen ”sanoma” on surua läntisen sivilisaation nykytilasta, josta antaa sarkastisen esimerkin kappale ”Elävien kuolleiden karnevaali”. Silti bändi ei vajoa tappiomielialaan, vaan on tänä viheliäisenä rauta-aikana valmis tekemään velvollisuutensa tulevaisuuden aatteen puolesta.
Levyn ensimmäisessä esityksessä ”Rappion profeetat” uhrauksin luotavaa parempaa maailmaa ei tehdä latteassa materialismissa päivästä päivään laahustaville kuluttajazombeille vaan Uudelle eurooppalaiselle ihmiselle:
(…) Siis tyydy tilaasi, tuota työlläsi
Viisaudet menneet mielestäsi pyyhi
Annoit isiesi kirkkaan liekin sammua
Ei mitään sinusta jää kun päätät päiväsi
Me kannamme ylpeinä mainetta mustattua
Emme pelkää käsiämme liata
On tullut aika Eurooppa vapauttaa
Aseet ikuiseen viholliseen kohdistaa
Luonnon väistämätöntä eriarvoisuutta kunnioittava maailmankatsomus on levyn lähes jokaista kappaletta läpäisevä teema. Ei ole sattumaa, että albumi on omistettu jokin aika sitten poismenneelle syväekologi Pentti Linkolalle. Toive luonnon ja ihmisen tulevasta tasapainosta ilmaistaan konkreettisimmin öristen lauletussa metallirutistuksessa ”Joutomaa” (mukana PS:n tavaramerkiksi tullut huilu!). Siinä joutomaalla totuutta etsivä minäkertoja julistaa lopuksi:
Tervehdin aurinkoa, voittoa
Joutomaalta on kansani nouseva
Taakseni jää rumuus ja rappio
Jatkuu elämä yhä vahvempana
Linkolan ohella sen paremman Suomen hengen jättiläisiä muistetaan kuoleman väistämättömyyttä käsittelevässä kappaleessa ”Siirtymä”. Puhtaaseen runomuotoon riimitetyssä laulussa kunnioitetaan Suomen kultakauden taidemaalari Hugo Simbergin elämäntyötä ja taidetta.
Voittoisa aate saa yhtyeen käsittelyssä välillä ylleen myös popmaisen kuosin. Erityismaininnan tästä ansaitsee tarttuva ”Uusi uljas maa”, joka voisi ekologisella kulutuskritiikillään saada jopa radiosoittoa valtakunnanverkossa ellei bändin taustaa tunnettaisi. Levyn ehdottomia helmiä!
Julkaisulta löytyy kaksi aiemmin levytettyä biisiä, joista ensimmäinen ”Kali Yugan lapset” on bändin vanhaa tuotantoa. Nettipunakaartissa ironista kulttimainetta nauttivan kappaleen laulaa Vapaudenristin Mikko A., joka antaa esitykselle hieman hevimmän poljennon aikaisempaan versioon verrattuna. Toinen uusvanha kappale on punk-poppaava cover-versio amerikkalaisen neofolk-bändi Changesin tunnetuimmasta laulusta ”Waiting for the fall”. Tässä levyn päättävässä esityksessä laulusta vastaa akustista RAC:ta soittava hollantilainen Flatlander. Kaverilla on miellyttävä rock-ääni ja biisi on sinällään loistava veto, mutta albumin ainoana englanninkielisenä kappaleena se jää jotenkin erilliseksi muusta materiaalista. Tämä siitä huolimatta, että lyriikat ovat linjassa levyn tematiikan kanssa.
Pagan Skullia on yleensä pidetty vakavamielisenä aatteen puolestapuhujana, jonka musiikin ensisijaisena tehtävänä ei ole pidetty viihdyttämistä. Uusimmallaan yhtye on onnistunut ensi kertaa luomaan kokonaisuuden, jossa syvä maailmankatsomus ja kepeästi soitettu tarttuva musiikki nivoutuvat saumattomasti yhteen.
Arvio: RL
perjantai 12. maaliskuuta 2021
Mistreat / White Minority: split-cd (Europa Erwache Productions, D88 Records, 2021)
Musiikkinäytteet Mistreatilta ja White Minorityltä.
