Mistreat Muke solo: Patriotic tunes (PC-Records, 2020)

Tämän vuoden yksi kovimmista RAC-albumeista on tässä: Mistreatin nokkamiehen Muken pitkään odotettu soololevy. Koronakeväänä ilmestynyt cd helpotti varmasti monta eristyksiin joutunutta isänmaallista kansalaista. Syykin on helppo ymmärtää, sillä Muken soolo on onnistuneesti sovitettu teemalevy vanhoista isänmaallisista runoista ja lauluista. Melodisen RAC-musiikin kautta Muke palauttaa vanhan isänmaallisen aarteiston niiden korviin, jotka eivät ehkä muutoin tarttuisi alkuperäisiin teksteihin.

Levyn aloittaa Eino Leinon runoon perustuva laulu ”Myö kalliisti henkesi”, jonka Muke on sovittanut meneväksi Mistreat-ralliksi. Suomalaiskansallinen korkeaveisu jatkuu Heikki Asuntan runoelmalla ”Idästä tuulee”. Sinimustat-järjestön Sinimusta-lehden päätoimittajanakin toimineelta Asuntalta Muke on lainannut toisenkin esityksen nimeltään ”Rintamamiesten marssi”.

Kansallismielisen runouden kovaa ydintä edustaneen Yrjö Jylhän runokokoelmasta Kiirastuli (1941) Muke on poiminut peräti viisi runoa: ”Soturin tervehdys Suomen lipulle”, ”Saarretut”, ”Maaliskuun päivä”, ”Näky”” ja ”Rynnäkön jälkeen”. Määrä on suuri jos sitä vertaa valkoisen Suomen hovirunoilijana pidettyyn V. A. Koskenniemeen, jonka tuotannosta sooloartisti on sovittanut ja säveltänyt kappaleet ”Kun kutsusta tuomion enkelin”, ”Kenttäpostia” ja levyn päättävän ”Viime sana”.

Levyn tunnetuin esitys ja monien mielestä myös sen kohokohta on ”Rajalla”, joka perustuu Uuno Kailaan samannimiseen (1931) runoon. Läntisen sivilisaation taistelusta ja rajamaana olemisesta kertovan esityksen sanoma ei ole kadonnut mihinkään ja sen ajankohtaisuutta vain lisää tätä aikaa hengittävä uhmakas katurock-sovitus:

Raja railona aukeaa.
Edessä Aasia, Itä.
Takana Länttä ja Eurooppaa;
varjelen, vartija, sitä.

Takana kaunis isänmaa
kaupungein ja kylin.
Sinua poikas puolustaa,
maani, aarteista ylin.

Öinen, ulvova tuuli tuo
rajan takaa lunta.
-- Isäni, äitini, Herra, suo
nukkua tyyntä unta!

Anna jyviä hinkaloon,
anna karjojen siitä!
Kätes peltoja siunatkoon!
-- Täällä suojelen niitä.

Synkeä, kylmä on talviyö,
hyisenä henkii Itä.
Siell' ovat orjuus ja pakkotyö;
tähdet katsovat sitä.

Kaukaa, aroilta kohoaa
Iivana Julman haamu.
Turman henki, se ennustaa:
verta on näkevä aamu.

Mut isät harmaat haudoistaan
aaveratsuilla ajaa;
karhunkeihäitä kourissaan
syöksyvät kohti rajaa.

-- Henget taattojen, autuaat,
kuulkaa poikanne sana --
jos sen pettäisin, saapukaat
koston armeijana 

--:Ei ole polkeva häpäisten 
sankarileponne majaa
rauta-antura vihollisen,
--suojelen maani rajaa!

Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Kontion rinnoin voimakkain
ryntään peitsiä vasten
naisen rukkia puolustain
ynnä kehtoa lasten

Raja railona aukeaa.
Edessä Aasia, Itä.
Takana Länttä ja Eurooppaa;
varjelen, vartija, sitä.

Muken käsissä nämä virallisen nyky-Suomen unohduksiin painamat pyhät runot heräävät uuteen eloon kertoen ikimuistoisista taisteluista kansakunnan synnystä ja selviytymisestä. Levy on arvokas viestikapula menneiltä sukupolvilta nykypolvelle, joka toivottavasti osaa levittää sanaa myös tuleville suomalaisille.

Arvio: RL

Sudentaival: Harbinger (D88 Records, 2020)

Epäkorrekteista teemoistaan huolimatta harva suomalainen kansallisradikaali black metal -yhtye julistaa avoimesti olevansa NSBM-bändi. Niitäkin on silti vuosien varrella nähty ja kuultu, tunnetuimpina Hammer, Two Runes, Blood & Soil ja Aryan Hammer. Viimeisin tulokas tähän vähälukuiseen joukkoon on suomeksi ja englanniksi laulava eteläsuomalainen Sudentaival, joka lienee napannut nimensä Hornan vuonna 2001 ilmestyneestä samannimisestä levystä. Tosin aivan tuoreesta tulokkaasta ei ole kyse, sillä yhtye julkaisi pari vuotta sitten kokopitkän omakustanteen In Glory and Triumph.

Julkisille markkinoille tähdätty kakkoslevy Harbinger (suom. Ennusmerkki) noudattelee NSBM:n tutuiksi käyneitä konventioita. Kappaleissa ei ole samassa mitassa suoraan julistavuutta kuin RAC:ssa, vaan esimerkiksi rotu- ja juutalaiskysymyksiä käsitellään pääasiassa arkkityyppisten myyttien kautta. Silti välillä Sudentaival intoutuu Der Stürmeriltä tuttuun suorasukaiseen ilmaisuun, jota ei voi olla huomaamatta sellaisista kappaleista kuin ”Saasta” ja ”Offering”.

Yhtyeen yrmeä asenne kuuluu ennen kaikkea soitossa, jossa ei pahemmin hienostella. Tämä on sitä black metallin karkeaa ja tunkkaista osastoa, jossa ei ole tarkoituskaan viihdyttää, vaan nostaa pintaan alitajunnan verta tihkuvat kollektiiviset selviytymisstrategiat.

Äreä yleissoundi tuo mieleen saksalaisen Bilskirnirin aina ääntelijän raakaa ulosantia myöten. Ainoa keventävä elementti enimmäkseen keskitempoisissa kappaleissa on välillä kuultava melodinen lead-kitara. Ja onpa levylle mahtunut yksi instrumentaalinumero, ”Homage to a Certain Darkness”, jossa liikutaan elektronisissa Burzum / Beherit tunnelmissa.

Levyltä kuultaa selvästi läpi tietty demomaisuus, mutta se tarjoaa silti runsaasti välähdyksiä myös potentiaalista, joka yhtyeellä selvästi on. Kaikkinensa Sudentaival on tervetullut lisä kotimaan NSBM-genreen.

Arvio: RL

Mistreat: Faith & Fury (25-vuotis juhla- ja näköispainos) (D88 Records, EE Productions, 2020)

(Koko albumin voit kuunnella täältä)

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 25 vuotta ensimmäisestä suomalaisesta kokopitkästä RAC-levystä. Jo viisi vuotta aiemmin kouvolalainen Mistreat oli julkaissut nimeään kantavan vinyyli-EP:n (Alternative Action, 1990), mutta albumia saatiin odotella levy-yhtiöongelmien vuoksi vielä viisi vuotta. 

Alun perin Mistreat levytti Faith & Furyn vuonna 1992 ja tarjosi sitä ainakin kolmelle merkittävälle eurooppalaiselle julkaisijalle (ROR, RE, Skull), mutta erilaisten sattumien vuoksi yksikään yhtiö ei kyennyt julkaisemaan levyä tuolloin. Näistä nauhoista ja muista tallenteista Mistreat julkaisi viime vuonna tupla-LP:n The Rough - The Rare & The Rock-O-Rama Recordings. Suositeltava hankinta muuten!

Vuosien vieriessä levy päätettiin äänittää kokonaan uudelleen ja se julkaistiin kesällä 1995, jolloin Pro Patria -lehti (nro 2 (6) 1995) teki siitä arvion. Arvostelun alussa lehti kertoo bändin vaikeuksista saada levy ylipäätään julkaistua:

Mistreatin levyn teosta valmiiseen CD-formaattiin on ollut pitkä matka. Alun perin levyn piti ilmestyä jo kesällä 1993 Rebelles Europeénsin leivissä. Ranskalaisyhtiö oli juuri silloin suurissa vaikeuksissa, mutta onneksi saksalaisyhtiö Skull Records tuli hätiin ja kiinnitti bändin talliinsa. Kuinka ollakaan, myös Skull Records joutui vaikeuksiin niin viranomaisten kuin skinheadien kanssa. Näytti siltä, ettei Mistreatin levy ilmesty ollenkaan. Ainoa mahdollisuus oli löytää kotimainen julkaisija ja sellainen löytyikin lopulta kun Ainaskin-lehti perusti oman levy-yhtiön. Kaikki 11 aiemmalle albumille tarkoitettua kappaletta äänitettiin uudelleen. Lisäksi bändi äänitti kahdeksan täysin uutta biisiä.