Sedät jaksaa heilua, siitä on todisteena vanhan liiton miesten tuore kimppalevy. Tyylikkäässä digipack-muodossa julkaistun rieskan piti alun perin juhlistaa bändien keskinäistä toverihenkeä, mutta tamperelaisen B&H-aateveljen äkillinen kuolema viime vuoden lopulla muutti levyn konseptin kokonaan. Huolimatta kireästä julkaisuaikataulusta levy-yhtiöt päättivät vaihtaa levyn ulkoasua, jotta siihen saatiin muistokuva menehtyneestä soturista, joka itsekin vaikutti RAC-musiikkiympyröissä. Omistuslevy kaatuneelle aktivistille lienee yksi kestävimmistä ja arvokkaimmista tavoista osoittaa kunnioitusta. Kertakaikkisen hieno ele julkaisijoilta!
Levyn avaa itseoikeutetusti maamme vanhin skinhead-bändi Mistreat, joka on viime vuosina julkaissut kiitettävään tahtiin uutta materiaalia eri kansainvälisissä julkaisuissa. Tällä äänitteellä Mistreat on entistä äkäisempi ja nopeampi, mikä tuo eittämättä mieleen yhtyeen ensimmäisen vuonna 1990 julkaistun EP-levyn. Reilussa kolmessakymmenessä vuodessa Mistreat on ymmärrettävästi kehittynyt entistä taitavammaksi pumpuksi niin studiossa kuin lavalla, mutta ammattimaisuus ei ole vaikuttanut mitenkään musiikin sisältöön. Bändistä kun välittyy yhä sama aatteenpalo kuin uran alkuvaiheessa.
Muken ääneen on tullut näemmä lisää karheutta, mutta tietty räkäisyys sopii hyvin levyn nopeatempoisiin esityksiin. Neuvostoliiton romahdusta ja Mihail Gorbatšovia (”Mikhail”) ironisesti ruotiva aloitusraita ”1990” kulkee lähes hardcore vaihteella. Käytännössä biisi on pitkälti sama kuin Heartless Bastards (2018) albumilta löytyvä ”1987”, jossa peukutetaan saksalaisen Mathias Rustin pienkonelentoa Moskovaan. Poliittisesti vakavampaa Misukkaa tarjoaa häijyn kuuloinen rokkirunttaus ”Foreign Policy”. Kappaleessa vaaditaan maamme johtajilta niinkin yksinkertaista asiaa kuin reaalipolitiikkaa kansakunnan turvallisuutta uhkaavan moraaliposeeraavan humanitarismin sijaan.
Lähes jokaisella levyllään Mistreatilla on ollut tapana levyttää muutama käännösbiisi. Tällä kertaa bändi käsittelee 1980-luvun alussa vaikuttaneen brittiläisen Oneway Systemin klassikkoa ”Stab the Judge”. Mistreatin käsissä biisi kulkee jylhästi ja kertosäkeessä annetaan biisin nimeä totellen iskua kansanviholliselle. Tiedä vaikka versioinnin inspiraationa olisi ollut valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen viime vuosien sortotoimet nationalisteja vastaan….
Toinen cover-biisi, Demob-yhtyeen ”Think straight”, on vikkeläiskuinen punk-nyrkitys sosiaalidemokraattisen yhdenmukaistavaa turvaelämää vastaan. Kappaleen filosofian voisi kiteyttää katsomukseen, jossa eletään vaarallisesti mutta selvitään silti hengissä.
Oman leiviskänsä Mistreat päättää melodiseen ilotulitukseen ”I’m on Fire”. Tarttuvan kepeässä punk-rykäisyssä Muke laulaa liekistä, joka palaa mustissa sydämissä edelleen vahvana, vaikka mätä järjestelmä yrittääkin ajaa todelliset toisinajattelijat nurkkaan. Siinä kuitenkaan onnistumatta!
I am on Fire
Don’t try and stop me
I shine like a torch
I rise high above you
I don’t want no remorse
Don’t try stop me in my cause
I feel for the white terror
I’m tired of me getting pushed and messed around
I feel for my generation (segregation)
I am on Fire
2000-luvun alkupuolella Jyväskylässä perustettu White Minority (WN) soittaa perinnetietoista skinhead-rockia, mutta siitä on vuosien varrella hioutunut pois turha kulmikkuus ja amatöörimäisyys. Tätä nykyä ryhmän tekninen osaaminen on kovalla tasolla ja yhteissoitto sujuu saumattomasti.