Pro Patrian arviossa nähtiin jo tuolloin, että käsillä on RAC-klassikko, joka on myös osa suomalaista rock-historiaa. Arvostelussa tunnustetaan biisien melodinen hittipotentiaali, joka on ollut Mistreatin tavaramerkki uran alusta alkaen:

Olen jo kerran (Pro Patria nro 3) arvostellut bändin Rebelles Europeénsille tehdyn Faith & Fury -version, eikä siihen taida nyt olla paljon lisättävää. Tällä albumilla on Mistreat-EP:n tyylistä jenkki Oi-corea (Veteran, Hang the scum, Must be ready) sekä tarttuvaa rokettirollia kuten Troubles, Fourth Reich, Take a look, Times are changing, What you gonna do, Junkie ja Man with a badge. Laulaja Mukella on tosiaan sitä kaivattua melodian tajua, joka monelta muulta muusikolta puuttuu. 

Vuodet eivät ole haalistaneet ajankohtaisuutensa säilyttänyttä levyä, jonka vuoksi se ollut jatkuvasti levydistroissa kysytty artikkeli. Levystä on tehty lukuisia uusintapainoksia, painosten kokonaismäärän yltäessä reippaasti yli kymmenentuhannen. Kotimaisen D88 Recordsin ja Europa Erwache Productionsin tuore juhlapainos tekee kunniaa levylle, joka avasi lopullisesti portin suomalaiselle RAC-musiikille. Pro Patria ei ollut väärässä kun se näki jo tuoreeltaan levyn arvon kansainvälisestikin:

Levyn pienet epätasaisuudet antaa mielellään anteeksi, sillä Faith & Fury on joka tapauksessa niin hyvä albumi kansainvälistekin mitattuna, että se yltää vuoden parhaimpien WP-levyjen joukkoon. 

Arvio: RL

MUSTA KIVI #5!

 

Kansallisradikalismia esoteerista näkökulmasta tarkasteleva julkaisu on jo ehtinyt viidenteen numeroonsa. Tässä lehdessä tarjolla mm. Stormheit-haastattelu, faustinen sielu, Julius Evola ja okkultisen sodan taktiikat, nsbm, James Madole, Pentti Linkola...

Lehteä saa alan distroista. Kysellä voi myös osoitteesta veriyhteys@gmail.com

Rage Against The Globalist Machine ‎– Rage Against The Globalist Machine (Europa Erwache Productions & D88, 2020)

(Musiikkilinkki kappaleeseen "Planet Rothschild")

Elektroninen musiikki on valtavirtaa, mutta sen yleisöpotentiaalia ei olla vielä täysin ymmärretty eurooppalaisen identiteetin ja kulttuurin puolustajien keskuudessa. Hyviä kokeiluja tähän suuntaan on toki tehty kuten Zetazeroalfan elektro-albumi Estremocentroalto (2007) ja 1980-luvun Ranska-RAC:n kovan nimen Bunker 84:n laulajan Laurentin viime vuosien projektit BKR42 ja Gevaudan.

Globalismin ja muun vastaavan superkommunismin vastaisen kapinamusiikin juuret ovat edelleen syvällä kitaravetoisessa rockissa, jonka vuoksi myös rotutietoisessa elektronisessa musiikissa vaalitaan edelleen rock-elementtejä. Koska tyylipuhdas elektroninen musiikki on muutamia poikkeuksia lukuunottamatta vielä vähäistä, RAC:n kokeellisilla laitamilla on suosittu hybridityylejä kuten Industrial metallia.

Tosin Suomessa RAC-henkinen Industrial metal on harvinaista herkkua, mutta läntisissä naapurimaissa sitä on tehty jo pitkään. Tunnetuimpana esimerkkinä norjalainen NSBM-bändi Disiplin, jonka levyä Radikale Randgruppe (2011) pidetään jo nyt uusfasistisen industrial metallin klassikkona. Kotimaisen alan tulokkaan Rage Against The Globalist Machine (RATGM) debyyttilevy ei välttämättä saa välitöntä klassikon arvoa, mutta ainutlaatuisen konseptinsa vuoksi se jää varmasti kotimaisen äärimusiikin aikakirjoihin.

RATGM:n taustalla häärii sama mies, joka raivasi maassamme tietä ultranationalistiselle grindcorelle bändillään Auschwitz Symphony Orchestra (ASO). Samainen musiikin moniosaaja vastaa myös Dead Kommunist -punkbändin musiikista. Tällä kertaa hän operoi Industrial metallin parissa eikä lainkaan huonoin tuloksin.

Tätä levyä kuunnellessa ei voi välttyä valtavirtabändi Ministryn haamulta. Ministryn 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun levyissä metallikitarat ja elektronisen biitin naittaneesta Industrial metallista tuli lähes standardi, joka kuuluu myös RATGM:ssa. Mistään hiilipaperikopioista ei silti ole kyse, vaan RATGM:lla on täysin oma rujo soundinsa, jossa pompöösin metalliset särökitarat tuovat nyrjähtäneen kontrastin halpis rumpukoneelle. Lisäksi taustalla soivan elektronisen äänimaton rakentamisessa ei olla sorruttu kaikkein ilmeisimpiin ratkaisuihin, vaikka käytössä ei ole ollutkaan moderneinta soittokalustoa. Välillä mennään jopa kevyesti (pseudo)Hammondilla kuten levyn päättävissä kappaleissa ”We took the wrong step years ago” ja ”Urban guerilla”.

Siinä missä Dead Kommunistin ja ASO:n lyriikoissa paistaa välillä läpi kieli poskessa -asenne, operoi RATGM pelkästään ankaran globalismikritiikin parissa. Albumia voikin pitää teemalevynä, sen verran monessa kappaleessa globalismin kielteisiä vaikutuksia arvioidaan eri näkökulmista. Esityksissä käsitellään muun muassa globalistista sortovaltaa (”Oppressors”), EU:n mädännäisyyttä (”Union of Deception”), hallitsevia nukkemestareita (”Planet Rothschild”) ja kansainvälistä rahanvaltaa (”The End of Plutocracy”), jossa lauletaan mm.

Web of financial controllers

The Hydra of corruptiom

Creating money out of nothing

They have the right

Removing that

Will be the end of their might

Ones and zeros

On the screen

Will disappear

Purification unforceen

Julkaisusta huomaa myös Unabomberin manifestin kuluneen tekijän käsissä. Teknologian oikeutusta ja välttämättömyyttä kyseenalaistetaan esityksessä ”Technology of Death” ja sille tarjotaan vastaukseksi edeltävä kappale, ekofasistinen julistus ”Return to Primitive”. On selvää, ettei normipituuden kestävien kappaleiden tarkoitus ole argumentoida kovin syvällisesti, vaan lyyrisillä totuuden sivalluksilla pyritään pikemminkin kiteyttämään näkemyksiä, joita jokainen voi sitten tykönään pohtia tarkemmin.

Satunnaisen kuulijan kannalta hakkaavan biitin varassa soitetun junttaavan Industrial metallin ”ongelma” on hypnoottisuuteen tähtäävä monotonisuus. ”Ongelma” on pitkälti sama kuin lo-fi black metallissa, jonka sisälle konsensustodellisuuden raameissa elävän zombikansalaisen on vaikea päästä.

Radion melodiasaasteella ehdollistetun kuulijan onkin vaikea keskittyä ja orientoitua tämänkaltaiseen musiikkiin. Perinteistä melodista biisirakennetta levyllä edustaa vain edellä mainitut päätöskappaleet ”We took the wrong step years ago” ja ”Urban guerilla”. Sattumoisin biisit eivät ole RATGM.n omaa tuotantoa, vaan ne on lainattu happobändi Hawkwindin laulukirjasta.

Arvio: RL

VERIYHTEYS NYT BLOGINA!

 

Viime aikoina kansallisradikaalin vastakulttuurin äänenä toimiva VERIYHTEYS on ollut luettavissa Telegram-sovelluksen kautta, mutta nyt juttuja voi lukea kaikille näkyvästä blogista. 

Blogi-sivustomme tarjoaa samat kirjoitukset kuin Telegram, mutta tänne on myös tarkoitus kerätä ajan mittaan kaikki Veriyhteyden tekstit ensimmäisestä vuodesta 2014 lähtien. Pidetään lippu korkealla ja musiikki kovalla!