Yhteisjulkaisun viisi uutta kappaletta katkaisevat vihdoin WN:n vuodesta 2006 alkaneen levytystauon. Vuosien hiljaiselo ei ole hiljentänyt miehiä, vaan tällä levyllä bändi puhuu suunsa puhtaaksi asioista, jotka ovat vain pahentuneet.
Poliittisesti WN on muutamaa astetta vakavampi ilmestys kuin Mistreat. Siinä missä Mistreat edustaa valkoisten yksilöllistä kapinaa modernia maailmaa vastaan, panostaa WN uuden vuosituhannen kansallissosialismiin unohtamatta kuitenkaan skinhead-juuriaan. Heti ensimmäisellä kappaleellaan ”Antifa” WN tekee selväksi, etteivät nykyajan ruskeapaidat aio luopua katujen politiikastaan, vaan ovat valmiita laittamaan luun kurkkuun globalistisen järjestelmän vahtikoirina toimiville valtion eläteille.
Nimensä mukaisesti White Minority käsittelee biiseissään länsimaiden väestöllistä muutosta, jota myös tietoiseksi väestönvaihdoksi kutsutaan. WN tarjoaa omat ratkaisunsa petturielitin luomaan ongelmaan kappaleissa ”No more lies” ja ”Send them back”. Tasaisesta materiaalista ”Send them back” nousee päätä ylemmäksi osuvalla kertosäkeellään ”Send them back, send them back, even in the body bags!”
Vanhojen herrojen nuorekas yhteisjulkaisu kertoo sanomattomasti ettei musiikin tuoreus katso ikää. Levy ei ole kuuleman mukaan pahemmin vanhentunut alan distrojen myyntihyllyissä, joten mattimyöhäisille tulee kiire hankkia omansa pois.
Arvio: RL
lauantai 6. maaliskuuta 2021
sunnuntai 21. helmikuuta 2021
Mirko Savage: Mother Europe’ son – Ian Stuart (Mirko Savage, 2020)
Ian Stuartin (1957-1993) ja hänen bändinsä Skrewdriverin tarinasta on tehty vuosien varrella koko joukko kirjoja eikä tuolle julkaisuvirralle näy loppua. Viimeisin teos on Mirko Savagen aukkoja täyttävä haastattelukokoelma Mother Europe’ son – Ian Stuart. Tuskin tämänkään julkaisun jälkeen on sanottu kaikkea Skrewdriverin ainutlaatuisesta kertomuksesta, joten uusia kirjoja on varmasti vielä odotettavissa.
Siinä missä ensimmäinen Skrewdriver-kirja, Joe Pearcen Skrewdriver the first ten years (Skrewdriver Services, 1987) ja Paul Londonin (eli Paul Burnley / No Remorse) Nazi Rock Star (Midgård, 2002) ovat tarkkoja historiikkeja bändin vaiheista, keskittyvät myöhemmät 2000-luvun julkaisut Ian Stuartia lähellä olleiden aktivistien aikalaiskuvauksiin ja muisteluihin. Näistä tunnetuimmat lienevät Mark Greenin haastattelukokoelmat Ian Stuart Donaldson - Memories (PC Records, 2007) ja Ian Stuart Donaldson – Memories II (Mark Green, 2012). Kirjoista selviää värikkäin kertomuksin miten esimerkiksi Combat 84:n laulaja Chubby Chris Henderson (1959-2013) ja hänen 1980-luvun puolivälissä organisoima huligaanijengi Chelsea Headhunters suhtautuivat Skrewdriveriin ja Blood & Honour -järjestöön.