Terveisin,

Veriyhteys-kollektiivi

Luola 2

Maaperässä tai kalliossa olevaa luonnonvoimien muodostamaa onkaloa kutsutaan luolaksi. Kesällä 2020 maailman kansakuntien vetäydyttyä koteihinsa päätti joukko äärimäisen ei-täysi-ikäisiä nuoria järjestää juuri oman näköisensä keikan black metallin sielunmaisemassa, luola- ja metsämaastossa. Tapahtuma oli kaikessa kaoottisuudessaan verrattoman hyvä, ja pian undergroundissa heräsi nälkä nähdä lisää tällaista yhteiskunnasta irroittautuvaa mekkalaa.

Marraskuisena iltana pääsi viidenkymmenen hengen yleisö kokemaan Luola kakkoseksi nimetyn tapahtuman. Tällä kertaa keikkapaikkana toimi myös eräänlaisen luonnonvoiman eli ihmisen muovaama onkalo: yrttiviinaoksennukselta haissut autotalli pääkaupungin laitapuolella. Yleisö oli täynnä innokasta vipeltäjää ja ikäjakauma oli melko dramaattinen.

Illan ensimmäisenä aktina kuultiin EHRE, jonka pikaisesti loppuunmyyty ensidemo on kerännyt kovia ylistyssanoja. Järkyttävän huonoista soundeista kärsinyt keikka oli sinänsä ilo katsella, sillä soittajat olivat todella raivolla mukana. Keskiössä ollut mr. Ehre käytti ääntään perkeleen hyvin, ja kombon yhteensoitto oli hioutunut entisestään. Siinä missä ensimmäinen luolakeikka jäi Ehren osalta hyvin lyhyeksi, saatiin nyt kuulla täysimittainen annos kotimaista NSBM:ää.

Ensimmäisen demonsa juuri intter nettiin pukannut BLACK SUN DISCIPLE oli selkeästi illan ehein yhtye. Panssarituhon elkein tykitetty Satanic Warmasterista henkeään hakeva black metal oli riemukasta katseltavaa. Rumputulen kaltaisella rytinällä puskenut Lord Necrogrinder pani soittimensa solmuun hurjalla tarkkuudella, jonka tukemana koko bändi nousi aivan omalle tasolleen illan akteista. Keikan päätepuolella kuultiin lainat Satanic Warmasterilta kappale Vampiric Tyrant ja Goatmoonilta Kunnia Armageddon. Aikuisten kansallismielisiltä keikoilta tuttu "tämä oli kyllä hyvä!" -huudahdus oli omittu nuorison toimesta ja se raikui jokaisen kappaleen jälkeen.

Kuuntele Black Sun Disciplen tuore demo "Sairas profeetta" täältä.

Kolmantena mestoilla olikin Kansojen Hävittäjä. Goatmoonin kappaleesta nimensä ottanut ja naudanveren ulkoisen käytön maksimoinut yhtye oli vaikuttava näky. Esiintymisessä oli huomattavasti enemmän itsevarmuutta: yhtye oli jättänyt turvallisen ringissä soittamisen taakseen ja otti paljon enemmän kontaktia yleisöön. Kappalemateriaaliin oli saatu enemmän toimintaa ja vaikka kahden kitaristin yhteensovittamisessa tuntui olevan edelleen haasteita, kokonaisuus oli äärimmäisen elinvoimainen. Toivottavasti yhtyeeltä saadaan lisää kuunneltavaa materiaalia pikapuoliin!

Kirjoittajan silmiin oli osunut keikkamainos, jossa mainittiin mystinen White Uprising. Yhtyeelle oli valittu rohkeasti illan viimeinen soittopaikka. Ikävä kyllä yhteiskunta ei ollut tämän ajatuksen kanssa samaa mieltä: siionistihallinnon väkivaltakoneisto ilmestyi paikalle meluilmoituksen perusteella ja keikkapaikka oli tyhjennettävä ennen kuin viimeinen yhtye pääsi soittamaan nuottiakaan. Nämä juutalaisten ja sosialistien kätyrit näyttivät, ettei ole väliä onko taiteen esittäjä kokenut konkari tai nuori tarmokas taistelija. Kansallismielinen taide on aina ensimmäisenä saappaan alla. Tästä huolimatta ilta oli mainio. Oli jälleen suuri ilo nähdä nuorta toimijuutta näin marginaalisen musiikin parissa, ja Veriyhteys jää odottamaan innokkaana seuraavia tilaisuuksia nähdä nuorta verta.