Stuart-folkloren jatkumoa edustaa myös Savagen toimittama kirja, mikä ei ole moite, sillä siinä tuodaan ansiokkaasti esiin aivan uutta tietoa Ian Stuartista ja Skrewdriverin vaikutuksesta eurooppalaiseen RAC-liikkeeseen. Näkemyksensä ja muistikuvansa Stuartista jakavat mm. Condemned 84:n Cliif Warby, Mark ”Frenchie” French (Skrewdriver), BNP:n entinen puheenjohtaja ja europarlamentaarikko Nick Griffin, Murray Holmes (Skrewdriver), Ovaltineesin Micky Lane, Stever Roda (Skewdriverin B&H lp:llä soittanut italialainen), Merv Shields (Skrewdriver), Squardronin Brad, Noie Werten Steffen Hammer, Kontingent 88:n Laurent, British Oi! ja Blood & Honour -lehtien pt. Chris Hipkin, Stigger (Skrewdriver), Andreas J. Voigt, No Remorsen Nigel Brown, Razors Edgen ja I.C.1:n Andy, Kriegsberichter videon Jäsä ja Kolovratin Denis.
Suomalaisittain mielenkiintoisinta antia kirjassa on persona non gratana pidetyn Jäsän (Kriegsberichter videos) haastattelu sekä erään turkulaisskinin raportti Skrewdriverin Tukholman konsertista keväällä 1989. Varsinkin Tukholman raportti on valaiseva kuvaus siitä, kuinka RAC-liike oli pohjoisinta Eurooppaa myöten jo tuolloin kansainvälisesti verkostoitunut – ja tämä ilman kännyköitä ja Internettiä.
Kirjan kovaa ydintä ovat sen syventävät näkemykset Ian Stuartin persoonasta. Haastatteluissa toistuvat samat luonnehdinnat: Ianille ideologia oli tärkeintä, jonka vuoksi häneltä puuttui rocktähdille tyypillinen itsekorostus. Vaatimattomuus, kohteliaisuus ja peribrittiläinen huumorintaju olivat syvä osa Stuartin persoonaa, vaikka julkisuudessa hänestä välittyi usein vain kuva totisena torvensoittajana. Muutaman kerran Stuartin tavanneena allekirjoittanutta lämmitti herran kohteliaisuus ja vieraanvaraisuus. Yleensä rocktähdelle tarjotaan oluet, mutta Stuartin tyyliin kuului tarjota huurteiset eurooppalaisille veljille.
Lähes 300-sivuinen opus on ohittamaton niille, jotka haluavat tietää Skrewdriverin taustoista muutakin mitä aiemmat "kanonisoidut" teokset kertovat. Myös ennen julkaisemattomat valokuvat täydentävät kuvaa kaikkien aikojen merkittävimmästä RAC-ikonista.
Arvio: RL
maanantai 15. helmikuuta 2021
Aryan Hammer: Einsatzkommando Finnland (Sang & Sol Productions, 2019)
(Musiikkilinkki kappaleeseen Einsatzkommando Finnland)
Uudenmaan alueella vaikuttava Aryan Hammer julkaisi livestudiosessiostaan 2017 omakustanne-cd-r:n, josta ranskalaisfirma Sang & Sol Productions teki virallisen cd-painoksen toissa vuonna. Kolme pitkähköä rutistusta sisältävä Einsatzkommando Finnland on koruton kunnianosoitus suomalaisille SS-miehille, suomalais-saksalaiselle aseveljeydelle ja verikoirina tunnetuille nuorisoaktivisteille (kappale "Verikoirat").
Levyllään Aryan Hammer on selvästi päätä korkeammalla verrattuna muihin NSBM-yrittelijöihin. Ilokseni mini-cd:stä ei välity alan helmasynteihin kuuluvaa tuhnuisuutta ja käppäisyyttä, vaan raa'an skarpit livesoundit ja karski aggressiivinen tatsi saa välittömän hyväksynnän jalan vipattamisella. Avausbiisi "Einsatzkommando Finnland" kuuluu jo nyt suomalaisen NSBM:n vähäisiin klassikoihin.
Äänittämisajankohdan 2017 jälkeen Aryan Hammer on miehistövaihdosten jälkeen ehtinyt muuttaa tyyliään moneen kertaan. Välillä on keskitytty rumpupatteriston esittelyyn, joskus on taas vedetty doomimaisen hidasta mustaa metallia. Parhaimmillaan bändi on kuitenkin nopeatempoisessa bm-tulituksessa, jota tämä julkaisu edustaa.
Arvio: RL
sunnuntai 7. helmikuuta 2021
Mistreat & Bandeira de Combate: Pro Patria Fiant Eximia (PC-Records, 2020)
Mistreatin keikkaa mainostettiin teemalla ”Rock against Pedophilia” ja sen järjestelyistä vastasi mm. sikäläinen RAC-bändi Bandeira de Combate (BDC). Yhtyeet näyttivät viihtyvät niin hyvin keskenään, että ne päättivät julkaista yhteislevyn saksalaisen PC-Recordsin kautta.
Levyn ensimmäisestä viiden biisin puolesta vastaa BDC, joka soittaa teknisesti taitavaa äijärockia, jossa yhdistyy klassinen hard rock ja punk. Valitettavasti puhtaat ja hieman kliiniset soundit muistuttavat ehkä liikaa eräitä uuden sukupolven saksalaisia radioystävällisiä RAC-bändejä. Periaatteessa bändissä on kaikki kunnossa aina laulajan karheaa ulosantia myöten, mutta se oma persoonallinen soundi puuttuu. Ehkä soitto tarvitsi enemmän rupisuutta ja biiseihin lisää koukkuja, jotta yhtye erottuisi hyvästä keskitasosta. Missään tapauksessa kyse ei ole huonosta bändistä ja parilla biisillään (”Forte Vedadeiro” ja ”Fortaleza F. Inspiracao”) bändi väläyttää menevää melodista potentiaaliaan.
BDC:n takia levyä ei ehkä tulisi hankittua, mutta kun cd:n jälkimmäisestä puoliskosta vastaan Mistreat, tulee rahoillekin jo vastinetta. Kimppalevyille Mistreat on yleensä pannut ylijäämäbiisejään ja obskuureja covereita, mutta ainakaan tällä julkaisulla se ei ole vaikuttanut mitenkään laatuun.
Ensimmäisenä kuultava ”Valkeat veljeni (1918-2018)” kuuluu jo nyt Mistreatin suomenkielisiin klassikoihin. Taatulla up-tempo melodisuudella pelaava esitys on versio Veikko Lavin laulusta ”Balladi Willy Heinzista”, joka kuvaa saksalaisjääkärin kohtalon vapaussodan pyörteissä.
Levyn kovin biisi on eittämättä englanninkielinen tulkinta ”Action!” Maukka Perusjätkän klassikosta ”Säpinää” (1979). Biisi todistaa, että vanha Suomi-punk on RAC-bändeille vielä lähes käyttämätön aarteisto tulkinnoille, joilla voi hieroa pitkin uuskomukoiden degeneroituneita naamoja. Harmi vain, ettei Mistreatin versiossa kuulla moottorisahaa tai sopivammin pumppuhaulikkoa!
Englantia pääkielenään käyttävän yhtyeen vedot ”Flag of combat”, ”Don’t give up, don’t give in” ja ”Today’s generation” antavat kunniaa isänmaalle ja skinhead-kultille, jotka vain eivät suostu kuolemaan. Levyn päätösbiisiksi valittu ”Today’s generation” kertonee Muken intohimosta 77-82 brittipunkkiin. Kappaleen alkuperäinen esittäjä on UK82 punkin divarisarjaan kuulunut Attak, joka oli tyyliltään pääsarjatasolla soittaneen Blitzin musiikillinen hengenheimolainen. Mistreatin käsittelyssä Attakin rujosta pikkuklassikosta on taiottu huomattavasti vetävämpi tulkinta. Hieno päätös levylle, jonka pariin haluaa palata aina vain uudestaan.
Arvio: RL
-
Teksti: Iku-Tiera Oulussa ei viime vuosina ole ollut valtavasti Black Metal -tapahtumia, joten jokainen järjestetty iltama on erittäin terve...
-
( Lisää kuvia tulossa ) Kaikille avoin kansallismielinen kulttuurikeskus Otsola Hyvinkäällä tuhopoltettiin vuosi sitten marraskuussa. Toden...
-
Yksinkertaisen sanakirjamääritelmän mukaan riitti on juhlameno, pyhä seremonia tai uskonnollinen toimitus. Elokuun viimeisenä viikonloppuna...






